Ulkomaat (2005 arkisto)
- Venezuelan vaalit -- 12.12.2005
- Väritulosteiden piilotetut koodit ohjaavat tulostimen käyttäjän jäljille -- 26.11.2005
- Venezuela kansallistaa suljettuja ja heikosti toimivia yrityksiä -- 28.08.2005
- Yhdysvaltain ay-liike jakautui kahtia -- 9.8.2005
- Venezuela mukana uuden etelä-amerikkalaisen TV-kanavan perustamisessa -- 31.7.2005
- Live 8 ja kehitysmaiden velkaohjelma -- 4.7.2005
- Vallankumouksen näköalat Boliviassa -- 13.6.2005
- Venezuela heikentää Yhdysvaltojen otetta Latinalaisessa Amerikassa -- 30.5.2005
- Jo 5500 yhdysvaltalaista sotilaskarkuria -- 2.5.2005
- Irakin aseellisen vastarinnan kohteet syynissä -- 18.4.2005
- Amerikkalainen tuomioistuin hylkäsi vietnamilaisten kanteen -- 28.3.2005
- "Yhdysvaltain vasemmiston etenemisen suurin este on Demokraattipuolueeksi kutsuttu farssi" -- 14.3.2005
- Lähtekää maastamme heti! -- 7.3.2005
- EU solmi uudelleen suhteet Kuubaan -- 21.2.2005
- Yhdysvaltalainen ihmisoikeusasianajaja tuomittu terroristien avustamisesta -- 14.2.2005
- Unionistit jarruttavat Pohjois-Irlannin rauhanprosessia -- 31.1.2005
- Amnesty International ja Israel-Palestiina -- 24.1.2005
Venezuelassa järjestettiin joulukuun 4. päivä parlamenttivaalit, joiden äänestysaktiivisuus jäi alhaiseksi: vain 30% käytti äänioikeuttaan. Oppositiopuolueet vetäytyivät viime hetkellä vaaleista, ja näin koko parlamentti jäi Chávezia tukevien puolueiden haltuun. Chávezin oma puolue MVR voitti 68% paikoista.
Edellisen parlamentin voimasuhteet olivat sellaiset, että Chávezia tukevilla nk. chavista-puolueilla oli niukka enemmistö. Monien uudistusten läpivientiin olisi kuitenkin tarvittu 2/3:n enemmistö, ja tällä tavoin kapitalismia kannattava oppositio saattoi vaikuttaa omien päämääriensä mukaisesti jarruttamalla antikapitalistista kehitystä.
Ennen vaaleja suoritettujen mielipidetutkimusten mukaan chavistat olivat nyt kuitenkin saamassa tarvitun 2/3:n enemmistön, ja näin oppositio kokisi tappion. Viime hetken vetäytyminen onkin nähtävä tätä taustaa vasten. Ennen vetäytymispäätöksiä oppositiopuolueet olivat valittaneet keskusvaalilautakunnan CNE:n käyttämistä sormenjälkikoneista, joita äänestyksessä käytettiin varmistamaan, että kukaan ei äänestä kahta kertaa. Vaalitarkkailijoiden mukaan koneista ei ollut tällaista vaaraa, mutta CNE suostui siitä huolimatta poistamaan koneet myönnytyksenä oppositiolle. Tämä taas oli odottanut CNE:n hylkäävän vaatimukset, ja kun se ei niin tehnytkään, oppositio menetti pätevän tekosyyn, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hätäpäinen vetäytyminen vaaleista, joka herätti kummastusta ja närää vaaleja tarkkailleissa EU:n ja OAS:n tarkkailijaryhmissä.
Vetäytyminen oli pelkkä epätoivoinen temppu, jolla oppositio viimeisillä voimillaan koetti heittää epäilyksen varjon vaalien legitimaation ylle. Tosiasiassa vetäytyminen ei vaikuttanut vaalien tulokseen paljonkaan: kaikista ehdolle asetetuista ehdokkaista vain 10%, ja kaikista ehdokkaita asettaneista 355:stä puolueesta vain 18 vetäytyi.
Jotkut myös äänestivät vetäytyneitä ehdokkaita ja puolueita, mutta kaikkiaan kolmesta miljoonasta äänestä vain 133.000, eli 4%, jouduttiin hylkäämään sen vuoksi, että äänen saanut ehdokas tai puolue oli vetäytynyt.
Vaaleissa ei myöskään OAS:n ja EU:n vaalitarkkailijoiden mukaan ollut vilppiä, vaan ne olivat läpinäkyvät ja rehelliset, vaikkakin äänestysaste jäi alhaiseksi.
Chavistoilla on nyt haasteenaan vallankumousprosessin syventäminen. Niinkuin monesti muulloinkin, prosessin sisäinen työväen ja porvareiden voimasuhteiden dialektiikka pakottaa vallankumouksen etenemään: Porvaristo on pakottanut chavistat ottamaan merkittävän osan valtiovallasta haltuunsa, ja heidän on nyt valittava, millä tavoin tätä valtaa käyttävät.
Democracy under threat
How and Why Venezuela's Opposition Imploded
Open Letter to the Journalists Covering the Venezuelan Elections
Chavez's Party Wins 68% of Seats in Venezuela's Parliament
OAS and EU Statements Note Transparent Elections, Voter Distrust
Venezuela's Quiet Election
--
Kommentti Venezuelan alhaisesta äänestysasteesta
Venezuelalaiset ovat viimeisen seitsemän vuoden aikana käyneet uurnilla 11 kertaa. Joka kerralla Chávez ja hänen politiikkansa ovat saaneet kansan tuen. Miksi sitten äänestysaktiivisuus oli tällä kertaa niin alhainen, 30%?
Vaaleista kertoneissa raporteissa osasyiksi on mainittu mm. useissa provinsseissa vallinneet epätavallisen vaikeat sääolot ja chavezin kannattajien yli-itsevarmuus. Mutta ei voi olla pistämättä silmään, että erona suurimpaan osaan viime aikojen vaaleista, Chávez ei nyt ollut äänestettävien ehdokkaiden joukoissa. Häntä ei voinut äänestää myöskään vuoden 2000 kunnallisvaaleissa, joiden äänestysaktiivisuus jätti sekin toivomisen varaa.
Kiinnostava kysymys on, missä määrin äänestysinto jäi laimeaksi siksi, että Chávez ei ollut ehdolla. Jos tämä oli eräs merkittävä osatekijä, niin se kertoo omaa tarinaansa siitä, miten Venezuelan sosiaalisten uudistusten prosessi on edelleen liian henkilökeskeinen: tapahtumien katalyyttina toimii yksi mies, Hugo Chávez. Vaikka hänen ajamillaan uudistuksilla on kansan tuki, on olemassa vaara, että prosessi tuupertuu ilman Chávezin aloitetta, kun kaikki edistys henkilöityy hänen persoonaansa. Näyttää siltä, että joukkojen liikkeen oma momentti ei vielä pysty viemään prosessia eteenpäin ja pitämään sitä liikkeessä omalla painollaan.
Tämänsuuntaisia näkemyksiä esittää ohimennen myös Michael Albert, joka kirjoitti marraskuussa Zmag-verkkolehteen jutun vierailustaan Venezuelassa, jolloin hän haastatteli ammattiyhdistysaktiiveja, virkamiehiä ym,, kysellen näiltä "mitä tarkoittaa, että kansa ottaa vallan?" ynnä muuta mielenkiintoista. Pitkän artikkelin yhteenvedossa hän kirjoittaa:
"Yhden johtajan, Hugo Chávezin keskeisyys, vaikka ehkä välttämätöntäkin, on myös taakka. Johtaja voi muuttua huonoksi, tai voi kadota, ja tällöin tapahtumien kulku voisi mennä pahasti vikaan. Tähän liittyvä ongelma on varteenotettavan vasemmisto-opposition olemassaolo. Vallankumous hyötyy erimielisyyksistä, väittelystä ja monimuotoisuudesta, mutta näiden piirteiden esiinnousu on ollut vaikeaa piiritysmielialan vallitessa. Asiantilaa panee miettimään kuka astuu Chávezin paikalle, ja kuinka kansa astuu johtajien tilalle, ellei toteuteta valtavaa kansansivistysoperaatiota johtajuudesta ja vallankumouksen tavoitteista."
http://www.zmag.org/content/showarticle.cfm?SectionID=45&ItemID=9067
Joonas Laine
Alla Caracasissa asuvan amerikkalaisen taloustieteilijän, Michael Lebowitzin, kommentti vaaleista.
http://lists.econ.utah.edu/pipermail/marxism/2005-December/035485.php
--
Keskeinen seikka tällä hetkellä ei ole vaalien poliittinen merkitys, vaan enemmänkin se, miten Chávezin leiri aikoo jatkaa tästä eteenpäin. Mutta ensin muutama kommentti äänestyksestä.
(1) [Toisin kuin monissa otsikoissa kerrottiin,] Chávez ei voittanut vaaleja, koska hän ei ollut ehdolla. Jos hän olisi ollut, monet Chávezin kannattajat, jotka nyt jättivät äänestämättä, olisivat äänestäneet.
(2) Laimea vaaliosallistuminen näytti todennäköiselta jo ennen kuin oppositio päätti vetäytyä. Vielä viikkoa ennen vaaleja ei ollut nähtävissä kummoistakaan kampanjointia. Oppositio (joka sai yhtenäisen listan kokoon vasta varsin myöhään) oli täysin alamaissa, ja chavistat olivat yli-itsevarmoja. Mutta Chávezin puolella oli yksi lisätekijä (josta ehkä ei seurannut laajaa äänestämättömyyttä, mutta joka on siitä huolimatta hyvin tärkeää ymmärtää).
Vaikka saattoikin olla niin, että chavista-ehdokkaat eivät olleet tarpeeksi "houkuttelevia" vetääkseen väkeä uurnille, on kuitenkin varmaa että useiden näiden kandidaattien asettelussa kentän ääntä ei kuultu. Chavista-puolueiden taistellessa keskenään yhteisen listansa edustavuudesta, listakomitea tasapainotti sen siten, että kaikki puolueet olivat suurin piirtein tyytyväisiä. Valitettavasti vain kentältä ei kysytty tästä mitään - joten parlamenttikandidaatit pudotettiin laskuvarjoilla ylhäältä, eikä tämän vaikutusta äänestysinnokkuuteen ole vaikea arvata.
Tämä chavista-puolueiden ongelma on tärkeä haaste, koska jos kenttä tekee päätökset, se astuu väistämättä puolueinstituutioiden varpaille (jotka, niinkuin useat muutkin asiat, kantavat vielä vanhan yhteiskunnan leimaa), ja instituutiot ovat tähän saakka pitäneet kiinni vallastaan.
(3) Suurimpien ja vanhimpien oppositiopuolueiden, AD:n ja COPEI:n, vetäytymiseen vaikutti se näköala, että ne kärsisivät vaaleissa rökäletappion. Kuten toisetkin oppositiopuolueet, ne laskivat sen varaan, että keskusvaalilautakunta CNE hylkäisi niiden vaatimuksen äänestyksessä käytettävien sormenjälkikoneiden poistamisesta, jotka heidän mukaansa vaaransivat vaalisalaisuuden. CNE kuitenkin, kuultuaan OAS:n ja EU:n vaalitarkkailijoita, päätti poistaa koneet (vaikkakaan ei hyväksynyt opposition perusteita). Näin oppositiopuolueet jäivät ilman hyvää tekosyytä, ja niiden vetäytyminen verotti joka tapauksessa niiden uskottavuutta tarkkailijoiden silmissä.
(4) Arveluni tässä vaiheessa on, että vaalien suurin häviäjä on Primeiro Justicia, suhteellisen uusi Thatcher-mainen puolue, jolla oli viime vaaleissa ehdolla varsin teräviä oikeistolaisia, ja joka oli jo julistanut johtajansa olevan ehdolla ensi vuoden presidentinvaalissa. Alunperin he antoivat ymmärtää, että olisivat ehdolla nytkin (tosin merkittävin varauksin), ja he olisivat voittaneet paikkojakin (esim. itä-Caracasissa), ja siten olisivat olleet opposition todellinen äänitorvi parlamentissa. Kun he sitten vetäytyivät (mikä tapahtui päivän kestäneen kuumeisen väittelyn jälkeen), he päätyivät samaan asemaan kuin AD ja COPEI, ja luulen että lopulta he vain seurasivat AD/COPEI:n aloitetta.
Lopuksi. Meillä on nyt parlamentti, jossa on vain chavista-puolueita. Nämä puolueet eivät ole samanlaisia, ja itse asiassa MVR (Chávezin puolue, joka on suurin) koostuu useasta ryhmäkunnasta. En osaa sanoa miten ne eroavat toisistaan (olen kuullut lähinnä vihjailua ja huhuja), mutta tilanne on kuitenkin semmoinen, että kun vihollinen on nyt ulkona parlamentista, niin erimielisyydet saattavat nousta esiin. Tätä merkittävämpää kuitenkin on, mitä mahdollisia lainmuutoksia tullaan harkitsemaan, kun oppositio on poissa kuvioista. Suuri kysymys on, käyttävätkö chavista-puolueet mahdollisuutta hyväkseen hyväksyttääkseen ehdotetut lainmuutokset kentällä - ts. suorittavatko ne jättiläismäisen loikan osallistuvaan ja osallistavaan demokratiaan, jota bolivaarisessa perustuslaissa on hahmoteltu, poispäin edustuksellisesta demokratiasta. Jos he ovat valmiita tähän (ja siihen suuntaan on paineita), tämän vaalin poliittinen merkitys on aika selkeä.
---
Väritulosteiden piilotetut koodit ohjaavat tulostimen käyttäjän jäljille
Useiden valmistajien väritulostimet merkitsevät tulostettuihin papereihin piilotetun koodin, josta selviää tulostimen sarjanumero sekä tulostushetken päivämäärä ja kellonaika. Tarkkaa tietoa siitä, miten pitkään koodit ovat olleet käytössä, ei ole. Kuitenkin jopa kymmenen vuotta vanhojen tulostimien on havaittu liittävän tulosteisiin normaalissa valossa huomaamattomia keltaisia pisteitä.
PC World Magazine uutisoi väritulostimien koodeista jo viime vuonna, mutta vasta tämän vuoden elokuussa Electronic Frontier Foundation (EFF), sanfranciscolainen kuluttajien yksityisyyden ja sananvapauden puolesta toimiva ryhmä, ilmoitti purkaneensa Xeroxin väritulostimien käyttämän koodin.
Tulostimet tekevät merkinnät pieninä keltaisina pisteinä joka puolelle paperia. Pisteet näkyvät tavallisesti vain suurennuslasilla tai sinisessä valossa. Pisteitä on löydetty lähes kaikkien suurien tulostimien valmistajien tulostimilla printatuista papereista.
Vaikka uutinen on julkaistu USA:ssa, ei kyse ole ainoastaan yhdysvaltalaisesta tapauksesta. Euroopassakin on testattu tulostimia, ja löydetty samanlaisia keltaisten pisteiden koodijärjestelmiä. Hollannissa tätä koodia on käytetty apuna junalippujen väärentäjien löytämisessä.
Pisteitä käytetään tutkimuksissa siten, että ensin selvitetään koodin avulla väärennökseen käytetyn tulostimen sarjanumero. Tämän jälkeen selvitetään (esim. tulostimien jälleenmyynnin kautta), kenelle tämän sarjanumeron tulostin on myyty.
USA:n salainen palvelu on myöntänyt tehneensä yhteistyötä laitteiden valmistajien kanssa estääkseen väritulostimien ja -kopiokoneiden käytön väärentämisessä. Mihinkään muuhun koodeja ei lausunnon mukaan käytetä - kyse on vain valtion valuutan ja ihmisten työllä ansaitseman rahan suojelemisesta.
Tulostimien valmistajista Xerox on turvallisuussyistä kieltäytynyt kertomasta käyttämästään tekniikasta, mutta myöntää tekevänsä pyydettäessä yhteistyötä rikoksia tutkivien tahojen kanssa siinä missä mikä tahansa muukin laitteiden valmistaja.
EFF pitää koodijärjestelmiä suurena ongelmana tulostimien ja kopiokoneiden käyttäjille. Ostajalle ei kerrota koodeista edes laitteen ostohetkellä, eikä asia muutenkaan ole saanut suurta julkisuutta. Ja vaikka USA:n salainen palvelu väittää käyttävänsä koodien tietoja ainoastaan väärentäjien löytämiseen, mikään laki ei tällä hetkellä estä koodien käyttöä muuhunkin kansalaisten toiminnan seuraamiseen. Hallitukset eri maissa pystyvät selvittämään, kenen ostamalla tulostimella on tuotettu esimerkiksi toisinajatteluun kannustavia lehtisiä.
EFF:n mukaan on hälyttävää löytää todisteita siitä, että hallitus ja yksityiset yritykset tekevät keskenään sopimuksia, jotka rajoittavat kansalaisten yksityisyyttä. Kysymys kuuluukin: missä muissa laitteissa on samankaltaisia käyttäjien toiminnan jäljittämiseksi rakennettuja koodijärjestelmiä?
EFF kannustaa väritulostimia ja -kopiokoneita käyttäviä ihmisiä testaamaan suurennuslasin tai sinisen valon avulla, jättääkö laite keltaisia pisteitä tulosteisiin. Yhdistys toivoo kansalaisten myös ottavan yhteyttä laitteiden valmistajiin ja kysymään, miksi koodeista ei kuluttajille kerrota. EFF keräsi koetulosteita ympäri maailmaa marraskuun alkuun asti, ja yrittää nyt selvittää muidenkin kuin Xeroxin käyttämiä koodeja.
Maisa Järvi
Lähteet:
Investigating Machine Identification Code Technology in Color Laser
Printers
Secret code can track printer users
Sleuths Crack Tracking Code Discovered in Color Printers
---
Venezuela kansallistaa suljettuja ja heikosti toimivia yrityksiä
Venezuelan presidentti Hugo Chavez ilmoitti TV-ohjelmassaan 18.7. valtion suunnitelmasta lunastaa suljettuja tai heikosti toimivia yrityksiä. Tavoitteena on avata yritykset uudelleen ja muuttaa niiden hallinto valtion ja työläisten yhteisjohtajuudeksi.
Mahdollisia uudistettavia yrityksiä on löydetty monilta eri aloilta yhteensä jo 1149, joista 136:n sopivuutta projektiin arvioidaan parhaillaan. Useat tutkittavista yrityksistä työllistäisivät 100-500 henkilöä. Yritysten kansallistaminen on tärkeä osa nykyaikaisen sosialismin johdonmukaista kehittämistä Venezuelassa.
Kansallistamisen periaatteet
Yritysten kansallistamisen tavoitteena on vähentää maan köyhyyttä ja riippuvuutta muista valtioista. Erityisesti USA ostaa Latinalaisen Amerikan luonnonvaroja halvalla ja myy niistä jalostamansa tuotteen takaisin moninkertaisella hinnalla. Chavez toteaa, ettei valtion ongelmia voida koskaan ratkaista kapitalismissa, joka vahvistaa yksilökeskeistä ajattelua. Yhteistä vaurautta luodaan vain yhteistyöllä.
Kaikki Venezuelan valtion omistamat yritykset (esim. sähkö- ja vesiyhtiöt) on tarkoitus muuttaa sosiaalisen tuotannon yrityksiksi (Empresas de Producción Social = EPS). Muutoksen perustana ovat oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus sekä yhteistyö.
Ensimmäinen askel suljettujen yritysten uudelleen avaamisessa on pyrkiäsopimaan yrityksen omistajan kanssa toiminnan aloittamisesta uudelleen EPS:nä valtion tuella. Tuen ehtona on, että yritys edistäätyöntekijöiden osallisuutta sekä yrityksen johtoon että voittojen jakamiseen. Mikäli omistaja ei suotu tällaiseen yhteistyöhön, valtio voi pakkolunastaa yrityksen maksamalla siitä täyden markkinahinnan.
Työläisten näkökulma yhteisjohtajuuteen
Työläiset ovat ottaneet innokkaasti vastaan yhteisjohtajuuteen (co-management, cogestion) perustuvan yritysten uudistamisen. Yhteisjohtajuus antaa työläisille mahdollisuuden vaikuttaa yritysten johtoon mm. äänestämällä omat johtajansa ja osallistumalla yrityksen budjettipäätöksiin. Kun on mahdollista tehdä nopeita päätöksiä työntekijöiden kokouksissa, ei yrityksen byrokratia hidasta toimintaa. Samalla johtoportaan korruptio vähenee. Yhteisjohtajuuden tavoitteena on uusien työpaikkojen syntyminen ja varakkuuden jakautuminen tasaisemmin kansalle.
Esimerkkinä yhteisjohtajuudesta toimii Venezuelan valtion omistama alumiinitehdas Alcasa, jossa työläiset valitsevat johtajansa itse. Johtajien palkka pysyy samana kuin ennen valintaa, ja työntekijöillä on oikeus myös peruuttaa valintansa. Työntekijöiden ehdotuksia kuunnellaan ja he osallistuvat budjetin suunnitteluun. Motivaatio työntekoon on lisääntynyt, sillä työ on nyt yhteistä, eikä käskyjä jaella ylhäältä alaspäin.
Ongelmia
Yritysten kansallistaminen on synnyttänyt myös vastalauseita. Liike-elämän johtajat ovat ilmaisseet huolensa siitä, että uudistus aloittaa laajan hyökkäyksen yksityisomistusta vastaan. Roomalais-katolinen kardinaali Rosalio Castillo on väittänyt presidentin hankkivan itselleen diktatorista valtaa. Presidentti itse toteaa kuitenkin, että kansalla on oikeus valita, millaista yhteiskuntajärjestelmää Venezuelassa kehitetään.
Osassa yrityksiä (esim. valtion omistamassa sähköyhtiössä Cadafessa) johtoporras on pyrkinyt rajoittamaan työläisten osallistumista päätöksentekoon, ja työntekijöiden on ollut välttämätöntä liittoutua muiden yhtiöiden työläisten kanssa oikeuksiaan puolustaessaan. Kansallistamisen lupaama yhteistyö on saavutettu vasta taistelun tuloksena, mutta samalla juuri tämä taistelu on saanut venezuelalaiset työläiset ymmärtämään omat voimansa ja vaikutusmahdollisuutensa.
Maisa Järvi
Lähteet:
Chavez announces expropriation of closed factories
Chavez Says Venezuela Will Expropriate Closed Enterprises
The Way is Socialism and Workers' Control
Venezuela to seize 'idle' firms
Venezuela Tries the Worker-Managed Route
---
Yhdysvaltain ay-liike jakautui kahtia
Viikko sitten, elokuun 1. päivä, Yhdysvaltain ammattiyhdistysliike jakautui kahtia, kun kaksi suurinta jäsenjärjestöä, palvelutyöläisten SEIU ja kuljetus- ja varastotyöläisten Teamsters erosivat keskusjärjestö AFL-CIO:sta, vieden mukanaan neljänneksen AFL-CIO:n 13-miljoonaisesta jäsenistöstä. Tämän lisäksi kaksi muuta suurta jäsenjärjestöä miettii eroamista. Tapahtuessaan se lisäisi AFL-CIO:n jäsenmenetyksen kolmannekseen nykyisestä.
AFL-CIO syntyi 50 vuotta sitten, kun käsityöläisten American Federation of Labor ja teollisuustyöläisten Congress of Industrial Organisations liittyivät yhteen. Tällöin 35% amerikkalaisista työläisistä kuului liittoon.
Lähdön syyksi eroajat ilmoittivat erimielisyydet keskusliiton voimavarojen käytöstä ja yleisestä suuntautumisesta. Eroajien mielestä AFL-CIO käyttää nykyisellään liikaa voimavaroja Demokraattipuolueen ja sitä tukevien poliittisten kampanjoiden tukemiseen, kun heidän mielestään varoja pitäisi kohdentaa - ja liiton yleisemminkin suuntautua - uusien jäsenten hankintaan ja jäsenistön organisointiin. Tällä hetkellä amerikkalaisista työläisistä 12% - yksityisellä sektorilla vain 8% - on järjestäytynyt ammattiliittoon.
AFL-CIO:n johdon mielestä Demokraattien tukeminen on tärkeätä suotuisamman poliittisen ilmapiirin luomiseksi, koska vasta paremmissa olosuhteissa järjestäytyminen voi tuottaa tuloksia. Tämän logiikan mukaisesti AFL-CIO tuki John Kerryä George W. Bushia vastaan viime presidentinvaalissa "pienempänä pahana". Todellisuudesssa Demokraatit toimivat tässä kuten sosiaalidemokraatit Euroopassa: ammattiyhdistysliikettä käytetään lähinnä vaalien aikaan ääniautomaattina rummuttamalla milloin mistäkin syystä välttämättömyyttä äänestää "pienempää pahaa". Vaalien jälkeen kaikki lupaukset sitten unohdetaan.
Yhdysvalloissa ei Euroopasta poiketen ole ollut vaikutusvaltaisia työväenpuolueita. 1828 perustettu Demokraattinen puolue ajoi etelävaltioiden orjanomistajien etuja vaatimalla orjuuden laajentamista uusiin osavaltioihin, ja 1854 perustettu Republikaanipuolue taas vastusti tätä trendiä. Kiistan ytimessä oli puuvillan viennillä elävän ja siksi vapaakauppaa kannattavan etelän, ja sisämarkkinoitaan suojelemaan pyrkivän teollistuvan pohjoisen taloudelliset eturistiriidat.
Hyvä, jos jakautumisesta seuraa todellista lisäpanostusta järjestäytymiseen. Mutta ei silti pidä luulla, että eronneiden liittojen johdosta löytyisi yltiöradikaaleja työväenasian ajajia: SEIU:n johtaja Andrew Stern kirjotti kolumnissaan Los Angeles Timesissa 26. heinäkuuta, että "Liitot voivat olla tehokkaita kumppaneita työnantajien kanssa, jos lähtöasemat ovat vahvat ja tasapuoliset." Siksi työläisten on tässäkin rakennettava liikkeensä voima itse eikä jättää urakkaa vain johtajiensa käsiin.
Lähteitä:
Will the AFL-CIO Split?
Will the AFL-CIO split in Chicago?
The split in the AFL-CIO
The split in the AFL-CIO and the organization of the unorganized
AFL-CIO Split Puts Labor's Path in Doubt
Teamsters, SEIU quit AFL-CIO
What do you think?
--
Venezuela mukana uuden etelä-amerikkalaisen TV-kanavan perustamisessa
Yhdessä Kuuban, Argentiinan ja Uruguayn kanssa Venezuela käynnisti Etelä-Amerikanlaajuisen televisiokanavan, Telesurin, reilu viikko sitten. Kanavan on tarkoitus tarjota eteläamerikkalaisille kuva kotimantereestaan "eteläamerikkalaisin silmin", vastapainoksi CNN:n, Fox Newsin ja muiden enimmäkseen läntisten uutiskanavien sisällöille ja näkökulmille.
Hankkeen rahoituksesta tulee Venezuelalta 51%, Argentiinalta 20%, Kuubalta 19% ja Uruguaylta 10%. Myös Kolumbia, Bolivia, Ecuador ja Peru ovat ilmaisseet kiinnostuksensa hankkeeseen osallistumiseen.
Hankkeen vuoksi Yhdysvalloissa on jo ehditty hermostua. Epäillään, että Chávez aikoo käyttää kanavaa "Amerikan ja vapauden vastaisten" mielipiteidensä levittämiseen. Republikaaniedustaja Floridasta, Connie Mack, teki edustajainhuoneessa lävitse menneen aloitteen (jonka pitää vielä läpäistä senaatti) televisio- ja radiolähetysten käynnistämisestä Venezuelaan; samassa hengessä Yhdysvallat jo lähettää ohjelmaa Kuubaan Radio ja TV Martín kautta.
Näiden lähetysten tarkoitus olisi, niinkuin se Kuubankin tapauksessa on, "edesauttaa sellaisten instituutioiden luomista, jotka ylläpitävät vapaata lehdistöä, vapaita markkinoita, sanan- ja uskonnonvapautta sekä vapaita vaaleja".
Edustaja Mack perusteli aloitettaan sillä, että "Hugo Chávezin Venezuelassa ei ole vapaata lehdistöä - ainoastaan valtion hallinnoimaa anti-amerikkalaista, vapauden vastaista propagandaa .. ei ole sananvapautta, ei toisinajattelun vapautta, eikä vapautta vastustaa Chávezin hallintoa."
On vaikea ymmärtää, onko edustaja Mackillä joitain todellisia lähteitä näille tiedoille. Todellisuus nimittäin on se, että suurin osa venezuelaisesta lehdistöstä ja TV-kanavista on yksityisessä omistuksessa, ja näiden tiedotusväylien omistajilla on täysi vapaus suoltaa niin paljon Chávezin vastaista propagandaa kuin vuorokaudessa riittää tunteja - ja tätä vapautta he totisesti ovat käyttäneet hyväkseen, esimerkiksi kun oikeisto yritti vallankaappausta 2002. Tällöinhän kaappauksen napamiehet esiintyivät Chávezin vangitsemisen jälkeen tv-kanavillaan ilmoittaen, että homma on hanskassa, tilanne rauhoitettu, ei syytä huoleen jne.
Luulisi, ettei näiden tahojen sananvapautta olisi enää tarpeen tukea Yhdysvaltain veronmaksajain rahoilla. Heitä vastassa Venezuelassa on vain yksi valtiollinen tv-kanava.
Presidentti Chávez kommentoi edustaja Mackin aloitetta sanoen, että jos Bushin hallinto saattaa aloitteen voimaan, "hallituksemme on pakko vastata siihen. Mihin tahansa vastavallankumouksellisiin toimiin vastataan vallankumouksen syventämisellä."
Joonas Laine
Venezuela Dismisses Initiative for U.S. Government TV and Radio in Venezuela
Venezuela sets up 'CNN rival'
Venezuela Launches Telesur
Venezuela-U.S: Looming War of the Airwaves
Using oil to spread revolution
--
Venezuelassa toteutettiin äskettäin eräs toinenkin mediaan ja kulttuuriin liittyvä uudistus: parlamentti hyväksyi lain, jonka mukaan vähintään puolet Venezuelan radiokanavilla soitettavasta musiikista on oltava venezuelalaista, ja tästä kotimaisesta edelleen puolet tulee olla perinteistä musiikkia. Laki on jo lisännyt paikallisten muusikoiden levyjen myyntiä ja keikkatarjouksia.
Myös Yhdysvaltain ääniteteollisuus on alkanut vaikeroida asiasta, sillä laajalle levinnyt piratismi sekä mainittu uusi radiolaki yhdessä takaavat "synkimmän näköalan koko ääniteteollisuuden historiassa" Venezuelaa koskien. International Intellectual Property Alliance kirjoitti viime raportissaan, että uusi laki on "vakava kaupan este kaikelle kansainväliselle musiikille, koska se rajoittaa musiikin pääsyä kuluttajien ulottuville ja näin pienentää mahdollisia rojalteista saatavia voittoja."
Joonas Laine
In Venezuela, New Law Has Hip-Hop Now Giving Way to Flutes and Fiddles
---
Live 8 ja kehitysmaiden velkaongelma
Lauantaina järjestettiin Lontoon Hyde Parkissa suuri konsertti, Live 8, osallistujina nimekkäitä muusikoita kuten Paul McCartney, Sting ja Madonna. Tapahtuman - ja muiden eri puolilla maailmaa järjestettävien vastineidensa - tarkoituksena oli yhtäältä painostaa Skotlannissa 6.-8. heinäkuuta kokoontuvien G8-maiden johtajia antamaan kehitysmaiden velat anteeksi, lisäämään kehitysapua ja lopettamaan epäreilu kauppapolitiikka, ja toisaalta levittää tietoisuutta näistä ongelmista yleisemminkin.
Jos konsertit onnistuvat valistustarkoituksessaan, niin oikein hyvä. Mutta ei voi olla miettimättä millainen loppujen lopuksi oli konsertin järjestäjien sanoma ja heidän näkemyksensä ongelmasta (ja siten sen ratkaisuista), kun sen saattoivat allekirjoittaa mm. "hyväntekijä-miljardööri" Bill Gates, Britannian pääministeri Tony Blair ja valtiovarainministeri Gordon Brown sekä tapahtuman lukuisat sponsorit (kuten Nokia).
Live 8 -konsertteihin liittyvä 'Make Poverty History' -kampanjan Bruce Whitehead kertoi G8-kokouksen tiimoilta järjestettävästä toiminnasta, että "Kyseessä ei ole marssi niinkään mielenosoitustarkoituksessa, vaan se on enemmänkin kävely. Vähän niinkuin perheen kesken. Painopiste on hauskanpidolla auringonpaisteessa. Tarkoitus on toivoittaa G8-johtajat tervetulleiksi Skotlantiin ja pyytää heiltä oikeudenmukaisuutta kaupankäyntiin, velkojen anteeksiantoa ja avun lisäämistä kehitysmaille."
Ei juuri kuulosta miltään, mitä G8-maiden johtajien tarvitsisi pelästyä. Päinvastoin! He ovat olleet innolla valmiita mukaan myötätuntoineen, jotta saisivat osansa tämän hyväntekeväisyyden tuomasta hohdosta. Juuri näin on käynytkin: U2-yhtyeen nokkamies Bono kutsui Blairia ja Brownia "velkahelpotuksen John Lennoniksi ja Paul McCartneyksi" ja konsertin puuhamies Bob Geldof sanoi, että George W. Bush "on tehnyt Afrikan hyväksi enemmän kuin kukaan toinen Yhdysvaltain presidentti."
Pannaanpa asiat kontekstiin. Intialainen The Hindu -lehti kirjoittaa:
"YK:n kehitysohjelma ja UNICEF arvioivat, että 80 miljardia dollaria vuodessa seuraavan kymmenen vuoden aikana mahdollistaisivat sen, että jokainen maapallon asukas saisi peruskoulutuksen, asianmukaisen terveydenhuollon, riittävästi ruokaa ja puhdasta vettä. Tämä vuosittainen summa on vähemmän kuin neljännes siitä 200-250 miljardista dollarista, jonka Kolmas Maailma maksaa velkoina teollistuneille maille. Se on myös neljännes Yhdysvaltain puolustusmäärärahoista, yhdeksän prosenttia maailman asevarustelumenoista, ja kahdeksan prosenttia siitä rahasta, joka maailmassa vuosittain käytetään mainontaan."
Velkasumma on edellä esitettyihin lukuihin ja G8-maiden varallisuuten nähden niin mitätön, että on vaikea ymmärtää, mistä kenkä oikein puristaa, jos kyse olisi vain siitä, miltä äkkiseltään näyttää.
Kyse on pohjimmiltaan kuitenkin siitä, että alikehitys on erottamaton osa maailmamme talousjärjestelmää, jossa tehokas tuotantokapasiteetti sanelee tahdin. Tuotantovoimiltaan ylivoimaiset teollisuusmaat pystyvät mennen tullen ostamaan minkä tahansa kehitysmaan, joille tarjotaan silmänlumeeksi kehitysapua, jotta nekin joskus voisivat "päästä omille jaloilleen".
Congossa parisenkymmentä yhtiötä, kaikki G8-maista lähtöisin, hallinnoivat maan vientiä. Norsunluurannikolla kolme G8-yhtiötä hallitsee 95% kaakaoteollisuudesta, maan tärkeimmästä vientituotteesta ja tulonlähteestä. Monsanto hallitsee yli puolta Etelä-Afrikan maissinsiementen kaupasta, maissin ollessa maan tärkein ruokavilja. Ja niin edespäin.
On oikein hyvä, jos kehitysmaiden velat mitätöidään. Mutta ei pidä luulla, että se olisi jokin lopullinen ratkaisu, jonka jälkeen kaikki vastuu olisi kehitysmailla itsellään, "huonon hallinnon" poisjuurimisessa jne.; monet niistä keinoista, joilla kehitysmaat voisivat menestyä, eivät lainkaan riipu niistä itsestään, vaan vallitsevasta talousjärjestelmästä, johon niillä ei useinkaan ole lähtökohdistaan tehokkaita vaikutuskeinoja.
Velkojen anteeksiannosta ei saa päästää tulemaan keinoa, jolla imperialistit pystyvät esiintymään köyhien ystävinä - köyhillä nimittäin ei totisesti voisi olla pahempia vihollisia.
Joonas Laine
Lähteitä:
How Glo-Bono-Phonies and Trojan Horse NGOs Sabotage the Struggle Against Neoliberalism
G8: Who are the Hijackers?
Cancel Third World debt
First step towards a real solution or a cunning exercise in image building?
---
Vallankumouksen näköalat Boliviassa
Seuraavassa äskettäin perustetun Bolivian kansankokouksen ensimmäisen laajennetun kokouksen julkilausuma. Historiaa tuntevat huomannevat siinä samanlaisia piirteitä kuin oli Pietarissa vuonna 1917, jolloin kaupunkiin muodostui kaksoisvalta Kerenskin väliaikaisen hallituksen ja Pietarin työläisten ja sotilaiden neuvostojen toimesta. Vaikka onkin hyvin ongelmallista koettaa sovittaa kahden aivan erilaisen maan tapahtumia samanlaiseen muottiin ja etsiä Bolivian tilanteen "bolshevikkeja", "Kornilovia" tai "Kerenskiä", tilanteissa tuntuisi siitä huolimatta olevan jotakin hyvin samaa, eikä ole itsestään selvää, mikä on paras toimintamuoto vallitsevassa tilanteessa. Sitä vaikeampaa asia on hahmottaa etäältä käsin.
Trotski kuvaili Venäjän 1905 vallankumouksellista yleislakkoa näin:
"[Pietarin] Neuvoston pääkeino taistelussaan oli poliittinen yleislakko. Tällaisten lakkojen vallankumouksellinen voima perustuu siihen, että toimiessaan pääomasta riippumattomasti, ne saattavat valtiovallan epäjärjestykseen. Mitä suurempi ja mitä täydellisempi näin aiheutettu 'anarkia' on, sitä lähempänä voittoa lakko on. Mutta vain yhdelläehdolla: Anarkiaa ei pidä luoda anarkkisin keinoin. Luokan, joka lopettamalla työnteon halvauttaa tuotantojärjestelmän ja siihen liittyvän valtakoneiston, eristäen maan osat toisistaan ja kylväen yleistä sekaannusta, täytyy itse olla riittävän järjestäytynyt, jotta siitä itsestään ei tulisi luomansa anarkian ensimmäistä uhria. Mitätäydellisemmin lakko tekee valtiojärjestelmän tarpeettomaksi, sitäväistämättömämmin lakon itsensä on pakko alkaa ylläpitää sen toimintoja. Nämä yleislakon ehdot proletariaatin taistelun keinoina olivat, samalla kertaa, työläisten edustajien neuvoston valtavan merkityksellisyyden ehdot." (Trotski, '1905')
Itse olen seurannut Bolivian viime päivien tapahtumista käytyä keskustelua www.marxmail.org -keskustelulistalle postitettujen mielipiteiden ja linkkivinkkien kautta. Alla joitakin siellä esitettyjä mielipiteitä siitä, mistä tilanteessa voisi olla kysymys.
Joonas Laine
"Joka tapauksessa, kuten kaikilla suosituilla caudilloilla, Moralesilla on oma lehmä ojassa hänen pyrkiessään säilyttämään mobilisaation tietyissä rajoissa. Morales esiintyy demokratian puolustajana, toiveenaan voittaa kaupunkien keskiluokka puolelleen. Tässä on tärkeätäalleviivata hänen vilpittömyyttään. Vaikka Yhdysvaltain lähetystö, Bolivian heikko ja hajanainen eliitti ja lontoolainen Economist -lehti pitävät Moralesia sutena lampaan vaatteissa - strateginen radikaali naamioituneena taktiseksi maltilliseksi - retoriikkansa puolesta Morales on itse asiassa bolivialaisen demokratian, sellaisena kuin se tällähetkellä käsitetään, vankin puolustaja. Hän ja MAS [Movimiento al Socialismo, Moralesin puolue] eivät halua perustuslaillisen järjestyksen murentuvan, koska molemmilla on näköpiirissään vuoden 2007 vaalit. Vuonna 2002 Morales miltei voitti presidentinvaalit." Forrest Hylton
"Raportit Boliviasta tulevat ripeätä tahtia ja on helppo tehdä hätäisiä johtopäätöksiä niiden perusteella, vaikka niiden paikkansapitävyys on usein parhaimmillaan kyseenalainen. Tänä aamuna Democracy Now julkaisi raportin La Pazista, joka oli varsin erilainen verrattuna niiden lukuisten vasemmistolaisten näkemyksiin, jotka innokkaasti pyrkivät vähättelemään Evo Moralesia "caudillona" tai "petturina" - ja niin edelleen.
"Kehittyneissä kapitalistimaissa asuvien on kovin helppo tehdä kaikenkattavia lausuntoja kannettavien tietokoneidensa takaa siitä, miten kolmannen maailman taistelujen johtajat 'pettävät' asian jossain kaukaisessa paikassa kuten Boliviassa. Tämä ei ole minun vaikutelmani, mutta tiedän kuinka suuri on kiusaus tehdä niin." Walter Lippmann
"Ei tässä ole kyse 'kaikenkattavista lausunnoista'. Joukkoliike vaatii maakaasun kansallistamista, ja Evo Morales vastustaa tätä vaatimusta. Joukkoliike vaatii jotakuinkuin suoraa demokratiaa, ja Evo Morales pitääparempana että presidentiksi nimitetään korkeimman oikeuden puheenjohtaja." Louis Pryect
"1) Evo Morales ei ole vastustanut kansallistamista. Hän kylläkin teki kompromissin lainsäädännön suhteen, vaikka kansa torjui sen, ja Evo *kuunteli* joukkoja sen hylkäämisen osalta. Tyyppihän on poliitikko, mutta sellainen poliitikko joka on tiukasti joukkojen puolella tässä kysymyksessä.
"2) Morales on vaatinut ennenaikasia vaaleja, ei ehdotonta vallanvaihtoa korkeimman oikeuden hyväksi. Tämä oli bolshevikkien kanta helmikuun vallankumouksen aikana, tai M26:n alkuvaatimus Kuubassa, jne jne. Siirtymäkauden valtapeli on politiikan hyväksytty piirre, jopa vallankumouksellisen politiikan.
"3) Olen sitä mieltä, että tilanne Boliviassa on vallankumouksellinen, ja että Evo Morales ei täysin ymmärrä tätä. Mutta en luule että hän on taantumuksen tukipylväs joka yrittää hillitä vallankumousta, vaikka ajattelenkin että hän aliarvioi joukkojen voimaa. Samalla tavoin ajattelen että jok'ikinen pieni trotskilaisryhmä yliarvioi joukkojen voimaa ja sekoittaa vallankumouksellisen tilanteen itse vallankumoukseen." Carlos A. Rivera
"Perustuslain säätävä kokous on lupaus, jonka Mesa antoi joukkoliikkeelle ja ammattiliitoille jo lokakuussa 2003, mutta hän ei ole vielä toteuttanut sitä. Monet vasemmistoryhmät kannattavat ajatusta yleisellä tasolla, mutta ovat erimielisiä siitä, pitäisikö valtion kutsua kokous koolle, vai pitäisiköliikkeen tehdä se itse.
"Vasemmiston johtavat osat, mukaanlukien FEJUVE, COR ja COB [ammattiyhdistyksiä], näkevät kaikki yritykset kutsua koolle perustuslaillinen kokous lähinnä ansana -- vähän samaan tapaan kuin maakaasua koskeva kansanäänestys osoittautui ansaksi. He pelkäävät, ettäse vie voimia kansallistamiseen ja vallankumoukseen nyt keskittyvältä toiminnalta johtamalla sen parlamentaariseen umpikujaan, näin mahdollistaen uusliberaalien voimien hallita tapahtumien kulkua." Tom Lewis
"En pidä Evo Moralesia minään Lenininä. Voi olla, että hän ei ole edes hyvä nationalistipoliitikko, samaan tapaan kuin Chávez, Albizu Campos, Gaitán, Péron tai Fidel alkuaikoinaan. Hän vaikuttaa enemmän vain vilpittömältä sosialidemokraatilta ja "ekonomistilta" siinä merkityksessä kuin Lenin tarkoitti kirjassaan 'Mitä on tehtävä?'; kokaviljelijöiden johtaja, joka nousi kansallisesti merkittävään asemaan ilman selkeää kansallisen tason suunnitelmaa.
"El Alton Mestitsit ja intiaanit kuitenkin äänestivät hänet parlamenttiin, sillä seudulla La Pazin lähellä missä vasemmistolaisella, alkuperäiskansahenkisellä ja kansallis-vallankumouksellisella toveri Palenquen CONDEPA:lla oli kannatusta 80-luvulla. Ja CONDEPA:lla oli tällainen suunnitelma, ja sen kannattajat tiesivät sen hyvin, koska Palenque oli erinomainen radiohahmo, joka perusti oman asemansa El Altoon, ja itse asiassa oli eräs tämän alueen yhteisyyden- ja olemassaolontunteen syntymisen tärkeimpiä tekijöitä - mikä sitten lopulta johti rikkaiden ja valkoisten asuttaman La Pazin hallinnolliseen erottamiseen El Altosta, jossa asui mestitsejä." Nestor Gorojovsky
--
Bolivian kansankokouksen ensimmäinen laajennettu kokous
Ylikansalliset öljy-yhtiöt, Pohjois-Amerikan imperialismi ja Bolivian valtion petturijohtajat ovat syösseet kansakunnan syvään poliittiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen kriisiin, ja maa on täydellisen romahduksen partaalla. Toimintaan heränneillä kansanjoukoilla El Alton kaupungissa ja kautta koko maan on ratkaiseva osa maan pelastamisessa kansan oman hallinnon kautta, joka on valittu alhaalta käsin ja joka aidosti vastaa päätöksistään.
Tästä syystä Kansankokous päättää:
1) Että El Alton kaupunki on XXI vuosisadan bolivialaisen vallankumouksen päämaja.
2) Luoda kansankokoukselle yhtenäisen johtoelimen VALLAN VÄLIKAPPALEEKSI, johtamaan El Alton naapurustojen elimiä (FEJUVE), El Alton alueen Työläisen liittoa (COR), Bolivian työläisten liittoa (COB), Bolivian yhtyneen maatyöläistön ammattiyhdistysconfederaatiota (CSUTCB), käsityöläisten ammattiyhdistyskonfederaatiota , Bolivian pienkauppiata, Bolivian kaivostyöläisten ammattiyhdistysfederaatiota, La Pazin maakuntienvälistä liikenne- ja kuljetusfederaatiota ja muita mobilisoituja järjestöjä maassa.
3) Luoda TAVARANTOIMITUS-, ITSEPUOLUSTUS-, LEHDISTÖ- JA POLIITTISEN komitean, joiden tarkoitus on taata kansan yhteenliittyineiden järjestöjen menestys.
4) Toistamme, että taistelumme maakaasuvarojen kansallistamisesta ja teollistamisesta on ehdotonta, eikä asia ole neuvoteltavissa.
5) Organisoida kansankokousten järjestämisen jokaiseen osastoon, COB:in johtajien, työläisfederaation ja kansan keskuudesta valittujen edustajien johdolla.
6) Torjua kaikki hallitsevan luokan kaikki toimet, yritettiinpä niitä perustuslaillisen jatkuvuuden taikka vaalien kautta, joissa mukana ovat samat vanhat "poliitikot".
El Alton kaupungissa, tänä kahdeksantena päivänä kesäkuuta, kaksituhatta ja viisi.
Lähteitä:
---
Venezuela heikentää Yhdysvaltojen otetta Latinalaisessa Amerikassa
Venezuelan bolivaarisen vallankumouksen ja sen jälkeisen yhteiskunnallisen kehityksen jäljiltä Yhdysvaltojen kyky toimia omaksi edukseen Latinalaisessa Amerikassa on vähentynyt. USA on pyrkinyt heikentämään maiden yhtenäisyyttä ja aikaansaamaan valtioiden sisäisiäkonflikteja sekä rajakahakoita käyttamällä muun muassa niin sanotulla huumeiden vastaisella sodalla perusteltuja monikansallisia sotilasjoukkoja, joiden olemassaolo myös auttaa osoittamaan Latinalaisen Amerikan omat asevoimat tarpeettomiksi ja täten tekemään mantereen hyväksikäytön mutkattomaksi.
USA ei tietenkään salli pyrkimyksiään sotkettavan seuraamuksitta, kuten osoittavat viimeaikaiset käänteet Venezuelan ja Yhdysvaltojen välisissäsuhteissa. Tänä keväänä maiden välillä kärjistynyt sanasota sijoittuu kolmen vuoden päähän siita, kun Venezuelan presidentti Hugo Chávez yritettiin syösta vallasta Washingtonin tukemalla operaatiolla. Chávez oli kaapattuna 48 tuntia, ja uskoo itse olleensa vähällä päästähengestään, edelleen Washingtonin käskystä.
Valtiollisessa omistuksessa olevan öljyn vuoksi Venezuela ei ole riippuvainen Yhdysvaltojen taloudellisista avustuksista, mutta Yhdysvallat sen sijaan on riippuvainen Venezuelan toimittamasta öljystä. Hyvät välit Kiinaan ja Kuubaan tukevat Venezuelan kansaa sen valitsemalla tiellä, ja muun muassa kohtuuhintaisten öljykauppojen vuoksi Yhdysvaltojen ei ole onnistunut yrityksistä huolimatta hankkia maalle vihollisia muiden mantereen valtioiden joukosta. Sen sijaan viime vuosina Latinalaisen Amerikan maiden välinen yhteistyö on lisääntynyt. Venezuela pitää lisäksi yllä suhteita Kolumbian mahtavimman sissiliikkeen FARC:n kanssa, mikä on tietysti myös vastoin Yhdysvaltojen näkemyksiä.
11. huhtikuuta presidentti Chavez ja tiedotusministeri Andres Izarra toivat julki huolensa mahdollisista USA:n ja NATO:n Venezuelaa vastaan suunnittelemista sotatoimista. Izarra totesi, että Irakin tapahtumien perusteella mikä tahansa lienee mahdollista. Yhdysvaltalainen kenraali Righard B. Myers kommentoi lausuntoa mielikuvituksen tuotteeksi ja vaati sitten kaikkia alueen valtioita yhteistyöhön huumeiden vastaisen sodan merkeissä.
Esimerkki siitä, kuinka Venezuelan varapresidentti José Vicente Rangelin sanoja käyttaen, USA "yrittää luoda Venezuelalle vihollisia sen ystävien joukosta", tarjoaa USA:n puolustusministeri Rumsfeldin vierailu Brasiliaan maaliskuun lopulla. Vierailun aikana hän ilmaisi Venezuelan viimeaikaisista asekaupoista johtuvan huolensa, antaen ymmartää, että jotakin hyvin ikävää olisi tapahtumassa. Venezuela on aivan julkisesti ostanut esimerkiksi kiväärejä ja sotilashelikoptereita Venäjältä, minkä johdosta ulkoministeri Condoleezza Rice ilmaisi jo aiemmin tyytymättömyytensä Venäjällä vieraillessaan, vaikkei asekauppa, kuten duumasta vastattiinkin, ole vastoin mitään kansainvälisiä sopimuksia.
Venezuelan varapresidentti Rangel ilmoitti asekauppojen liittyvän aivan normaalin puolustuksen ylläpitoon ja huomautti samalla USA:n sotilasbudjetin olevan 450:n biljoonan luokkaa. Hän totesi myös, ettei Yhdysvaltojen suhteen ole pelättävissä sen ryhtyvän aseelliseen hyökkäykseen toista valtiota vastaan, vaan näin on jo käynyt. Rumsfeldin vierailun jälkeisenä päivänä Brazilian presidentti Luiz Inácio Lula da Silva sanoi Kolumbian, Venezuelan, Brasilian ja Argentiinan johtajien välisessä konferenssissa, ettei salli compañeroon kohdistuvaa vihjailua tai parjausta, viitaten Rumsfeldin vierailun aikana esittämiin kommentteihin koskien Venezuelaa.
Bushin hallinnon kampanjointi Venezuelan naapurimaiden johtajien etäännyttämiseksi Chávezista, esimerkiksi yrityksillä nostattaa epäluuloa koskien sanavapauden tilaa Venezuelassa sekä Venezuelan hallituksen tarjoamasta tuesta muiden maiden vasemmistoryhmille, ei ole saavuttanut tulosta ainakaan Venezuelan ulkoasiainministerin näkemyksen mukaan. Hän totesi vain USA:n täysin kykenemättömäksi näkemään valtion demokraattista luonnetta.
Monet tahot Yhdysvalloissa vastustavat luonnollisesti toimia Latinalaisen Amerikan suhteen ja ymmärtävät muiden mantereen valtioiden haluttomuuden sotkeutua USA:n kiistaan Venezuelan kanssa, kuten senkin, että yritys pakottaa alueen valtiot valitsemaan puolensa johtaa mahdollisesti negatiiviseen lopputulokseen. Näin ajattelevien määrällä ei tietysti ole merkitystä USA:ssa vallitsevan demokratian olosuhteissa. Huhtikuun alussa Presidentti Chávez ryhtyi sanoista tekoihin viime aikoina vallinneessa kiistassa päättämällä maiden välillä 35 vuotta vallinneen sotilasyhteistyön määrittelemättömäksi ajaksi. Perustelut lienevät riittävät: Chávez kertoi viikottaisessa televisio-ohjelmassaan 24.4. amerikkalaisten upseerien käyttäneen hyväkseen pääsyä Venezuelaan levittämällä Venezuelan hallituksen ja presidentin vastaisia mielipiteitä. Lisäksi yhdysvaltalainen merijalkaväen sotilas jäi kiinni valokuvaamasta sotilastukikohtaa Venezuelassa.
Chávezin sanoin, miksi jatkaa tällaista sotilasyhteistyötä valtion kanssa, joka osoittaa avoimesti vihamielisyyttä Venezuelan hallitusta kohtaan? Hän totesi viimeaikaisten tapahtumien nostaneen epäilyksiäYhdysvaltojen mahdollisesti suunnittelemasta invaasiosta. USA on jo aikaisemmin ilmoittanut Venezuelan politiikan vahingoittaneen huumeiden vastaista ohjelmaa. Venezuelan ulkoasiainministeriön julkaisemassa lausunnossa tänä keväänä puolestaan todettiin, että on vain yksi tapa, jolla USA voi saavuttaa terveet välit Venezuelaan, ja se on kunnioitus.
Saara Rautiainen
Lähteet:
Q & A on US-Venezuela Relations
US-Venezuela military cooperation indefinetely suspended
Venezuela VP says "Rumsfeld cynicism is unlimited"
Venezuelan VP responds to Rumsfeld: U.S. wants to destroy latin
american unity
US destabilization attempts will continue says Venezuela's
Chávez
U.S considers toughening stance towards Venezuela
---
Jo 5500 yhdysvaltalaista sotilaskarkuria
Helmikuun 25. 2005 Yhdysvaltain armeijan viranomaiset Fort Stewartissa Georgian osavaltiossa ilmoittivat, että kersantti Kevin Bendermania, joka kieltäytyi lähtemästä Irakiin toiselle tehtävälleen, tullaan syyttämään sotilaskarkuruudesta. Jos hänet todetaan syylliseksi, hänellä on edessään seitsemän vuotta vankeutta.
Palveltuaan kymmenen vuotta Yhdysvaltain armeijassa Benderman jäi pois osastonsa huoltolennolta Irakiin 7. helmikuuta. Kymmenen päivää aikaisemmin hän oli antanut päällikölleen varoituksen, että hän suunnitteli eroa tehtävistään aseistakieltäytymisen vuoksi. Aikeensa hän perusteli sillä, että vastusti Irakin sotaa palveltuaan kahdeksan kuukautta Irakissa vuonna 2003.
Teollaan Benderman liittyy kasvavaan joukkoon yhdysvaltalaisia sotilaita, jotka vastustavat Irakin sotaa kieltäytymällä toteuttamalla päällystön määräyksiä, pakenemalla Kanadaan tai ilmaisemalla suoraan vakaumuksensa. Uutistoimisto CBS kertoi 8. marraskuuta 2004, että Pentagon on ilmoittanut vähintään 5.500:n yhdysvaltalaisen sotilaan karkuruudesta Irakin sodan alusta lähtien.
Toisaalla Steve Morse GI Rights Hotlinesta (sotilaiden oikeuksista kertova puhelinpalvelu) sanoo, että heidän saamiensa puheluiden määrä on kasvanut 17.000:sta vuonna 2001 jopa 32.000:een vuonna 2004. Hänen arvionsa mukaan noin 30% lomalta palaamatta jääneistä Yhdysvaltain sotilaista harkitsee karkuruutta ja aseistakieltäytymistä.
Morse jatkaa: "Monet (kieltäytyjät) eivät kevein perustein kieltäydy tai karkaa palveluksesta, koska he haluaisivat palvella isänmaataan kunnialla. Mutta he näkevät mitä on tekeillä Irakissa eivätkä halua olla osallisina siihen."
Erityisesti isänmaanrakkautta haittaa ns. stop-loss politiikka, jossa määräaikansa palvelleiden sotilaiden kotiuttamista lykätään tai se evätään tykkänään, niin että Irakissa palveleva sotilas tietää poispääsyn käytännössä mahdottomaksi.
Carl Webb, 39-vuotias yhdysvaltain armeijan veteraani, kertoi St. Louis Post-Dispatchille oman karkuruutensa perusteista:
"Minä en halua tappaa jos koen olevani väärällä puolella. Tätä sotaa käydään öljyn ja Yhdysvaltain omien etujen takia. Minä en ole pasifisti! Minä kieltäydyn käymästä sotaa, koska en usko, että Yhdysvallat on oikealla tiellä. Mielestäni tämä sota ei ole ihmisten vapauttamista, vaan ihmisten sortoa.
"Minun karkuruustapaukseni on erilainen kuin joidenkin muiden, jotka eivät yksinkertaisesti halua joutua todelliseen sotatilanteeseen tai vastustavat laitonta stop-loss -politiikkaa. Minä sanon yleensä tällaisille ihmisille, että vaikka stop-loss -politiikkaa ei olisikaan, eikä hallitus (Yhdysvaltain) käyttäisi laittomasti reservejä, kansalliskaartia ja eläkkeelle siirtyneitä, niin kuin se tekeekin, vastustaisin silti tätä sotaa. Minun mielestäni sillä ei ole väliä, millä tavalla palvelee armeijassa - reservissä, kansalliskaartissa tai varsinaisissa joukoissa - vaan sillä, että kaikkien sotilaiden pitäisi vastustaa imperialistista hyökkäyssotaa."
Kun Webbin osasto aloitti harjoittelemisen Irakin sotaa varten elokuussa 2004, Webb jäi pois. Hän teki samoin osaston lähtiessä Irakiin tammikuussa 2005. Nyt hän on karkuri, jolle on asetettu liittovaltion luvalla pidätysmääräys. Carl Webb on monen muun yhdysvaltalaisen sotilaan tavoin tehnyt henkilökohtaisen uhrauksen vastustaakseen Irakin sotaa. Toivokaamme, että hänen tapaisiaan aidosti rohkeita sotilaita löytyy tulevaisuudessa lisää, jotta Yhdysvaltain suuri kapitalistinen hyökkäyspolitiikka saataisiin pysäytettyä.
Teppo Smirnov
Lähteet:
We won't fight in Iraq
Lawyer for US deserters speaks with WSWS
CSM: Will there be a draft?
5,000 to 6,000 in Military 'Just say no to Iraq service'
From AWOL to Exile
---
Irakin aseellisen vastarinnan kohteet syynissä
Viime joulukuussa Center for Strategic and International Studies (CSIS) julkaisi tutkimuksen, joka käsitteli Irakin vastarinnan luonnetta ja kehitystä. Tutkimuksessa arvosteltiin sitä, että Yhdysvallat reagoi hyvin hitaasti miehityksenvastaisen vastarinnan kasvuun, ei kyennyt myöntämään sillä olevan laajaa kannatusta, eikä sitä että kyseessä oli lähinnä maan sisäsyntyinen prosessi eikä "ulkomaalaisten terroristien" pyörittämä operaatio.
Erityisen mielenkiintoisia ovat kuitenkin tutkimukseen kootut tilastotiedot aseellisen vastarintaliikkeen toiminnasta. Valtamediaa seuraamalla saa helposti kuvan, että miehitystä asein vastustava liike on joukko ääri-islamilaisia Al-Qaida -sekopäitä, jotka hyökkäävät ketä vastaan tahansa - amerikkalaiset sotilaat, irakilaispoliisit ja tavalliset irakilaissiviilit ovat yhtä lailla vapaata riistaa näille jihad-höyrypäille. Näitä vastaan Yhdysvaltain taskussa oleva hallinto sitten koettaa urhoollisesti taistella palauttaakseen lain ja järjestyksen.
Tutkimuksen tiedoista paljastuu kuitenkin, että syyskuun 2003 ja lokakuun 2004 välisenä aikana 75% kaikista hyökkäyksistä suuntautuu nimenomaan miehitysjoukkoja vastaan; siviilejä vastaan tehtyjen hyökkäysten osuus oli vain 4,1 %.
Myös huhtikuun 11. päivän New York Times julkaisi kuvion koskien aikaväliä maaliskuusta 2003 maaliskuuhun 2005, josta käy ilmi tämä sama asia.
Eräs tekosyy, jolla voidaan perustella siviiliuhrien painottamista, on se tosiseikka, että huolimatta siviilejä vastaan kohdistuneiden iskujen vaatimattomasta osuudesta hyökkäysten kokonaismäärää tarkasteltaessa, siviiliuhrien määrä oli CSIS:n tarkasteleman ajanjakson kuluessa 1.981 kuollutta ja 3.476 loukkaantunutta, kun taas miehitysjoukkojen kokemat tappiot olivat vain 451 kuollutta ja 1.002 loukkaantunutta.
Ilmeinen selitys tälle hyökkäysten osuuden ja uhrien määrän epäsuhdalle on, että vastarinnan taantumuksellisen osan pommittaessa siviilejä torilla saadaan aikaiseksi tietenkin paljon enemmän uhreja kuin silloin, jos vastarinta hyökkää amerikkalaisten ammattisotilaiden hyvin varustettua sotakoneistoa vastaan.
Mainittujen tilastotietojen perusteella on kuitenkin yksiselitteistä, ketä vastaan aseellisen vastarinnan kärki kohdistuu.
Joonas Laine
Lähteet:
http://www.csis.org/features /iraq_deviraqinsurgency.pdf
http://www.lefthook.org /politics/alam041605.php
---
Amerikkalainen tuomioistuin hylkäsi vietnamilaisten kanteen
Maaliskuun 10. päivänä 2005 amerikkalainen oikeusistuin hylkäsi kanteen, jossa haettiin korvauksia miljoonille vietnamilaisille niistä haitoista, joita aiheutui ja aiheutuu Vietnamin sodan aikana maastoon levitetystä Agent Orange -kasvimyrkystä. Myrkkyä levitettiin vuosien 1965-1970 välillä joihinkin osiin Vietnamia, jotta pohjois-Vietnamin sisseiltä vietäisiin metsän antama suoja.
Kanteessa sanottiin, että koska Agent Orange sisälsi erittäin myrkyllistä dioksiinia, sen käyttö on rinnastettava Geneven sopimuksen kieltämään myrkyn käyttöön.
Tuomari toteaa kuitenkin lausunnossaan, että dioksiinin käyttö ei ole Geneven sopimuksen tarkoittama sotarikos, koska sopimuksessa mainittava kielto koskee ainoastaan myrkkyjen tukehduttavia ja myrkyttäviä vaikutuksia ihmisiin. Näin ollen sopimus ei kata kasvimyrkkyjä, joilla on tarkoitus vaikuttaa vain kasveihin, vaikka niillä saattaa olla tarkoittamattomia vaikutuksia myös ihmisiin.
Mutta myös amerikkalaiset sotaveteraanit ovat hakeneet korvauksia itselleen Agent Orangen aiheuttamista haitoista. Vuonna 1984 seitsemän amerikkalaista kemianteollisuuden yhtiötä maksoi heille 180 miljoonaa dollaria, ja samat yhtiöt olivat syytettyinä myös tässä uudessa tapauksessa, jossa korvauksia ei tuomittu.
Dow Chemical Companyn edustaja kommentoi oikeuden päätöstä näin: "Uskomme että kasvimyrkky pelasti ihmishenkiä suojaamalla liittoutuneiden sotilaita väijytyksiltä, eikä aiheuttanut kielteisiä terveysvaikutuksia."
Kansallisen tiedeakatemian 1993 julkaisema raportti kuitenkin osoittaa Agent Orangen ja lukuisten veteraaneilla havaittujen sairauksien kuten syövän, hengityselinten syövän ja pehmytkudossarkooman, yhteyksiin.
Joonas Laine
Lähteet:
New York Times 03.10.2005
BBC
www.agent-orange-lawsuit.com
---
"Yhdysvaltain vasemmiston etenemisen suurin este on Demokraattipuolueeksi kutsuttu farssi"
Haastattelussa M. Junaid Alam, Left Hook-lehden toinen päätoimittaja.
1. Voisitko esitellä itsesi lyhyesti? Kuka olet, ja mitä teet?
Nimeni on M. Junaid Alam, olen 22-vuotias yliopisto-opiskelija Northeastern Universityssa Bostonissa, Massachusettesissa. Synnyin Karachissa, Pakistanissa; vanhempani muuttivat Kanadaan muutamaksi vuodeksi, ja viimein Amerikkaan. Pidän itseäni sosialistina, samassa hengessä kuin mm. antikolonialistit Aime Cesaire, Frantz Fanon ja Malcolm X, mutta politiikkani painopiste on kapitalismin maailmanlaajuisissa ristiriidoissa, mitä eurooppakeskeisyyteen ja läntiseen imperialismiin tulee. Erityisesti arabimaailmaa koskien.
Ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijana toimin opiskelijaliikkeessä vastustaen Afganistanin sotaa ja myöhemmin hyökkäystä Irakiin. Osallistuin sekä itse mielenosoituksiin, niiden järjestämiseen ja yleensä näistä aiheista kirjoittamiseen. Tällä hetkellä, terveydellisistä syistä johtuen, olen keskittynyt kirjoittamiseen. Kirjoitan suurimmaksi osaksi Irakista, Palestiinasta, Amerikan ulkopolitiikasta, sionismista ja amerikkalaisesta ideologiasta; joskus koetan kirjoittaa analyyttisiä esseitä, joskus tutkimuksellisia juttuja, tai vain poliittista kommentaaria. Riippuu mitä kullakin hetkellä on tapahtumassa ja millä kulloinkin on merkitystä.
2. Olet Left Hook -nimisen julkaisun toinen päätoimittaja. Voitko kertoa tästä jotakin?
Left Hook (www.lefthook.org) on radikaali vasemmistolainen nuorisojulkaisu jota olin perustamassa ja jonka toimittamisesta vastaan yhdessä Derek Seidmanin kanssa. (Seidman opiskelee Brown Universityssa, Rhole Islandilla.) Perustimme lehden, koska surkuttelimme nuorisolle tarkoitetun poliittisesti sitoutuneen liikkeen puutetta, sellaisen nuorison joka on vasemmalla Demokraattipuolueesta, ja toisaalta näimme myös Yhdysvaltain vasemmistolaisen liikkeen yleisen voimattomuuden. Meistä oli välttämätöntä kehittää foorumia "aitojen" vasemmistolaisten näkemysten vaihtoa ja kehittämistä varten nuorille - vihreille, anarkisteille, marxilaisille, muille sosialisteille, ja sitoutumattomille, kaikille sellaisille jotka ovat yhtä mieltä kapitalismin ja imperialismin vastustamisen tärkeydestä.
Kaikki seikat huomioon ottaen olemme varsin hyvässä vauhdissa, jos onnistumista mitataan esim. keskustelulistamme aktiivisuudella tai juttujen kirjoittajien ja sähköpostitilaajien määrällä. Luonnollisestikin keskitymme vahvasti politiikkaan, ja voin ylpeästi todeta että olemme ajaneet johdonmukaisesti sellaisia näkemyksiä, joiden menestys on tullut todistetuksi käytännön toiminnassa: kaksipuoluediktatuurin periaatteellista vastusta, Irakin sodan raivokasta kritiikkiä alusta saakka, Israelin ja sionismin paljastamista Lähi-idän tilanteen olennaisina vaikeuttajina, ja tukea sotaa vastustaville Irakin sodan veteraaneille. Julkaisemme paljon poliittista analyysia, toimintaraportteja, haastatteluja, kulttuurijuttuja ja runoutta kotisivuillamme, mutta kuten sanottua, pääpaino on politiikassa.
3. Miten arvioit Yhdysvaltain nykyistä poliittista tilannetta marxilaisen/kommunistisen vasemmiston näkökulmasta? Mikä on tilanteen historiallinen tausta? Mitkä ovat nähdäksesi liikkeen etenemisen suurimmat esteet tällä hetkellä?
Luonnollisestikin on aloitettava vasemmiston mielekkäästä määrittelystä, jos aikomus on päästä eteenpäin. Mielestäni kaikki empiiriset, historialliset ja poliittiset tosiasiat osoittavat, että Demokraattipuoluetta ja sen hännystelijöitä liberaalin "vasemmiston" piirissä ei mitenkään voida laskea minkään sellaisen osaksi, jota me radikaalissa vasemmistossa pitäisimme muutokseen suuntautuvana voimana, joka toimisi yhteiskunnan muuttamiseksi oikeudenmukaisemmaksi, rationaalisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi. Demokraattipuolue ja sen hännystelijät eivät ainoastaan ole täydellisesti antautuneet republikaaneille ideologisessa mielessä, vaan ovat myös syyllistyneet siihen vakavampaan rikokseen, että teeskentevät olevansa "vasemmalla"; tämä itse asiassa pitkälti häpäisee tässä maassa harjoitetun vasemmistopolitiikan ja vain pettää ihmisiä.
Joten sanoisin, että Yhdysvaltain vasemmiston etenemisen suurin este on Demokraattipuolueeksi kutsuttu petos ja farssi. Tästä ei ole epäilystäkään.
Tämän ohella, monimutkaisista ja syväänjuurtuneista historiallisista syistä johtuen, sosialistisella politiikalla ei ole minkäänlaista joukkopohjaa Yhdysvalloissa. Ammattiliitot täällä ovat säälittävän pieniä ja kutistuvat edelleen, ja harjoittivat luokkasopuilua joka tapauksessa ollessaan voimainsa huipulla - antikommunistisen yhteistyösopimuksen nojalla. Vaalijärjestelmä on suunniteltu ehkäisemään jonkin kolmannen puolueen nousu, kuten esim. Vihreiden nousun Naderin johdolla vuonna 2000. Ainakin jo McCarthyn ajoista juontuva ideologinen aivopesu värittää kaikkea politiikkaamme ja kulttuuriamme, joten mikä tahansa etäisesti edistyksellinen toiminta yhdistyy kansan enemmistön silmissä välittömästi stalinismiin.
Jossain määrin tunnettu, joskaan ei mielestäni kovin laajaa kannatusta nauttinut anarkistinen liike ei ole Seattlen WTO-mielenosoitusten jälkeen pystynyt irtautumaan epä-älyllisistä, reaktiivisista toimintamuodoista, ja lähinnä oman järjestäytymisenvastaisten käytäntöjensä vuoksi ei myöskään ole kovin vaikutusvaltainen.
Erityisesti juuri marxilaisista ryhmistä sanoisin, että on oikeastaan vain yksi itsetietoisen sosialistinen ryhmä, jolla on suhteellisen laajaa kannatusta aktivistien ja nuorison keskuudessa ja kampuksilla - International Socialist Organisation, sekalainen trotskilaisryhmittymä. Eräässä toisessa ryhmässä nimeltä World Workers' Party on joitakin stalinisteja, ja WWP käytännössä hallitsee ANSWER:ia [amerikkalainen sodanvastustajien yhteenliittymä. Suom. huom.], jolla taas on paljon voimavaroja ja joka pystyy mobilisoimaan 100.000 ihmistä suuriin mielenosoituksiin, mutta WWP:lläkään ei ole kovin paljoa kannatusta poliittisille linjauksilleen, jotka käsittävät mm. Saddam Husseinin ja Kim Jong Ilin tukemisen. Edelleen, Kommunistinen Puolue on täysin merkityksetön tekijä. Ainakaan en ole koskaan kuullut että he olisivat tehneet jotain.
Radikaalin poliittisuuden puutteelle on tietysti olemassa materialistinen perusta, jota järkevien ja dogmatismin hylkäävien marxilaisten on analysoitava ja mietittävä - tuotantovoimien valtaisa kehitys, elintason kasvu ja amerikkalaisten elämäntyyli toisen maailmansodan jälkeisenä taloudellisen kasvun aikana, joka jatkui vuoteen 1973, ja tälle perustalle rakentuva vaikutusvaltainen keskiluokka, hallinto- ja teknokraattieliitti. Suurin osa työväenluokasta, erityisesti teollisuudessa ja matalapalkkaisissa palvelutöissä, on kylläkin nyt nähnyt suuren osan elintasostaan tuhoutuvan konservatiivien otteessa varsinkin Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Mutta vallankumouksellisten vaihtoehtojen puutteessa tämä on johtanut vain kyynisyyteen, uskonnollisuuteen ja oikeistolaiseen populismiin.
Taistellaksemme tätä vastaan tarvitsemme luovaa ajattelua ja strategioita siitä, miten muotoilla ja esittää näkemyksemme, mutta ennen kaikkea tarvitaan syvällekäyvää sitoutumista sosialistisiin arvoihin ja periaatteisiin, ja todellista vaivannäköä amerikkalaisen kapitalismin ja kulttuurin erityispiirteiden ymmärtämiseksi. On kaikin keinoin vastustettava sellaista marxilaisuutta, joka vain hokee muualla ja muina aikoina saatuja kokemuksia yleispätevinä, ajattelematta asioita sen pitemmälle. Juuri se johtaa loputtomiin jakautumisiin ja kulttimaisiin ryhmittymiin, jotka ovat marxilaisen vasemmiston riesana nykyään.
4. Entä erityisesti nuoriso, kuvaamasi tilanteen valossa?
Nuorisossa on paljon mahdollisuuksia - koska yhtiöiden propaganda ja aivopesu eivät vielä ole kokonaan tappaneet ihmisyyttämme, ja myös koska juuri me olemme "uuden informaatioteknologian" taitavimmat käyttäjät. Tämä avaa meidät uusille ajatuksille ja näkökulmille.
Ja uskon että nuorison radikalisoitumisen mahdollisuudet pohjaavat myös sille, että tuo vanha kusetus - nimenomaan - amerikkalaisesta unelmasta ja Rockefeller-mytologiasta on paraikaa lyhistymässä. Nykyinen sukupolvi ei enää tule näkemään jonkun rajattoman Amerikkalaisen Kulta-ajan uutta nousua. Ilman neuvostomarxilaisuuden luomaa painetta, ja EU:n ja Kiinan luoman kilpailun vuoksi, amerikkalainen kapitalismi on ajettu puolustusasemiin ja hävittää nyt niitä saavutuksia, joita työväenluokka onnistui toteuttamaan Rooseveltin kaudella. Yksityistämisen palvonta ja ns. vapaakauppaperiaatteet raivoavat valtoimenaan ideologisen eliitin keskuudessa, joten paraikaa todistamme sosiaalipalvelujen, turvaverkkojen ja stipendijärjestelmän tuhoa. Yliopistojen lukukausimaksut ovat kasvaneet kirjaimellisesti järjettömiksi, ne ovat 30-40.000 dollaria vuodessa useissa tapauksissa, ja edelleen kasvavat.
Kaikella tällä on käsinkosketeltavat vaikutukset ihmisten elämään. Mutta kuten sanottua, kyseessä on vain mahdollisuus. Kun vasemmistolaisia näkemyksiä ei ole, populistinen oikeisto voi tehdä näistä trendeistä itselleen aseen, ja syyttää ihmisten ongelmista maahanmuuttajia, ulkomaalaisia tai muita keksimällä keksittyjä mörköjä. Tämän vuoksi on ehdottoman tärkeää taistella vasemmistolaisten näkemysten julkituomiseksi.
5. Mikä on sodanvastaisen liikkeen tila?
Sodanvastainen liike on uudessa nousussa, useista syistä. Ensinnäkin, irakilaisten vastarinnan vuoksi amerikkalaisten on mahdotonta olla ajattelematta Irakia. Amerikkalaisia kuolee. Huolimatta vaali-ilakoinnista, aseellinen vastarinta ei katoa, ja amerikkalaisia taistelee ja kuolee edelleen samalla tavoin kuin ennen vaaleja. Vaalin voittaneisiin shioihin ei voida luottaa imperialismin etujen takaajana - päinvastoin, he ovat suuntautuneet enemmän Iraniin, eivätkä halua USA:n viipyvän maisemissa. Tämä on toinen ristiriita. Kolmanneksi, armeijakoneiston on yhä vaikeampi saada vapaaehtoisia sotilaita. Amerikkalainen nuoriso on entistä haluttomampi kuolemaan mielettömässä sodassa, ilman näköaloja ratkaisusta tai muista päämääristä. Tämä on ongelma, koska hallitseva luokka haluaa laajentaa "strategisia intressejään" - mutta edes kertaluontoisten rahallisten korvausten tai halpojen isänmaallisuusvetoomusten kaltaiset temput eivät ole tuottaneet tulosta. Sodan suunnittelijat tietävät, että kutsuntojen käynnistäminen olisi tuhoisaa, joten he yrittävät kaikkia muita käytettävissä olevia keinoja, joista mikään ei kuitenkaan näy toimivan, varsinkaan Irakin oman armeijan luominen. Ainakaan toistaiseksi. Tämän lisäksi Yhdysvaltain väestö alkaa vähitellen ilmaista epäilyksiä "suunnan säilyttämisen" mielekkyydestä; mielipidetiedustelujen mukaan noin 50% suhtautuu sotaan kriittisesti. Joten olisi vaikea saada ihmiset tukemaan raskaampia uhrauksia, ainakin ilman suuria levottomuuksia.
Sodanvastainen liike järjestää suuria mielenosoituksia ja muita tapahtumia maaliskuun 20:n päivän tienoille - sodan aloittamisen toisena vuosipäivänä. Me Left Hookissa, yhteistyössä muiden sotaa vastustavien opiskelija-aktivistien kanssa, ajamme viikon mittaista "vastarintaa kampuksilla", maaliskuun 14.-18. väliselle ajalle. Lisätietoa löytyy osoitteesta http://www.tools4change.org /wcr/. Päätellen siitä, että joillakin kampuksilla on sattunut yhteenottoja armeijan värvääjien kanssa, että on aloitettu vastahyökkäys oikeiston noitavainoille vasemmistolaisia luennoitsijoita kohtaan, ja siitä että armeijan itsensä sisällä sodan vastustus kasvaa, luulenpa että saamme nähdä varsin laajamittaisia ja innostavaa toimintaa.
Kaikkein olennaisin kysymys on, pystymmekö kääntämään tämän kaiken pitkäkestoiseksi liikkeeksi sodan lopettamisen puolesta ja sen takana piilevien syiden hävittämiseksi. Tämä on aina sosialistien kohtalonkysymys, ja meidän tulisi tehdä kaikkemme tällaisen kehityksen rohkaisemiseksi.
Haastattelu
Joonas Laine
Linkkejä:
Left Hook (kotisivut)
Week of Campus Resistance (kotisivut)
---
Elimme synkkiä päiviä Saddam Husseinin diktatuurin alla. Kun hallinto kaatui, ihmiset halusivat uutta elämää: elämää ilman kahleita ja terroria; elämää, jossa voisimme jälleenrakentaa maamme ja nauttia sen luonnonrikkauksista. Tämän sijaan meitä vastaan on hyökätty kemikaalein ja rypälepommein, ja kansaamme kidutetaan, raiskataan ja tapetaan koteihinsa.
Saddamin salainen poliisi hiiviskeli kattoja pitkin koteihimme öisin; nyt miehitysjoukot murtavat oviamme kirkkaassa päivänvalossa. Tiedotusvälineet eivät näytä edes murto-osaa Irakia kohdanneesta hävityksestä. Terroristit ovat siepanneet journalisteja jotka uskaltavat kertoa totuuden siitä mitä on tekeillä. Tämä palvelee miehittäjien asiaa, heidän yrittäessään eliminoida rikostensa todistajat.
Irakin eteläisten öljykenttien työläiset aloittivat järjestäytymisen pian sen jälkeen, kun Britannian miehitysjoukot valtasivat Basran. Perustimme ammattiliittomme Southern Oil Company Unionin vain 11 päivää Bagdadin kukistumisen jälkeen huhtikuussa 2003.
Kun miehitysjoukot vain katsoivat vierestä kun Basran sairaaloita, yliopistoja ja julkisia palveluja ryöstettiin ja poltettiin, puolustaen ainoastaan öljyministeriötä ja öljykenttiä, tiesimme että olimme tekemisissä sellaisen raakuudeen kanssa, joka oli valmis pyrkimään tavoitteeseensa välittämättä inhimillisestä kärsimyksestä. Alusta saakka meillä ei ollut epäilystäkään siitä, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset olivat tulleet ottamaan öljyvaramme hallintaansa.
Miehitysvalta on pitänyt voimassa monet Saddamin alistavat lait, mukaanlukien vuoden 1987 lain joka vei meiltä ammattiliittooikeudet ja oikeuden lakkoon. Tänä päivänäkään emme ole saaneet virallista tunnustusta liitollemme, huolimatta 23.000:sta jäsenestä kymmenessä öljy- ja kaasuyhtiössä Basrassa, Amarassa, Nassiriyassa ja Anbarin maakunnassa.
Mutta meidän olemassaolon oikeutuksemme tulee työläisiltä, ei hallitukselta. Uskomme että ammattiliittojen tulee toimia riippumatta hallituksen toiveista, kunnes kansa on viimein valmis valitsemaan hallituksen, joka on aidosti tilivelvollinen ja itsenäinen, ja joka edustaa meidän etujamme amerikkalaisten imperialistien etujen sijaan.
Liittomme on jo näyttänyt voimansa erästä kaikkein voimakkainta amerikkalaisyhtiötä, Dick Cheneyn KBR:ää vastaan, joka yritti viedä työpaikkamme miehitysjoukkojen avustuksella.
Saimme sen perääntymään ja pakotimme sen kuwaitilaisen alihankkijan, Al Khourafin, korvaamaan 1.000 sen 1.200:sta työläisestä irakilaisilla työläisillä, joiden keskuudessa työttömiä on 70%. Taistelimme myös Yhdysvaltojen varakuningas Paul Bremerin palkkasuunnitelmia vastaan, jotka määräsivät että Irakin julkisen sektorin työntekijät saavat ansaita 69,000 irakin dinaaria (35 dollaria) kuukaudessa, siinä missä itse maksoi ulkomaisille palkkasotilaille 1.000 dollaria päivässä. Elokuussa 2003 menimme lakkoon ja lopetimme öljyntuotannon kolmeksi päiväksi. Lopputuloksena miehityshallinnon oli pakko nostaa minimipalkkaa 150.000:een dinaariin.
Näemme velvollisuutenamme puolustaa maamme rikkauksia. Torjumme kaikki yritykset yksityistää öljyteollisuutemme ja kansalliset rikkautemme. Mielestämme tällainen yksityistäminen on uuskolonialismia, yritys juurruttaa pysyvä taloudellinen miehitys seuraamaan sotilaallista miehitystä.
Miehitys on tahallisesti lietsonut erimielisyyksiä sunnien ja shiojen välillä. Tällaista jakoa ei aiemmin yhteiskunnassamme ollut.
Perheemme solmivat avioliittoja, elivät ja työskentelivät yhdessä. Ja tänä päivänä vastustamme tätä raakaa miehitystä yhdessä, Fallujasta Najafiin ja Sadr Cityyn. Vastarinta miehitysjoukkoja vastaan on Jumalan irakilaisille antama oikeus, ja me ammattiliittona näemme itsemme tämän vastarinnan välttämättömänä osana - yhteisen voimamme liittona ja osana kansalaisyhteiskuntaa täytyy edelleen kasvaa lyödäksemme sekä saddamilaisen eliitin että maamme ulkomaiset miehittäjät.
Bushin ja Blairin on hyvä muistaa, että ne, jotka äänestivät viime kuun vaaleissa, ovat yhtä vihamielisiä miehitystä kohtaan kuin ne, jotka jättivät äänestämättä. Ne jotka väittävät edustavansa Irakin työväenluokkaa samalla pyytäen miehitysjoukkoja viipymään vielä vähän aikaa, "sisällissodan" pelon vuoksi, tosiasiassa puhuvat vain omasta puolestaan ja sen irakilaisvähemmistön puolesta joka on riippuvainen miehityksestä.
Ammattiliittona me vaadimme miehitysjoukkojen vetäytymistä ja tukikohtien purkamista. Emme halua aikatauluja - niistä seuraa pelkkää viivyttelyä. Olemme irakilaisia, tunnemme maamme ja pystymme pitämään huolta itse itsestämme. Meillä on keinot, taidot ja voimavarat rakentaa ja luoda itse oma demokraattinen yhteiskuntamme.
Hassan Juma'a Awadi
Irakin Southern Oil Companyn ammattiliiton pääsihteeri ja Basran öljytyöläisten ammattiliiton puheenjohtaja, 18.2.2005.
Käännös englannista
Joonas Laine
---
EU solmi uudelleen suhteet Kuubaan
EU:n ja Kuuban diplomaattisuhteet katkesivat keväällä 2003 Kuuban vangittua 75 USA:n palkkalistoilla olevaa "toisinajattelijaa". EU alkoi kuitenkin korjata katkaistuja diplomaattisuhteitaan marraskuussa 2004.
Neuvottelut aloitettiin EU:n Havannan lähetystössä, mutta aluksi vain virkamiestasolla ja ilman suurempia päättäjiä. Suurempien neuvottelujen ja diplomaattisuhteiden uusimisen ehtona oli 75 toisinajattelijan vapauttaminen. Kyseisen ehdon takana olivat niin EU:n latinalaisen Amerikan neuvonantaja kuin myös Itä-Euroopan entisten sosialistimaiden mepit.
Ehto on sinänsä mielenkiintoinen, sillä kyseisten "toisinajattelijoiden" taustoista löytyy mielenkiintoista tietoa.
Vuoden 1962 ohjuskriisin jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat olivat sopineet, etteivät Yhdysvallat uhkaisi Kuubaa millään aseellisella toiminnoilla tai maahanhyökkäyksillä. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen ovat asiat kuitenkin kääntyneet toiseen suuntaan. Kuubasta vallankumousta paenneiden siviilien muodostama ja CIA:n kouluttama terroristiryhmä on viimeiset 15 vuotta terrorisoinut Kuubaa. Ei ole tiedossa toimivatko he itsenäisesti vai Yhdysvaltain johtamina, mutta Yhdysvallat on suvainnut heidän maassa oleilunsa ja rahoittanut heidän toimintaansa. Heidän pääasiallinen oleskelupaikkansa on Miamissa.
Edellä mainittu terroristiryhmä jatkoi pitkäaikaista toimintaansa, mutta 75 ryhmään jäsentä jäi kiinni Kuubassa heidän valmistellessaan Kuuban hallinnonvastaista toimintaa huhtikuussa vuonna 2003.
Vangitut saivat 15-27 vuoden mittaisen vankeustuomion tekemästään rikoksesta. Heti tämän tapahduttua alkoi uutinen levitä ympäri maailmaa, että Kuuban diktaattori Fidel Castro on vanginnut 75 toisinajattelijaa. Uutisointi oli kuitenkin harhaanjohtavaa, sillä asiasta kirjoitettiin ikään kuin toisinajattelija-terroristit eivät olisi Kuuban hallinnon kaatamisyritysten olennaisia osia Yhdysvaltain yrityksissä tehdä Kuubasta uusi provinssinsa - aivan samoin kuin Kuuba-vastainen kauppasaarto ja psykologinen sodankäynti. Kyseessä oli 44 vuotta kestäneen Yhdysvaltain Kuuba-vastaisen sodan uusi kohtaus.
Ennen kuin Kuuba ehti antaa selkeää vastausta EU:n ehtoihin, ehti Espanjan uusi sosialistijohtoinen hallitus normalisoida vanhat suhteensa Havannaan. Tämän jälkeen Espanja alkoi painostaa EU:ta Ranskan tuella korkeamman tason neuvotteluiden aloittamiseksi.
Tammikuun 30. päivä 2005 EU:n ulkoministerit kokoontuivat keskustelemaan suhteiden uudelleensolmimisesta Kuuban kanssa. Kriisiä lievitti huomattavasti 14 toisinajattelijan vapautus.
EU:n ministerikokouksen lausunnossa sanottiin, että EU on halukas jatkamaan "rakentavaa vuoropuhelua Kuuban kanssa tähdäten konkreettisiin tuloksiin poliittisia, taloudellisia ja ihmisoikeusulottovuuksia sekä yhteistyötä koskien", mutta samalla alleviivasi aikomustaan laajentaa yhteyksiään "rauhanomaiseen poliittiseen oppositioon ja kansalaisyhteiskunnan laajempiin kerroksiin Kuubassa".
Jo tammikuun alussa Kuuban viranomaiset sanoivat normalisoineensa suhteensa monien EU maiden lähetystöihin.
Teppo Smirnov
Lähteitä:
Philip Agee: Terrorism and Civil Society as Instruments of U.S. Policy in Cuba
http://www.sdonline.org/34/philip_agee.php
Green Left Weekly, April 23, 2003.
http://www.greenleft.org.au /back/2003/535/535p21.php
BBC
http://news.bbc.co.uk/2/hi /americas/4223397.stm
---
Yhdysvaltalainen ihmisoikeusasianajaja tuomittu terroristien avustamisesta
Viime torstaina 65-vuotias asianajaja, Lynne Stewart, sai vankeustuomion edustettuaan egyptiläistä Omar Abdel Rahmania tavalla, jonka oikeus katsoi “osallisuudeksi terrorismiin”. Rahman tuomittiin 1996 newyorkilaisten maamerkkien räjäytysaikeista. Stewartilla on maine epäsuosittujen henkilöiden puolustusasianajajana.
Stewart oli julkaissut Rahmanin lausunnon, missä tämä oli vetänyt tukensa eräältä islamilaiselta ryhmältä sen julistettua tulitauon. Lausunnon julkaisu oli oikeuden mielestä osallisuutta terrorismiin, ja että Stewart vain käytti asianajajuuttaan tekosyynä voidakseen välittää Rahmanin viestin tämän terroristiryhmälle. Syyttäjä ei tosin pystynyt osoittamaan mihinkään terroritekoon, joka tästä olisi seurannut.
Rahmanin itsensä puhevapautta oli rajoitettu erityisellä terrorisminvastaisella lainsäädännöllä. Lainsäädäntö antaa Oikeusministeriölle mahdollisuuden “tiettyjen vankien suhteen” määritellä mm. sen, mitkä aiheet eivät kuulu asianajajan edustettaviksi. Syyskuun 11. jälkeen tuli myös lailliseksi salakuuntelu, jopa – ja nimenomaisesti – asianajajien ja heidän edustamiensa henkilöiden välillä “siinä määrin kuin on perustellusti välttämätöntä tulevaisuudessa tapahtuvien terroritekojen ehkäisemiseksi”. Salakuunteluun ei tarvita oikeuden lupaa, vaan siitä voi päättää Oikeusministeriö.
Asianajajien liitto National Lawyers Guild paheksui voimakkaasti oikeuden tuomiota, ja sanoi tiedotteessaan sen kaventavan asianajajien mahdollisuuksia edustaa epäsuosittuja tai halveksittuja henkilöitä.
Joonas Laine
Lähteitä:
New York Law Journal http://www.law.com/jsp/article.jsp?id=1100136999085
Infoshop News http://www.infoshop.org/inews/article.php?story=20050210123814442
CounterPunch http://www.counterpunch.org/cassel1012.php
National Lawyers Guild http://www.nlg.org/news/statements/DayOfOutrageLynne.php
---
Unionistit jarruttavat Pohjois-Irlannin rauhanprosessia
Joulukuun 28. päivänä 2004 ryöstettiin pohjois-Belfastissa pankki, josta saaliiksi saatiin yli 26 miljoonaa puntaa.
7. tammikuuta 2005 Pohjois-Irlannin poliisivoimien ylipäällikkö Hugh Orde ilmoitti mielipiteenään, että IRA oli syyllinen tekoon, vaikka ei suostunut osoittamaan yhteenkään todisteeseen. Media oli ollut täynnä vihjailua jo aikaisemminkin, että "kyseessä oli tarkoin suunniteltu ryöstö, IRA:lla on kapasiteettia tällaiseen" jne. - joten IRA on syyllinen.
Näiden vihjailuiden oli tarkoitus kyseenalaistaan sekä IRA:n että suurimman republikaanipuolueen Sinn Féinin osuus rauhanprosessissa antamalla ymmärtää näiden sanovan yhtä ja tekevän toista; rauhanprosessin olennaisin edellytyshän on ollut IRA:n kymmenen vuotta jatkunut tulitauko, ja niin kauan kuin se pitää, republikaaneja on vaikea syrjäyttää neuvottelupöydästä uskottavasti.
Ja mitä ryöstön suunnitteluun ja toteuttamiseen vaadittavaan kapasiteettiin tulee, niin sitä löytyy myös Britannian salaiselta palvelulta MI6:lta, jonka yhteistyökuviot lojalistien puolisotilaallisten ryhmien kanssa on paljastettu Britannian omissa oikeusistuimissa. Lisäksi mielenkiintoisesti juuri pankkiryöstöihin liittyen, vuonna 1973 Keith ja Kenneth Littlejohn ryöstivät dublinilaisen pankin, ja kiinni jäätyään he kertoivat oikeudessa toimineensa MI6:n palkkaamina provokaattoreina, tarkoituksenaan lavastaa ryöstö IRA:n tekemäksi.
--
Pohjois-Irlannin unionistit ovat jo pitkään joutuneet turvautumaan katteettomiin väitteisiin siitä, että IRA ei kaikista lupauksista huolimatta ole lopettanut toimintaansa. On kuitenkin unionismin elinehto, että republikaanit voidaan pitää syrjässä ja vuonna 1998 neuvotellun Good Friday Agreementin toteutus jäissä. GFA toteutuessaan kaventaisi huomattavasti unionistien valtaa ja Britannian ohjausta.
Tällä hetkellä Pohjois-Irlannin asiat päätetään Lontoosta.
Mitkä tahansa olivat Hugh Orden motiivit "mielipiteensä" ilmaisemiseen, tosiasiallisesti ne edistävät unionismin asiaa. Juuri ennen joulua neuvottelut olivat - jälleen kerran - kariutuneet, koska vaikka IRA oli luvannut taas uuden aseluovutuksen, suurin unionistipuolue DUP vaatii valokuvaa aseenluovutustapahtumasta. IRA ilmoitti olevansa valmis aseidenluovutukseen, mutta ei nöyryytykseen, ja että sopimuksen mukaan aseidenluovutus on IRA:n ja kansainvälisen aseidenluovutusta valvovan komission IICD:n välinen asia.
DUP ei tinkinyt kannastaan, ja pankkiryöstösyytöksistä on nyt saatu uusi veruke, jolla perustella prosessin jarruttamista.
Ennen ryöstöä oli juuri päästy yksimielisyyteen Irlannin tasavallan ja Britannian ehdottamasta sopimuspaketista, joka sisältää mm. seuraavat asiat:
- paikallishallinnon palauttaminen
- koko Irlannin kattavien hallintojärjestelyjen ja yhteisirlantilaisen ministerineuvoston luominen
- lakimuutos, joka lakkauttaa Britannian hallituksen vallan päättää Pohjois-Irlannin paikallishallinnon alasajosta
- Pohjois-Irlannin edustus Irlannin tasavallan parlamentissa
- demilitarisaatio-ohjelma
Tämän listan jälkeen on selvää, että DUP:n syyt jarruttaa rauhanprosessia eivät liity paljonkaan yhden valokuvan puuttumiseen.
Joonas Laine
---
Amnesty International ja Israel-Palestiina
Amnesty Internationalilla on yleisesti ottaen hyvä maine, ja varmaankin jos jonkin järjestön ajatellaan olevan oikealla asialla, niin Amnestyn. Suurelta osin tämä varmasti pitää paikkansa, mutta Amnestyn toiminnassa on myös huomautettavaa, ja jopa vakavan huolestumisen aihetta voi löytääesimerkiksi siitä tavasta - ja sitä suuremmalla syyllä, mitä laajemmalle levinnyt on käsitys AI:n nuhteettomuudesta - jolla AI on suhtautunut Israel-Palestiina -kysymykseen käsitellessään sitä julkilausumissaan ja raporteissaan.
1. Amnesty selvästi vähättelee Israelin väkivaltaa palestiinalaisia kohtaan, esimerkiksi viittamalla vain murto-osaan IDF:n miehitysalueilla harjoittamasta sorrosta.
2. Amnestyn raportteja tai julkilausumia lukemalla ei voi saada kuvaa siitä, miksi alueella ylipäänsä taistellaan. Väkivallanteot on repäisty irti asiayhteydestään ja viittaukset tilanteen synty- ja kehityshistoriaan ovat minimaalisia. On vain abstrakteja "ihmisoikeusloukkauksia", joilla ei ole mitään kontekstia, ja jotka siis sellaisina ovat "yhtä tuomittavia" - oli kyseessä sitten miehittäjän sortovalta tai sorrettujen vastarinta.
3. Toisen intifadan alun jälkeen AI on vain harvoin tuominnut Israelin väkivallan; sanaa "condemn" käytetään lähinnä viitattaessa palestiinalaisten väkivaltaan, jota kuvattaessa myös herkemmin turvaudutaan sanoihin kuten "hirvittävä" ja "järkyttävä"; Tätävastoin Israelin toimiin viitattaessa puhutaan helpommin vain "väitteistä", "syytöksistä" tms.
Toukokuussa 2004 AI julkaisi lehdistötiedotteen, jossa tuomittiin siirtokunnissa tehty israelilaisnaisen ja hänen neljän lapsensa murha "rikoksena ihmisyyttä vastaan".
Kyseessä oli siis yksi kansainvälisen oikeuden kaikkein raskaimmista rikoksista. Mutta kun Israelin "puolustus"voimat tappaa paljon suuremman määrän ihmisiä, kyseessä on vain "Israelin armeijan tarpeeton voimankäyttö".
Israelin AI on tuominnut vain "sotarikoksista", joka on kokoluokkaa vähäisempi juttu, jonka senkin uloskakaiseminen vei Amnestylta parikymmentä vuotta: Amnesty puhui pitkään vain Israelin "ihmisoikeus loukkauksista" tai "kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön loukkauksista". Jos on asiantuntija, tietää, että kansainvälisten ihmisoikeuslakien loukkaus on sotarikos, mutta ilmauksen tarkoitus on vain peitellä itse asiaa.
On myös huomionarvoista, miten AI kohtelee miehitysalueilla olevien laittomien siirtokuntien asukkaita "siviileinä", ja miten Israelin armeijan toimet eivät AI:n mielestä ole "laajalle levinneitä ja järjestelmällisiä", toisin kuten palestiinalaisten.
Niinikään Israelin vankiloissa on paljon palestiinalaisia, joita pidetään vangittuina ilman syytettä, mutta nämä eivät kuitenkaan ole saaneet maagista poliittisen vangin statusta, toisin kuin esimerkiksi Yhdysvaltain palkkaamat kuubalaiset "toisinajattelijat".
Francis Boyle, joka oli Amnesty International USA:n hallituksen jäsen 1988-1992, kertoo: "Minut valittiin hallitukseen 1998, jossa vietin neljä vuotta ja koetin saada heidät tekemään jotain libanonilaisten tai palestiinalaisten hyväksi, ja monien muiden. Amnesty ei ole huono vain suhteessa Israeliin. Koetin saada heidät tekemään enemmän Pohjois-Irlannin, Puerto Ricon, Amerikan intiaanien ja monien muiden hyväksi, joihin ei ole tässä syytä mennä pitemmin. Ja sitten, neljän hallitusvuoden jälkeen, päätin että olin tehnyt tarpeeksi ja että oli aika vaihtaa maisemaa. [..] Amnesty International USA:ssa on jatkuvasti käynnissä voimakas lobbaus, missä Israelia kannattavilla tahoilla on suuri osuus. AI-USA seuraa melko lailla heidän linjojaan, ja nämä käyttävät lahjoituksia sen varmistamiseksi, että tämä jatkuu, ja AI-USA maksaa 20% AI:n Lontoon budjetista. Joten vaikutus tuntuu myös siellä.
"Ja muistan, kun kerran - tämä tapahtui kun olin hallituksessa - sain nähtäväkseni Amnesty Internationalin pääsihteerin ohjelman, kun hän oli tulossa matkalle Yhdysvaltoihin, ja ohjelmaan kuului suurin piirtein jokaisen Israel-myönteisen ryhmän ja johtajan tapaaminen, ja epäilemättä he kaikki aikoivat väittää, että Amnesty kiinnitti LIIKAA huomiota Israeliin."
Joonas Laine
Lähteitä:
Abraham, Terry et al.: International Human Rights Organisations
and the Palestine Question (1988) http://student.cs.ucc.ie/cs1064/jabowen/IPSC/articles/article0004388.php
Paul de Rooij: Amnesty International & Israel: Say it isn't so! (2002) http://student.cs.ucc.ie/cs1064/jabowen/IPSC/php/db.php?aid=652
Interview with Fracis Boyle: Amnesty on Jenin (2002)
http://student.cs.ucc.ie/cs1064/jabowen/IPSC/php/db.php?aid=4573
Paul de Rooij: Case of a Rape Foretold (2003)
http://student.cs.ucc.ie/cs1064/jabowen/IPSC/articles/article0004850.php
Paul de Rooij: Duoble Standards and Curious Silences (2004)
http://student.cs.ucc.ie/cs1064/jabowen/IPSC/php/art.php?aid=9291
---
Näsilinnankatu 22 a 35
33210 TAMPERE
komnl [at] komnl.fi
http://komnl.fi
