”Vallankumous, jota kaikki kansat ilman valtiota voivat seurata” – katsaus Katalonian itsenäistymiseen

”Vallankumous, jota kaikki kansat ilman valtiota voivat seurata” – katsaus Katalonian itsenäistymiseen

Katalaanit järjestivät kansallispäivänä 11.9.2013 lähes 500 kilometrin pituisen ihmisketjun vaatimuksena itsenäistymiselle. (kuva: Clara Polo Sabat, Wikipedia)

Katalonia on yksi Espanjan väkirikkaimmista, vauraimmista ja sosiaalisesti kehittyneimmistä alueista, joka täyttää itsenäisen valtion tunnusmerkit. Se sai itsehallintonsa äänestyksen johdosta vuonna 2006, mutta vuonna 2010 Espanjan hallitus poisti merkittäviä osia itsehallintolaista. Vastauksena yli miljoona ihmistä osoitti Barcelonassa mieltään vaatien itsemääräämisoikeuttaan. Samaisesta vuodesta lähtien ristiriidat espanjalaisten instituutioiden, lähinnä hallituksen ja tuomioistuimen, ja Katalonian kansalaisyhteiskunnan välillä ovat kiristyneet entisestään.

Itsenäisyys on ollut Katalonialle sydämenasia jo vuosikymmeniä. Nyt katalaanit ovat jälleen uuden koettelemuksen äärellä, kun itsenäisyydestä järjestetään kansanäänestys 1. lokakuuta. Espanjan vakaana aikomuksena on kuitenkin yhä pitää kynsin hampain kiinni tuottoisasta talousalueestaan, ja täten se on vesittänyt kaikki Katalonian hallituksen aiemmat itsenäistymiseen liittyvät lähestymiset. Vuonna 2014 Kataloniassa kuitenkin järjestettiin epävirallinen äänestys kansan mielipiteen selvittämiseksi, johon Espanjan tuomioistuin vastasi nostamalla syytteet silloiselle presidentille. Tulevan äänestyksen näkymät ovat sitäkin synkemmät: poliisi tekee ratsioita ja rekisteröi painotaloja, median toimintaa rajoitetaan, yli 700:lle äänestyspaikkoja järjestämään tarjoutuneelle kunnanjohtajalle on käynnistetty rikostutkinta ja kaikkia äänestyksen järjestämistä edesauttavia tahoja on uhattu rikossyytteillä. Jos he eivät saavu kuultaviksi, heitä uhkaa pidätys. Espanja on tehnyt selväksi, että kansanäänestys itsenäistymisestä on perustuslain vastainen, ja aikoo täten estää äänestyksen keinolla millä hyvänsä. EU on asiassa Espanjan puolella.

Guillem Ventura on 20-vuotias opiskelija ja Katalonian tasavaltalaisen vasemmiston nuorisojärjestön (Joventuts d’Esquerra Republicana de Catalunya – JERC) jäsen. Hän kertoo tilanteesta seuraavasti:

”Jotkut espanjalaiset puolueet, lähinnä vasemmistolaiset, ovat luvanneet järjestää laillisen äänestyksen konfliktin ratkaisemiseksi, mutta ne ovat tyhjiä sanoja. Kun vasemmistoliike oli aiemmin fasistisessa, nykyään monarkkisessa Espanjassa mahdollinen, sosiaalidemokraatit halusivat kansanäänestyksen järjestämisen ja Katalonian kriisin kohtaamisen sijaan antaa oikeistolaisen, Partido Popular –puolueen (jonka yksi perustajista oli Francon fasistihallituksen ministeri Manuel Fraga) hallita. Vaikka haluaisinkin nähdä laillisen kansanäänestyksen tai täydellisessä skenaariossa liiton Espanjan kanssa, joka mahdollistaisi meille viimeiset 120 vuotta vaatimamme itsehallinnon, olen itsenäisyyden kannattaja. Koska Katalonian hankkeille ei ole sijaa (accommodation) Espanjassa, on Katalonian käynnistettävä oma hankkeensa, joka aloittaa uuden tasavallan ja johtaa Euroopassa demokraattiseen vallankumoukseen, jota kaikki kansat ilman valtiota voivat seurata.”

Guillem listaa lisäksi kolme perussyytä, miksi katalaanit tahtovat itsenäisyyden.

”1. Voidakseen hallita omia resurssejaan. 16 miljoonaa Kataloniassa tuotettua euroa katoaa vuosittain tuhlattavaksi ympäri Espanjaa, ja samalla katalonialaiset instituutiot kärsivät budjettileikkauksista. Tuhansille julkisen sektorin työntekijöille ei kyetä enää maksamaan palkkaa. Espanjan hallitus kerää kuitenkin yhä ääniä veronkevennyksillä ja suurnopeusjunilla, jotka syrjäyttävät alkuperäisiä junapalveluita ja tuhlaavat valtavasti rahaa myös muilta, tärkeämmiltä projekteilta. Vaikka katalaanit tahtovat solidaarisuutta, eivät he näe nykyistä hyväksikäyttösysteemiä enää kannattavana.

  1. Suojellakseen kieltään. Katalaani eroaa espanjasta, ja espanjalaiset instituutiot pyrkivät parhaillaan marginalisoimaan sen vähemmistökieleksi. Katalaani oli kiellettynä 40 vuotta, ja sen aseman normalisoimiseksi sekä kulttuuririkkauden suojelemiseksi tarvitaan suurempaa vaivannäköä. Tasavallassa katalaanin asema olisi suojeltu jatkuvilta siihen kohdistuvista hyökkäyksiltä joista se parhaillaan kärsii, vaikka espanja olisikin yhä toinen virallinen kieli.
  2. Uudistaakseen yhteiskuntaa. Kyseessä ei ole Katalonian paras mahdollisuus pelkästään tasavaltaan, vaan myös katalaanien kannattamien mutta Espanjan tuomioistuinten perustuslainvastaisiksi julistamien lakien läpivientiin. Ne sisältävät muun muassa työtuntien vähentämisen, miesten ja naisten tasa-arvon, härkätaisteluiden ja frakkauksen kieltämisen, uusien energiamuotojen käyttöönoton sekä ydinvoimaloiden, tyhjien asuntojen ja pankkien verottamisen.”

Ilmapiiri on kiristynyt äänestyksen lähenemisen myötä. Sekä Espanjan että Katalonian poliisi on saanut määräyksen estää kansanäänestys, eikä ainakaan toistaiseksi niskoittelua ole esiintynyt. Miljoonia asiakirjoja, kampanjajulisteita ja äänestyslipukkeita on takavarikoitu ja 20 ihmistä on syytteessä tottelemattomuudesta, vallan väärinkäytöstä ja kavalluksista. Keskiviikkona 20.9 Barcelonan kadut täyttyivät mielenosoittajista, jotka puolustivat Espanjan kiinniottamia virkamiehiä. Helsingin Sanomien haastattelema Katalonian aluehallituksen ulkoasiainjohtaja Raül Romeva totesi kiinniotot suhteettomaksi ja ennenkuulumattomaksi reaktioksi, ja vakuutti, että kansanäänestys tullaan järjestämään suunnitelmien mukaan.

”Sille ei ole vaihtoehtoa. Olen päivä päivältä vakuuttuneempi sen toteutumisesta. Olemme varautuneet kaikkeen”, Romeva kertoo. ”On tullut aika valita demokratian toteutumisen ja Espanjan hallituksen sorron väliltä.”

Hän kertoo pitävänsä mahdollisena, että on pian itsekin yksi kiinniotetuista.

”Se vain tarjoaisi yhä uusia todisteita, että valtio ei takaa ihmiselle tarvittavia vapauksia. Vain sokea voi luulla tämän vähentävän itsenäisyystahtoa.”

Romevan mukaan Katalonian itsehallinto on tosiasiallisesti jo riisuttu Espanjan keskushallinnon toimien myötä.

”He sivuuttavat täysin perustuslain, jonka artikla 155 määrittää, että itsehallinnon voi riisua ainoastaan Espanjan senaatin päätöksellä.”

Miljoonat ihmiset jäävät jännittämään lokakuun 1. päivän tapahtumia ja niiden seurauksia. Odotettavissa voi olla lähes mitä tahansa. Varmaa kuitenkin on, että kansakunnan yhteiset ponnistelut itsemääräämisoikeutensa puolesta ovat ehdottoman kunnioitettavia ja niille on osoitettava tukensa. Nähtäväksi jää vielä, miten pitkälle Espanjan hallitus on valmis menemään estääkseen demokraattisen kansanäänestyksen tapahtumisen.

Lopuksi lainaus V.I Leninin teoksesta Kansakuntien itsemääräämisoikeudesta (1914):

”Itsemääräämisvapauden, s.o. eroamisvapauden, kannattajien syyttäminen separatismin edistämisestä on yhtä tyhmää ja ulkokultaista kuin syyttää avioerovapauden kannattajia perhesiteiden hajottamisen edistämisestä. Samalla tavalla kuin porvarillisessa yhteiskunnassa avioerovapautta vastaan esiintyvät ne, jotka puolustavat erioikeuksia ja ostettavuutta, joiden perustalle porvarillinen avioliitto rakentuu, samoin kapitalistisessa valtiossa itsemääräämisvapauden, s.o. kansakuntien eroamisvapauden, kieltäminen merkitsee vain hallitsevan kansakunnan erioikeuksien ja poliisimaisien hallintotapojen puolustamista demokraattisten vahingoksi.

Epäilemätöntä on, että kapitalistisen yhteiskunnan kaikkien suhteiden synnyttämä politikoiminen aiheuttaa toisinaan parlamentaarikkojen ja sanomalehtimiesten perin kevytmielisiä, jopa suorastaan tolkuttomia jaaritteluja tämän tai tuon kansakunnan eroamisesta. Mutta vain taantumukselliset voivat antaa tuontapaisen jaarittelun pelästyttää itseään (tai voivat teeskennellä, että he muka ovat pelästyneet). Ken on demokratian kannalla, toisin sanoen sillä kannalla, että väestön joukot ratkaisevat valtiolliset kysymykset, hän tietää mainiosti, että politikoitsijoiden jaarittelusta joukkojen päätökseen on äärettömän pitkä matka. Jokapäiväisestä kokemuksestaan väestöjoukot käsittävät erinomaisesti maantieteellisten ja taloudellisten yhteyksien merkityksen, laajojen markkinoiden ja suuren valtion edullisuuden, ja eroamiseen ne turvautuvat vain silloin, kun kansallinen sorto ja kansalliset kahnaukset tekevät yhteiselämän aivan sietämättömäksi ja jarruttavat kaikkia ja kaikkinaisia taloudellisia suhteita. Ja tämänlaisessa tapauksessa kapitalistisen kehityksen ja luokkataisteluvapauden edut tulevat olemaan nimenomaan eroavien puolella.”