Ulkomaat
- Chávez voitti Venezuelan presidentinvaalin -- 11.12.2006
- Bolivian uusi maareformi -- 4.12.2006
- Silmukka kiristyy Iranin ympärillä -- 18.9.2006
- Mikä on Hizbollah? -- 7.8.2006
- Venezuela rakentaa liittoa ja suojaa Yhdysvaltoja vastaan -- 31.7.2006
- Israel ja Yhdysvallat ovat vastuussa Lähi-Idän sodasta -- 24.7.2006
- Bolivia kansallistaa kaasuvarat -- 15.5.2006
- Ranska haluaa parantaa kilpailukykyään heikentämällä työntekijöiden oikeuksia-- 10.4.2006
- Iranin valtio vastustaa työläisten järjestäytymistä -- 26.2.2006
- Yhdysvallat vertaa Chávezia Hitleriin -- 5.2.2006
- Yhdysvallat joutuu turvautumaan yhä vanhempiin sotilaihin -- 30.1.2006
- Venezuela - muutoksien tuulet puhaltavat -- 15.1.2006
- Argentiina vapautui IMF:n pakkopaidasta -- 9.1.2006
- Bolivian vaalit -- 1.1.2006
>> Vuonna 2005 osastossa "ulkomaat" julkaistut artikkelit
Chávez voitti Venezuelan presidentinvaalin
Venezuelan istuva presidentti Hugo Chávez valittiin 3. joulukuuta pidetyssä presidentinvaalissa toiselle kuusivuotiskaudelle selvällä, yli 60%:n enemmistöllä. Parempiosaisten opposition ehdokas Manuel Rosaleskaan ei tohtinut kyseenalaistaa vaalin tulosta väittämällä sitä väärennetyksi, ja myös Yhdysvalloista voitiin kuulla "onnittelut", että Venezuelan vaalit olivat demokraattiset - ikäänkuin asia olisi ennen ollut jotenkin toisin. Joka tapauksessa kuulematta jäivät aikaisemmin esitetyt syytteet "vaaleilla valitusta diktatuurista" ym.
Chávez voitti, ja hyvä niin. Voitto epäilemättä tasoittaa tietää bolivaarisen vallankumouksen syventämiselle - se on välttämätöntä.
Mutta mutta. Ensiksi: vaikka epäilemättä Chávezin keskeinen rooli prosessissa on todellisuutta, on se samalla sen heikko kohta. Jos uudistusten eteenpäinvienti on pääosin yhden miehen käsissä - ja kuka olisi kuullut, että Venezuelassa olisi ketään muuta kumousjohtajaa? - joka karismallaan yhdistää kansanjoukot, ei vielä olla niin pitkällä, että näin syntynyt liike voisi edetä omalla painollaan. Jos toimintaa koossa pitänyt liima katoaa - esimerkiksi salamurhan tai vallankaappauksen avustamana - kokonaisuus hajoaa osikseen, jotka puolestaan eivät eristyksissä toisistaan pysty paljoonkaan.
Toiseksi keskittyminen pelkästään siihen, mitä Chávez sanoo tai tekee, peittää näkyvistä chavista-leirin sisäiset erimielisyydet. Jotkut pitävät Chávezista, mutta eivät halua sosialismia; toiset taas haluavat "chavismoa" ilman Chávezia. Monet chavista-leirissä eivät halua edistää esim. tuotantolaitosten itsehallintoa, päätäntävallan siirtämistä paikallistasolle jne. Nämä tahot, jotka on saatu perintonä Chávezia edeltäneestä poliittisesta kulttuurista, edustavat korruptiosta elävää byrokratiaa, joka ei halua leipänsä kapenevan.
Näistä asioista on aivan liian vähän materiaalia saatavilla - epäilemättä siitä syystä, että sen koonti on aikaavievää ja vaivalloista puuhaa. Se on kuitenkin edellytys Venezuelan vallankumouksen ymmärtämiselle pelkän uutisluontoisen materiaalin lukemisen sijaan.
Venezuelassa tarvitaan taloudellinen, poliittinen ja kulttuurillinen vallankumous. Missään näistä ei ole vielä edetty kovin pitkälle - niin pitkälle, että prosessi säilyttäisi liikkeen oman painonsa varassa. Tätä ei pidä tulkita bolivaarisen vallankumouksen kritiikiksi tai vähättelyksi - tai yritykseksi "neuvoa"! - mutta todellisuus on, että vaikka Venezuelassa on menty ja mennään Chávezin johdolla oikeaan suuntaan, edessä on vielä pitkä matka. Jossain vaiheessa on astuttava pitemmälle käyvien yhteiskunnallisten muutosten tielle - kapitalistiluokan omaisuuden takavarikoimiseen. Parhaassa tapauksessa Venezuelassa syntyy nyt läpikäytävän vaiheen aikana tietoisuus, jonka pohjalta tämä käy mahdolliseksi. Välttämätöntä se joka tapauksessa on.
Joonas Laine
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=viewArticle&code=20061120&articleId=3924
http://www.venezuelanalysis.com/articles.php?artno=1908
http://www.venezuelanalysis.com/news.php?newsno=2168
http://www.venezuelanalysis.com/news.php?newsno=2165
http://www.venezuelanalysis.com/articles.php?artno=1911
http://www.venezuelanalysis.com/articles.php?artno=1910
http://www.marxist.com/venezuela-revolution-yes-conciliation-no071206.htm
---
Bolivian uusi maareformi
Viimeksi Boliviassa toimeenpantiin maan uusjako vuonna 1996. Tulokset kuitenkin jäivät heikoiksi, sillä yhdeksän vuotta "toimeenpanon" jälkeen maanomistus oli edelleen hyvin keskittynyttä: 55% talonpojista omistaa yhteensä alle prosentin verran viljelyalasta! YK:n kehitysohjelman tietojen mukaan vuonna 2005 sata perhettä omisti viisi kertaa enemmän maata kuin 2 miljoonaa köyhää talonpoikaa.
Aiempiakin yrityksiä maanjakoon on ollut, mutta lähinnä omistavan luokan etupyrkimysten vuoksi niistä ei ole tullut mitään; niinpä vuonna 1953 päätetyn uudistuksen hedelmät kanavoituivat omistavien hyödyksi, kun vuosien 1953-1992 aikana 88% uudelleenjaetusta maasta hyödytti rikkaita, ja vain 10% meni alkuperäisväestölle. Maakysymyksen köyhiä ja työtätekeviä hyödyttävää ratkaisua ehkäisi osaltaan myös ulkopuolinen imperialismi, sillä Bolivia oli pantu Maailmanpankin rakennesopeutusohjelmien pakkopaitaan vuodesta 1985 eteenpäin.
On vielä liian aikaista sanoa, miten pitkälle vuosi sitten valittu uusi presidentti, kokaviljelijä ja Aymara-intiaani Evo Morales pystyy viemään uusimman maanjakoyrityksen, mutta ainakin tähän mennessä näyttää varsin hyvältä.
Morales esitteli puoli vuotta sitten maareformilainsäädännön parlamentille. Alahuoneessa, jossa Moralesin puolueella, MAS:lla, on enemmistö, se hyväksyttiin, mutta ylähuoneessa sen edistyminen estyi - oikeisto-oppositiolla oli yhden edustajan enemmistö. Pari viikkoa sitten oikeisto veti pois edustajansa, jotta parlamentti ei pystyisi päättämään mitään.
Mutta Bolivian lainsäädännön mukaan tällöin astuvat kehään edustajien varahenkilöt, ja näistä taas kaksi äänesti reformin kannattajien mukana. Reformilainsäädäntö tuli näin hyväksytyksi myös muodollisen kaavan mukaan oikein. Lainsäädännön mukaan maat, joita ei käytetä "sosiaalis-taloudellisesti oikeudenmukaisella tavalla", voidaan takavarikoida ja jakaa uudelleen. Bolivialaisen Maasäätiön johtajan Miguel Urisoten mukaan kyseessä on vakava isku suurtiloille (latifundioille).
Oppositio on kuitenkin luvannut tehdä kaikkensa jarruttaakseen kaikkia uudistuksia, jotka Morales ja MAS liittolaisineen aikovat painaa läpi. Elokuussa perustettu Perustuslaillinen kokous ei ole saanut aikaan mitään, sillä vaikka MAS:lla on liittolaisineen yli 60% paikoista, oikeisto vaatii, että lait hyväksytään 2/3:n enemmistöllä. Morales ja kumppanit taas vaativat, että ne hyväksytään yksinkertaisella enemmistöllä, ja vasta valmis paperi 2/3:n enemmistöllä, minkä jälkeen sen laitetaan kansanäänestykseen.
Viime viikolla Morales ja kumppanit alkoivat luonnostella perustuslakeja yksinkertaisen enemmistön voimalla. Opposition vastaus oli jarrutus, nälkälakot ja neljässä Bolivian yhdeksästä maakunnasta, joissa oppositio hallitsee kansankomiteoita, se uhkasi jopa erota valtiosta, jos sen vaatimuksia ei hyväksytä.
On selvää, että Santa Cruzin hyväosaisten, suurmaanomistajien ja muiden rikkaiden ei saa antaa estää vallankumouksellista prosessia etenemästä. Siksi on hyvä, että Morales näkyy tukeutuvan köyhien mobilisaatioon tavoitteidensa edistämiseksi perustuslaillisessa kokouksessa, sillä vallitseva luokkien voimasuhde on se tekijä, joka viime kädessä ratkaisee myös perustuslaillisen kokouksen ja maareformin sisällön - ei byrokraattinen "laillisuusperiaatteen" ja parlamentaarisen enemmistön muotomääräysten noudattaminen. Voima se on joka jyllää. Vallankumouksen kuluessa joukkojen on itse luotava uudet lait, jotka eivät kunnioita vuosikymmenten kuluessa rikkaiden omaksi suojakseen kyhäämiä säädöksiä.
Joonas Laine
Confrontation in Bolivia over Agrarian Reform
BOLIVIA: Delays in Land Reform a 'Time Bomb'
The Agrarian Reform that Wasn't
Bolivia assemblies oppose reforms
---
Silmukka kiristyy Iranin ympärillä
Googlaamalla "Iran nuclear threat" löytyy kasapäin lehtijuttuja, joissa milloin mikäkin USA:n poliittisen eliitin jäsen - George Bush, Dick Cheney, Condoleezza Rice jne. - tai porvarillisen median heitä nöyristelevä toimittaja varoittelee Iranin ydinuhkasta, ja vihjailee, että asialle pitäisi tehdä "jotain". Usein ei sanota ääneen, mitä se "jokin" olisi, mutta kaikkihan sen tietävät.
Asetelma on täsmälleen samanlainen kuin ennen hyökkäystä Irakiin. Silloinkin heiteltiin ympäriinsä ensin "epäilyjä", "huolia" ja sen semmoisia, että Saddam Husseinilla on joukkotuhoaseita. Kun hysteriaa oli lietsottu aikansa, alettiin löytää myös yhä selvempiä "todisteita" näistä aseista. Lopulta, ilmapiirin valmistelun jälkeen - kun Saddamin, Al-Qaidan ja 9/11-iskujen "yhteyttä" oli riittävästi todisteltu - voitiin käydä hyökkäykseen maan miehittämiseksi.
Mitään joukkotuhoaseita ei löytynyt, mutta maa saatiin imperialismin hallintaan.
Nyt on Iranin suhteen edetty samalla tavoin varsin pitkälle. Vihjailuvaihe alkaa olla päättymässä. Kun imperialistit olivat kyllin "epäilleet" Iranin käyttävän ydinvoimatutkimusta vain savuverhona yritykselle kehittää itselleen ydinase, saatiin YK:n turvallisuusneuvostolta päätöslauselma, joka vaati Irania lopettamaan uraanin rikastamisen ja kaiken siihen liittyvän tutkimuksen. Takaraja oli elokuun 31. päivä, ja Iran ilmoitti jo etukäteen, että kenelläkään ei ole oikeutta kieltää maata harjoittamasta rauhanomaista, energiantuotantoon suuntautuvaa tutkimusta; vaikka Iran tuottaa paljon raakaöljyä, sillä ei ole paljonkaan jalostuskapasiteettia. Siksi se joutuu tuomaan polttoainetta miljardeilla dollareilla vuosittain.
Päätöslausemassa sanottiin, että jos Iran ei myöntyisi takarajaan mennessä, voitaisiin harkita pakotteiden käyttöönottoa. Iran puolestaan on asettanut vakavien neuvottelujen ehdoksi uhkailujen lopettamisen, kansainvälisten oikeuksiensa kunnioittamisen ja turvatakuut, mutta Yhdysvaltain tarkoituksiin tällaisten vakuutusten antaminen ei sovi.
Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ei ole kolmessa vuodessa löytänyt konkreettisia todisteita siitä, että Iran kehittäisi ydinasetta. Asiantuntijalausunnot eivät kuitenkaan ole esteenä USA:n hallinnon pyrkimyksille oikeuttaa Iranin kuristaminen millä tahansa tekosyyllä. Elokuussa USA:n edustajainhuoneen House Committee julkaisi raportin Iranin ydinohjelmasta, ja nyt IAEA on ensi kertaa ottanut julkisesti yhteen Bushin hallinnon kanssa tästä kysymyksestä. Järjestön mielestä raportin jotkut osuudet ovat "pöyristyttäviä ja epärehellisiä", ja että raportti sisältää "virheellisiä, harhaanjohtavia ja perusteettomia" väitteitä Iranin ydinohjelmasta.
Sama kuvio toistui myös ennen hyökkäystä Irakiin: IAEA kyseenalaisti hallituksen raporttien väärennettyihin dokumentteihin "perustuvat" "tiedot" joukkotuhoaseista - mutta mitäpä se olisi auttanut. Eikä auta nytkään.
Iranin helpotukseksi YK:n päätöslauselman sorvanneet imperialistit - USA, Iso-Britannia, Saksa ja Ranska - ovat eripuraisia nyt tarvittavista toimenpiteistä. Myös Venäjä ja Kiina haraavat vastaan. Lisäksi, kun Yhdysvallat on edelleen suurissa vaikeuksissa Irakissa ja Afganistanissa, on vaikea kuvitella sen löytävän voimavaroja sotaan yli 70-miljoonaista Iranin kansaa vastaan. Ehkäpä tässä vaiheessa onkin siksi soveliasta vain korventaa Irania pakotteilla - aivan kuten Irakiakin korvennettiin YK:n siunauksella Persianlahden sodan jälkeen.
Imperialismilla ei ole mitään asiaa Iraniin - siinäkään tapauksessa, että Iran todella aikoisi kehittää ydinaseen. USA:lla on ydinase, Israelilla on, Pakistanilla on, Intialla on. Millä tavoin Iranin ydinase muka tekisi maailmasta vaarallisemman paikan? Jutun juju on siinä, että edellämainitut ydinasevallat ovat enemmän tai vähemmän USA:n taskussa. Iranin ydinaseesta koituva vaara koskisi lähinnä USA:n ja sen kätyrien valta-asemaa Lähi-Idässä, ja vain siitä syystä hanke on saanut voimakkaan tuomion.
Joonas Laine
Iran fails to meet UN's uranium demand
SECURITY COUNCIL DEMANDS IRAN SUSPEND URANIUM ENRICHMENT BY 31 AUGUST, OR FACE POSSIBLE ECONOMIC, DIPLOMATIC SANCTIONS
Iran still enriching uranium, IAEA says
U.N. Inspectors Dispute Iran Report By House Panel
Six powers say Iran ignored UN, sanctions in doubt
US prepares to escalate conflict with Iran
US administration rejects Iran's offer of 'serious negotiations'
---
Libanonin hallintojärjestelmä perustuu ennen toista maailmansotaa laadittuun perustuslakiin, joka jakaa vallan eri uskontokuntien kesken. Vuoden 1932 väestölaskennan mukaisesti kristittyjen ja muslimien parlamentti- ja hallituspaikkojen jakosuhde on 6:5 muslimien tappioksi. Mainitun vuoden jälkeen Libanonissa ei ole suoritettu väestönlaskentaa, eikä vallanjakosuhdetta ole korjattu, vaikka maan muslimiväestö on jatkuvasti kasvanut kristittyä osaa nopeammin. Väestöstä shioja on maltillisten arvioiden mukaan kolmannes; he ovat suurin yksittäinen uskonnollinen ryhmä.
Vuoden 1943 sopimuksen mukaan presidentiksi valitaan kristitty, pääministeriksi sunnimuslimi, ja parlamentin puhemieheksi - suhteellisen vaatimattomaan asemaan suhteessa edellisiin - shiamuslimi.
Libanonin shiaväestö kasvoi muita uskontoryhmiä nopeammin, mutta oli kaikkein aliedustetuin maan hallintojärjestelmässä, ja sen vuoksi ei pystynyt kanavoimaan yhtä paljon voimavaroja omilleen. 60-luvun alkuun saakka suurin osa shioista asui maaseudulla, maan eteläosassa, jossa he vieläkin muodostavat suurimman osan väestöä.
Käännekohta
70-luvun alussa Beirutia ympäröiviin slummeihin muuttaneita shioja järjestäytyi erinäisiin vasemmistolaisiin organisaatioihin, mm. Libanonin kommunistiseen puolueeseen. Tämän haastajaksi kohosi kuitenkin Musa al-Sadrin perustama "Riistettyjen liike", jonka riveissä vaikutti myös Hizbollahin nykyinen johtaja Hassan Nasrallah. Liikkeelle perustettiin myös aseellinen siipi, Amal, ennen sisällissodan alkamista 1975.
Vuosien 1978-1982 välille osui joukko tapahtumia, jotka saivat Libanonin shiat hylkäämään saamattomaksi näkemänsä vasemmiston ja seuraamaan islamilaisia taistelutunnuksia.
1) Vuonna 1978 Israelin hyökkäsi Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n sissejä vastaan etelä-Libanonissa, ja 250.000 ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan.
2) Vuonna 1979 Iranin shaahi syöstiin vallasta, ja maahan perustettiin shiamuslimien johtama Islamilainen tasavalta.
3) 1982 Israel tunkeutui maahan toisen kerran, tällä kertaa Beirutiin asti, ja kymmeniä tuhansia kuoli ja vajaa puoli miljoonaa joutui pakenemaan kodeistaan.
Etelä-Libanoniin muodostui vuoden 1982 hyökkäyksen johdosta useita aseellisia ryhmittymiä, jotka taistelivat Israelin miehitysjoukkoja vastaan. Nämä ryhmät liittyivät ajan myötä yhteen Hizb Allahiksi, "Jumalan puolueeksi", ja sen aseelliseksi siiveksi, Islamilaiseksi vastarinnaksi.
Maailmanmaine ja todellisuus
Maailman mediassa Hizbollah on lähinnä terroristiorganisaatio, minkä leiman se sai vuoden 1983 pommi-iskujen jälkeen, jotka olivat suuntautuneet länsimaisia kohteita vastaan Libanonissa. Lisäksi muita tempauksia, kuten lentokonekaappauksia, on pantu Hizbollahin tiliin. Ei kuitenkaan ole selvää, että järjestö on syyllistynyt kaikkeen mistä sitä syytetään, sillä sen toimenkuva on pääasiassa Israelin miehityksen vastustaminen. Lisäksi Hizbollah on kehittynyt pelkästä sissiarmeijasta merkittäväksi poliittiseksi tekijäksi Libanonissa, joka osallistuu parlamentin ja hallituksen toimintaan, ja joka mm. tarjoaa suuren määrän omia sosiaalipalveluja.
Hizbollah ei myöskään ole juurikaan käyttänyt itsemurhapommittajia.
Vaikka järjestön peruskirjassa sanotaan, että "We recognize no treaty with [Israel], no ceasefire and no peace agreements, whether separate or consolidated", on se tosiasiassa neuvotellut Israelin kanssa vuosina 1996 ja 2004, ja myös sopinut mm. vankien vaihdosta. Vuonna 1985 laadittua tekstiä ei näin ole pidä niellä sellaisenaan, ikään kuin Hizbollahin johto ei ymmärtäisi myös poliittisia realiteetteja.
Vuonna 1990 Libanonin sisällissota päättyi Ta'ifin sopimukseen, ja 1992 järjestettiin vaalit, joihin myös Hizbollah osallistui. Se kuitenkin säilytti aseensa Israelin etelä-Libanonin miehityksen vuoksi, minkä Ta'ifin sopimus sallikin. Vaaleissa Hizbollah liittolaisineen voitti 12 paikkaa 128-paikkaisessa parlamentissa, ja Hizbollah muodosti jo omalla 8:lla paikallaan suurimman yksittäisen blokin. Vuoden 2005 vaaleissa se sai jo 14 paikkaa, ja liittolaisineen 35. Se päätti myös osallistua hallitukseen, jossa sillä on energiaministerin paikka.
Lisäksi Hizbollahin maine Libanonissa on sellainen, että puolueen katsotaan olevan puhdas korruptiosta.
Israel vetäytyi etelä-Libanonista vuonna 2000, ja sen jälkeen voimassa olleet "pelisäännöt" ovat rajoittaneet yhteenotot vain sotilaskohteisiin, ei siviileihin. Molemmat puolet tosin ovat rikkoneet tätä sääntöä aika ajoin, mutta YK:n tarkkailuraporttien mukaan Israel on rikkonut sitä paljon useammin - lähes päivittäin.
Hizbollahin arabinationalismi
Hizbollah on nationalistinen puolue. Se tarkoittaa mm., että vaikka uskonnollisissa suhteissa se seuraa Iranin Ali Khameneita, se tekee poliittiset päätöksensä itse eikä ole Iranin eikä Syyrian talutushihnassa; järjestö ei ole koskaan ollut kovin innostunut Iran-keskeisen shia-identiteetin tarjoilusta, vaikka järjestöllä onkin lämpimät suhteet Iraniin ja se saa sieltä myös tukea. Sama pätee Syyriaan.
Hizbollahin arabi/musliminationalismi tarkoittaa, että se ei voi suhtautua välinpitämättömästi palestiinalaisten taisteluun Israelin miehitystä vastaan. Vaikka Hizbollah on islamilainen puolue, se on etenkin vuoden 1992 jälkeen sanonut useasti kunnioittavansa Libanonin monikatsomuksellista uskontojärjestelmää. Jo vuonna 1988 puoleen ohjelmassa sanottiin näin:
"We want all the oppressed to be able to study the divine message in order to bring justice, peace and tranquillity to the world. This is why we don't want to impose Islam upon anybody, as much as we that others impose upon us their convictions and their political systems. We don't want Islam to reign in Lebanon by force as is the case with the Maronites today. This is the minimum that we can accept in order to be able to accede by legal means to realize our ambitions, to save Lebanon from its dependence upon East and West, to put an end to foreign occupation and to adopt a regime freely wanted by the people of Lebanon."
Noam Chomsky tapasi Hassan Nasrallahin toukokuussa 2006. Ei ole kuviteltavissa, että Osama Bin Ladenin johtama lahkolainen sunnimuslimiryhmä, joka pitää shiamuslimejakin vääräuskoisina, suostuisi tapaamaan Chomskyn kaltaisia amerikkalaisia äärivasemmistolaisia juutalaisia!
Hizbollah ei näe aseellisen siiven ylläpidon olevan ristiriidassa hallitustyöhön osallistumisen kanssa: viimeisimmässä vaaliohjelmassaan se ensimmäisessä kohdassa päin vastoin lupasi "[to] safeguard Lebanon's independence and [to] protect it from the Israeli menace by safeguarding the Resistance, Hizballah's military wing and its weapons, in order to achieve total liberation of Lebanese occupied land".
Tämä on vastoin YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 1559 syyskuulta 2004, joka vaatii kaikkien ei-valtiollisten aseellisten ryhmittymien purkamista. Tähän Hizbollah ei ole suostunut, sillä se pitää Israelin uhkaa edelleen liian suurena.
Sosiaalinen ohjelma
Hizbollahilla on myös sosiaalinen ohjelma, jolla se ei pyri ajamaan vain shiamuslimien, vaan köyhien etuja yleisemminkin. Nykyisellään Hizbollah toimii kattojärjestönä erilaisille valtiosta riippumattomille palveluille - mm. koulut, ruokalat, asunnot, terveyspalvelut ja sodan tuhojen korjaaminen - joita tarjotaan kaikille uskontokunnasta riippumatta, vaikka palvelut ovatkin keskittyneet suurimmaksi osaksi maan shiamuslimialueille.
Palveluita ylläpidetään miltei kokonaan (erityisesti naisten) vapaaehtoistyöllä. Varat toimintaan saadaan lahjoituksista ja uskonnollisesta verosta. Shiamuslimit maksavat vuosittain khum-nimistä veroa, joka on viidennes siitä tulosta, jota he eivät tarvitse perheensä elämiseen. Puolet tästä maksusta maksetaan heidän valitsemalleen uskonnolliselle johtajalle, joka maan shiojen tapauksessa on Iranin Ali Khamenei. Vuonna 1995 tämä nimitti Hassan Nasrallahin edustajakseen Libanonissa, ja näin Khameneita seuraavien shiojen maksama khum menee suoraan Hizbollahille, jolle nämä shiat maksavat myös zakat'insa (kaikkien muslimien maksama almu).
Yhteenveto
Hizbollahin kannatus ja voima perustuu toisaalta siihen, että on aseistettu taistelujärjestö, joka pystyy puolustamaan Libanonia Israelin hyökkäyksiä ja aggressiota vastaan, ja toisaalta siihen, että sen poliittinen ohjelma perustuu köyhien puolustamiseen, sosiaalipalveluiden tarjoamiseen ja islamilaiseen ideologiaan. On päivänselvää, että järjestö, jonka piiriin kuuluu ja jota kannattaa noin neljännes maan väestöstä, ei voi olla mikään "terroristijärjestö", joka hallitsee kauhua ja pelkoa lietsomalla.
Hizbollahin suurin synti on, että se vastustaa Yhdysvaltain imperialismin sekaantumista alueelle. Siksi maailman media puhuu siitä "terroristijärjestönä".
Joonas Laine
Hizballah: A Primer
Noam Chomsky in Beirut
Respecting Lebanon's Sovereignty
Hizbollah and Lebanon's resistance to imperialism
An Open Letter. The Hizballah Program
---
Venezuela rakentaa liittoa ja suojaa Yhdysvaltoja vastaan
Venezuelan presidentti Hugo Chávez on viime viikkoina kiertänyt ympäri maailmaa solmimassa yhteistyösopimuksia imperialismin vastustamiseksi. Hän tapasi Valko-Venäjän presidentti Alexander Lukashenkon 25. heinäkuuta, ja he sopivat mm. yhteistyöstä tieteen ja teknologian alalla, maataloudessa, öljyteollisuudessa, kaivostoiminnassa ja sotilasasioissa.
Kuukautta aiemmin, kun Venezuelan Kuuban-lähettiläs Adan Chávez vieraili Minskissä, hän oli kertonut maiden välisen yhteistyön suuntautuvan Yhdysvaltain maailmanlaajuisesti harjoittaman painostuksen vastustamiseen.
Porvareita tällainen ei miellyttänyt, ja niinpä saatiinkin lukea Venezuelan "autoritaarisen" miltei-diktaattori Chávezin juonitteluvierailusta "Euroopan viimeisen diktaattorin", Lukashenkon, luona. Tämän nimityksen Lukashenko on saanut länsilehdiltä etupäässä siksi, että hän ei ole kovin kiinnostunut yksityistämisestä eikä NATO-jäsenyydestä. Tullessaan valituksi presidentiksi 1994, hän heitti Maailmanpankin ja IMF:n edustajat ulos maasta.
Toisin kuin muutamissa muissa entisissä neuvostoblokin maissa, Valko-Venäjällä ei ole saatu aikaiseksi milloin minkäkin väristä "vallankumousta", vaikka maan "oppositio" saa rahansa Amerikasta ja George Sorosin säätiöltä. Ei ihme, että harmittaa.
Valko-Venäjän jälkeen Chávez matkasi Venäjälle, jossa 27. päivä sinetöitiin USA:n nurinoista huolimatta suuri asehankinta Venezuelan armeijalle. USA:n ulkoministeriön mukaan "Venezuelan suunnittelemat asekaupat ylittävät valtion puolustuksen tarpeet eivätkä edesauta [Etelä-Amerikan] vakautta", mutta Venäjän puolustusministeri Sergei Ivanov torjui tämän näkemyksen sanoen, että sopimuksen uudelleen harkitseminen ei tule kysymykseenkään.
Venäjä lupasi myös tukea Venezuelan valintaa YK:n turvallisuusneuvostoon.
Chávezin "maailmankiertueen" etappeihin kuuluu myös Iran. Taantumuslehdet saavat jälleen näyttäviä otsikoita, kun imperialisminvastaiset voimat punovat katalia juonia itsensä puolustamiseen!
Joonas Laine
Venezuela and Belarus forge 'Strategic Alliance'
Hugo Chavez to make an alliance with Alaxandr Lukashenka
The Politics of Survival
Belarus: Stronghold against the West
Belarus: Oasis In The Heart Of Europe
Chavez, Putin Revamp Cooperation
Chavez kiitti Venäjää Yhdysvaltain uhmaamisesta
---
Israel ja Yhdysvallat ovat vastuussa Lähi-Idän sodasta
Uutiset kertovat, että Lähi-Idässä nyt paisuvan sodan syy on, että libanonilainen shiamuslimijärjestö Hizbollah sieppasi kaksi israelilaissotilaista, ja että Israel sitten vastasi tähän - joskin hieman "ylimitoitetusti", se myönnetään.
Hizbollah todella sieppasikin kaksi sotilasta. Mutta se ei ollut syy sodalle. Syyn perässä pitää mennä hieman ajassa taaksepäin, kesäkuun 24. päivään. Tällöin Israelin armeija sieppasi Gazan alueelta kaksi palestiinalaista, erään lääkärin ja hänen veljensä, ja veivät heidät Israeliin. Siitä ei kerrottu uutisissa.
Mutta siitä kyllä kerrottiin, kun seuraavana päivänä Jihad-järjestö sieppasi israelilaisen sotilaan. Tästä Israel sai tekosyyn määrätä hyökkäyksen Gazan aluetta ja sen koko siviiliväestöä vastaan. Hyökkäykseen liittyvinä toimenpiteinä mm. suurimmasta osasta Gazaa katkaistiin sähköt tuhoamalla alueen ainoa voimalaitos, siltoja pommitettiin hajalle "terroristien" liikkumisen ehkäisemiseksi, palestiinalaishallinnon rakennuksia tuhottiin, ja ruoka- ja apulähetykset alueelle estettiin.
Gazassa asuu hirvittävissä olosuhteissa noin 1,5 miljoonaa ihmistä.
Mutta nyt kärjistynyttä kriisiä täytyy luodata vieläkin syvemmältä: eräs merkittävimmistä viime aikojen tapahtumista, jotka ovat nyt alkaneen sodan taustalla, löytyy tämän vuoden tammikuulta. Silloin palestiinalainen radikaali muslimijärjestö Hamas voitti ylivoimaisella enemmistöllä Palestiinan hallintoelimen vaalit. Vaalitulos ei kuitenkaan sopinut Israelille ja Yhdysvalloille, sillä Hamas ei ollut valmis taipumaan imperialistien ja sionistien tahtoon määrätä yksipuolisesti rauhanehdot. Tulos sai Helsingin sanomatkin pohdiskelemaan mitä tehdä, jos kansa äänestää niin pahasti väärin.
Käyttäen tekosyynä mainittua israelilaissotilaan sieppausta, Israel pidätti kymmenittäin palestiinalaisten vaaleissa valitsemia Hamasin ministereitä ja muita palestiinalaishallinnon luottamustehtävissä työskenteleviä. Israelin johto piti Hamasia vastuullisena kaikista "terroriteoista", jotka Gazan alueella tapahtuvat tai jotka tehdään sieltä käsin, sillä palestiinalaishallinon johtajina Hamasin pitäisi ehkäistä tällainen toiminta - näin siitä huolimatta, että Israel itse kuristaa Hamasin johtamaa hallintoa, tuhoaa sen rakennuksia ja tekee sen toiminnan erittäin vaikeaksi.
Uusi vaihde pykälään
Kun sitten Hizbollah sieppasi kaksi Libanonin puolelle palloilemaan tullutta sotilasta, ei hukattu hetkeäkään. Nyt saatiin hyvä veruke Hizbollahin hävittämiseen Israelin turvallisuutta uhkaavana tekijänä! Ei muuta kuin ilmasota käyntiin!
Suuressa osassa mediaa Hizbollahiin viitataan vain "terroristijärjestönä", eikä kerrota, että tosiasiassa Hizbollah on Libanonin tosiasiallinen hallitus - järjestö, jonka vaikutuspiiriin kuuluu neljännes maan väestöstä (jolle Hizbollah järjestää mm. terveyspalveluja) ja jolle virallinen, amerikkalaisten tukema hallitus ja armeija eivät voi paljonkaan.
Siinä missä Hizbollah yritetään vähätellä pelkäksi sissijoukkioiksi, niin alueen pahimman terroristin toimet peitellään tarkoin "oikeuteen puolustautua": Israel/Palestiinan alueella toimivista aseistautuneista ryhmistä nimittäin Israelin "puolustus"voimat on kaikkein pahin. Jos Yhdysvallat lopettaisi miljardien syytämisen Israelille (sata miljardia dollaria vuosina 1949-2003!), Lähi-Idän rauhalla voisi olla jonkinlaisia mahdollisuuksia.
Lähi-Idän kriisin perusta
Median ja poliitikkojen liberalismiin taipuvaiset osat, jotka eivät osaa päättää ollako imperialismin puolella vai sitä vastaan - kuten pääministeri Matti Vanhanen, YK:n pääsihteeri Kofi Annan jne. - ovat tietenkin kritisoineet "kumpaakin osapuolta". Tosiasiassa se on asettumista imperialismin puolelle, sillä tämän "tasapuolisuus"-jankutuksen varjoon tarkoituksella jää, että tapahtumien dynamiikkaa on ajanut alusta saakka:
1) se, että Israel aikanaan perustettiin siirtomaan tavoin alueelle, jolla jo oli asukkaita. Perusteluna käytettiin juutalaisten kärsimyksiä II maailmansodan aikana, ja tällä pyhitetään edelleen palestiinalaisten kuritus ja kärsimykset ja viime kädessä koko Lähi-Idän suistaminen sodan partaalle; ja
2) se, että Israel on systemaattisesti asuttanut vuoden 1967 sodassa miehittämiään alueita juutalaissiirtokunnilla, tarkoituksenaan liittää nämä alueet Israeliin.
3) se, että on imperialistien, etupäässä Yhdysvaltojen, edun mukaista on, että se säilyttää tällä strategisesti tärkeällä alueella jalansijan. Israel ei ole amerikkalaisten työkalupakissa mikään poikkeus, sillä samat perustelut ovat oikeuttaneet vastaavan politiikan muuallakin, kuten sotilasdiktatuurien tukemisen Indonesiassa, Etelä-Koreassa jne.
Lähi-Idän rauhan ensimmäinen perusedellytys on Yhdysvaltain imperialismin vetäytyminen alueelta. Ennen kuin niin tapahtuu, saadaan varmaan nähdä lisää farssimaista "rauhanprosessia", jossa palestiinalaisille tehdään Oslon sopimuksen kaltaisia "edullisia tarjouksia", joissa heidän valtionsa tosiasiassa pirstotaan elinkelvottomaksi.
Joonas Laine
Israel arrests Hamas leadership
Israeli troops roll into Gaza
The real aims of the US-backed Israeli war against Lebanon
Israeli attack on Lebanon threatens to engulf entire Middle East in war
Watching American TV in Beirut
Gaza - Timeline
Interview With Chomsky
Noam Chomsky: U.S.-Backed Israeli Policies Pursuing 'End of Palestine'
---
Bolivia kansallistaa kaasuvarat
Bolivian presidentti Evo Morales ilmoitti toukokuun 1. päivä, että maan kaasuvarat otetaan yhteiskunnan hallintaan. Samalla hän lähetti armeijan valtaamaan öljykentät, joiden pääoperoijia ovat brasilialainen Petrobras sekä espanjalainen Repsol; Petrobras hallinnoi miltei puolta Bolivian kaasukentistä.
Tuotantovälineitä ei - ainakaan tässä vaiheessa - takavarikoitu, mutta kaasu on valtion omaisuutta senkin jälkeen, kun se on saatu maasta ulos; Bolivian hallitus määräsi, että kaasua pumppaavat yritykset saavat voitoista 18%, ja 82% menee valtiolle. Kompensaatiota yrityksille ei aiota maksaa. Kaasuyhtiöille annettiin 180 päivää aikaa neuvotella sopimukset uusiksi - jos se ei onnistu, on edessä lähtöpassit maasta.
Bolivialla on Etelä-Amerikan toiseksi suurimmat kaasuvarat Venezuelan jälkeen. Maa on myös maanosan köyhin.
Euroopan unioni ilmaisi välittömästi huolensa tapahtuneen johdosta, sillä kansallistaminen saattaisi "vahingoittaa energiamarkkinoita" eli nostaa imperialistien janoaman energian hintaa. Myös suurin Bolivian kaasun käyttäjä, Brasilia, ja sen vasemmistolainen presidentti Luis Inacio "Lula" da Silva, yllättyivät, ja hätäkokous kutsuttiin koolle asian selvittämiseksi. Asia on Lulalle arka, sillä toisin kuin monet muut Etelä-Amerikan johtajat viime aikoina, Lula on ajautunut valintansa jälkeen vasemmalta keskustaan päin, eikä hän työväenpuolueen presidenttinä haluaisi liata käsiään kaasuimperialismilla kaasuyhtiö Petrobrasin vuoksi.
Morales myös ilmoitti, että kaasuvarojen kansallistaminen on "vain alkua, sillä huomenna kansallistamme kaivokset, metsävarat ja maan."
Imperialistinen lehdistö syytti Moralesia omaan jalkaan ampumisesta ja populismista.
Joonas Laine
Bolivian President Seizes Gas Industry
EU, Brazil Concerned by Bolivia Gas Move
Bolivia 'won't pay compensation
---
Ranska haluaa parantaa kilpailukykyään heikentämällä työntekijöiden oikeuksia
Mistä Ranskan mielenosoituksissa on kyse?
Ranskan hallitus on pääministeri Dominique de Villepinin johdolla esitellyt ns. ensimmäisen työn sopimuksen (CPE = Contrat première embauche), jonka voimaan astuttua työnantajat voisivat ilman selitystä tai korvauksia irtisanoa alle 26-vuotiaan työntekijän työsuhteen ensimmäisten kahden vuoden aikana.
CPE on nostanut laajaa vastustusta paitsi nuorten myös yleisesti työläisten keskuudessa. Uhka työolojen heikentämisestä on saanut sadattuhannet, jopa miljoonat ihmiset osoittamaan mieltään ja järjestämään lakkoja CPE:n kumoamiseksi. Lakkoihin ovat osallistuneet mm. julkinen liikenne, opettajat, sairaalahenkilökunta ja useat yksityisen sektorin työntekijät. Myös opiskelijat ovat lakkoilleet, yliopistoja on suljettu ja lakkovahdit ovat estäneet pääsyn kampusalueille. Hallitus on vastannut mielenosoituksiin lisäämällä poliisien määrää ja kannustamalla poliiseja pidättämään niin paljon mielenosoittajia kuin mahdollista.
CPE:n taustalla väitetään olevan nuorten työllisyyden parantaminen - työnantajat uskaltaisivat palkata enemmän nuoria, kun heillä olisi mahdollisuus irtisanoa työntekijänsä helposti ensimmäisten kahden vuoden aikana. Todellinen syy löytyy kuitenkin kilpailusta. EU:n ja Ranskan kilpailukykyä halutaan nostaa heikentämällä työntekijöiden oikeuksia ja lisäämällä työnantajien mahdollisuutta pätkiä työsuhteita lyhemmiksi.
Ranskan hallitus ei saa kansalaisten luottamusta pyrkimyksillään nuorten työolojen heikentämiseen. Viimeaikaisissa mielipidemittauksissa vain kolmannes vastaajista tukee pääministeriä ja vain 4% vastaajista kannattaa CPE:tä. Ammattiyhdistykset ovat yrittäneet neuvotella pääministeri de Villepinin kanssa, mutta koska neuvottelut eivät ole johtaneet ratkaisuun, ovat useat ammattiyhdistysten johtajat ilmoittaneet kieltäytyvänsä tapaamasta de Villepiniä uudelleen ennen kuin tämä luopuu CPE-suunnitelmistaan.
Työntekijöiden oikeuksia halutaan heikentää myös Suomessa
Suomestakin löytyy Ranskan CPE-mallin kannattajia. Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Eero Lehti väittää työntekijöiden koeajan pidentämisen edistävän työllisyyttä oleellisesti, kun nykyisten neljän kuukauden sijasta työntekijän saisi ilman selityksiä irtisanoa kahden vuoden aikana. Lehti selittää, ettei neljässä kuukaudessa vielä selviä, onko työntekijä oikeasti sopiva tehtäviinsä. Toisaalta työntekijän palkkaaminen on Lehden mukaan suuri taloudellinen riski varsinkin pienille yrityksille, joiden menoista suuri osa kuluu työntekijöiden palkkoihin. It Hämeenlinna Oy:n toimitusjohtaja Jyri Pouttu peräänkuuluttaa jopa jonkinlaista työntekijän tuottavuuden mittaamista, jonka perusteella voitaisiin todeta, täyttääkö työntekijä tehtävänsä tavoitteet.
Elinkeinoelämän Keskusliiton kanta irtisanomissuojan heikentämiseen on selvä: sen uskotaan helpottavan työllistämistä. Turun Sanomien pääkirjoitus 31.3.2006 on samoilla linjoilla. Uudistuksia tarvitaan, jotta EU:n kilpailukyky saataisiin nousemaan ja Euroopassa voitaisiin säilyttää "edes nykyinen elintaso".
Nykyisellä neljän kuukauden koeajallakin on väärinkäyttäjänsä. Työntekijöitä palkataan vakituiseen työsuhteeseen, vaikka alusta asti suunnitellaan työsuhteen lopettamista neljän kuukauden kuluttua. Näin työnantajat saavat pätevää työvoimaa, jota olisi huomattavasti vaikeampi saada määräaikaiseen työhön. On selvää, että koeajan pidentäminen kahteen vuoteen lisäisi tällaisten väärinkäytösten mahdollisuutta.
Kapitalistille työntekijät ovat ostettavia tavaroita, joiden takuuaikaa hän haluaa pidentää minimoidakseen mahdolliset taloudelliset riskinsä. Työministeri Tarja Filatov tarjoaa yrityksille riskinhallinnaksi työharjoittelijoiden palkkaamista. Harjoittelijoille voi maksaa normaalia pienempää palkkaa, eikä harjoittelijan palkkaaminen johda irtisanomisongelmiin. Työntekijän kannalta tämä on määräaikaistakin työtä huonompi vaihtoehto.
Ammattiyhdistysliike ei toivo koeajan pidentämisen päätyvän Suomessa neuvotteluihin asti. Tavoitteena on muuttaa vuokra- ja pätkätöitä vakinaisiksi työsuhteiksi, ei lisätä työsuhteisen katkomista edelleen.
Maisa Järvi
EK vaatii edelleen heikennyksiä työsuhdeturvaan
Ilman työmarkkinauudistuksia Euroopan kilpailukyky hiipuu
Millions of workers and students strike against Gaullist government
Students and workers prepare mobilisation against government's 'First Job Contract'
Yrittäjien puheenjohtaja Eero Lehti keventäisi irtisanomissuojaa
---
Iranin valtio vastustaa työläisten järjestäytymistä
Iranin valtion omistama Vahed-bussiyhtiö on vastustanut työntekijöidensä järjestäytymistä siitä lähtien, kun työläiset perustivat ammattiyhdistyksen kesäkuussa 2005. 17.000 henkilöä työllistävä yhtiö on vastannut työläisten työtään koskeviin toivomuksiin irtisanomisilla tai mahdollisten ylennysten kieltämisellä. Iranin islamilainen työlaki kieltää työntekijöiden järjestäytymisen riippumattomiin ammattiyhdistyksiin, eikä maassa ole valtakunnallisia työsopimuksia.
Vahed-yhtiö irtisanoi vuonna 2005 huhti- ja kesäkuun välillä 17 työntekijää, jotka olivat osallistuneet ammattiyhdistyksen perustamiseen. Kun työläiset syyskuussa protestoivat maksamattomista palkoistaan, useita ammattiyhdistyksen jäseniä pidätettiin ja syytettiin oikeudessa yleisen järjestyksen häiritsemisestä.
Joulukuun 22. ja 25. päivänä useita ammattiliiton jäseniä pidätettiin. Kun pidätettyjä vapautettiin muutaman päivän kuluttua, jätettiin liiton johtaja Mansour Osanloo edelleen poliittisista rikkomuksista syytettyjen vankien osastolle. Osanloo ei ole saanut tavata lakimiestä eikä vastaanottaa vieraita, edes lääkäriä, vaikka hänen terveydentilansa on kerrottu olevan heikko.
Syytteet Mansour Osanloota vastaan sisältävät mm. väitteen yhteydenpidosta iranilaisten oppositioryhmien kanssa sekä aseellisen mellakan suunnittelemisesta virkavaltaa vastaan.
Vankilasta vapautettujen ammattiliiton jäsenten tilanne ei välttämättä ole yhtään tämän helpompi. Heidän palkkojaan ei makseta, mikä aiheuttaa suuria ongelmia työntekijöiden koko perheille. Hallituksen uskotaan myös suunnittelevan jäsenten haastamista oikeuteen.
The International Confederation of Free Trade Unions (ICFTU) edustaa 154 maassa yhteensä 155 miljoonaa työläistä. ICFTU on vedonnut useasti Iranin presidenttiin, jotta valtio ILO:n jäsenenä toimisi kansainvälisten sopimusten mukaan. Esimerkiksi oikeudet järjestäytyä, lakkoilla tai tehdä yhteistyötä muiden maiden ammattiyhdistysten kanssa eivät Iranissa tällä hetkellä toteudu.
Kun Mansour Osaloota ei vapautettu vankilasta luvatun ajan kuluttua, hallitusta vastaan protestoitiin monella tavalla. Hallitukselle kirjoitettiin kirjeitä ja kerättiin nimiä adressiin. Tuhansia mielenosoittajia kokoontui tammikuun alussa Teheranin Azadi-stadionille vaatimaan ammattiliiton johtajan vapautusta.
Tammikuussa 2006 ammattiyhdistys päätti pitää lakon Mansour Osanloon vapauttamisen, ammattiliiton tunnustamisen sekä bussiyhtiön työläisten sopimusneuvottelujen puolesta. Ennen lakkoa työläiset tapasivat bussiyhtiön johtoa. Työläisiä kiellettiin antamasta haastatteluja ulkomaiselle lehdistölle, sillä tiedon leviäminen voisi olla hallitukselle vahingollista. Kaksi päivää ennen lakkoa ammattiliiton johtajiston oli oltava paikalla oikeudessa. Oikeuteen saapuneet henkilöt eivät palanneet istunnosta, ja heidän oletetaan joutuneen samaan vankilaan, jossa Osanloota pidetään.
Pidätyksistä huolimatta lakko järjestettiin 28. tammikuuta. Turvajoukot käyttivät lakkolaisia vastaan kyynelkaasua ja heitä uhkailtiin ampumisella. Satoja työläisiä pidätettiin, lähteestä riippuen 400-1300. Myös ammattiliiton johtajien perheenjäseniä pidätettiin. Hallitus pyrki vesittämään lakon hankkimalla ylimääräisiä busseja ja kuskeja, jotta lakolla ei olisi vaikutusta liikenteen sujuvuuteen. Osa lakossa olleista työläisistä pakotettiin työhön, osa sai turvajoukkojen väkivallasta vakavia vammoja. Kaikkien pidätettyjen työläisten ilmoitettiin saavan potkut. Hallitus yritti peittää uutisen medialta.
Helmikuussa useita bussiyhtiön työläisiä vapautettiin jälleen vankeudesta, mutta ammattiliiton johtoa pidetään vangittuna edelleen. Hallitus myös jatkaa järjestäytyneiden työläisten pidätyksiä. Vankilassa arvellaan olevan edelleen noin 100 työläistä. Vapautettujen työläisten ei ole sallittu palata työhön, mikä on luonnollisesti aiheuttanut heidän perheilleen suuria taloudellisia ongelmia.
Yhtiön työntekijät ovat toistuvasti osoittaneet mieltään Itä-Teheranissa työministeriön edessä vaatien työpaikkojaan takaisin. Mielenosoittajat yllyttivät kaikkia työläisiä, opiskelijoita ja muita Teheranin asukkaita osallistumaan kansainväliseen mielenilmaukseen Iranin bussiyhtiön työläisten puolesta. Useat maailmanlaajuiset työntekijöiden puolesta toimivat yhteisöt (esim. ICFTU) toivoivat ammattiyhdistysten kaikkialla maailmassa osoittavan mieltään Iranin bussityöläisten puolesta 15. helmikuuta.
Maisa Järvi
http://www.labourstart.org/cgi-bin/solidarityforever/show_campaign.cgi?c=68
http://www.icftu.org/displaydocument.asp?Index=991223305&Language=EN
http://www.icftu.org/displaydocument.asp?Index=991222171&Language=EN
http://www.icftu.org/displaydocument.asp?Index=991223310&Language=EN
http://www.icftu.org/displaydocument.asp?Index=991223374&Language=EN
http://www.icftu.org/displaydocument.asp?Index=991223376&Language=EN
---
Yhdysvallat vertaa Chávezia Hitleriin
Vastatessaan Latinalaista amerikkaa koskevaan kysymykseen lehdistötilaisuudessa 2. helmikuuta, Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld vertasi Venezuelan presidentti Chávezia Hitleriin.
"[Latinalaisen amerikan maissa] on saatu nähdä kansaan vetovia populistisia johtajia. Ja sellaiset vaalit, kuten esimerkiksi Evo Moralesin Boliviassa, ovat selkeästi huolestuttavia. Siis, Venezuelassa on Chávez jolla on paljon öljyrahaa. Hänet valittiin laillisesti - aivan kuten Adolf Hitlerkin valittiin laillisesti - ja hän on nyt lujittanut valtansa ja on nyt, tietysti, tiiviissä yhteistyössä Fidel Castron ja Moralesin ja muiden kanssa."
Kyseessä on poliittiseen polemiikkiin kuuluva klassinen veto: Hitler-kortti. Netissä on sivusto, Hitler Watch, joka seuraa sitä, miten Hitlerillä pelataan nykypolitiikassa, ja miten natsiviittauksia käytetään omien päämäärien ajamiseen, vertaamalla poliittisten vastustajien näkemyksiä ja toimia Hitleriin ja/tai natseihin. "Natsitkin tekivät niin", "Hitler olisi ollut tästä samaa mieltä" jne.
Mutta Rumsfeld on väärässä. Päinvastoin kuin Chávez, Hitleriä ei koskaan valittu laillisesti. Natsit eivät milloinkaan saaneet valtiopäiväenemmistöä, vaan työväenpuolueiden (sosialidemokraatit ja kommunistit) kannatus oli aina suurempaa kuin kansallissosialistien.
Natsit saivat "enemmistön" tällä tavoin: Presidentti Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi alkuvuodesta 1933, armeijan johdon ja suurkapitalistien painostuksesta. Muutamaa päivää myöhemmin Berliinin valtiopäivätalo tuhoutui tulipalossa, ja kommunisti Marius van der Lubbe vangittiin tuhopolttajana. Tämän "vallankumousuhkan" perusteella julistettiin maahan hätätila, ja kansleri sai suuret poikkeusvaltuudet. Näiden valtuuksien turvin Hitler sitten kielsi työväenpuolueet, minkä jälkeen ei ollutkaan kovin vaikeaa saada "enemmistöä".
Siinä Hitlerin "laillinen valinta". Rumsfeldin ja Yhdysvaltain ulkopolitiikan kantava ajatus tässä valheellisessa vertauksessa on tietysti, että jos kansa ei kykene päättämään oikein - eli Yhdysvaltain edun mukaisesti - on jonkun, jolla on riittävän vahva armeija, valittava heidän puolestaan.
Joonas Laine
Rumsfeld likens Venezuela's Chávez to Hitler
Hitler watch
---
YHDYSVALLAT joutuu turvautumaan yhä vanhempiin sotilaihin
Tammikuun puolivälissä Yhdysvaltain armeija ilmoitti, että se nostaa ikärajaa, jonka ylittäviä ei enää huolita armeijaan. Korotuksen jälkeen ikäraja on nyt 40 vuotta, ja samalla tuplattiin armeijaanliittymispalkkio 40.000:een dollariin.
Toimenpiteet heijastavat melko suoraan sitä, että armeija ei onnistunut viime vuonna saavuttamaan tavoitettaan, 80.000 uutta sotilasta - vaikka värvääjät ovat kolunneet köyhien asuinalueita ja yliopistokampuksia, ja opintovelkaloukussa olevia opiskelijoita on houkuteltu liittymään armeijaan tarjoamalla velkojen maksua. Varsin moni nuori liittyy armeijaan rahavaikeuksien vuoksi, eikä suinkaan "isänmaan puolustamisen" innosta.
Tämän lisäksi on alettu komentaa takaisin palvelukseen tuhansia yhä vanhempia reserviläisiä, jotka jo luulivat jättäneensä armeijauran taakseen. Monen yli nelikymppisen fyysinen kunto ei ole enää parhaassa mahdollisessa terässä.
Irakin miehitysvastarinta on osoittautunut paljon sitkeämmäksi kuin amerikkalaiset ylimielisyydessään luulivat, eikä enää juuri kuule puhetta "baathilaisen vastarinnan jäänteistä". Olisikin aika kummallista jos pelkät "jäänteet" onnistuisivat sitomaan maailman mahtavimman tappokoneiston siten, että se joutuu turvautumaan yhä heikompilaatuiseen sotilasainekseen säilyttääkseen edes osan asemistaan.
Taustalla häämöttää tietenkin pelko siitä, että jossain vaiheessa ehkä on - ellei haluta luovuttaa Irakia "terroristeille" - pakko kutsua asevelvollisikäistä väestöä aseisiin. Tämä toisi sodan monella tapaa aikaisempaa pysyvämmin Amerikan maaperälle, millä on aina mutkikkaita sisäpoliittisia vaikutuksia - varsinkin kun George W. Bushin kannatuslukemat eivät ole mitään huippuluokkaa.
Kaikki nämä vaikeudet vähentävät todennäköisyyttä hyökkäyksestä Iraniin, siitä huolimatta että ilmassa on pelottavalla tavalla samankaltaisia merkkejä kuin ennen hyökkäystä Irakiin. Vaikka onkin hankala tietää, mitä yksittäisen irakilaisen vastarintataistelijan päässä liikkuu, objektiivisesti hän taistelee myös Iranin, Venezuelan ja Bolivian puolesta sitoessaan USA:n imperialismin voimia, niin ettei se pääse hyökkäämään muualle.
Joonas Laine
US Army raises enlistment age to 40
Quiet army' reports for duty
The Counter-Recruitment is Gaining Strength
---
Venezuela - muutoksien tuulet puhaltavatPresidentti Hugo Chávezin päästyä valtaan muutoksen tuulet ovat puhaltaneet Venezuelan yli. Chavézin uudistusten tavoitteena on rakentaa parempaa yhteistä tulevaisuutta, ja varovaisen alun saaneen politiikan radikalisoituessa kansan köyhimmät kerrokset ovat yhdistyneet bolivaarisen vallankumouksen taakse. Usko toisenlaiseen maailmaan villitsee kansan keskuudessa katujen kulmilla. Samalla Venezuelan varakkaammat kiristelevät hampaitaan, kun heidän intressejään poljetaan.
Muutoksen tuulet
Vuodesta 1998 alkaen, jolloin Chávez valittiin presidentiksi, on tehty mittavia muutoksia. Chávezin ensimmäisiä tekoja oli uudistaa perustusla, mitä seurasivat uudistukset maan hallinnollisessa rakenteessa sekä oikeuslaitoksessa. Maanomistusta ja yksityisiä yrityksiä kansallistettiin - toimenpide joka jatkuu ja jota aiotaan lisätä. Venezuelalle tärkeä öljyteollisuus siirtyi pääosin valtion valvontaan. Mittavia toimenpiteitä köyhälistön olosuhteiden parantamiseksi on myös saatu aikaan. Hallitus on jakanut tehtävät eri missioihin. Siten Mission Barrio Adentron tavoitteena on rakentaa slummeissa asuville parempia asuntoja, joita on saatu jo miljoonille. Yhteistyönä Kuuban kanssa se myös tarjoaa asukkaille ilmaisia lääkäripalveluja ja hammashoitoa, ja Mission Robinson, Mission Ribas ja Mission Sucre ovat kaikki osa suurempaa koulutusohjelmaa, jonka aikomus on taata peruskoulutus sekä mahdollisuudet jatkokoulutukseen; kouluja on myös kielletty perimästä lukukausimaksuja. Hallitus on perustanut kansallisen ruokakauppaketjun MERCALin, jonka aikomus on taata kansalaisille perustarvikkeita halvalla hinnalla, ja kansallinen pankki perustettiin edesauttamaan kansalaisia luomaan tuotanto- ja palvelusosuuskuntia, joiden kautta luotaisiin enemmän työpaikkoja.
Poliittiset suhteet
Venezuelan hallitus on Chávezin valtaan päästyä lähentynyt yhä enemmän Kuubaa. Chávez ja Fidel Castro ovat toistensa tukena ja maiden välillä on solmittu taloutta ja terveydenhuoltoa koskevia sopimuksia: Mission Barrio Adentron tarjoama terveydenhoito koostuu pitkälti kuubalaisten lääkäreiden ja hammashoitajien tarjoamasta työstä. Lääkäreiden osuus asukasta kohti onkin kasvanut merkittävästi, ja Kuuba antaa myös koulutusta monelle venezuelalaiselle. Venezuelassa on niin ikään meneillään hallintomuodon muutos, joka seuraa Kuuban mallia ruohonjuuritason järjestelmästä, mikä antaa kansalaisille paremmat vaikutusmahdollisuudet.
Venezuela on lähentänyt suhteitaan muihin Latinalaisen Amerikan maihin. Tärkeimpinä maa pitää suhteitansa Uruguayhin, Argentiinaan ja Brasiliaan, maihin jotka kaikki ovat samanlaisella linjalla kuin Venezuela. Venezuela on myös Kuuban kanssa vahva voima Latinalaisen Amerikan Unionin perustamiselle - unionin, joka itsenäistäisi manteretta sekä taloudellisesti että poliittisesti ja toimisi vastavoimana USA:n tavoittelemalle vapaakauppasopimukselle FTAA:lle.
Yhteistyö Kiinan kanssa on myös laajentunut eritoten öljyä koskevissa kysymyksissä. Tämä on tosiasia joka ärsyttää USA:ta, koska USA uhkaa hävitä merkittävät kauppasopimuksensa venezuelalaisesta öljystä Kiinalle. Tämän johdosta Venezuelan suhteet USA:han viilenevät viilenemistään. Venezuela on maailman suurimpia öljyntuottajamaita, ja sen öljyn jakelua USA haluaa kontrolloida. Venezuelan yhä läheisemmät suhteet Aasiaan (Kiinaan) sekä Kuubaan että muuhun Latinalaiseen Amerikkaan vaarantavat USA:n kannalta monia suotuisia kauppasuhteita; poliittisesti itsenäinen Venezuela ei ole USA:n mieleen antaessaan muille Latinalaisen Amerikan maille itsenäistymisen esimerkkiä. Venezuelan suhteet Kolumbiaan ovat ajoittain olleet kireällä johtuen Kolumbian yhteistyösta USA:n kanssa.
Tulevaisuuden suunta
Venezuelassa puhaltaa muutosten tuulet - muutosten, jotka ovat antaneet köyhimmille paremman tulevaisuuden. Heidän tukensa Chávezille on yhtenäinen. Sen voi aistia lukuisissa seinämaalauksissa ja käväisyllä lähiöissä eli barrioissa. Chávez on antanut köyhille toivoa ja mahdollisuuksia. Maassa on kuitenkin iso ja vahva keski- ja yläluokka, joiden intressejä Chávez ei aja. Vaikka he eivät vielä ole pystyneet horjuttamaan Chávezin valtaa, useita yrityksiä on tehty. Oppositiolla on yhteyksiä USA:han, etenkin Miamin kuubalaisiin, ja heidän kautta USA onkin kanavoinut merkittäviä rahasummia Chávezin vastaiseen työhön. Oppositiolla on etenkin media vahvasti hallussaan, ja tällä he vaikeuttavat bolivaarista vallankumousta. TV on heidän suuri äänitorvensa ja kannattajansa, ja oppositiolla onkin kaksi merkittävää televisiokanavaa. Oppositio järjesti alkaen 2.12.2002 USA:n avulla Chávezin vastaisen lakon, joka mediassa pyöri nimellä yleislakko. Kyseessä oli kuitenkin mittava öljyteollisuudessa järjestetty työläisten lakko, jonka aikomus oli aiheuttaa levottomuuksia ja haavoittaa Chavezin hallinnoimaa taloutta. Opposition yhteistyö kolumbialaisten sissien kautta CIA:n kanssa on laajasti tunnettu.
Venezuela on tienhaarassa. Jatkaakseen valitsemaansa tietä Venezuela väistämättä kerää ympärillensä myös vastustajia. Venezuelan yhä jyrkentäessään linjaansa maan sisäiset ja ulkoiset(lähinnä USA:n) imperialismin nimiin vannovat teroittavat kynsiään. Pystyykö Venezuela pitamään tavoitteensa tähtäimessään ja kohtaamaan vastavoimansa? Tällä hetkellä Chávezilla on Venezuelan kansan ja armeijan tuki - tärkeä yhdistelmä - mutta miten pitkälle hän pystyy kansallistamaan reformien kautta ennen vastaiskua?
Tätä kirjoitettaessa Chávez navigoi myötätuulessa. Toivotaan sen jatkuvan. Chávez ja Venezuela ovat tärkeä esimerkki muille Latinalaisen Amerikan maille itsenäistymispyrkimyksissä imperialismin vallasta.
Ira Mikkonen
kirjoittaja tutustui maahan kolmen viikon matkan aikana
---
Argentiina vapautui IMF:n pakkopaidasta
Joulukuun puolivälissä Argentiinan presidentti Néstor Kirchner ilmoitti, että hänen hallituksensa aikoo maksaa vuoden loppuun mennessä takaisin kaiken velkansa Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle. Velka maksettiin viime tiistaina; tätä ennen Argentiina oli IMF:n kolmanneksi suurin velallinen Brasilian ja Turkin jälkeen. Maksamalla lähes 10:n miljardin dollarin velan pois kolme vuotta ennen määräaikaa säästettiin lähes miljardi dollaria korkokuluja.
Näin päättyi 22 vuotta IMF:n määräysvallassa. Maan lisääntyneiden vientitulojen lisäksi osansa tässä saavutuksessa oli myös Venezuelalla, joka oli ostanut lähes miljardin arvosta argentiinalaisia velkakirjoja. Kirchnerin mukaan Venezuela ostaa niitä vielä 2,4:n miljardilla dollarilla lisää lähikuukausina.
Markkinat reagoivat velkaorjuuden murtamiseen kielteisesti - kuinkas muutenkaan - ja argentiinalaisten osakkeiden, velkakirjojen ja valuutan arvot laskivat. Lisäksi talousanalyytikot ovat varoitelleet Argentiinaa IMF:n torjumisesta ja arvostelleet Venezuelan velkakirjahankintamotiiveja poliittisiksi, sen sijaan että ne olisivat olleet "pelkästään" taloudellisia; nyt Venezuela osti velkakirjoja 22:lla miljoonalla enemmän kuin "markkinat vaativat"!
Hirmuista! Onneksi IMF:n rakennesopeutusohjelmissa ei ole lainkaan kyse politiikasta! Rahastohan vain koettaa vilpittömästi luoda imperialisteille parempia lisäarvonriistomahdollisuuksia pakottamalla hallitukset leikkaamaan julkisia menoja, alentamalla tulleja sekä yksityistämällä ja karsimalla - tai muuten rahaa ei tipu.
Velkaorjuuden päättymistä ehdittiin jo kauhistella New York Timesissakin. Larry Rohterin mukaan kyse on siitä, että "presidentti Néstor Kirchner näkyy keskittävän enemmän valtaa käsiinsä samalla kun ohjaa hallitustaan vasemmalle." Kuulostaa pahaenteiseltä, eikö totta? Taitaa olla kyse taas yhdestä "populistidiktaattorista"!
Tällaisia syytöksiä saa lukea aina, kun jonkun imperialismin alistaman maan johto tekee vastoin Yhdysvaltain etuja. Yhdysvaltain etujen vastustaminen paljastaa aina vakavia puutteita tällaisen maan demokratiassa, sananvapaudessa jne.
Se toki on totta, että Kirchnerin valta kasvaa, kun ei tarvitse enää kuunnella mitä ääni Washingtonissa sanoo - ja varsinkin, kun 75% kansasta kannattaa häntä. Rohter valittaakin, että tämän tuen turvin "Kirchner voi tehdä miltei mitä haluaa" - ja tätä valtaa hän käyttää mm. pienen ja avuttoman öljymonopolin ahdistelemiseen yllyttäessään argentiinalaisia olemaan ostamatta öljyä Shelliltä, kun se nosti tuotteidensa hintoja. Sama häikäilemätön painostus tehosi aiemmin kahteen suureen kauppaketjuun, jotka saatiin jäädyttämään hintansa.
Tällaiset vehkeilyt loukkaavat imperialistin perustavinta ihmisoikeutta, oikeutta kynimiseen ja riistoon. Viime vuosina Etelä-Amerikka on monin osin kunnostautunut imperialistien ihmisoikeuksien polkemisessa, ja on erittäin toivottavaa, että se jatkuu kiihtyvällä vauhdilla.
Joonas Laine
Dwindling Debt Boosts Argentine Leader
Venezuela to Buy Argentine Bonds, Backs IMF Payoff
Argentina to Pay Entire IMF Debt 4 Years After Default
The Implications of Argentina’s Struggle with IMF Debt for Highly Indebted Poor Countries
Argentina IMF debt pay-off no surprise at fund
---
Boliviassa järjestettiin presidentinvaalit 17. joulukuuta, joissa kokaviljelijöiden ja Movimiento al socialismo (MAS) -puolueen johtaja Evo Morales sai 54% annetuista äänistä. Se on enemmän kuin kukaan ehdokas on saanut sen jälkeen, kun porvarillinen demokratia palautettiin Boliviassa vuonna 1982. Morales on myös ensimmäinen alkuperäiskansan edustaja, joka on valittu Bolivian presidentiksi; maan kansasta suurin osa on intiaaniväestöä, jota valkoinen eliitti on hallinnut Etelä-Amerikan kolonisaatiosta lähtien.
Tässä ovat faktat. Mutta sitten mielipiteet jakautuvat.
Toiset ovat ottaneet Moralesin voiton vastaan riemuiten, odottaen hänen auttavan käyntiin samanlaisen prosessin kuin Hugo Chávez Venezuelassa, joka johtaisi sosialismin voittoon. Morales on luonnehtinut itseään "Yhdysvaltain painajaiseksi", ja hän teki ensimmäisen valintansa jälkeisen ulkomaanmatkansa Kuubaan. Lisäksi hän on sanonut kansallistavansa Bolivian öljy- ja maakaasuvarat sekä järjestävänsä perustuslaillisen kokouksen keväällä 2006 maan poliittisen järjestelmän muuttamiseksi.
Moralesin voitto on voitto myös Etelä-Amerikan intiaanikansoille, jotka ovat eläneet satoja vuosia valkoisten hallittavina; vaalimenestyksen kautta he voivat ammentaa itseluottamusta ja -arvostusta, jota sitäkin tarvitaan taistelussa imperialismia vastaan - tämä on tärkeää, vaikka itse vaalien saavutukset jäisivät vähäisiksikin.
Toiset taas ovat olleet epäilevämpiä sen suhteen, mitä Moralesilta ja MAS:lta voi odottaa. Viime vuosien kamppailuissa MAS on ollut joukkojen jäljessä ja omaksunut radikaalimpia vaatimuksia vasta kun paine on pakottanut siihen. Tuoreempana esimerkkinä, luottamusta eivät ole herättäneet varapresidentin Garcia Lineran kommentit MAS:ista "keskusta-vasemmistolaisena" puolueena, ja puheet jonkinlaisesta "Andien kapitalismista", jota MAS hänen mukaansa haluaa rakentaa; sosialismi ei Bolivian kaltaisessa maassa ole vaihtoehto.
On myös arveltu, voisiko Morales osoittautua samanlaiseksi sosialidemokraatiksi kuin Brasilian Luis Inácio "Lula" da Silva, joka on päästänyt IMF:n ja Maailmanpankin määräämään maansa asioiden hoitamisesta; useinhan kapitalistit tarvitsevat juuri sosialidemokraatin oman politiikkaansa takuumieheksi, koska "työväenliikkeen edustajana" hän ei ole niin altis joukkojen kritiikille kuin kapitalistien "oma" porvarihallitsija olisi. Tältä pohjalta selittyvät myös esim. Yhdysvaltain hallinnon Lulaa kiittävät lausunnot "vakauden ankkurina" Etelä-Amerikassa. Ja mitä Boliviaan tulee, on Financial Timesin jo kehottanut Washingtonia malttiin Moralesin suhteen. Ehkä FT:n edustamissa piireissä toivotaan olevan mahdollista työntää häntä hitaasti oikealle, jottei olisi tarpeellista perustaa maahan sotilashallitusta - niiden aikaansaama roiskehan on aina hiukan kiusallista?
---
Moralesin vaalivoitto on ilmausta siitä taistelusta, jota Bolivian työläiset ja talonpojat ovat viime vuosina käyneet kapitalismia ja imperialismia vastaan: Moralesin voitto oli suurin juuri niillä alueilla, joilla liikehdintä on ollut voimakkainta (La Paz, Cochabamba, Oruro ym.) ja äänestämällä häntä joukot ennen kaikkea ilmaisivat tahtonsa maansa kaasu- ja öljyvarojen kansallistamisesta ja uusliberalistisen talouskuurin lopettamisesta.
Mutta totuus on, että vaikka MAS:in toistakseksi harjoittama politiikka voi jättää toivomisen varaa, on se kuitenkin samalla yksi niistä harvoista kanavista, joiden kautta työväki on voinut kanavoida tyytymättömyyttään vallitseviin oloihin: vaikka ammattiyhdistysliikkeen järjestöt COB, COR ja FSTMB ovat esittäneet kovaa kritiikkiä MAS:ia ja Moralesia kohtaan - josta suuri osa varmaan tietää paikkansa - ovat nämäkin järjestöt osoittaneet neuvottomuutta, kun olisi pitänyt tehdä päätöksiä, ja näin antaneet MAS:in ohjata joukkojen voimia maltillisempiin ja parlamentaarisempiin uomiin.
On vielä aivan liian aikaista arvioida, mitä nyt saatu vaalivoitto lopulta tarkoittaa. Jos Morales onkin aiemmin horjunut, voiko kumousprosessi siitä huolimatta kasvattaa hänestä todellisen vallankumouksellisen? Nähtäväksi jää, onko Morales uusi Chávez vai uusi Lula, ja minkälaiset "sopimukset" ja minkälainen luoviminen on välttämätöntä. Joka tapauksessa saatu vaalivoitto antaa toivoa Etelä-Amerikan edistyksellisen liikkeen kasvamisesta yhä vahvemmaksi.
<b>Joonas Laine</b>
Bolivian elections - What position should the Marxists take?
Morales wins massive vote in Bolivian elections - Which way will he go now?
New Bolivian leader visits Cuba
Discussion on Bolivia’s December 18 Election and Its Aftermath
Interview with Álvaro García Linera, newly elected Bolivian vice-president: 'The MAS is centre-left
Interview with Felipe Quispe: 'I am the bad conscience of Evo Morales'
Interview with Jaime Solares, leader of the COB: 'If Evo doesn’t nationalize the gas, he will fall like Lozada'
Whoever Wins, El Alto Will Fight
Bolivia and ALBA
---
Näsilinnankatu 22 a 35
33210 TAMPERE
komnl [at] komnl.fi
http://komnl.fi
