Ecuador liittyy Etelä-Amerikan kapinaan

Ecuador ja sen presidentti Rafael Correa ovat jo jonkin aikaa olleet lupaavia kandidaattijäseniä siinä kerhossa, joka Etelä-Amerikassa on kerääntynyt Venezuelan presidentin Hugo Chávezin ympärille. Ecuadorista kuuluvien uutisten perusteella alkaa nyt käydä entistä selvemmäksi, että maa tosiaan on liittymässä Venezuelan, Kuuban ja Bolivian rinnalle taisteluun Yhdysvaltain imperialismia vastaan.

Taloustieteen professorina leipänsä hankkinut Correa valittiin presidentiksi joulukuussa 2006, jolloin hän oli vastaehdokkaana Ecuadorin rikkaimmalle miehelle, Alvaro Noboalle. Correan kampanjassa luvattiin toimenpiteitä korruptiota sekä Yhdysvaltain esittämää vapaakauppasopimusta vastaan.

Vaalivoiton jälkeen Correa onnistui järjestämään konservatiivien vastustelusta huolimatta kansanäänestyksen, jolla päätettiin perustuslakia säätävän kokouksen perustamisesta. Useassa äänestyksessä tämän päätöksen jälkeen Correa on liittolaisineen saanut ehdottoman enemmistön kokouksen 130 paikasta; viimeisimmässä vaalissa syyskuun 30. päivä Correan kannattajat saivat 70% äänistä.

Vaikka Correan poliittiset julistukset siellä täällä jättävät paljon tulkinnanvaraa, ovat hänen toimensa imperialismia vastaan varsin selviä.

Lokakuun alussa hän allekirjoitti lain, jonka mukaan Ecuadorissa toimivat ulkomaiset öljy-yhtiöt joutuvat maksamaan 99% veron sellaisista voitoista, jotka ylittävät hallituksen kanssa sovitun linjan. Jo vähän aikaisemmin hän oli kieltäytynyt jatkamasta Yhdysvaltain kanssa sopimusta, jonka nojalla Yhdysvalloilla on sotilastukikohta Ecuadorissa. ”Uudistamme sopimuksen yhdellä ehdolla: että Yhdysvallat antaa Ecuadorin perustaa sotilastukikohdan Miamiin. Jos vieraan maan sotilaiden maassaolo ei ole mikään ongelma, olen varma, että he suostuvat tähän,” Correa irvaili.

Mistään sosialismista Ecuadorissa ei kuitenkaan kannata vielä puhua, vaikka myös presidentti itse on tähän retoriikallaan antanut aihetta. Edes Venezuelan tapauksessa ei ole selvää, millä vauhdilla eteneminen kohti ”21. vuosisadan sosialismia” tapahtuu, tai edes se, mitä ”21. vuosisadan” sosialismi lopulta on. Innoikkaimmat tarkkailijat ovat jo ehtineet julistaa Venezuelassa käynnissä olevan prosessin selkeän sosialistiseksi, vaikka on olemassa lukuisia seikkoja, joiden nojalla tämä ei tunnu perustellulta; vaikka tavoitteenasettelu olisikin sosialistinen, eivät välttämättä tämänhetkiset toimenpiteet vielä ole sitä, venezuelalaisesta yhteiskunnasta puhumattakaan.

Tärkeämpää kuin Chávezin ja Correan toimenpiteiden mollaaminen puutteellisiksi on kuitenkin huomata, että sekä Venezuelassa, Boliviassa ja nyt myös Ecuadorissa käynnissä olevien prosessien suunta ja luonne raivaavat tietä sellaiselle kehitykselle, että jossakin vaiheessa vallanotto työtätekevien väestönkerrosten käsiin voi muodostua todelliseksi vaihtoehdoksi. Maan vapauttaminen ulkomaisesta holhouksesta on ensimmäinen, välttämätön askel tähän suuntaan.

Valta on otettava pois kapitalisteilta ja maa vapautettava ulkomaisen pääoman otteesta, jotta ”21. vuosisadan sosialismi” olisi nimensä veroista. Ecuadorin liittyminen asiain tällaisen kulun mahdollistavan kehityksen osaksi on rohkaiseva merkki.

Joonas Laine

Ecuador swears in new president
Correa, Chavez comparison unfair
ECUADOR: The Complicated Road to a Constituent Assembly
ECUADOR: Correa Wins Majority in Constituent Assembly
Ecuador issues foreign oil decree
Ecuador wants military base in Miami

takaisin alkuun

---

Lokakampanja Venezuelaa vastaan

Viime viikon alussa porvarillista mediaa kauhistutti uutinen, että Venezuelassa hallitus oli “sulkenut” “opposition” tv-kanavan, mikä näin olisi merkinnyt ainoan kansallisen tason hallituksenvastaisen tiedosvälineen kukistamista. Keskiviikkona lähetetty TV ykkösen dokumenttikin sai näin “kriittiselle” sanomalleen viime hetken tukea, että taas ne sosialistit puhuvat yhtä ja tekevät toista.

Todellisuudessa kuitenkin RCTV:n lupa käyttää julkista lähetystaajuutta vain jäi uudistamatta. Yhtiöllä on edelleen oikeus lähettää hallituksenvastaista ohjelmaansa kaapelin ja satelliitin kautta, mutta ymmärrettävästi kanavan omistajia harmittaa, sillä kaapelin ja satelliitin kautta heidän yleisönsä kutistuu vain maan rikkaimpiin.

RCTV:tä nimitettiin Ylen radiouutisissa tiistaina “riippumattomaksi”. On kuitenkin vaikea sovittaa edes porvarilliseen riippumattomuuskäsitykseen sitä, että kun vuonna 2002 oikeisto teki vallankaappausyrityksen presidentti Chávezia vastaan, lähetti RCTV valheellisia uutisia siitä, että Chávez olisi muka eronnut tehtävästään. Kanavalla myös kehotettiin kaikkia lähtemään kaduille vastustamaan Chávezia ja tukemaan vallankaappausta, ja näin RCTV asetti itsensä avoimesti vastavallankumouksen leiriin.

Samalla kannalla olivat kolme muutakin suurta kapitalistimediaa, Globovision, Venevision, ja Televen. Yhdessä Venevision ja RCTV hallinnoivat suurinta osaa Venezuelan mediasisällöstä ja lähetyskapasiteetista.

Puheet puolueettoman tiedonvälityksen tukahduttamisesta voidaan kuitata naurunremakalla, sillä RCTV:n näkeminen “puolueettomana” mediana heijastaa ainoastaan sitä ennakkoluuloa, että vain kapitalistinen, yksityisomisteinen media on “puolueetonta”. Valtion kanavat ajavat aina hallituksen agendaa, mutta kapitalistin omistamat kanavat yleistä etua!

Sitä paitsi puolueeton tiedonvälitys ei ole mikään tavoiteltava ihanne, kun yhteiskunta on jakautunut riistäjiin ja riistettyihin, ja maailma imperialisteihin ja heidän uhreihinsa. Abstrakti puolueettomuuden vaatimus on lähinnä hoipertelijoiden turvakahva, koska heitä pelottaa valita puolensa silloin, kun voittaja ei vielä ole selvillä.

Jos halutaan eroon kapitalismista, miksi tulisi sallia kapitalismia puolustelemaan ja säilyttämään pyrkivää propagandaa? Vai halutaanko vain vallankumousta ilman vallankumousta?

Joonas Laine

Zero Hour for Venezuela's RCTV
Venezuela and the Media: Fact and Fiction
Venezuela, RCTV, And Media Freedom: Just The Facts, Please
Cartoon Coup D’Etat

takaisin alkuun

---

Venäjän ja Viron patsaskiista

Kun Tallinnan Tõnismäellä sijaitsevan pronssipatsaan siirrosta aiheutui odottamattoman kova kädenvääntö Viron ja Venäjän hallitusten välillä, niin suomalainen tiedonvälityksen siitä tarjoama kuva sitä vastoin oli kaikkea muuta kuin yllätyksellinen: tarjolla oli tavanomaista Venäjä-uutisointia  ja ryssänpelon lietsontaa, samalla kun “veljeskansan” ymmärtämisen varjolla voitiin hehkuttaa myös suomalaista nationalismia.

Se viestintä, jota nähtiin esim. Yleisradion TV-uutisissa, loi mielikuvaa, että kyseessä olisi ollut lähinnä kahden valtion välinen yhteenotto, mutta patsaskiista tulisi kuitenkin nähdä kahden kilpailevan imperialistileirin välisenä kamppailuna, jonka puhkeamiseen patsaan siirto vain antoi aiheen.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Eurooppa on jaettu uudelleen, ja kylmän sodan voittajat – vanhat EU-maat ja USA – ovat tunkeutuneet Itä-Euroopan maihin taloudellisin ja sotilaallisin keinoin. Venäjä on jäänyt tässä pelissä altavastaajaksi, ja sitä ärsyttää, kun Nato on tunkeutunut sen rajoille joka puolella. Nato on onnistunut saartamaan Venäjän, ja saarron tiukentaminen jatkuu edelleen: viimeisimpänä vetona on ohjuspuolustusjärjestelmän rakentaminen Puolaan ja Tshekin tasavaltaan.

Viro on ollut yksi innokkaimmista natoilijoista. Se on jopa lakkauttanut oman armeijansa, ja maan puolustus on jätetty Naton turvatakuiden varaan. Viron hallitus pyrkii amerikkalaisten miellyttämiseen niin kiivaasti, että virolaiset miehitysjoukot ovat Afganistanissakin valmiita menemään niille alueille, joille Ranskan ja Britannian joukot ovat vaarallisuuden takia kieltäytyneet menemästä.

Viro on omasta halustaan amerikkalaisten taskussa, ja se paljastaa, että virolainen nationalismi ei tosiasiassa ole virolaista: Viron nationalismi on “sivistyneen länsimaisen valtion” nationalismia. Se on sitä samaa, mitä EU haluaisi levittää jäsenvaltioidensa keskuuteen.

Mutta myös Venäjä on imperialistinen valta, vaikkakaan ei yhtä voimakas kuin Nato tai EU. Suhteellisesta heikkoudestaan huolimatta silläkin on omat projektinsa mm. Tshetsheniassa, ja ehkäpä jotkut muistavat, miten Ranskan ohella myös Venäjä vastusti Irakin sotaa; tämä johtui siitä, että kummankin maan öljy-yhtiöillä oli rahakkaita sopimuksia Irakin öljykentillä.

Ei ole syytä asettua venäläisenkään imperialismin puolelle, “pienempänä pahana”, eikä uskoa sokeasti niiden toista maailmansotaa koskevien argumenttien ensisijaisuuteen, joita Venäjältä on kuultu: että patsaan siirtämisessä olisi kyse natsit voittaneen armeijan häpäisystä, fasismin kunnianpalautuksesta tms.

Vaikka onkin totta, että Virossa suhtaudutaan esim. SS-joukkoihin häkellyttävän suopeasti – mm. myöntämällä sotilaseläkkeet SS-joukoissa taistelleille virolaisille, samalla kun puna-armeijan veteraaneilta nämä eläkkeet on evätty – niin nyky-Venäjän vetoomukset fasismista saatuun voittoon on sittenkin järkevämpää ymmärtää siten, että siinä vain edistykselliseltä näyttäviin tunnuksiin on piilotettu venäläistä nationalismia. Kannattaa aina suhtautua kriittisesti siihen, miten menneisyyttä käytetään politiikan tekoon tänä päivänä; muoto voi säilyä samana, mutta sisältö muuttua kokonaankin.

Viro on ollut tässä läntisen ja venäläisen imperialismin yhteenotossa läntisen imperialismin ase Venäjää vastaan – ja halukkaasti. Siksi yritykset vetäytyä viattoman uhrin asemaan tms. eivät ole uskottavia, ja siksi Suomenkin tiedotusvälineiden pohjaton Viro-sympatia kielii enemmän suomalaisesta nationalismista ja ryssävihasta kuin venäläisen imperialismin kohtelusta samanlaatuisena imperialismina amerikkalaisen ja eurooppalaisen imperialismin rinnalla.

Sama henki muuten näkyy Heidi Hautalan ja muiden liberaalien pyrkimyksissä: Venäjälle on saatava siisti, länsimainen kapitalismi “kansalaisyhteiskuntineen”, Vladimir Putinin härskimmän kapitalismin tilalle. Hautalan kapitalismin ja Putinin kapitalismin välillä ei kuitenkaan ole sellaista eroa, että voitaisiin sanoa kyseen olevan eri tuotteesta. Luokkakantainen liike ei voi kannattaa kumpaakaan.

Jos Viro olisi harjoittanut todellista itsenäisyyspolitiikkaa, sellaista, joka olisi suuntautunut sekä eurooppalais-amerikkalaista että venäläistä imperialismia vastaan, olisi maan asema kokonaan toinen. Suomenkin hallitus olisi mielellään samassa asemassa kuin Viro – Naton taskussa. Mutta täällä Nato-kiima ei ole vielä riittävän kova, ja tarvitaan paljon lisää nähdyn kaltaista Venäjä-uutisointia, että suomalaiset saadaan taivutettua Naton jäsenyyteen.

Joonas Laine

Nationalists are exploiting history as discontent grows
Estonia removes SS monument
Estonia unveils Nazi war monument
Estonian Nazi commander reburied in Tallinn
Ill-Defined & Unrefined. The Iraqi-Russia oil pipeline

takaisin alkuun

---

Vaalit, työpaikat ja osinkojenjako

Samaan aikaan, kun kapitalisti valittaa, että Suomessa ei yksinkertaisesti kannata valmistaa enää mitään, pörssin suurimmat yhtiöt jakavat omistajilleen ennätysosinkoja. Viime vuoden tuloksen perusteella jakoon saadaan nyt tänä keväänä yli 9 miljardia euroa, eli melkein kolmanneksen verran enemmän kuin edellisenä vuonna, Turun Sanomien mukaan (17.2.). 

"Hyvä meno näkyi liikevaihtojen kasvuna. Balance Consultingin Turun Sanomille tekemän laskelman mukaan pörssin 29 suurimman palvelualan ja teollisuusyhtiön liikevaihto kasvoi viime vuonna keskimäärin 10,1 prosenttia. Kasvu oli nopeinta vuoden 2000 jälkeen. [..] Kasvu heijastui lähes kaikkiin tunnuslukuihin. Yritykset käyttivät sisään tulevaa rahaa muun muassa velkojensa maksuun, sillä vertailuyhtiöiden keskimääräinen nettovelkaantumisaste laski 43 prosentista 32 prosenttiin. Omavaraisuusaste nousi 42 prosentista 47 prosenttiin," lehti kirjoittaa. 

Tulosennätys ei jäänyt viime vuoden ainoaksi, sillä myös pihalle potkittujen työläisten lukumäärä kohosi ennätykseen: "Yhteistoimintaneuvottelujen piirissä oli viime vuonna osapuilleen yhtä paljon työntekijöitä kuin toissa vuonnakin eli 19 000 henkilöä, mutta irtisanomiset yli kaksinkertaistuivat. Pörssiyhtiöt irtisanoivat viime vuonna Suomessa 3 847 työntekijää, kun edellisvuonna potkujen kohteeksi joutui 1 892 henkilöä." (TS 17.2.) 

Sama meininki näyttää jatkuvan tänäkin vuonna - jopa pyhä Nokia ilmoitti äskettäin vähentävänsä! Nyt ovat demarien maailmankirjat sekaisin, sillä jos Nokialta ei löydy "yhteiskuntavastuuta", niin keneltä sitten! Eikö yhtiön entinen pääjohtaja, Jorma Ollila, kaikkien suomalaisten hyväntahtoinen kummisetä, äskettäin puhunut niin kauniisti ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun tärkeydestä? Miten tämä on mahdollista! 

Vaalit ja lupaukset

Vaalikeskustelua on viime aikoina leimannut puhe "jakovarasta", kun eri puolueet pyrkivät "vastuullisesti" jakamaan lisää rahaa kansalle. Toiset syyttävät toisia vastuuttomasta populismista, kun nokittaminen etenee. Jakovarakeskustelun lähtökohtana on kuitenkin kaikilla eduskuntapuolueilla se, että kapitalistin voittomarginaaliin ei kosketa - se paljastaa, kenen etujen mukaista politiikkaa hallitus harjoittaa. Asiaa ei muuta, että vaalien alla valehdellaan lisärahasta sinne ja tänne, eikä se, että vaalien jälkeen kansanedustajat puuhastelevat pikku projektien parissa jotta voidaan äänestäjille luoda mielikuva, että "kyllä tässä mennään koko ajan eteenpäin kuitenkin". 

Tosiasiassa muut kuin kommunistit eivät tarjoa todellista vaihtoehtoa. Kaikki muut puolueet liputtavat vain erilaisten kapitalismin versioiden puolesta - kuka kannattaa vapaampaa (kokoomus, SDP), kuka säännellympää (Vasemmistoliitto). Mutta kaikki pitävät markkinoiden ylivaltaa itsestään selvänä lähtökohtana, samoin sitä, että osinkotuloja nauttiva loiskerros kuuluu yhteiskuntamme realiteetteihin, joka vain on hyväksyttävä. Radikaalein vaatimus on, että riistäjien pitää kunnioittaa "yhteiskuntavastuutaan"! 

Kommunistien vaalilupaus on, että edustajia valitsemalla ei muutosta saada aikaan! Eduskunnasta käsin voidaan vain osoittaa niihin asioihin, joihin pitäisi tarttua - mutta byrokraattisesti ylätasolta ohjaillen ja lakeja säätämällä ei asioihin saada muutosta. Se vaatii työväen omaa, suoraa toimintaa, riistäjiä ja hallitusta vastaan. 

Joonas Laine

Tulos ja ulos
VM murskaa puolueiden haaveet menojen lisäyksestä ja veroalesta