|
Äänestys
Mitä mieltä ilmastonmuutoksesta?
Viikon lainaus
Vallankumous tulee mahdolliseksi, kun hallitsevat eivät enää pysty hallitsemaan, eivätkä hallitut halua olla hallittuja. - Lenin
|
SosiaalivinkkiKommunistisen nuorisoliiton kotisivuille ilmestyy kesän aikana lähes jokaisena arkipäivänä päivän sosiaalivinkki. Kyseessä on lyhyehkö teksti, joka käsittelee juuri niitä sosiaalisia oikeuksia joita Sinulla tässä maassa on. Vinkeissä pyritään käytännönläheisyyteen ja toisinaan ne saattavat sisältää jopa ripauksen huumoria tai huomioita yhteiskunnallisista epäkohdista. Sosiaalivinkit ovat luettavissa sivuiltamme siten, että uusin löytyy aina päällimmäisenä.
Sosiaalivinkissä on tasa-arvon paikka Olit sitten mies tai nainen, niin sinulle tulisi olla selvää, että eräs lainkin takaama sosiaalinen oikeus sinulle on tasa-arvoinen kohtelu. Sukupuolten välistä tasa-arvoa ei suinkaan ole vielä saavutettu (naisia potkitaan huomattavasti päähän), mutta jonkinnäköistä edistystä sentään on tapahtunut. Suomessa on mahdollista nimittäin penätä oikeuksiaan tasa-arvoasioissa ihan virallisia reittejä myöten. Vaikka kyseessä ovat perusasiat, on niitä kuitenkin syytä täällä sosiaalivinkissä käsitellä. Käsityksemme mukaan tasa-arvo on asia, josta ei voi olla kyllin tietoinen. Siksi on syytä käydä läpi muutamia oikeuksia, jotka kuuluvat ihmisille sukupuolesta riippumatta, mutta joita yhä tänäkin päivänä kieroutuneessa yhteiskunnassamme rikotaan. Sukupuolista syrjintää ja häirintää esiintyy hyvin monilla elämänalueilla, mutta sitä ei missään nimessä tule hyväksyä! Tämä pätee niin miehiin kuin naisiinkin. Esimerkiksi työ- ja opiskelumaailmassa sukupuolella, perhesuunnitelmilla yms. saa olla mitään merkitystä sen suhteen, kuka saa työskennellä ja opiskella tietyssä paikassa. Myös tavaroiden ja palvelujen tarjoamisen pitää olla tasa-arvoista. Seksuaalisen ahdistelun kiellosta luulisi olevan turha mainita erikseen, mutta valitettavasti näin ei ole. Ylipäätään tasa-arvoon liittyviä säännöksiä rikotaan harrastuksenomaisesti kotimaassamme. Mitä siis tehdä, jos kokee tulleensa syrjityksi/ahdistelluksi? Suomessa sukupuolten välistä tasa-arvoa valvoo tasa-arvovaltuutettu. Tarkkoja menettelyohjeita asioiden suhteen on oheisesta paikasta siis tarjolla. Lisätietoja kannattaa käydä katsomassa sivuilta http://www.tasa-arvo.fi Päätöksiä ja hyvitystä haetaan tietysti viime kädessä oikeuden kautta. Oppi oikeuksista ei kuitenkaan kaada ojaan, joten Kommunistisen nuorisoliiton sosiaalivinkki kehottaakin kaikkia tutustumaan tarkoin maamme tasa-arvolainsäädäntöön. Älkää hyvät ihmiset antako niiden lyödä itseänne! P.S. Sosiaalivinkki kokee pienen muodonmuutoksen näin kesän lopun kunniaksi. Jatkossa sosiaalivinkki muuttuu kerran viikossa ilmestyväksi. Syksyllä ja talvellakin on siis luvassa aimo pläjäyksiä sosiaalivinkkejä! Opinnot ovat alkamassa - tukea (joskin pientä) on saatavilla! Toisen asteen oppilaitokset availevat kohtsillään ovia ja korkeakoulujenkin startti häämöttää. Kommunistisen nuorisoliiton sosiaalineuvonta kokeekin tarpeelliseksi vinkkailla tässä vaiheessa loppukesää hiukan opintotuesta. Kyseistä tukea on suhteellisen helppo hakea, mutta kyllä sieltä täältä löytyy pähkinöitä purtavaksi. Opintotukea saa toisen asteen opintoihin lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa tai korkeakoulujen opintoihin sekä muihin erikseen määriteltyihin opintoihin. Se koostuu opintorahasta, asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Toisen asteen opiskelija voi saada myös koulumatkatukea. Opintotuen saaminen edellyttää päätoimista opiskelua, ja sen määrään vaikuttavat useat seikat. Alle 20-vuotiailta vanhempien tulot voivat hyvinkin syödä tuen pois. Toisaalta pienituloisten vanhempien lapset voivat saada korotettua opintorahaa. (Kelan etuudet pähkinänkuoressa 2009). Opintotuen hakemiseen olennaisilta osiltaan liittyvän byrokraattisen viidakon löydät kätevästi Kelan sivuilta (www.kela.fi). Sieltä kelpaa klikkailla kohtaa “opiskelijat”. Tietoa ja laskureita ynnä muuta mukavaa on tarjolla yllin kyllin. Siksi tämänpäiväinen sosiaalivinkkimme käsitteleekin suhteellisen yksinkertaisia asioita, joiden kanssa kannattaa olla tarkkana opintotukea hakiessa. Muutamalla vinkillä siis eteenpäin. Ensiksikin sinun on hyvä tietää, että sinulta odotetaan tulojesi vahtimista, kuin olisit varpushaukka pyyntimatkalla. Jos siis teet opintojesi ohella töitä, niin suosituksena voi pitää, että pidät tarkasti kirjaa tuloistasi, jotka opintotuen lisäksi saat. Jos nimittäin olet tienannut “liikaa” ylimääräistä, tulee iso, paha Kansaneläkelaitos ja perii rahojaan takaisin. Toiseksi sinun kannattaa muistaa, että varsinkin korkeakouluopinnoissa opiskelujesi edistymistä tarkkaillaan. Ei riittävästi suorituksia - opintotuki katkeaa. Sosiaalivinkin toimituksesta löytyy omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka ikävää tällainen tilanne voi olla. Ole siis sopivan uuttera, ettei käy kalpaten. Viimeisenä vinkkinä kiinnitetään huomiota omalaatuisuuteen nimeltään opintolaina. Kyseessä on valtion takaama laina, joka lasketaan osaksi opintotukea, vaikka se on yksityiseltä sektorilta lähtöisin. On aina hyvä kiinnittää huomiota siihen seikkaan, että laina on maksettava takaisin. Kannattaa siis käyttää harkintaansa, ennen kuin ryntää pankkineitien tai -herrojen puheille. Lisäksi ehdottomana tai vähintäänkin varteenotettavana asiana sanotaan vielä tämä: TUTUSTU ERI PANKKIEN LAINAEHTOIHIN! Ne nimittäin poikkeavat suuresti toisistaan. Ei kannata tarttua ensimmäiseen tarjoukseen, vaan katsoa, kuka tarjoaa edullisimmat ehdot. Jos et tee näin, voivat seuraukset olla tulevaisuudessa epämiellyttäviä. Kuten tiedämme, koronkiskonnasta ei kukaan hirvittävästi nauti opintojensa jälkeen. Myöhemmissä vinkeissä saatamme hyvinkin vielä palata opintotuen yksityiskohtiin. Niissähän se paholainen tunnetusti asustelee.
Toimeentulotuesta vielä - vinkin aiheena maahanmuuttajan erityistuki
Täällä Kommunistisen nuorisoliiton sosiaalineuvonnassa halutaan luonnollisesti taistella myös maahanmuuttajien syrjäytymistä vastaan. Vaikka vinkkimme ovatkin suomeksi, on toivottavaa, että niitä lukevat (tai niistä kerrotaan) myös muille kuin ns. “kantasuomalaisille”. Seuraavaksi lyömmekin pöydälle muistutuksen toimeentulotuen muodosta, joka koskee osaa maahanmuuttajista. Maahanmuuttajan erityistuki on tarkoitettu turvaamaan toimeentulo työkyvyttömälle tai vanhalle maahanmuuttajalle. Tuen saamisen edellytyksinä ovat työkyvyttömyys tai vähintään 65 vuoden ikä. Kyseessä on tarveharkintainen sosiaalituen muoto, joten senkin eteen on hieman nähtävä vaivaa. Tuki on enintään täyden kansaneläkkeen suuruinen, ja esimerkiksi mahdollisen puolison tulot vaikuttavat siihen. Asiassa on kuitenkin hyvät puolensa. Maahanmuuttajan erityistuen hoitaa Kansaneläkelaitos, ei sosiaalitoimisto. Etuus on myös verovapaa ja se maksetaan kokonaan valtion varoista. Tämän voi helposti katsoa helpottavan useankin maahanmuuttajan elämää; sossu on tunnetusti se hankalin paikka hoitaa asioita. Kommunistisen nuorisoliiton sosiaalineuvonta toivoo kaikkien tätä vinkkiä lukevien tiedottavan asiasta sellaisille maahanmuuttajille, joilla tukeen olisi mahdollisuus. Jos olet itse maahanmuuttaja, ja koet olevasi tukeen oikeutettu, ota rohkeasti yhteyttä asuinpaikkasi sosiaalitoimistoon. Heillä on velvollisuus auttaa sinua! Tuen saaminen ei edellytä Suomen kansalaisuutta. Loppuun laitetaan vielä muistutus kaikille teille rasisteille, fasisteille ja “maahanmuuttokriitikoille”. Arvatkaapa ketkä tätä tukea Suomessa eniten nauttivat? Vastaus tulee tässä: inkerinsuomalaiset paluumuuttajat. Totuus on typerää kritiikkiä rakentavampaa.
Toimeentulotuki – köyhän oljenkorsi, josta voi kuitenkin apuakin olla Suomessa pyritään turvaamaan ihmisen viimesijainen taloudellinen tuki toimeentulotuella. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kun kaikki keinot byrokratian rattaissa on käytetty, ja pientä ihmistä kiusattu, joutuu hän vielä viimeisen kiusauksen kohteeksi hakiessaan kuntansa sosiaalitoimesta toimeentulotukea. Jätetään pelottelu kuitenkin sikseen. Täällä sosiaalivinkissä tiedetään, että toimeentulotukea saa ja pitää saada, kun muu ei auta. Muita ehdotuksia tosin olisi valtiovallalle kyllä tarjolla… Toimeentulotuki määräytyy aina tapauskohtaisesti, ja se sisältään usein erilaisia vaateita siitä, mitä ihmisen tulee tehdä, jotta tuki säilyy normaalilla tasollaan. Kannattaa purra hammasta, sillä välillä virkailijoiden harkintakyky saattaa vaikuttaa hivenen kieroutuneelta. Eipä kuitenkaan syytetä siitä sosiaalityötä tekeviä ihmisiä, vaan niitä resursseja, joita rakkaan kotimaamme päättäjät eivät ole ihmisten toimeentulon turvaamiseksi antaneet. Perustoimeentulotuen rahoitukseen osallistuvat nimittäin valtio ja kunnat yhtä suurin osuuksin. Sitten on vuorossa se päivän naseva vinkki. Perustoimeentulotuki ei ole ainoa helpottava tuki, jota voit saada. Lisäksi sinulla on mahdollisuuksia täydentävään ja ehkäisevään toimeentulotukeen. Nämä ovat tietenkin ”erityistapauksia” varten, mutta jokainen humaanisti ajatteleva ihminen tietää, että me kaikki olemme erityisiä. Annetaanpa raaka lainaus kuntien yhteisiltä sivuilta siitä, mitä täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki ovat: ”Täydentävää toimeentulotukea myönnettäessä otetaan huomioon tarpeellisen suuruisina erityismenot, joita ovat lasten päivähoitomenot, muut kuin perustoimeentulotukeen sisältyvät asumisesta aiheutuvat menot (esim.takuuvuokra) sekä henkilön tai perheen erityistarpeisiin tai -olosuhteisiin liittyvät, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeellisiksi harkitut menot. Ehkäisevän toimeentulotuen tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen sosiaalista turvallisuutta ja omatoimista suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymis-tä ja pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta.” (Lähde: www.kunnat.net) Tästä pääsemmekin seuraavaan johtopäätelmään: sinun tulee pyrkiä kuvailemaan sosiaalityöntekijälle kurjuuttasi mahdollisimman tehokkaasti. Hieman kyynistä puuhaa, mutta sellainen on Suomen sosiaaliturvajärjestelmä aina välillä. Suosittelemme siis rohkeutta ja sopivia sanavalintoja pyrkiessäsi mahdollistamaan itsellesi mahdollisimman hyvän perusturvan. Jos tunnet saavasi liian vähän, mutta koet vaikeaksi (kuten meistä jokainen joskus) puolustaa itseäsi näiden asioiden tiimoilta, voit aina ottaa yhteyttä rohkeasti esimerkiksi Kommunistisen nuorisoliiton sosiaalineuvontapuhelimeen. Rähinää ja oikeuksien penäämistä pienillä vippaskonsteilla ei voi kukaan sinulta kieltää. Parhaimmassa tapauksessa joku vielä rähisee puolestasi. Muistutettakoon vielä loppuun, että sinulla on oikeus säädä päätös toimeentulotuestasi 7 arkipäivän sisällä hakemuksestasi. Kuntien tilanteet vaihtelevat, joten kannattaa olla tarkkana! Sama neuvo muuten pätee palvelujen määrään ja laatuun Eikä sullakaan oo rahaa – jotain voi sentään itsekin tehdä Koska yhteiskuntajärjestelmämme nyt tällä hetkellä vain on sellainen, että yhä useampi meistä kokee köyhyyttä ja rahaongelmia, on varmasti paikallaan puhua yksityisen ihmisen taloudenhoidosta näin päivän sosiaalivinkin puitteissa. Henkilökohtainen talous voi mennä kuralle niin useista syistä, ettei niitä näin pienen kirjoitelman puitteissa ole järkevää ruveta erittelemään. On kuitenkin tärkeää muistuttaa teitä kaikkia lukijoita siitä, että itsensä syyllistäminen ei tässäkään asiassa ole toimiva lähestymistapa. Voit olla veloissasi ja PA, tahi vaikkapa molempia. On kuitenkin olemassa muutamia yksinkertaisia kikkoja, joilla omaa taloudenhallintaansa voi parantaa. Ensinnäkin laskut kannattaa pistää tärkeysjärjestykseen. Asumisesta, syömisestä, puhelimesta yms. kannattaa huolehtia ensimmäisenä. Sitten voidaan keskittyä muihin laskuihin. Toiseksi muistutamme, että laskujen ja lainojen maksamiseen voi hakea yleisesti lisäaikaa viehättäviltä asiakaspalvelijoilta mitä erilaisemmissa yrityksissä. Kolmantena vinkkinä tarjoilemme kehotuksen hakea apua velkaongelmiin, mikäli sinulla niitä sattuu olemaan. Kunnissa toimii talous- ja velkaneuvojia, jotka pystyvät vastaamaan parhaiten kunkin henkilökohtaiseen tilanteeseen. Porvarillinen maailma on tehnyt yksilöstä pääasiallisesti kuluttajan. Tämän vuoksi onkin selvää, että yhteiskunnassamme elosi oikeuksista huolehtii monissa asioissa Kuluttajavirasto. On onni, että heidän kotisivunsa http://www.kuluttajavirasto.fi tarjoavat kuitenkin erittäin käyttökelpoisia ohjeita arjessa selviytymiseen. Sosiaalineuvontamme suositteleekin lämpimästi näillä sivuilla surffailua! Lopuksi huomautettakoon, että tiedostamme, kuinka vaikeaa tyhjästä on nyhjäistä. Tapojensa muuttaminenkaan ei ole mikään mukava pikku päivämatka. Edeltävät vinkit tarjoilevat joitakin tikapuita, joita pitkin erilaisista alhoista on mahdollista kiivetä ylös. Seuraavassa vinkissämme tulemme paneutumaan suomalaisen sosiaaliturvan murheenkryyniin, eli toimeentulotukeen. Kyseessä on sosiaaliturvamme viimeinen keino pitää ihminen kiinni yhteiskunnassa, mutta miten homma toimii? Ja paljonko voit saada? Muutosta ja seuraavaa sosiaalivinkkiä siis odottelemaan.
Perhe kokee sosiaaliset ongelmat omalla tavallaan - kaikesta voi kuitenkin selvitä Sosiaaliset ongelmat koskettavat usein suomalaisia perheitä. Perhe voidaankin käsittää eräänlaiseksi yksiköksi, jolle tulee tasa-arvon nimissä tarjota myös vähintäänkin yksi sosiaalivinkki täältä Kommunistisen nuorisoliiton sosiaalineuvonnan kautta. Nuoria perheitä nimittäin riittää. Yleisimpiä perheitä koskettavista ongelmista ovat vanhempien ongelmat selvitä arjen erilaisista haasteista, vanhempien ja lapsien väliset vuorovaikutusongelmat, sekä erilaiset mielenterveysongelmat. Perheiden ongelmat ovat sikäli monimutkainen asia, että tutkimusten mukaan esimerkiksi neuvolatyöntekijät kokevat vaikeaksi tunnistaa perheiden sosiaalisia ongelmia. Siksi myös vinkkien antaminen näihin tilanteisiin on erityisen haasteellista. Sosiaalineuvontamme pyrkii kuitenkin tarjoamaan joitakin työkaluja esimerkiksi hyödyllisten linkkien muodossa. Haluamme myös kannustaa kaikkia lukijoitamme toveruuden hengessä auttamaan muita ja tarpeen vaatiessa pyrkiä ohjaamaan ihmisiä oikeiden tahojen luokse. Paikalliset terveys- ja sosiaalihuoltopalvelut ovat tärkeitä tahoja, joihin kannattaa olla yhteydessä, jos kokee perheessään piilevän ongelmia. Tässä kohtaa on paikallaan antaa hieman provokatiivinen ohje, joka saattaa osua useissakin kodeissa maaliinsa. Porvarillinen ulkokultaisuus ja sen tuottama häpeä eivät saa olla esteenänne hakiessanne apua! Läheisten ja oma hyvinvointi on aina asetettava etusijalle. Jälleen kerran tarjoilemme listaa Internet-osoitteista, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Monethan ovat jo sanoneet asiat paremmin, kuin sosiaalineuvonnan toimituskunta voisi koskaan uneksiakaan. http://www.tukiasema.net Sivusto tarjoilee apua moniin erilaisiin ongelmiin ja elämän ylä- ja alamäkiin. Asiantuntevasti ja luotettavasti. http://www.stm.fi/lapset/palvelut_perheille Sosiaali- ja terveysministeriön esittelyt niistä palveluista, joita Suomessa perheille tarjotaan. Oikeuksiesi kannalta olennaista tietoa. Uskonnollisen sitoutumattomuuden nimissä Kommunistinen nuorisoliitto ei suoraan ohjaa ketään esimerkiksi erilaisten uskonnollisten järjestöjen sivuille. Halutessasi suosittelemme kirjoittamaan Google-hakukoneeseen sanat: apua perheille. Rikoksia ja rangaistuksia - apua tarvitsevat sekä uhrit että tekijät
Hyvää huomenta täältä sosiaalivinkeistä! Suomi ei ole mikään lintukoto tai lottovoittajien maa! Väkivaltarikollisuus rehottaa, varkaudet, ryöstöt ja konnankoukut ovat tuttua huttua myös tässä maassa. Todellisuutta myös on, että rikollisuudesta kärsivät (vain hieman yleistäen) sekä kokijat että tekijät.
Otetaanpa alkuun uhrin näkökulma. Rikos, joka kohdistuu ihmiseen, jättää aina jälkensä. Seuraukset voivat olla hyvinkin traagisia. Yksin ei kuitenkaan täydy taapertaa, sillä maassamme toimii rikosuhripäivystys, joka pyrkii palvelemaan sekä rikoksen uhreiksi joutuneita että heidän läheisiään. Myös todistajat otetaan huomioon. Rohkeaa lisätietoa löydät osoitteesta http://www.riku.fi.
Jokaiselle meistä voi käydä tietenkin myös niin, että päädymme tallustelemaan laveaa tietä. Tällä tarkoitamme luonnollisesti sitä, että rikolliseksi voi oman tahtonsa lisäksi päätyä myös yhteiskunnallisten olosuhteiden seurauksena. Onkin selvää, että myös rikolliset tarvitsevat ensisijaisesti apua. Rangaistus (esimerkiksi vankeus) on tietenkin oikeudenmukaisuuden kannalta usein välttämätöntä, mutta parasta apua yhteiskunnalliseen ja yksilölliseen tasapainoon se ei suinkaan tarjoa.
Rikollinenkin tarvitsee kuitenkin monenlaista apua. Psyykkistä tukea on tarjolla liian niukasti, mutta jotain sentään on tehtävissä. Sosiaalivinkissämme kehotammekin kiinnittämään huomiota niihin jo edellisissä vinkeissä mainittuihin palveluihin, joita Suomessa vielä toistaiseksi tarjoillaan. Rikollisuus kytkeytyy usein päihteisiin, joten edellisen artikkelin lukeminen voi olla erityisen hyödyllistä.
Sosiaalineuvonta haluaa täältä kaukaisuudesta vielä muistuttaa siitä valitettavasta seikasta, että laki on kaikille sama, mutta tuomiot vaihtelevat. Kuten myös omaisuudet. Toisenlaisen yhteiskunnan rakentaminen onkin kaikille rikollisuudesta huolestuneille kansalaisille velvollisuus. Itsestäänselvyytenä voitaneen todeta, että rauhalla, ystävyydellä ja solidaarisuudella päästään harvinaisen pitkälle. Kesällä voi pitkä venyä ja koukkuun saattaa joutua kiemurtelemaan
Päivän sosiaalivinkissämme puutumme tänään lyhykäisesti päihteiden kanssa puuhasteluun. Kommunistinen nuorisoliitto ei tietenkään ole mikään raivoraittiiden nuorten kerho, mutta kannatamme vakaasti terveellisiä elämäntapoja.
Ihmiselle on hyvin luonteenomaista päihdyttää itseään. Jo muinaiset roomalaiset… ja silleen;-) Mutta mukavimmatkin asiat saattavat päihteiden ollessa kyseessä muuttua hivenen painajaissävyisiksi. Kesä on otollista aikaa altistaa itsensä päihdeongelmalle. Terassit ja puistot kutsuvat, ja joku huhuilee, että miestäkin väkevämpiä aineita taitaa jossain liikkua.
Sosiaalivinkissämme emme tietenkään voi tarjota välitöntä pelastusta niille, jotka päihteiden takia ongelmiin ovat itsensä saattaneet. Voimme kuitenkin ohjata ja kehottaa kutakin mietiskelemään omaa päihteidenkäyttöään. Jos sinusta muuten tuntuu, että sinulla on ongelma, niin asia on yleisesti ottaen juuri siten.
Päihde- ja riippuvuusongelmiin on saatavissa tehokasta apua. Ohessa kolme linkkiä, joista voi olla yllättävää hyötyä:
Asiantuntijaorganisaatio, joka auttaa riippuuvuusongelmaisia. Tietoa ja tukea runsaasti tarjolla.
Nimettömät alkoholistit. Vertaistukea tiellä raittiuteen.
Nimettömät narkomaanit. Vertaistukea kaikille niille, joille jokin muukin kuin alkoholi on saattanut liikaa maistua. Rasismi ja ennakkoluulot ovat myös sosiaalisia ongelmia
On valitettavaa, että Kommunistisen nuorisoliiton päivän sosiaalivinkit ovat ainoastaan suomenkielisiä. Uskomme, että pystyisimme nimittäin tarjoamaan apua myös monille maahanmuuttajille, joiden ongelmat helposti kärjistyvät kielitaidon vuoksi sosiaalibyrokratiaviidakossa juoksennellessa. Voimme kuitenkin tarjota sosiaalivinkin, joka palvelee sekä “kantasuomalaisia” että maahanmuuttajia.
Ennakkoluulot ja kyräily ovat hyvän myönteisen maahanmuuttopolitiikan suurimpia sudenkuoppia. Pahimmillaan ne voivat johtaa rasismiin ja epämääräisiin äärioikeistolaisiin verkostoihin liittymiseen. Kommunistinen nuorisoliitto tiedostaa, ettei maahanmuuttopolitiikka ole lainkaan ongelmatonta. Esimerkiksi suomen kielen opetusta tarjotaan aivan liian vähän, ihmisillä on vaikeaa sopeutua suomalaiseen kulttuuriin yms. Erilaisten konfliktien syntyminen ei siis ole kovin ihmeellistä.
Tämän päivän sosiaalisessa vinkissämme haluammekin painottaa sitä, miten monikulttuurinen yhteiskunta on täysin mahdollinen, ja kuinka jokainen suomalainen (kuten myös maahanmuuttaja) voi tehdä sosiaalista työtä paremman yhteiskunnan eteen.
Kulttuurien kohdatessa voi syntyä ongelmia (kuka tykkää mistäkin musiikista jne.), mutta tärkein ase tässä asiassa on asiallinen keskustelu. Yleensä kaikilta meistä löytyy sen verran kielitaitoa, että kykenemme keskustelemaan ongelmakohdat halki. Erilaiset järjestöt kykenevät myös auttamaan näissä asioissa.
Vankkana sosiaalisena vinkkinä/suosituksena suosittelemme myös muihin kulttuureihin tutustumista hieman tarkemmin (maahanmuuttokriitikot yms. hörhöt eivät tarjoa tähän mahdollisuutta). Kirjoja aiheesta löytyy, mutta myös keskustelumahdollisuuksia tarjotaan monissa kaupungeissa.
Ennakkoluuloja on meillä kaikilla, mutta hyviä lääkkeitä niitä vastaan on olemassa. Monilla paikkakunnilla toimii erilaisia järjestöjä, jotka panostavat maahanmuuttajien ja suomalaisten kohtaamiseen. Tietoteknisiä taitoja tätä varten ei hirvittävästi tarvita. Google on oiva apu, kun etsit omalla paikkakunnallasi vaikuttavia tahoja.
Vaikka et ihan päivittäiseksi yhdistysaktivistiksi ryhtyisikään, on jo tutustuminen vaivan arvoista. Parempi yhteiskunta rakennetaan silmät avaamalla ja pienellä vaivannäöllä. Niin meillä kaikilla on helpompaa. Työtön, työtön, työtön – työttömän härskiä kiusaamista, joka vaatii taitoa luovia
Satojatuhansia työttömiä täyttelemässä mielikuvituksettomia kuponkeja ja jonottamassa oikeuttaan leipäpalaan. Taloustaantuman aikaan vastenmielinen todellisuus on iskenyt meitä kasvoille. Jo aamuiset jonot työvoimatoimiston edessä kertovat karua kieltään.
Mikä siis neuvoksi, jos olet saanut potkun persuuksiin, ja sinulle on rivien välistä ilmoitettu tarpeettomuutesi. Suomi tarjoaa työttömille useita mahdollisuuksia saada edes hiukan voita leivän päälle. Helppoa se ei kuitenkaan ole, ja konstejakin on varsin monia; paljon on kiinni siitä, missä olet aikaisemmin työskennellyt.
Aloitetaanpa ennen täysimittaista Kelajargonin syytämistä siitä perusasiasta, että ammattiliittoon on syytä kuulua. Itse asiassa Kommunistinen nuorisoliitto kannattaa vahvasti sitä, että kuulut ammattiliittoon. Näin olet työttömyydenkin sattuessa hieman paremmassa asemassa.
Seuraavaksi siis vuorossa Kansaneläkelaitoksen hurmaava esittely työttömyyttä kokevalle ihmiselle. Sen löydät tämän linkin takaa:
http://www.kela.fi/in/internet/liite.nsf/alias/Kelan_etuudet_verkko/$File/Kelan_etuudet_verkko.pdf?OpenElement
Muista klikata kohtaa työttömyysturva, niin saat eteesi aikamoisen viidakon erilaisista ehdoista, joita sinun tulee noudattaa.
Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että mitä nuorempi olet ja mitä vähemmän sinulla on työkokemusta, sitä suurempia ongelmia rakkaat työvoimatoimistomme sinulle aiheuttavat. Tähän kuten niin moneen muuhunkin sosiaalineuvontaongelmaan auttaa parhaiten tiukahko asenne. Sinulla on oikeuksia ja virkamiehillä on velvollisuus noita oikeuksia vaalia.
Suurien elämäntilanne erojen vuoksi, emme pysty päivän sosiaalivinkissämme antamaan täysimittaisia vastauksia kaikkiin työttömyyttä koskeviin kysymyksiin. Palvelunumeromme palvelee toki näissäkin asioissa.
Lopuksi haluamme vielä muistuttaa, ettei työvoimatoimiston kylmyys ole maailmanloppu. Lisäksi suosittelemme välttämään orjatyöksi luokiteltavaa pakkotyöllistämistä, josta maksetaan vain työttömän peruspäivärahalla. Toimeentulotuki (joka on naurettavan pieni) toimii joka tapauksessa viimeisenä oljenkortena. Siitäkin lisää juttua tuonnempana. Olit sitten armeijassa tai sivarissa – sinulla on oikeuksia!
Armeija ja siviilipalvelus ovat nykyisissä muodoissaan varsin syrjiviä käytäntöjä, jotka saattavat aiheuttaa taloudellisesti varsin kiperiä tilanteita. Arvottamisia tekemättä, voidaan sanoa, että siviilipalvelusmiehellä saattaa olla toimeentulonsa suhteen varusmiestä jopa hivenen enemmän ongelmia.
Oikeuksia kuitenkin löytyy ja niitä on syytä käyttää hyväkseen, vaikkei mihinkään kroisosmaiseen olotilaan pääsisikään. Sekä siviilipalvelusmiehelle, että varusmiehelle turvataan asuminen asumistukien kautta. Tervetuloa sukeltelemaan jälleen Kelan byrokratiaviidakkoon!
Lisäksi luontaisetuihin kuuluu minimalistinen päiväraha, joka on mitoitettu noin tupakka-askin hintaiseksi. Palveluksen loppupuolella rahaa tulee jo niin paljon, että sillä voi ostaa peräti kaksi askia tupakkaa. (Näin ei kuitenkaan kannata menetellä, ja Kommunistinen nuorisoliitto kehottaakin kaikkia tupakoimattomuuteen).
Kela maksaa sotilasavustusta varusmiespalveluksessa tai siviilipalveluksessa olevalle asevelvolliselle sekä hänen omaisilleen palvelusajalta. Asevelvollisella tarkoitetaan myös reservin kertausharjoitukseen kutsuttua. Sotilasavustusta maksetaan myös vapaaehtoisessa asepalveluksessa olevalle naiselle sekä hänen omaisilleen.
Kaiken tämän pienen ja mukavan lisäksi Kela maksaa sotilasavustuksena asumisavustusta (siis asumistukea) sekä palvelusaikana erääntyvät opintolainojen korot asevelvolliselle. Omaisetkin saavat osansa (älä vain unohda)! Heille maksetaan perusavustusta, asumisavustusta ja erityisavustusta sekä elatusavun suuruinen määrä rahaa elatusapuun oikeutetulle lapselle.
Omaisten määritelmässään Kela on kristillisen tarkka. Tavallisia avopuolisoita sorsitaan, sillä asevelvollisen omaisella tarkoitetaan
1. Aviopuolisoa tai rekisteröidyn parisuhteen osapuolta, joka ei välien rikkoutumisen takia asu erillään puolisostaan
2. avopuolisoa, jos hänellä on asevelvollisen kanssa yhteinen alaikäinen lapsi huollettavana
3. asevelvollisen tai hänen aviopuolisonsa alaikäistä lasta, ottolasta tai asevelvollisen luokse yksityisesti pysyvästi sijoitettua lasta, joka on hänen huollettavanaan. Lapsen huoltaminen edellyttää, että asevelvollinen on jo ennen palvelusta osallistunut lapsen elatukseen.
(Kelan etuudet pähkinänkuoressa 2009 - opas asiantuntijoille)
Siinäpä sitä on. “Kansalaisvelvollisuuttaan” suorittavan kannattaa pitää oikeuksistaan kiinni! Huomattavan paljon lisätietoja löydät esimerkiksi Siviilipalveluskeskuksen (www.sivarikeskus.fi) tai armeijan (www.mil.fi) sivuilta.
Emme halua unohtaa myöskään niitä rohkeita yksilöitä, jotka päättävät kieltäytyä asejärjestelmämme ylläpidosta täysin. Kommunistinen nuorisoliiton sosiaalineuvonta haluaa tukea myös totaalikieltäytyjiä, noita rauhan sankareita. Jokaisen totaalin, sivarin ja varusmiehen kehotetaankin tutustumaan myös Aseistakieltäytyjäliittoon osoitteessa: http://akl-web.fi/ Sinua tarkkaillaan ja rekisteröidään – käytä oikeuttasi tietää kuka, mitä ja missä!
Latteuteen asti kulutettu sanonta “tieto lisää tuskaa” pitää nykyisessä yhteiskunnassamme paikkansa varsin erikoisella tavalla. Tavalliselle kansalaiselle voi tulla yllätyksenä, kuinka monenlaiset tahot rekisteröivät tietoa hänen toiminnastaan ja valinnoistaan. Kaupalliset yritykset harrastavat kulutustottumuksien seurantaa, poliisi saa jatkuvasti lisää oikeuksia tunkea arkistoihinsa tietoa kansalaisen pienimmistäkin tekemisistä, ja ylimpänä häärää Suojelupoliisi, joka ei ole vastuussa keräämistään tiedoista juuri kenellekään. Paranoiasta ei ole kyse; tietotekniikka on mullistanut valvonnan ja rekisteröinnin jalon taidon.
Neuvottomaksi itsensä tunteva kansalainen voi saada edes rahtusen lohtua siitä, että hänellä on (periaatteessa) oikeus saada tietää, minkälaisia tietoja hänestä on rekisteröity mihinkin. Lisäksi vääräksi havaitut tiedot on oikeus oikaista. Käytännössä SUPO ja tietyt kumppanit nauttivat tässäkin asiassa perverssejä erioikeuksia. Päivän sosiaalivinkissämme kehotammekin kaikkia valveutuneita yksilöitä pitämään huolta oikeuksistaan, sekä siitä, ettei mitä tahansa soopaa ole kirjattu minne tahansa.
Tietojen tarkastaminen rekistereistä on maksutonta kerran vuodessa. Siksi tätä oikeutta onkin syytä käyttää hyväkseen. Kätevimmin löydät käytännön ohjeet Internet-osoitteesta www.tietosuoja.fi Tietosuojavaltuutetun puoleen kannattaa kääntyä, mikäli sinulle ryttyillään toteuttaessasi kansalaisoikeuksiasi. Lopuksi voidaan lämpimänä suosituksena sanoa, että kannattaa pitää kaikki rekisteritiedot itsestään mahdollisimman vähäisinä ja ajantasaisina. Rekisteröimisellä ja leimaamisella voi olla erittäin epämiellyttäviä seurauksia tulevaisuudessa. Historia antaa meille tästä opetuksiaan. Purtavaa nykyisille ja tuleville opiskelijoille
Opiskelijoiden pääasialliseksi tulonlähteeksi on Suomessa järjestetty muurahaisen jalanjäljen kokoinen tukipaketti, jolla on tarkoitus kituuttaa samalla itseään sivistäen. Tämä ei tietenkään ole lainsäätäjillemme riittänyt. Myös yksityisiltä pankeilta haettava laina lasketaan osaksi opintotukea. Siitäpä sitten elämään ihmisenarvoista elämää.
Opintotukeen kuuluu siis opintoraha, asumislisä sekä opintolainan valtiontakaus. Monet tietenkin huomaavat, ettei edes noilla kaikilla etuuksilla yhteensä mitenkään pärjää, joten paskaduunit kutsuvatkin monia. Kaiken lisäksi opintotukeen sisältyy ihastuttava määrä erilaisia ehtoja ja rajoituksia, jotka saattavat pistää pienen ihmisen pään pyörälle.
Tarkemmin erittelemättä kaikennäköisiä säännöksiä, käännänkin huomionne Kelan omille sivuille, joista opintotuesta saa melkoisen hyvin tietoa: http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/040601104658IL?OpenDocument
Kaikkea eivät Kelan salamyhkäiset sivut kuitenkaan paljasta, ainakaan erityisen tarkasti. Etenkään kesäisen opintotuen suhteen Kansaneläkelaitos kiertelee ja kaartelee omassa aavemaisessa maailmassaan. Tämän vuoksi päivän sosiaalivinkkimme tarjoileekin pienen muistilistan kesäisen opintotuen hakemisesta (onhan se nyt vähän myöhäistä, mutta kesiä kyllä riittää).
1. Saadakseen opintotukea kesällä, tulisi kesällä periaatteessa opiskella
2. Käytännössä sinun ei kuitenkaan täydy kesällä tehdä opiskelujen eteen yhtään mitään, kunhan saat tarpeellisen määrän opintopisteitä kerätyksi syyskuuhun mennessä (pistemäärät vaihtelevat)
3. Ahkeruus talvella siis “palkitaan” kesällä
4. Kesäopintotukea hakiessasi sinulta vaaditaan opintosuunnitelmaa kesäksi. Kukaan ei kuitenkaan valvo, toteutatko opintosuunnitelmasi vai et. Vain opintopisteet merkitsevät. Säveltele kupongille siis mielesi mukaan sopiviksi katsomiasi kursseja/tenttejä/tutkielmia.
Näillä pienillä vinkeillä pääsee hyvään alkuun opiskelijan tukiriennoissa. Kannattaa myös tarkkailla tulorajoja. Paskaduunistakin voi kertyä sen verran rahaa, että Kelan virastotädit ja -sedät ryhtyvät penäämään rahaa takaisin.
Lisätietoja opintotuen hakemisesta ja muista opiskelijoiden oikeuksista ilmestyy näillekin sivuille, kun koulujen ja oppilaitosten alkamisajankohta lähenee. Sairastuminen ei ole Suomessa syy kituuttamiseen - toisin kuin markkinatalouden paratiisissa USA:ssa
Jokaiselle tulee joskus pipi. Välillä kyse on pienestä kausiflunssasta, toisinaan taas sairaus raivoaa huomattavasti pahemmin, jopa rampauttaen käytännön elämää. Näitä tilanteita ei kuitenkaan toimeentulon kannalta kannata pelätä aivan hirmuisesti. Byrokraattinen viidakkomme on sen verran armelias, että sairaudenkin sattuessa toimeentulollista apua on saatavilla.
Jos olet sen verran onnekas, että vietät aikaasi työelämässä, on suhteellisen selvää, että sinulle maksetaan sairausajan palkkaa. Porvareita suosivista säännöistä johtuen tämäkin vaihtoehto saattaa toki tyrehtyä, ja on turvauduttava muihin keinoihin. Toisin sanoen niihin samoihin, joihin työttömät ja prekariaattikin joutuvat tyytymään.
Armahin Kansaneläkelaitoksemme tarjoilee sairastuneille kansalaisillemme tukea nimeltä sairauspäiväraha. Esitelläänpä tuo mutkikas järjestelmä ihan Kelan omin sanoin:
“Kela maksaa sairauspäivärahaa korvauksena sairausajan ansiomenetyksistä. Jos saat sairauslomasi ajalta palkkaa, korvaus maksetaan työnantajallesi. Voit saada sairauspäivärahaa, jos olet 16–67-vuotias ja sairautesi takia työkyvytön. Lisäksi voit saada päivärahaa, jos joudut olemaan poissa työstä karanteenin tai elintärkeän elimen tai kudoksen luovutuksen takia. Eläkkeensaajat eivät voi saada sairauspäivärahaa (poikkeuksena työssäkäyvät, alle 68-vuotiaat eläkkeensaajat, jotka ovat työkyvyttömiä sen hetkiseen työhönsä).
Kela maksaa sairauspäivärahan jälkikäteen maksukausittain. Päivärahaa maksetaan arkipäiviltä sekä lauantailta. Sunnuntailta, arkipyhältä, vapunpäivältä ja itsenäisyyspäivältä (oi mikä yllätys porvareilta) sitä ei makseta. Omavastuuaika ja enimmäisaika Saat sairauspäivärahaa vasta, kun työkyvyttömyytesi on kestänyt omavastuuajan. Omavastuuaika on * sairastumispäivä ja 9 seuraavaa arkipäivää * yksi arkipäivä, jos työkyvyttömyytesi alkaa samasta syystä uudelleen 30 päivän sisällä edellisen sairauspäivärahan maksamisesta tai * sairastumispäivä ja sitä seuraavan 3 arkipäivää, jos olet YEL-vakuutettu * sairastumispäivä ja sitä seuraavan 3 päivää, jos olet MYEL-vakuutettu. Päivärahaa maksetaan enintään 300 arkipäivää eli noin vuoden. Enimmäisaikaan lasketaan yleensä mukaan edeltäneiltä kahdelta vuodelta päivät, joilta sinulla on ollut oikeus Kelan sairauspäivärahaan. Voit saada sairauspäivärahaa saman sairauden vuoksi uudelleen vasta, kun olet välissä ollut työkykyinen vuoden ajan. Jos työkyvyttömyytesi johtuu kokonaan uudesta sairaudesta, voit saada sairauspäivärahaa normaalisti. Sairauspäivärahasta maksetaan veroa Sairauspäiväraha on veronalaista tuloa. Kela tekee siitä ennakonpidätyksen verohallinnolta saamansa prosentin mukaan. Päivärahan ennakonpidätys tehdään käytössäsi olevan verokortin mukaan, mutta kuitenkin aina vähintään 20 %:n suuruisena. Kun palkan verokorttia käytetään päivärahan ennakonpidätyksessä, sitä korotetaan 2 prosenttiyksiköllä, koska päivärahasta ei tehdä verotuksessa samoja vähennyksiä kuin palkasta. Jotta päivärahan ennakonpidätys ei olisi liian suuri, sinun kannattaa hakea verohallinnolta muutosverokortti etuutta varten. Lisätietoja saat osoitteesta www.vero.fi.” (Kelan etuudet pähkinänkuoressa - opas asiantuntijoille, 2009)
Järjetön byrokratia ei olisi järjetöntä byrokratiaa, ellei tähänkin järjestelmään sisältyisi aimo määrä kaikennäköisiä nippelirukkauksia, jotka vaikeuttavat ihmisten arkista toimintaa. Tämän vuoksi on jälleen kerran tarpeen kehottaa kaikkia turvaa tarvitsevia vaatimaan oikeuksiaan kovaan ääneen. Virkailijat on syytä pistää (ystävällisellä tavalla) koville. Tarvittaessa saat toverillista tukea myös Kommunistiselta nuorisoliitolta. Pikavippejä ja kulutusluottoja! Harkitse ja taistele!
Pikavipit ja erilaiset kulutusluotot ovat olleet keskustelun kohteena jo pitemmän aikaa. Kyseessähän on käytännössä törkeä koronkiskonta (vaikka oikeuden päätöstä asiasta ei olisikaan). Näillä rahoitusmuodoilla pyritään saattamaan vähävarainen ihminen entistä pahempiin rahallisiin ongelmiin. Luottojen korot ovat päätä huimaavan korkeita, ja maksuvaikeuksien syntyminen ei olekaan mikään hirvittävä ihme.
Moni meistä kuitenkin kamppailee toimeentulonsa eteen, ja rahat ovat välillä väkisinkin loppu. Päivän sosiaalivinkissämme haluamme kuitenkin painottaa, että pikavipit, kulutusluotot ynnä muut porvaripahisten kieroutuneet juonet eivät ole oikea tapa ratkaista tilapäisiä rahaongelmia! Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden nimissä kehotammekin kaikkia kieltäytymään näistä palveluista.
Entä jos sätkit jo kapitalistin koukussa (eli olet lainakierteessä)? Entä jos todella tarvitset sitä rahaa edes muutaman pennosen pikaisesti selvitäksesi arjestasi? Ensinnäkin haluamme vinkata sinua siitä, että kansalaisena sinulla on viimesijaisena tukimuotona oikeus toimeentulotukeen. Monilla onkin tietoa (naurettavan pienestä) perustoimeentulotuesta. Tukea voi kuitenkin elämäntilanteesta johtuen saada hieman enemmänkin. Lainsäädäntö tuntee nimittäin myös täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen. Nämä ovat aina kaikenlaisia lainoja parempia ratkaisuja. Tutustu asiaan tarkemmin vaikkapa osoitteessa http://www.stm.fi/toimeentulo/tuet_ja_etuudet/toimeentulotuki
Myös velkaantuneelle löytyy erilaisia palveluja, joita kannattaa käyttää hyväkseen. Seuraavasta osoitteesta kannattaa katsoa oman paikkakuntansa tilanne kyseisessä asiassa http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/velkaneuvo.aspx
Älä alistu markkinoiden armoille. Ota asioista rohkeasti selvää ja taistele! Bertolt Brechtin sanoin: “Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä!”
Kesätöitä ei tehdä sitä varten, että pomo voisi potkia sinua päähän
Kesätyöt, tuo nuoren pakollinen riitti ennen varsinaisen palkkaorjuuden alkua. Kokemusta karttuu, mutta läheskään aina ne eivät ole positiivisia. Kommunistisen nuorisoliitonkin tiedossa on useita tapauksia, joissa työnantaja on kohdellut kesätyöntekijöitään vähintäänkin epäilyttävästi; usein jopa laittomasti. Tällaiseen kohteluun ei ole mitään syytä tyytyä!
Suurimpia (ja tiedossa olevia) ongelmia, joita kesätyöläiset joutuvat kohtaamaan, ovat mm. liian alhaiset palkat, epämääräiset työvuorot, paitsi jääminen sekä kunnon työsopimuksesta että todistuksesta. Lista ei tietenkään pääty tähän. Jos haistat kesätyösuhteessasi jotain mätää, olet luultavasti oikeassa. Nuorten hyväksikäyttäminen työmarkkinoilla on nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässämme yhtä yleistä kuin hyttyset kesällä.
Apua on kuitenkin tarjolla. Työntekijöillä nimittäin on jotain sellaista, jota pomoilta ja omistajilta puuttuu. Sitä kutsutaan joukkovoimaksi. Asiantuntevilla neuvoilla ja tervehenkisellä kapinoinnilla pääsee jo pitkälle. Tänäkin kesänä on pari tahoa, joiden puoleen kannattaa kesätyöasioissa kääntyä, jos homma alkaa näyttää epäilyttävältä.
SAK (se ammattiliittojen keskusjärjestö) pitää kesäduunari-infopuhelinta numerossa 0800-179 279. Kommunistinen nuorisoliitto kykenee myös vastailemaan kesätöitä koskeviin kysymyksiin numerossa 044 966 4817. Nuorisoliiton listoilta löytyy työläisten oikeuksiin erikoistuneita ihmisiä; mm. pääluottamusmiehiä. Kannattaa siis ottaa yhteyttä! Sosiaalivinkeissä tullaan käsittelemään hieman myöhemmin kesällä myös muita työläisten oikeuksiin kuuluvia asioita. Pysykää siis “kanavalla”.
Sosiaaliturva takaa oikeuden myös mielenterveyteen
Seuraava vinkki käsittelee; tai oikeammin pyrkii puolustamaan ja edesauttamaan kaikkia nuoria (ja vanhempiakin), joilla on tavalla tai toisella mieli maassa. Tämä lausehan on ilmiselvä kiertoilmaus erilaisille mielenterveyden häiriöille, jotka meistä monia vaivaavat. Tutkimusten mukaan 15–25 prosentilla nuorista on jokin mielenterveyshäiriö. Kyse on siis aikamoisesta joukosta ihmisiä, joilla on tarvetta apuun. Hoidon surkeasta rahoituksesta (kiittäkää siitä porvareita) huolimatta, sinulla on oikeus saada apua. Konsteja avun saamiseen on myös tarjolla. Pientä taistelua ja taktista osaamista saatetaan tarvita. Seuraavaksi esittelemmekin muutamia apukeinoja hoidon saamisen helpottamiseksi.
Kouluterveydenhuollon tai oppilashuollon kautta tai terveyskeskuksesta saa tietoa oman paikkakunnan nuorille suunnatuista mielenterveyspalveluista. Nuorisopsykiatrian poliklinikalta voi saada ajan suoraan, joskus ajanvaraukseen tarvitaan lähete. Myös paikalliset terveyskeskukset palvelevat asiassa (Lähde: www.vaestoliitto.fi). Akuuttipoliklinikoita (joita toimii ainakin suurimmilla paikkakunnilla) ei myöskään tule unohtaa. Puhelin vain rohkeasti käteen ja soittamaan. Tarvittaessa kannattaa pyytää tietenkin tukea (tai jopa puhelinräyhäämistä) myös ystäviltä ja tovereilta.
Edellisessä kappaleessa selostimme siis yksinkertaistaen sen, miten saat ensiyhteyden tahoihin, jotka voivat ihmistä “päänvaivoissa” auttaa. Siirtykäämme seuraavaksi käytäntöön. Tässä kappaleessa emme suinkaan kehota sinua valehtelemaan ammattilaisille, mutta toteamme vain useiden ihmisten kokemuksia seuranneina, ettei vähättely tai liiallinen reippaus vastaanotolla ole näiden asioiden hoidossa välttämättä paras lähtökohta. Toisin sanoen; kerro totuus, mutta muista tehdä se värikkäästi (jopa liioitellen). Tällöin sinut otetaan vakavasti, eikä vain tungeta kasaa pillereitä käteen ja todeta, että olet lievästi masentunut. Tämä on etenkin terveyskeskuksissa valitettava käytäntö. Kannattaakin rohkeasti pyrkiä psykiatrin pakeille!
Hyvään elämään kuuluu monia asioita, ja mielenterveys on yksi niistä. Muista käyttää kaikkia sosiaalisia oikeuksiasi, joita tässä maassa tarjotaan!
Sinulla on oikeus asuntoon - älä jätä mahdollisuuksiasi käyttämättä
Suomessa halutaan ainakin puheiden, asiakirjojen ja lainsäädännönkin puitteissa turvata ihmisen oikeus omaan asuntoon. Jos asioita tulkitaan tiukasti, voidaan jopa katsoa, että asunnottomuuden pitäisi olla käytännössä mahdotonta kotimaassamme. Näin ei kuitenkaan ole. Vailla vakinaista asuntoa elää Suomessa karkeasti arvioiden 8000 ihmistä. Laman kurimuksessa tilanne tuskin tulee ihan heti hirvittävästi parantumaan. Mistä sitä tukea siihen asumiseen sitten saa? Kansaneläkelaitoksen myöntämä asumistuki on ensisijainen asumisen tukimuoto pienituloiselle ihmiselle. Myös kunnalliset sosiaalitoimistot myöntävät toimeentulotuen mukana rahaa asumiseen. Mistään järjettömistä summista ei todellakaan ole kyse, mutta katto niillä rahoilla pitäisi päänsä päälle saada. Paikkakuntakohtaiset erot ovat tosin tässäkin asiassa suuria. Asumistuki on malliesimerkki byrokraattisesta tukimuodosta, jonka hakeminen on tehty tavalliselle ihmiselle suhteettoman hankalasti. Kupongit ja vaadittavat tiedot muodostavat oman salatieteellisen kaavansa, joka ei aina ole selvä edes asianomaisille viranomaisille. Kirjataan kuitenkin tähän sosiaalivinkkiin muutamia kohtia asumistuesta pähkinänkuoressa. Se saattaa nimittäin kummasti helpottaa itse kunkin seuraavaa visiittiä Kelan toimistoon asumisen oikeutta penättäessä. Pienituloinen ruokakunta (eli yksilö tahi ns. “rakkauspariskunta”) voi saada yleistä asumistukea pysyvässä käytössä olevan asuntonsa asumismenoihin. Kela voi maksaa asumistukea joko koko asunnon tai vain asunnon osan asumismenoista, jos asunnossa asuu esimerkiksi alivuokralainen. Vapaa-ajan asuntoon asumistukea ei makseta. Yleinen asumistuki lasketaan niin, että kohtuullisista asumismenoista (ks. s. 48) vähennetään perusomavastuuosuus. Perusomavastuuta ei tule lainkaan, jos ruokakunnan tulot jäävät alle valtioneuvoston vahvistamien tulorajojen (ks. Liite). Asumistuki on kuitenkin enintään 80 % kohtuullisista asumismenoista. Maksat siis asumismenoistasi aina vähintään 20 % itse. Perusomavastuuosuuden suuruuteen vaikuttavat ruokakunnan •• henkilömäärä •• bruttokuukausitulot ja •• omaisuus. Asumistuki = (Kohtuulliset asumismenot – perusomavastuu) x 0,80 Voit arvioida oman asumistukesi määrän Kelan internetsivujen laskentaohjelmalla (www.kela.fi/laskurit). (Kelan etuudet pähkinänkuoressa - opas asiantuntijoille, 2009) Tuossapa vähän virkamiesjargonia, josta kuitenkin käy selville se, ettet täysin tyhjin käsin joudu pusikossa asumaan (ainakaan periaatteessa). Opiskelijoiden asumistuki muuten sisältyy opintotukeen, mutta sitä käsittelemme tulevissa artikkeleissa. Jos Kelan tädit tai sedät ovat penseitä ja kuponkien täyttäminen tuntuu äärettömän hankalalta, on apu lähellä. Kommunistisen nuorisoliiton sosiaalineuvontapuhelin toimii monien muiden asioiden lisäksi myös ihmisarvoisen asumisen puolesta. Älä pelkää soittaa, jos olet epävarma. Sivuiltamme löydät numeron ja päivystysajat. Oikeus vaatia oikeuksia Aloittakaamme sarjamme sosiaalivinkeistä lähes itsestäänselvyydellä, joka kuitenkin jää monilta huomaamatta. Kaikilla suomalaisilla on perustuslain mukainen oikeus sosiaaliturvaan. Valitettavasti vallitsevalla lainsäädännöllä tuon oikeuden hyväksikäyttäminen on tehty aivan liian monimutkaiseksi. Voisi jopa sanoa, että välillä päättäjät ja virkamiehet pyrkivät parhaansa mukaan pimittelemään ihmisille kuuluvia oikeuksia ja etuuksia.
Ensimmäinen sosiaalivinkkimme käsitteleekin juuri tätä ongelmaa. Sinulla on oikeus vaatia, ja vastuullisilla virkamiehillä on velvollisuus vastata! Sossun tai Kelan luukulla ei siis missään nimessä kannata nöyristellä! Asenne kohdalleen ja oikeuksia vaatimaan. Nöyryyttä pidetään usein hyveenä, mutta kansalaisoikeuksia penättäessä se ei sitä ole. Pienellä rohkeuden lisäämisellä asiat usein helpottuvat ainakin hivenen.
Koska olemme ajattelevia ihmisiä ja kommunisteja, ymmärrämme, ettei monilta maahan lyödyiltä välttämättä riitä voimia lisätä rohkeuttaan ja taistelumieltään. Elämässä selviämisessä voi olla kyllin haasteita meistä monille. Muista kuitenkin, ettet ole yksin. Joukkovoimaa byrokraattien juonitteluja vastaan voit alkaa käyttämään vaikkapa soittamalla Kommunistisen nuorisoliiton sosiaalineuvontapuhelimeen (ks. tarkemmat tiedot sivuiltamme).
Tämä lyhyt kehotus rohkeuteen ja oikeuksien tiedostamiseen aloittaa sosiaalivinkkien sarjamme. Tulossa on syventävää tietoa erilaisista järjestelmän kiemuroista. Jokaiselle pyritään tarjoamaan näissä kirjoituksissa jotakin. Kannattaa siis käydä haistelemassa uusia tuulia näillä sivuilla lähes jokaisena arkipäivänä kesän aikana! |