Leikkureita ja luokkataistelua -Kommunistinuorten ajatuksia leikkauspolitiikasta

1. Mitä leikkauspolitiikka on?

”Kapitalismia köyhille mutta sosialismia rikkaille! Varastetaan kansalta ja annetaan eliitille! Me emme ole samassa veneessä, emmekä me kaikki kärsi tässä yhtä paljoa. Hallitus on johdonmukaisesti ravistanut köyhiltä heidän viimeisiä roposiaan, samalla kun se perustelee, miksi rikkaiden ei pidä maksaa veroja sekä palkitsee runsaalla kädellä Talvivaaran kaltaisia katastrofeja.”

”Voitot yksityistetään, mutta tappiot nimetään koko kansan asiaksi. Tälläkin hetkellä koko Eurooppa maksaa kriisiä, joka on syntynyt pienen vähemmistön osakekeinottelusta.”

”Leikkauspolitiikka on muka ainoa lääke talouskriisiin, mutta se on täyttä puppua. Todellisuudessa se laajentaa kriisiä tekemällä pankkiirien ahneuksissaan tekemistä möhläyksistä koko kansan ongelman. Kriisin syy on jossain aivan muualla kuin valtioiden ’suurissa’ menoissa. Sitäpaitsi vähintään yhtä tärkeä valtioiden tulopuoli on nyt unohdettu kokonaan: leikkaukset ja yksityistämiset hankaloittavat valtioiden taloutta syömällä niiden tulopohjaa.”

2. Mistä se johtuu?

”Kapitalismiin kuuluu olennaisesti yritysten keskinäinen kilpailu. Kilpailussa selviytyvät vain härskeimmät ja häikäilemättömät kapitalistit. Leikkauspolitiikka on yksi osa omistavan luokan käymää luokkataistelua: työläisten oikeuksia polkemalla yritys tai valtio saa kilpailuetua. Moni on puhunut luokkataistelusta, ja jopa luokkasodasta, ikään kuin se olisi yksinkertaisesti jotain kärhämöintiä kadulla. Mutta se on jatkuvaa kamppailua kaikilla areenoilla, ja jos työläiset eivät tajua edes sen olemassaoloa, he ovat tuomittuja häviämään.”

”Leikkauspolitiikka on osa uusliberalistista ideologiaa, jonka tarkoitus on kasvattaa yhtiöiden valtaa. Esimerkiksi sosiaaliturvan heiketessä heikkenee myös työntekijän mahdollisuus käydä työtaisteluita tai kieltäytyä huonosta työpaikasta. Yhtiöiden valtaa kasvatetaan myös yksityistämisillä ja sääntelyn purkamisella.”

”Elvytyspolitiikka, muusta vasemmistolaisesta talouspolitiikasta puhumattakaan, on EU:ssa tiukasti kielletty. Oikeistolaiset arvot ja suurpääoman edut on kirjattu unionin peruskirjaan, ja leikkauspolitiikka tukee näitä tavoitteita. Kreikan esimerkki näyttää, että leikkauspolitiikan vastustaminen ja EU:ssa pysyminen ovat ristiriitaisia päämääriä.”

3. Mitä pitää tehdä ja mihin ei tule tyytyä?

”Kysymys ei siis ole siitä, haluammeko lopettaa leikkauspolitiikan. Meidän on yksinkertaisesti valittava, että valitsemmeko me EU-jäsenyyden leikkauksineen vai inhimillisen politiikan. Eroon EU:sta, eroon eurosta!”

”Leikkauspolitiikan vastustus on liian usein pelkkää leikkaavien poliitikkojen vastustamista. On vallalla maailmankuva, että jos me vain vaihdamme valtaan vähemmän leikkausintoiset poliitikot, niin leikkauksetkin loppuisivat. Se ei ole toiminut tähänkään asti. Sen sijaan on hylättävä leikkauksia tukeva tai niitä selittelevä ideologia ja etsittävä radikaaleja, uskottavia vaihtoehtoja omistavaa luokkaa palvelevalle järjestelmälle.”

”Jos haluamme lopettaa leikkauspolitiikan, on valmistauduttava katuliikkeisiin, aktiivisiin mielenosoituksiin, poliitikkojen painostamiseen ja hylättävä suuromistajien yksityisomaisuuden pyhyys. Sosiaaliset muutokset eivät koskaan tule ilman levottomuutta. Kaikki eivät siitä pidä, mutta me emme yritäkään miellyttää kaikkia. Me olemme liike niiden köyhien puolesta joilta leikkauspolitiikka ottaa, ja niitä rikkaita vastaan joille leikkauspolitiikka antaa.”

”Heittäkää hiiteen pankkiirit huolestuneine arvioineen! Kansallistakaa pankit ja teollisuuslaitokset! Tukekaa toisianne, olimme me sitten eduskunnan vasemmistolaisia byrokraatteja tai katujen mellakoivia nuoria. Leikkauspolitiikka ei ole pakollista!”

joukkovoimakuva