Kulttuuri (2005 arkisto)

- Jeff Koons -- 16.5.2005
- Toveri Teräsmies - Punatähden poika! -- 25.4.2005
- Tekijänoikeus luovuuden kahleena -- 1.3.2005

Jeff Koons

Tennispalatsin Jeff Koons -näyttely teki hyvää. Se availi silmiä pop-taiteeseen ja postmodernismiin tavalla jota en edes aavistellut aiemmin. Olen vähän aina kahnannut pop-taiteen ja kitschin ideaa vastaan, varsinkin tapaa glorifoida tuotteistettua ja kulutuskeskeistä yhteiskuntaa. Myöskin taipumus häivyttää taiteilijan kädenjälki sekä Lichtensteinin ja kumppaneiden harrastama populaarikulttuurin ilmaisukielen lainailu ja sen muuttaminen "taiteeksi", ikään kuin sillä ei itsessään olisi arvoa, on tuntunut jotenkin kiusalliselta.

Dadaistit taisivat olla ensimmäisiä viisastelijoita, jotka keksivät kantaa valmiita teollisesti tuotettuja esineitä galleriaan ja nimittää sitä taiteeksi. Syntyi käsite ready made -taide. Idea oli yksinkertainen mutta nerokas, ja tuuppasi länsimaista taidekäsitystä aimo harppauksen eteenpäin, modernismista postmodernismiin. Modernienkin taidesuuntausten aikana oli totuttu häivyttämään taiteilijan persoonallinen kädenjälki, ja annettu itse teosten puhua. Esimerkiksi se maineikas gallerian nurkkaan naulattu musta neliö pyrki esittämään perusmuodon kauneuden sellaisenaan, ei suodatettuna taiteilijan ilmaisun läpi. Dada iski kuitenkin lisää pökköä pesään tuomalla taiteeseen uuden kulman, kontekstuaalisuuden. Eriväristen perusmuotojen sijaan galleriaan tuotiin täysin toisesta kontekstista peräisin olevia esineitä. Uuteen ympäristöön tullessaan ne vetivät mukanaan kokonaisen merkitysverkoston, ja loivat samalla kourallisen uusia merkityksiä.

60-luvun Pop-taide keksi homman uudestaan. Dadan luova hulluus oli vain muuttunut kaupallisuudeksi ja lapsenmielisyys lelujen keräilyksi. Kaiken yllä leijui kuitenkin dadasta tuttu hämmentämisen tarve, eikä kukaan oikein tiennyt mistä teoksissa oli kyse: yhteiskuntakritiikistä vai kuluttamisen ylistyslaulusta.

Koons operoi samoilla linjoilla, erehtymättömällä tyylillä. Valtakulttuurista, mainoksista ym. banaalista mediaympäristöstä kaavitusta raakamateriaalista Koons luo taidetta, joka hehkuu kiiltävän pinnan, uutuuden, kauneuden, koriste-esineiden ja kitschin estetiikkaa. Lopputulos hämmentää. Ei kuitenkaan sellaisella hedelmällisellä (tai ahdistavalla, joku sanoisi) tavalla, jolla on mahdollisuus aiheuttaa pysyviä vaurioita maailmankuvaan, vaan pehmeästi kummastuttaen. Kummastus jättää paljon tilaa tulkinnalle, jopa niin paljon, että teokset voi tulkita täysin miten haluaa. Tämä ei johda uusiin keksintöihin vaan tyytyy kierrättämään ja vahvistamaan vanhoja käsityksiä ja aiheuttaa pettävän miellyttävän "hei tää tyyppihän on asioista samaa mieltä kuin minä" -fiiliksen.

Silti Koonsin työt ovat suurimmaksi osaksi mahdottoman viehättäviä. Jo toteutusten taidokkuus tekee niistä näkemisen arvoisia. Teosten toteutukset ovat muutoinkin Koonsin taiteessa eriskummallisessa osassa, sillä yksikään työ ei ole herran itsensä toteuttama, vaan palkattujen ammattilaisten tekemiä tai kaupasta ostettuja. Taiteilijan persoonallinen kädenjälki häipyy lopullisesti, ja taiteilijasta tulee pelkkä ideanikkari. Rajankäynti taiteen käsitteellisen olemuksen ja käsityön välillä menettää merkityksensä. Kumpikin puoli on yhtäkkiä arvokasta itsessään.

Koons-näyttely siis loksautti päässäni joitakin taiteen olemukseen ja sen ilmiasuun, merkittävyyteen ja ulkoiseen viehättävyyteen liittyviä asioita kohdalleen. Koons taisi sittenkin onnistua raapimaan maailmankuvaani joitain pysyviä naarmuja.

Jyrki Pitkä

Jeff Koonsin teoksia
Jeff Koons -haastattelu
Wikipedia: Jeff Koons
Näyttelyarvostelu

takaisin alkuun

---

Toveri Teräsmies - Punatähden poika! (Egmont Kustannus, 2004.)

1950-luvun alkupuoliskolla Yhdysvaltain presidentti ilmoittaa Amerikan kansalaisille televiopuheessa maata uhkaavasta hätätilasta:

"Hyvät kansalaiset. Virkaani on pitkään kuulunut velvollisuus julkistaa kaikki tapahtumat, jotka saattavat vaikuttaa asemaamme vapaana ja demokraattisena valtiona. Ikäväkseni joudun ilmoittamaan, että tällainen tapahtuma tuli tietoomme tänä aamuna."

"Neuvostoliiton päättävät elimet julkistivat tänään maailmalle salaiset valokuvansa viittaan verhoutuneesta henkilöstä, joka on vetypommiakin tehokkaampi."

Sama uutinen leviää myös Neuvostoliitossa, mutta eri tavoin painotettuna:

"Katsokaa taivaalle! Onko se lintu? Lentokone? Ei, se on teräsmies! Teräsmies - outo vierailija toisesta maailmasta, joka pystyy kääntämään mahtavien jokien virran, taivuttamaan terästä paljain käsin, ja joka tavallisen työläisen esitaistelijana käy loppumattomaan taistoon Stalinin, sosialismin ja Varsovan liiton kansainvälisen laajentumisen puolesta!"

--

Kyseessä on DC Comicsin 'Muissa maailmoissa' -sarjan erikoisnumero Teräsmiehestä. Tavanomaisen tarinan mukaanhan tuhoontuomitulta Krypton-planeetalta laukaistu Teräsmiehen avaruuskapseli haaksirikkoutuu Yhdysvaltoihin, Kansasiin, jossa paikallinen farmaripariskunta kasvattaa Teräsmiehen aikuiseksi. Sittemmin hän työskentelee tähtireportteri Clark Kentinä Päivän Planeetta -sanomalehdessä taistellen juttujen kirjoittamisen ohella vääryyttä ja rikollisia vastaan.

Mutta nytpä käykin toisin: Kapseli ei haaksirikkoudukaan Yhdysvaltoihin, vaan Ukrainaan, missä Teräsmies varttuu aikuiseksi eräällä kolhoosilla. Hän omaksuu sosialismin ihanteet, ja hänestä tulee Neuvostoliiton yllätysveto kylmän sodan asevarustelukilvassa. Tämä käänne uhkaa panna amerikkalaiset polvilleen.

Kun Stalin kuolee 1953, vastahakoisesta Teräsmiehestä leivotaan Neuvostoliiton johtajaa: "Olen syntynyt etuoikeutettuna, mutta tekeekö se muka minusta pätevän johtajan sosialistiselle tasavallalle? Olen pahoillani, toverit, mutta pelkkä ajatuskin siitä on täysi vastakohta kaikelle, mihin meidät kasvatettiin uskomaan."

Huomatessaan kuitenkin, että vielä paljon pitää uudistaa, ennenkuin hänen maansa kelpaa, hän päättää lopulta tarttua toimeen ja valjastaa supervoimansa Neuvostoliiton johtamiseen sosialismin rakentamiseksi koko maailmaan.

Samanaikaisesti Yhdysvallat yrittää epätoivoisesti käydä vastahyökkäykseen, ja palkkaa tiedemiehen suunnittelemaan Amerikalle oman teräsmiehen, ensin yhden, sitten toisen, sitten useita. Kaikki nämä osoittautuvat sosialistista Teräsmiestä heikommiksi. Amerikka alkaa jäädä tappiolle kylmässä sodassa, kun Teräsmiehen johdattamana yhä useampi maa siirtyy sosialismiin.

"Neuvostoliitto oli pelkkä hatara rakennelma Teräsmiehen noustessa valtaan. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin koko maailma on liittolaisemme."

"Entä Amerikka?"

"Ikävä kyllä siellä vallitsee yhä sotatila, eivätkä he vieläkään huoli tarjoamiamme apupaketteja. 350 miljoonaa ihmistä elää nälänhädän partaalla. Eikö olisi inhimillisempää vain vallata heidän maansa ja pakottaa heidän ruotuun koko muun maailman tavoin?"

"Se ei tule kysymykseenkään, vanha ystäväni. Tämä globaali vallankumous on ollut tähän asti veretön, eikä meillä ole mitään syytä vaihtaa taktiikkaa."

Mutta kaikesta huolimatta myös Neuvostoliiton sydämessä kytee kapina. Pientä moskovalaista anarkistien terroristijoukkoa johtaa henkilö, jonka vanhemmat teloitettiin Stalinin puhdistuksissa hänen ollessaan lapsi. Näin hän päätti omistaa elämänsä systeemin vastaiselle taistelulle, ja hänestä tuli - Batman.

Kyseessä on vain yksi itse Teräsmies-tarinan vaihtoehtotodellisuudellisuuden lisäksi albumissa mukana olevista hauskan-kieroista ristisiitoksista; Karvalakkipäisen Batmanin mukana ovat, tarinan puitteista johtuvat omat erikoisuutensa saaneina, Ihmenainen, Lex Luthor, Roswell ja Alue 51 ja muutama muu.

--

Albumi on täynnä riemukasta läppää ja satiiria, ja yleisarvosana on kirkkaasti positiivisella. Näin siitä huolimatta, että albumin lopussa tarina lässähtää, ikäänkuin sivut olisivat loppuneet kesken ja juttu olisi pitänyt saada äkkiä päätökseen.

Ja löytyy albumista muitakin kriittisen marxilaisen lukijan silmään pistäviä epäkohtia. Tarinan eräistä yksityiskohdista ajoittain näkyy, että käsikirjoittaja Mark Millar ei sittenkään ymmärrä, mistä sosialismissa on kyse, vaan katsoo asiaa - vaikkakin hyväntahtoisesti - vasemmistoliberaalin silmälasien lävitse.

Kun NKVD:n johtaja sanoo katkerana Teräsmiehelle:

"Olet Marxin opetuksen täydellinen vastakohta. Elävä todiste siitä, että kaikkia ei luotu tasa-arvoisiksi." (s. 26),

niin Marxinsa lukeneet älähtävät. Marxko muka oli sitä mieltä, että ihmiset ovat (tai heidän "tulisi olla") keskenään tasa-arvoisia? 'Gothan ohjelman arvostelussa' Marx kirjoittaa:

"Tämä yhtäläinen oikeus on erilaista oikeutta erilaiseen työhön. Se ei tunnusta mitään luokkaeroja, koska kukin on vain työläinen niinkuin toisetkin, mutta erilaisen yksilöllisen lahjakkuuden .. se tunnustaa vaiteliaasti luonnon antamiksi etuoikeuksiksi. Siis sisällöltään se on kuten kaikki oikeus eriarvoisuusoikeutta. Luonnostaan oikeus voi olla vain saman mittapuun soveltamista, mutta eriarvoisiin yksilöihin (eivätkä nämä yksilöt olisi erilaisia, elleivät he olisi eriarvoisia) voidaan soveltaa samaa mittapuuta vain mikäli heitä tarkastellaan samasta näkökulmasta, käsitellään vain yhdeltä määrätyltä puolelta .. Toinen työläinen on naimisissa, toisella on enemmän lapsia kuin toiselle jne. Jos kumpikin suorittaa yhtä paljon työtä ja saa siis samanlaisen osan yhteiskunnallisesta kulutushyödykkeiden varannostam niin todellisuudessa toinen saa enemmän kuin toinen, on rikkaampi kuin toinen jne. Jotta vältyttäisiin kaikilta tällaisilta epäkohdilta, oikeuden tulee olla erilainen eikä yhtäläinen." (Valitut teokset 5, ss. 537-8)

Näin Millar, NKVD:n johtajan suulla, kuvaa Marxin pikkuporvarillisena tasa-arvoidealistina, joita on 13 tusinassa.

Asian ydin kuitenkin on, että se kritiikki, jota NKVD:n johtaja esittää Teräsmiestä kohtaan Marxia verukkeena käyttäen, on pelkkää kateutta tämän henkilökohtaisista ominaisuuksista. Sillä, että joku on kauniimpi, vahvempi, kätevämpi jne, ei sinänsä ole mitään tekemistä luokkaerojen kanssa, eikä näin ollen liity Marxiin kovinkaan paljon - ei varsinkaan siinä määrin kuin puheena oleva kommentti edellyttäisi.

Millarin konkreettisen politiikan tuntemuksen puutetta osoittaa myös seuraava, Yhdysvaltain presidentin suuhun pantu lause:

"Lennän tänä iltapäivänä Helsinkiin keskustelemaan kriisitilanteesta muiden Nato-maiden johtajien kanssa." (s. 5)

Olisiko Nato-maiden johtajien ollut mahdollista kokoontua Helsingissä 50-luvun alussa? Tuskinpa vain! Varsinkin kun itse albumissakin Suomi, toisin kuin Länsi-Euroopan Nato-maat, on merkitty samalla punaisella kuin Neuvostoliitto ja muut sosialistiset maat! (s. 35)

Entäpä seuraava kommentti:

"Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että meidän ei pitäisi kuluttaa rahaa avaruusohjelmaan, kun amerikkalaiset näkevät nälkää. Mitä mieltä olette, sir?" (s. 76)

Tässä vaiheessa tarinaa jo miltei koko maailma on sosialismissa. Olisiko tällöin kuviteltavissa, että suunnitelmatalous olisi kuitenkin vielä niin alkeellisella pohjalla, että tuotantopäätösten välittäjänä ja toimeenpanijana pitäisi käyttää rahaa? Entä miten on mahdollista, että tämä Neuvostoliitossa käyty keskustelu sisältää puhuttelun "sir", sen sijaan että sanottaisiin "toveri"? Anteeksiantamatonta tietämättömyyttä!

Millar itse kertoo, mitä halusi tarinalla kertoa:

"Olen kirjoittanut tämän ikäänkuin Kulta-ajan Teräsmiehenä, missä tarina alkaa oikeastaan vasta hänen saapuessaan maaseudulta suureen Moskovaan, idealistisena ja järjestelmäänluottavaisena, aivan kuten meidän Teräsmiehemme luottaa kapitalismiin ja amerikkalaiseen elämäntapaan. Halusin tehdä jotain shakespearemaista ja aloittaa hahmolla, joka vain halusi tehdä oikein, ja kuitenkin päätyi tekemään joitakin pahoja virheitä matkan varrella. Se on kommentaari Neuvostoliiton romahduksesta, tietysti, mutta kuten paras tieteiskirjallisuus, käytän sitä allegoriana sille maailmalle, jossa elämme, ja Teräsmiehen maailmanvalloitus on itse asiassa pätevä vertaus sille, mitä Amerikassa on tapahtunut viimeisen kymmenen tai viidentoista vuoden aikana. Koko juttu liittyy Imperiumeihin ja siihen tosiasiaan, että nämä monoliittiset rakennelmat ovat tuhoontuomittuja alusta lähtien."

Tietysti on täysin epärealistista ja kohtuutonta odottaa luokkakantaista Teräsmies- tai muuta sarjakuvaa, joten nämä saivartelut ovat enempi arvostelijan omaa tärkeilyä kuin vakavaa kritiikkiä 'Toveri Teräsmiehen' laatua kohtaan: kyseessä on mielenkiintoinen ja viihdyttävä satiiri, jota voin suositella jokaiselle itseäänkunnioittavalle kommunistille. Käykää kiinni!

Joonas Laine

Lähteitä:

http://theages.superman.ws/History/redson/
http://www.ugo.com/channels/comics/features/superman_redson/default.asp
http://www.supermanhomepage.com/comics/interviews/interviews-intro.php?topic=c-interview_millar3

takaisin alkuun

---

Tekijänoikeus luovuuden kahleena

Muutama vuosi sitten Walt Disney Company huomasi, että sen ykköstähti, Mikki Hiiri, alkaa ikääntyä: koska hahmon luoja, Walt Disney, kuoli 1966, Mikki Hiiri oli vaarassa pudota tekijänoikeussuojan ulkopuolelle vuonna 2003. Tämä olisi tarkoittanut, että Disneyllä ei enää olisi yksinoikeutta Mikkiin ja vanhoihin Mikki-elokuviin.

Niinpä 1998 Disney yhdessä muiden alan yhtiöiden kanssa lobbasi edustaja Sonny Bonon esittämään tekijänoikeuslain muutosta, jolla tekijänoikeusaikaa pidennettäisiin. Esitys meni läpi. Lainsäädäntö kattoi kaikki kirjat, artikkelit, laulut ja graafiset teokset jotka olivat saaneet suojan vuoden 1923 jälkeen, ja jatkoi niiden suojaa vähintään 20:llä vuodella: Vuonna 1978 tai myöhemmin suojatut teokset suojattiin 70 vuotta luojiensa kuoleman jälkeen (aikasempi suoja oli 50 vuotta), ja ennen vuotta 1978 luodut teokset saivat 95:n vuoden suojan riippumatta siitä, milloin niiden luoja kuoli.

--

Perinteisesti tekijänoikeuden tarkoituksena on pidetty sen takaamista, että ihmisillä olisi yllyke luoda ja kehittää jotain; tekijällä pitää olla varmuus siitä, että hän pääsee itse hyötymään työnsä tuloksista. Tämän ajatuksen lausuu julki myös Microsoft Corporationin perustaja ja johtaja, maailman rikkain mies Bill Gates:

"Sanoisin että maailman talouksissa on tänä päivänä enemmän syytä uskoa immateriaalioikeuksiin kuin koskaan. Maailmassa on nykyään vähemmän kommunisteja kuin aikaisemmin. On kylläkin jonkin sortin nykykommunisteja, jotka eri tekosyiden varjolla haluavat eroon kannustimista muusikoille ja elokuvien ja tietokoneohjelmien tekijöille. He uskovat että noiden kannustimien ei pitäisi olla olemassa [..] en epäile hetkeäkään että - ja myös kun sanotaan että halutaan olla kaikkein kilpailukykyisin talous - on oltava myös kannustinjärjestelmä. Immateriaalioikeuksien suoja on kannustinjärjestelmä tulevaisuuden tuotteille."

Luovuuden kannustin -selityksen rinnalle on kuitenkin yhä enemmän kohonnut toinenkin perustelu: tekijänoikeus on tarpeen, jotta tekijä voisi tehokkaammin hallinnoida jo luotua ja kehitettyä "henkistä omaisuutta" (intellectual property), oli kyse sitten musiikista, elokuvista tai teollisista menetelmistä. Juuri tästä jälkimmäisestä selityksestä oli Disneyn tapauksessa kyse, koska tietenkään kukaan ei odota tekijänoikeussuojan pidentämisen kannustavan jo kuolleita taiteilijoita luomaan lisää teoksia.

Niinpä Tekijänoikeusrekisteri (Register of Copyrights) kertoi mainittuun lainsäädäntöön liittyen kongressille, että "tekijänoikeussuojan puute .. ehkäisee teosten leviämistä, koska julkaisijat ja muut teoksen käyttäjät eivät voi ottaa sijoittamiseen liittyvää riskiä ilman takuita yksinoikeudesta .. Teoksen tekijänoikeussuoja merkitsee siihen tehdyn, julkaisemiseen liittyvän sijoituksen suojaamista."

Perustelun ollessa tämä ei ole enää mitään pohjaa vaatimuksille tekijänoikeuden ajallisesta rajasta, koska teoksen hallinnoinnin tehokkuusvaatimukset ja hallinnointiin liittyvät riskit ovat tottakai olemassa yhtä hyvin kymmenen kuin sadankin vuoden päästä.

Voi hyvin osoittautua, että Mikki ei pääse vapaaksi edes vuonna 2023.

--

Entä kuka on "tekijä", jonka oikeuksia halutaan suojata? Näyttää siltä, että kyseessä on pitkälti pelkkä myytti: puhe "tekijästä" ja hänen oikeuksistaan kätkee alleen sen, että nykymaailmassa esimerkiksi yksittäiset taiteilijat eivät useinkaan itse omista oikeuksia omiin teoksiinsa, vaan ne omistaa esimerkiksi levy-yhtiö. "Yksilöä" suojaamaan tarkoitettu lainsäädäntö takaakin suurten yhtiöiden monopolioikeudet.

Tekijänoikeutensa itse omistava taiteilija/keksijä on samanlainen kapitalistisen ideologian ylläpitämä harhakuva kuin tuotantovälineensä itse omistava liikkeenharjoittajakin.

Bill Gatesin on hyvä puhua suojista ja kannustimista, sillä kaikki Microsoftin työntekijöiden tekemät keksinnöt ovat Microsoft Corporationin omaisuutta. Disney-yhtiöiden menestys pohjaa tietenkin samaan, ja lisäksi eräässä mielessä vielä härskimpäänkin taktiikkaan: poimitaan kansantarustosta tai vanhojen, suojaamattomien tarinoiden joukosta parhaat palat, tehdään niistä elokuva ja oheiskrääsää ja aidataan näin yhteisestä kulttuurista vallattu alue tekijänoikeuslainsäädännöllä muiden ulottumattomiin.

Joonas Laine

Lähteitä:

Mark Lemley: Ex Ante vs. Ex Post Justifications for Intellectual Property http://news.com.com/Gates+taking+a+seat+in+your+den/2008-1041_3-5514121-4.php?tag=st.num http://www.digitaljournal.com/news/?articleID=4031 http://www.techreview.com/articles/02/11/shulman1102.asp http://www.economist.com/printedition/displayStory.cfm?story_ID=1378700

takaisin alkuun

---