Kotimaa (2005 arkisto)

- Suomen hallituksen ilmastostrategia ei riitä torjumaan ilmastonmuutosta -- 20.11.2005
- Merimies-Unioni voitti Rosella-kiistan Lontoon valitustuomioistuimessa -- 6.11.2005
- Englantilainen kauppaoikeuden päätös rajoittaa lakko-oikeutta Suomessa -- 24.10.2005
- Ay-liike ja pätkätyöläiset -- 12.10.2005
- Juha Siltala: Työelämän huonontumisen lyhyt historia -- 29.9.2005
- Pimeä työ kuriin -- 18.9.2005
- Ilmastonmuutos -- 11.9.2005
- Valtio jakaa ilmaisia päästöoikeuksia yhtiöille -- 21.8.2005
- Loimaan kassa ja ay-liike -- 14.8.2005
- Euroopan parlamentti käsittelee ohjelmistopatentteja -- 20.6.2005
- Mahdollisuuksien torit ja YK:n vuosituhattavoitteet -- 6.6.2005
- Euroopan perustuslaki kolonialismin välineenä -- 9.5.2005
- Hoitotakuu voimaan maaliskuussa -- 21.3.2005
- Suomi - Euroopan osavaltio -- 24.1.2005
- Nuorison sosiaalinen asema -- 24.1.2005
- Perusturvaoikeudet kuuluvat myös opiskelijoille -- 24.1.2005

Suomen hallituksen ilmastostrategia ei riitä torjumaan ilmastonmuutosta

Hallitus hyväksyi perjantaina kansallisen energia- ja ilmastostrategian lukuisten viivästysten jälkeen. Strategian tavoite on vastata Kioton ilmastosopimuksen ja erityisesti päästökaupan velvoitteisiin, mutta toteutettava politiikka jää kauas siitä, mikä on ehdottoman välttämätöntä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Kioton sopimus jo itsessään oli täysin riittämätön askel, kun kilpailukyvyn säilyttämisen pakottava tarve oli hallituksille ilmastonmuutoksen torjumista tärkeämpää.

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace pitävät nyt hyväksyttyä strategiaa katastrofina, jolla Suomi kieltäytyy kantamasta rikkaan maan vastuuta olla päästöjen vähentämisen eturintamassa.

Elinkeinoelämän keskusliitto puolestaan piti strategiaan liittyvää teollisuuden sähköveron puolittamista hyvänä, vaikka vaati samaan hengenvetoon lisää helpotuksia. Niin ikään hallitusta vaadittiin ostamaan kapitalistien puolesta lisää päästöoikeuksia ulkomailta jo luvatun 10:n miljoonan tonnin lisäksi; nykynäkymin Suomi ylittää 70,5:n tonnin päästökiintiönsä vuonna 2012 yli 50:llä tonnilla.

Strategiaan sisältyy myös 30:n miljoonan tuki uusiutuville energiamuodoille, mutta se kalpenee kun sitä verrataan esim. siihen sataan miljoonaan, jolla hallitus nyt tuki teollisuutta puolittamalla sähköveron.

Joonas Laine

Greenpeacen lehdistötiedote
Suomen Luonnonsuojeluliiton lehdistötiedote

--

Suomen luonnonsuojeluliiton tiedote 18.11.2005

Suomen ilmastostrategia on pettymys

Kotimaan ilmastopolitiikan valmistelusta vastaava kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen esitteli tänään kansallista energia- ja ilmastostrategiaa eduskunnassa valikoidulle toimittajayleisölle. Luonnonsuojeluliiton saamien tietojen mukaan esitykset eivät sisällä parannuksia aiemmin kuultuun. Strategia ei käännä Suomen kasvihuonekaasupäästöjä laskuun.

Tällaisenaan Suomen kansallinen ilmastostrategia ei ole riittävä ilmastonmuutoksen torjumiseen. Merkittävien päästövähennyksien sijaan se pikemminkin tarjoaa mahdollisuuden runsashiilisten polttoaineiden käyttöön. Se ei anna myöskään riittävää selkänojaa Suomen aktiiviselle toiminnalle viikon päästä alkavissa kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa Montrealissa.

[..]

--

Lehdistökommentti, 18.11.2005

Hallituksen ilmastostrategia ei vastaa haasteeseen

Hallitus pääsi tänään sopuun energia- ja ilmastostrategiastaan, joka tuodaan eduskuntaan kuun lopussa. Greenpeacen mielestä ilmastostrategia ei vastaa ilmastohaasteeseen, koska se ei luotsaa Suomea tiukkoihin päästövähennyksiin, joita vakavien ilmastonmuutosten estäminen vaatii.

- Ilmastostrategian sijaan hallitus on tuomassa eduskuntaan ilmastokatastrofia. On häpeällistä, että Suomen kaltaisessa rikkaassa maassa ei haluta kääntää päästöjä laskuun edes vuoteen 2025 mennessä. Miten kehitysmaat saataisiin mukaan jos oma asenteemme on tällainen, Greenpeacen energia-asiantuntija Harri Lammi kysyy.

- Ministerit eivät näytä tajunneen, että peruuttamattomat ilmastomuutokset, kuten Grönlannin jäätiköiden ja Siperian ikiroudan sulaminen tai Amazonin palaminen käyvät kalliiksi ihmiskunnalle. Nykyiset keskustelut päästövähennysten kustannuksista ovatkin absurdeja. Nyt teollisuusmaissa luotavat linjaukset ratkaisevat, toteutuvatko nämä peruuttamattomat ilmastonmuutokset. Niiden välttämiseksi päästöt pitää globaalisti saada taittumaan kahden vuosikymmenen sisällä. Suomen hallitus ei ilmastostrategiassa näytä kantavan tästä vastuutaan, Lammi lisää.

takaisin alkuun

---

Merimies-Unioni voitti Rosella-kiistan Lontoon valitustuomioistuimessa

24. lokakuuta .kom kirjoitti, kuinka englantilaisen kauppaoikeuden päätös kavensi työtaisteluoikeutta Suomessa, kun oikeus kielsi pakotteiden uhalla Suomen Merimies-Unionia millään keinoin estämästä tai painostamasta Viking Linea tämän aikoessa ulosliputtaa aluksensa Rosellan Viroon.

Marraskuun kolmas päivä saatiin kuitenkin uutinen, että Merimies-Unioni oli onnistunut kumoamaan tämän tuomion valitustuomioistuimessa.

Kyseessä on selkeä torjuntavoitto, mutta tällainen läheltä piti -tilanne voi uusiutua milloin tahansa siinä ilmapiirissä, joka Euroopan unionissa vallitsee. Esimerkiksi Ruotsissa on paraikaa käynnissä juttu, jossa latvialainen yritys yrittää murtaa ruotsalaisia työehtoja väittäen niiden rajoittavan kilpailua.

Kuten kauppaoikeuden professori Niklas Bruun totesi, nyt punnittiin sitä, miten pitkälle ja miltä osin EU-oikeus on myös suoraan Suomessa noudatettavaa oikeutta. Tässä tapauksessa vaaka kallistui suopeasti.

Ay-liikkeen olisi kuitenkin jo ajat sitten pitänyt ymmärtää varautua tällaisiin hyökkäyksiin, mutta sen sijaan SAK:n johto oli itse ajamassa jäsenyyttä syytäen jäsenten rahoja EU-myönteiseen kampanjaan. Nyt sitten hämmästellään lopputuloksia: miten on mahdollista, että porttien lennettyä selälleen rosvot ovatkin käyttäneet tilaisuutta hyväkseen!

Ohessa Suomen Merimies-Unionin asiasta antama tiedote.

Joonas Laine

Lontoon tuomioistuimen päätös Viking Linen Rosellaa koskevassa jutussa
Merimies-Unioni voitti Rosella-kiistan Lontoon valitustuomioistuimessa

---

Helsinki 3.11.2005
Merimies-Unioni voitti Rosella-kiistan Lontoon valitustuomioistuimessa

Lontoon valitustuomioistuin on tänään kumonnut Lontoon kauppatuomioistuimen kesällä tekemän päätöksen, jonka mukaan Suomen Merimies-Unioni ja Kansainvälinen kuljetustyöntekijöiden liitto ITF eivät saa ryhtyä minkäänlaisiin toimiin, jotka voisivat vaikuttaa Viking Linen toimintakykyyn tai työ- ja palkkaehtoihin. Mahdolliset painostustoimet olisivat kauppaoikeuden mielestä olleet oikeuden halveksumista ja olisivat johtaneet liiton varojen takavarikoimiseen.

Valitustuomioistuin päätti oikeudellisten kysymysten osalta kysyä asiassa neuvoa EU-tuomioistuimelta.

Nyt läpi menneessä valituksessaan Merimies-Unioni katsoi, että kauppatuomioistuimen päätös oli Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen. Se puuttui suomalaisten perusoikeuksiin: sananvapauteen, yhdistymisvapauteen ja lakko-oikeuteen.

Kesän päätöksen taustalla oli Viking Linen vaatimus, että varustamolla on oltava oikeus neuvotella jonkin muun EU-maan rekisteriin liputettavan Rosella-aluksen työehtosopimuksesta myös muiden ammattiliittojen kuin Merimies-Unionin kanssa.

Rosella ajaa Helsingin ja Tallinnan välisessä liikenteessä Suomen lipun alla täysin suomalaisella miehistöllä, johon noudatetaan Merimies-Unionin viime syksynä tupon yhteydessä sovittua tessiä. Yt-neuvottelut aluksen ulosliputtamisen johdosta ovat käynnissä.

takaisin alkuun

---

Englantilainen kauppaoikeuden päätös rajoittaa lakko-oikeutta Suomessa

Vuoden 2004 elokuussa Suomen suurin varustamotyönantaja Viking Line haastoi Suomen Merimies-Unionin ja Kansainvälisen kuljetustyöväen liiton ITF:n lontoolaiseen kauppaoikeuteen. Syynä oli, että Merimies-Unioni oli uhannut Vikingiä työtaistelutoimenpiteillä, kun yhtiö pyrki ulosliputtamalla (ts. siirtämällä laivan jonkin toisen maan rekisteriin) saattamaan voimaan virolaiset työehdot Viking Rosellalla. Unioni sai tukea kansainväliseltä järjestöltään ITF:ltä, joka kehotti jäsenjärjestöjään olemaan antautumatta neuvotteluihin Viking Linen kanssa.

Tällä tavoin ulosliputus tehtiin käytännössä mahdottomaksi.

Viking Line vaati haasteessaan, että Kansainvälisen Kuljetustyöväen Liiton ITF:n tulisi ilmoittaa jäsenjärjestöilleen, että Viking Line saa neuvotella jonkin muun EU-maan rekisteriin liputettavaa Viking Rosellaa koskevasta työehtosopimuksesta myös muiden ammattijärjestöjen kuin Merimies-Unionin kanssa. Lisäksi Viking Line pyysi oikeudelta päätöstä, jonka mukaan Merimies-Unioni ei saisi ryhtyä ulosliputetun Rosellan osalta painostustoimenpiteisiin Viking Linea kohtaan.

Nämä päätökset Viking Line sitten saikin oikeudesta viime kesäkuussa, ja ne vahvistettiin Helsingin käräjäoikeudessa toimeenpanokelpoisiksi. Näin Suomen Merimies-Unionin on rangaistuksen uhalla pidättäydyttävä painostustoimenpiteistä - lakoista, boikoteista ym. - tai edes kehottamasta muita tahoja tällaisiin toimenpiteisiin!

Ja rangaistukset ovat ytyä tavaraa: Merimies-unionin puheenjohtaja Simo Zitting voidaan muun muassa vangita, ja Unionin omaisuus voidaan jäädyttää. Kyse on siitä, että suomalaisten työläisten työtaisteluoikeutta kavennettiin saman lain voimalla, jolla Thatcher 80-luvulla murskasi Englannin kaivostyöläisten lakot.

Miten tämä voi olla mahdollista? Siten, että Suomi on Euroopan unionin jäsen.

Jos jossain toisessa maassa tulee tuomio, niin käytännössä se pannaan täytäntöön toisessa EU:n jäsenvaltiossa. Niinpä Viking Line menikin hakemaan päätöstä juuri englantilaisesta kauppaoikeudesta, kun arveli saavansa sieltä mieleisiään päätöksiä. Ilmiö on niin yleinen, että sille on oma sanakin: forum shopping.

Handelhögskolanin kauppaoikeuden professi Niklas Bruun arvelee, että tässä oltiin selvästi hakemassa lakko-oikeuden rajoittamista, ja vieläpä ennakkotapausta, jonka valossa sitten muita vastaavia tapauksia jatkossa tulkitaan. "EY-oikeus on osa Suomen oikeutta. Ja tässähän nyt punnitaan tavallaan sitä, että missä määrin EU-oikeus mahdollisesti rajoittaa Suomessa perinteisesti vallalla ollutta työtaisteluvapautta."

Eurooppalaisen pääoman ääni on puhunut, joten kansat vaietkoon!

Merimies-Unionissa ollaan tietenkin raivoissaan. Samalla kun valtio syöttää laivayhtiöille lisää tukea niiden kannattavuuden turvaamiseksi, yhtiö jakaa osakkailleen mehukkaita osinkoja. Seuraava yhtiökokous on joulukuussa, saa nähdä millainen joulusaalis on siellä jaossa.

Kommenttien perusteella vaikuttaa kuitenkin, että esim. Merimies-Unionin puheenjohtaja Zitting ei ole aivan tilanteen tasalla. Hänen mielestään Unioni - emmekä tarkoita nyt Euroopan unionia - ei ole tekemässä mitään lainvastaista, mutta silti vaikka toimitaan Suomessa täysin laillisesti, kuinka voidaan vangita täysin laillisesta toiminnasta ja julistaa omaisuus takavarikoiduksi.

Edelleen Zittingin mukaan Merimies-unionilla on ensisijainen neuvotteluoikeus Suomen lipun alla purjehtivalla aluksella, jossa on suomalainen miehistö, suomalainen työnantaja ja joka purjehtii Suomessa, ja että Rosellan mahdollinen ulosliputtaminen ei saa johtaa yhdenkään suomalaisen merimiehen irtisanomiseen tai lomauttamiseen.

Sopii toki olla tätä mieltä, ja hyvä niin. Mutta ymmärtämättä jää, että EU-oikeus vain on luokkaoikeutta, jota porvaristo jakelee omien etujensa mukaisesti tässäkin tapauksessa. Ei siinä hyvänkään ay-miehen sana paljon paina, kun toisessa vaakakupissa makaavat yhtiön voitot. Viking Linen operatiivinen johtaja Harri Winter: "Se on aivan puhtaasti kannattavuuskysymys. Emme ole saaneet Rosellan liikennettä kannattavaksi tämän runsaan kahden vuoden aikana kun ollaan liikennöity. Se on se on syy."

Oikea johtopäätös olisi vaatia vähimmäistoimenpiteinä irtautumista EU:sta ja tiukkojen rajoitusten säätämistä pääoman liikkeille. Näin pantaisiin sulku laivojen, sokerintuotannon ja teollisuuden työpaikkojen ulosliputuksille. Muun muassa.

---

Näille vaatimuksille voisi antaa painiketta ja vauhtia esim. ottamalla käyttöön vastaavat menetelmät ja asenteen, joita Niilo Wällärin aikainen Merimies-Unioni käytti taistellessaan merimiesten ja muiden työläisten etujen puolesta.

"Joulukuun 14. päivänä 1962 lähetti ministeri Onni Koski valtiovarainministeriön nimissä kiertokirjeen n:o 3110/10. 7. 1962 seitsemälle valtion keskusvirastolle, joita kehotettiin ryhtymään neuvotteluihin vain kunkin alan 'edustavimman työntekijäjärjestön kanssa' [..] saatettiin pitää selvänä, että vain SAK:hon kuuluvat ammatilliset järjestöt katsottaisiin sellaisiksi, joitten kanssa saataisiin neuvotella työehtosopimuksista.

"Merimies-Unionin puheenjohtajana sain minäkin kutsun ministeri Kosken 'informoitavaksi'. Kysyttyäni, mitä tilaisuudessa käsitellään, ilmoitettiin siellä tulevan esille valtion palveluksessa olevien työasioita. [..] Koska Rautatieläisten Ammattiyhdistysten Liiton yli 6000 jäsentä käsittävä jäsenistö niin ikään on valtion palveluksessa, kysyin liiton sihteeriltä Alppiselta, oliko hän saanut kutsun. Hän ei tiennyt tilaisuudesta mitään. [..] Teräs- ja konepajatyöväen Ammattiliitto ei myöskään ollut saanut kutsua. [..] Avattuaan kokouksen ministeri Koski selosti tilannetta ja kehotti sitten sihteeri Alppista ja Teräs- ja Konepajatyöväen Ammattiliiton edustajaa poistumaan [..] Ilmoitin, että kun kerran kaikkia valtion palveluksessa olevien ammattiliittojen edustajia ei suvaita tilaisuudessa ja siitä täten muodostuu klikkikokous, en Merimies-Unionin edustajana halua olla mukana sellaisessa ryhmätoiminnassa.

"Tammikuun 4. päivänä soitin pääministerille ja huomautin, että neuvottelukielto tulee johtamaan ikävyyksiin [..] Ellei [Merimies-Unionin vaatimuksiin syrjimisen lopettamisesta] suostuta, ryhtyy Merimies-Unioni tammikuun 18. päivän jälkeen sellaisiin toimenpiteisiin, että ensin pysäytetään valtion jäänmurtajat, kelirikko-, tarkastus- ja muut alukset määräajaksi sekä, ellei sekään auta, taistelua laajennetaan.

"Merimies-Unioni oli saanut valtuudet tällaisiin toimenpiteisiin jäsenistöltä, joka toimitetussa äänestyksessä oli antanut 2965 ääntä taistelun puolesta ja vain 19 sitä vastaan."

"Tammikuun 7. päivänä soitettiin TVH:sta, että ministeriö nyt oli antanut oikeuden neuvotella Merimies-Unionin kanssa. [..] Kun menimme TVH:hon 11.1., kysyin heti, onko hallitus antanut työvirastoille luvan ryhtyä neuvottelemaan myös muitten syrjittyjen ammattiliittojen kanssa. Saimme vastauksen, että heille oli annettu lupa neuvotella vain Merimies-Unionin kanssa. Tällöin panimme paperimme salkkuihin, kiitimme herroja ja selitimme, ettemme ryhdy neuvottelemaan, ennen kuin syrjiminen on lopetettu jokaisen liiton kohdalla. [..] Tammikuun 18. päivästä lähtien alkoi taistelu syrjintää vastaan."

"Kun satamien saartaminen helmikuun puolella oli johtanut siihen, että vientiteollisuuden asema alkoi käydä arvelluttavaksi, tuli luokseni eräänä päivänä Yhtyneitten Paperitehtaitten pääjohtaja, vuorineuvos Juuso Walden ja pyysi ryhtymään sellaisiin toimenpiteisiin, että laivat pääsisivät lähtemään merelle. [..] Ilmoitin vuorineuvos Waldenille, että ratkaisu oli maan hallituksen käsissä, joka oli provosoinut tilanteen syrjintäpolitiikallaan."

"15.2. illalla kutsuttiin minut ja Unionin sihteeri Johansson valtioneuvostoon virkaatekevän pääministerin Virolaisen puheille. Hän halusi saada varmuuden siitä, että taistelu lopetetaan, jos valtioneuvosto asettaa sovitteluelimen. Luonnollisesti ilmoitimme ministeri Virolaiselle, että tapahtuu, kuten olimme luvanneet. [..] Heti sovitteluelimen asettamisen jälkeen Merimies-Unionin hallitus lopetti taistelutoimenpiteet ja 16.2. jäänmurtajat lähtivät jatkamaan toimintaansa. Samoin ryhtyivät tehtäviinsä kaikki ne, jotka olivat osallistuneet taisteluun ammatillisten järjestöjen syrjimistä vastaan."

"Ilmakuljetusalan Ammattiliiton kohdalla tapahtuneen ratkaisun jälkeen päätyi sovitteluelin samanlaiseen tulokseen myös muitten syrjittyjen ammattiliittojen osalta. Työehdoista oli neuvoteltava. Näin maan hallitus hävisi pöyhkeästi aloittamansa taistelun."

"Vientitavaran ruuhka satamissa oli ehditty purkaa vain osittain, kun maaliskuun 1. päivänä 1963 puhkesi virkamieslakko. [..] Maaliskuun 28. päivänä aikoi maan hallitus antaa 'armoniskun' lakkolaisille. Pääministeri Karjalainen luki radiossa ja televisiossa uhkavaatimuksen lakkolaisille. [..] Uhkavaatimuksen sisältö oli: Tämän jälkeen ei enää neuvotella lakkoa johtavien ammattiliittojen kanssa. Lakkolaisten on ilmoittauduttava toimipaikkoihinsa ja aloitettava työnsä viimeistään maaliskuun 30. päivän aamuna. Ne, jotka eivät silloin palaa toimiinsa, katsotaan valtion palveluksesta eronneiksi ja he menettävät kaikki virkamiehille kuuluvat oikeutensa."

"Tämän vuoksi kutsuin maaliskuun 28. päivän aamuna klo 10 koolle Merimies-Unionin hallituksen, jolle esitin, että maan hallitukselle jätetään viipymättä vaatimus sen virkamieslakkolaisille osoittaman uhkavaatimuksen peruuttamisesta. Ellei hallitus taivu, ryhdytään meriliikennettä pysäyttämään huhtikuun 1. päivästä lähtien. [..] Ilmeisesti tämä pudotti hallitusherrat maankamaralle, sillä jo ennen klo 12:ta kutsuttiin neuvotteluun ne ammattiliitot, joitten kanssa oli kieltäydytty keskustelemasta. [..] Puolenyön jälkeen saattoivat lakkoa johtaneet ammattiliitot radion välityksellä tiedottaa jäsenilleen, että sopimukseen oli päästy [..]"

Wälläri, 'Antoisia vuosia'. 1967. (ss. 257-271)

Joonas Laine

http://www.yle.fi/aohjelmat/apiste/arkisto/id18428.php
http://www.palkkatyolainen.fi/pt2004/pt0409/p041103-t8.php
http://www.smury.fi/?module=news&id=9
http://www.internationallawoffice.com/ld.cfm?Newsletters__Ref=11586

takaisin alkuun

---

Ay-liike ja pätkätyöläiset

Lauantaina 8. lokakuuta järjestettiin Helsingin messukeskuksessa tapahtuma nimeltä 'Oikeudet oikeudettomille', jossa pyrittiin etsimään keinoja, joilla ay-liike voisi vastata nk. epätyypillisten työsuhteiden lisääntymiseen yhteiskunnassamme. Epätyypillisiksi työsuhteiksi kutsutaan määrä- ja osa-aikaisia sekä vuokratyösuhteita.

Tilastokeskuksen uusimpien tietojen mukaan yli 60% kaikista uusista työpaikoista on määrä- tai osa-aikaisia, ja määräaikaisista työsuhteista lähes puolet kestää vain vuoden tai vähemmän. Kuitenkaan tällainen työ ei ole tekijöiden mieleen: Yli 80% määräaikaisista kertoo kysyttäessä tekevänsä määrä- ja osa-aikaistyötä, koska vakituista työtä ei ole tarjolla.

Ennen tapahtumaa SAK:n johto kuului lähetelleen ympäriinsä paimenkirjeitä, että tätä tapahtumaa ei sitten tueta. Vaikka metallin osastot olivat näkyvästi mukana järjestelyissä, Metallityöväenliitto ei liittona osallistunut tapahtumaan, vaan kehotti osastoja olemaan tekemättä mitään sen hyväksi.

Jotain mielenkiintoista tuntui siis olevan tekeillä.

Kokoontumisessa käyttivät puheenvuoroja työministeri Tarja Filatov, eri alojen pääluottamushenkilöt, muutama pätkätyöläinen sekä myös liittotason johtoa oli paikalla mm. Rakennusliitosta ja Palvelualojen ammattiliitosta.

Kokouksen parasta antia olivat Rakennusliiton II puheenjohtajan Kyösti Suokkaan, SEL:in Veli-Matti Kuntosen sekä Foxconnin entisen pääluottamushenkilön Sari Toivosen puheenvuorot. Erityisesti Toivonen toi osuudessaan esille, millaisiin tarkoituksiin kapitalisti pätkätyöjärjestelmää härskeimmillään käyttää; sitä ja sen taustaa on syytä kuvata pitemmin myös tässä.

Kännykänkuoria valmistava Foxconn on entinen Eimo oy, jonka nimi vaihtui 2003, kun se myytiin Taiwaniin (aiemmin sen omisti Suomen rikkaimpiin ihmisiin kuuluva Jalo Paananen). Puolisen vuotta sitten yhtiön uusi johto ilmoitti vaihtavansa kemianliiton työehtosopimuksen metallin työehtosopimukseen, minkä johdosta kemianliittoon järjestäytyneet työläiset kävivät lakkoon. Työnantaja kuitenkin järjesti paikalle vuokratyöfirmoista rikkureita, jotka poliisisaattueessa kuljetettiin lakonalaisiin töihin.

Viime kesänä Foxconn ilmoitti irtisanomisista. 290 työläistä sai lähteä, perusteluina vanhat tutut: kustannustehokkuus ja kilpailukyvyn parantaminen. Mutta pian irtisanomisten jälkeen tilalle otettiin 40 vuokratyöntekijää, ja kohta toiset 40. Jopa vanhoja työntekijöitä soiteltiin takaisin töihin - vuokratyöläisinä! Kaiken huipuksi ne, joiden ylpeys ei kestänyt niellä tällaista nöyryytystä, joutuivat työvoimatoimistossa karenssiin, kun eivät ottaneet vastaan heille tarjottua työtä!

Näin vakinaiset työntekijät muutettiin määräaikaisiksi ihan lain voimalla.

--

Muissakin puheenvuoroissa oli toki sanottavaa.

Ennen puhujapönttöön nousemistaan viulua hanurin säestyksellä soittanut rakennusliiton II puheenjohtaja Kyösti Suokas iski asian ytimeen miettiessään nykymenon perusteluita - nehän vihjaavat että maailma on sillä tavoin muuttunut, valitettavasti, että pienevää kakkua on jakamassa entistä suurempi porukka. Mutta ei se niin ole, totesi Suokas. Maailma ei ole muuttunut, mutta arvomaailma kyllä on.

Suomessa on varallisuutta tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Fortumin optio-ohjelmiin riittää 500 miljoonaa muutamalle huippujohtajalle, mutta kaikkein pienituloisimmille liikenee vain 50 miljoonaa kansaneläkkeen korotuksiin.

Nuoria ei ole mitään syytä nöyryyttää ottamaan vastaan mitä tahansa työtä, eikä eläkeläisiä tai 40-vuotiaina työnsämenettäneitä ole pakko kyykyttää. Mikään luonnonlaki ei näin määrää. Suomessa on taloudelliset mahdollisuudet tarjota kaikille hyvä työpaikka, sanoi Suokas.

--

Tilaisuuteen oli kutsuttu myös prekariaattiverkoston Aleksi Lilleberg, joka esitti kritiikkiä pätkätyöläisen näkökulmasta. Hän oli ollut töissä Postissa ruuhka-apulaisena kolme vuotta, aina määräaikaisena korkeintaan kuuden kuukauden pätkissä. Etsiessään työpaikalta luottamushenkilöä kysyäkseen tältä määräaikaistyöhön liittyvistä asioista, ensikosketus ammattiliittoon ja sen harjoittamaan edunvalvontaan osoittautui varsin karvaaksi: "Emmä tiijä, nuo määräaikaisjutut on aina niin hankalia", kuului luottamushenkilön antama vastaus. Ketä kiinnostaa kysyä toista kertaa!

Lilleberg kritisoi seikkaa, joka tutkimuksissakin on havaittu yleisesti, nimittäin että pätkätyöläiset kokevat olevansa toisen luokan työläisiä, muutenkin kuin työehdoistaan johtuen. Vakinaisen ja ay-väen suhtautuminen ei aina ole ollut kaikkein parasta. Hän mainitsi esimerkinomaisesti, miten 50:n pätkätyöläisen saadessa kenkää - ts. kun heidän "sopimuksiaan ei jatketa" - pääluottamushenkilön voidaan nähdä TV:ssä silti sanovan, että "vältyimme irtisanomisilta".

Lilleberg mainitsi myös sivulauseessa ohimennen prekariaattiliikkeen erään avainajatuksen, että kannattaa muistaa, että kaikki eivät ehkä edes halua kokoaikaistyötä. Mutta toisin kuin monet prekariaattiliikkeen postmodernisti-ideologit, hän ei (ainakaan tässä tilaisuudessa) asettunut "perinteistä" ay-liikettä vastaan syyttäen sitä vanhentuneisuudesta, vaan jätti kysymyksen sillä tavoin avoimeksi, että ay-liike - modernin yhteiskunnan ilmentymä par excellence - voi parantaa asemiaan pätkätyönuorison keskuudessa suhtautumalla heidän ongelmansa vakavasti.

Elintarviketyöläisten Veli-Matti Kuntonen jatkoi Lillebergin aloittamasta aiheesta, pätkätyöläisten syrjäytyneisyydenkokemuksista, ja monet muutkin viittasivat hänen puheenvuoroonsa, mikä osaltaan kipeästi todisti siitä ongelmasta, jota itse tilaisuuteenkin oli tultu käsittelemään. Kuntonen totesi, että työnantaja on kieltämättä nerokkaasti onnistunut pelaamaan vakinaiset ja vuokratyöläiset toisiaan vastaan, kun vuokratyöläisten ottaminen voidaan perustella vakiväelle sillä, että vuokratyöläiset voidaan sitten potkia pois kun suhdanne muuttuu. Näin vakinaiset saavat jäädä.

Kuntonen peräänkuulutti myös paluuta kentälle; ay-liikkeen voima ei "todellakaan" lepää Hakaniemessä, SAK:n toimistolla, vaan työpaikoilla. Hän myös vaati kovempia rangaistuksia työnantajille tapauksissa, joissa henkilöltä evätään työpaikka syrjimällä tätä esim. kroonisen sairauden kuten diabeteksen vuoksi. Eräs epäkohta on myös, että syrjintäkysymyksissä näyttövelvollisuus on työntekijällä, joka kokee tulleensa syrjityksi, eikä työnantajalla.

Auto- ja kuljetusalan AKT:n sihteeri Juhani Koivunen toi pätkätyökeskusteluun hieman historiallista väriä kertomalla, että vuoteen 1972 asti kapitalistien niin kovin pelkäämistä satamatyöläisistä - 80% Suomen viennistä nimittäin kulkee satamien kautta - suurin osa oli pätkätyöläisiä, jotka palkattiin päiväksi kerrallaan. Tällä tavoin asia hoidetaan paikka paikoin vielä nykyäänkin. Koivunen mainitsi myös hupaisan anekdootin, miten joskus ennen - 70-80 -luvulla tai siinä - liitto sai neuvoteltua satamiin vakinaistamisohjelman, mutta erään sataman ammattiosasto torjui tämän. Aikojen muututtua tätä on kuitenkin kuulemma kaduttu katkerasti.

--

Heti tilaisuuden aluksi puhuneen työministeri Tarja Filatovin sanoma oli noloa kuunneltavaa ay-tapahtumassa. 90-luvun laman "joustot" kuulemma ovat puolustettavissa senhetkisen tilanteen valossa oikeina ratkaisuina, mutta valitettavasti vain jostakin syystä näkyy käyneen niin, että "lama jäi päälle". Lisäksi hän pyrki muotoilemaan vallitsevan tilanteen optimistin riemullisesta näkökulmasta: Vaikka usein sanotaan, että työehtojen parantaminen johtaa vain työpaikkojen maastapakoon, niin toisaalta vain tarjoamalla hyvät työehdot yritykset voivat saada osaavaa työvoimaa. Näin hyvät työehdot ja tuottavuuden kasvu eivät ole ristiriidassa.

Yrityksen näkökulmakin on tärkeä juttu. Jouston tarpeet voidaan tasata joustaville työaikajärjestelyillä, työaikapankeilla jne. On työntekijöidenkin etu, ettei tule niitä konkursseja!

Työläisten olisi siis vain alistuttava kapitalismin irrationaalisesta luonteesta johtuviin suhdannevaihteluihin, joiden puhaltaessa pörssiherrojen voitonhaaveet haihtuvat kuin kärpäsen pieru Saharaan. Kun työpaikat siinä samalla menevät alta, ei pidä suotta katkeroitua: kannattaa muistaa, että ei tätä kukaan halunnut, ja että kyllä yritysjohtokin kärsii, kun yhtiön tase ei enää kestäkään "markkinatalouden" vuoristoradan tuimaa kyytiä!

"Osaava työvoima", tuo nykyajan työläisaristokratia, jota IT-alan yritykset havittelevat leipiinsä tarjoamalla leikkipaikkaa muistuttavaa työympäristöä työsuhdepolkupyörineen, olohuoneineen ja hierojineen, ei sisältäne ammattiin valmistuneita nuoria, maahanmuuttajia tai nelikymppisinä työnsä menettäneitä joille nauretaan jos he kuvittelevat enää pääsevänsä töihin. Juuri nämä ihmisryhmät pahiten kärsivät niistä ehdoista, joilla pätkätöitä teetetään.

On kuvaavaa, että lähtiessään Filatov unohti hänelle ojennetun plakaatin puhujapöntön viereen. Taulussa oli listattu seuraavat vaatimukset:

1. Tilaaja tulee saattaa vastuuseen alihankkijan ja vuokrafirman työntekijöiden palkoista, veroista ja sosiaalivakuutusmaksuista. (Jos alihankkija ei itse niistä suoriudu.)

2. Ammattiliitoille tulee saada oikeus nostaa itsenäinen kanne työehtosopimuksia rikkovia työnantajia vastaan ja luottamusmiehille tulee saada oikeus valvoa alihankkijayrityksen palkanmaksua. (Usein yksittäinen pätkätyöläinen ei uskalla riitauttaa asiaansa irtisanomisen pelossa.)

3. Kulkuluvan käyttö tulee tehdä pakolliseksi kaikille työpaikoille, joissa käytetään ulkopuolista työvoimaa. (Rakennusliiton edustaja mainitsi, että usein työmaatarkistusten aikaan osa porukasta - harmaa työvoima - nähdään kiipeilemässä aidan yli.)

4. Työehtosopimusten viranomaisvalvontaan ja harmaan talouden torjuntaan tulee saada lisää voimavaroja. (Usein tarvittava lainsäädäntö olisi olemassa, mutta sen toteutumista ei todellisuudessa juurikaan valvota.)

5. Työlainsäädäntöä rikkovat yritykset tulee sulkea julkisten hankintojen tarjouskilpailujen ulkopuolelle.

6. Vuokratyö murentaa työehtosopimusten ja lakien vähimmäissuojaa. Vuokratyövoiman välittämisestä tulee tehdä luvanvarainen elinkeino. Vakituiset työsuhteet ja takuupalkka on turvattava myös vuokratyöläiselle.

7. Jokaisella Suomessa työskentelevällä tulee olla yleissitovien työehtosopimusten ja työlainsäädännön turvaamat edut ja oikeudet. Esitämme, että työntekijälle kuuluvan lakisääteisen turvan rikkominen katsotaan laittomuudeksi ja tahallinen alipalkan maksaminen saatetaan rikolliseksi teoksi, josta seuraa rikosoikeudellisia sanktioita.

Joonas Laine

takaisin alkuun

---

Juha Siltala: Työelämän huonontumisen lyhyt historia

Useasti toiminnan tiimellyksessä on helppo unohtaa, tai saattaapa jäädä suureksi osaksi havaitsemattakin, miten nykytilanteeseen on päädytty. Tämän laajemman näköalan saadakseen on kiivettävä tilastoaineistoa yhteenvetävän ja laajempia trendejä käsittelevän materiaalikasan päälle tarkastelemaan sen huipulta esimerkiksi viimeisen kahdenkymmenen vuoden tapahtumia. Yhtä helposti kuin tämä laajempi näköala unohtuu, saa kasan päältä avautuva näkymä katselijan haukkomaan henkeään. TÄMÄKÖ on oikeasti tapahtunut?! Ja NÄINKÖ nopeasti se tapahtui?!

Juha Siltalan viime vuonna julkaistu kirja, 'Työelämän huonontumisen lyhyt historia', on tällaisen näköalakorokkeen eräs suuri rakennuspala - ehkä jopa työelämän viime aikojen muutoksen merkittävin yhteenvetäjä, ainakin mitä teoksen saamaan huomioon tulee: Ilmestyessään kirja vietiin käsistä, niin että ostajat joutuivat listoille odottamaan uuden erän ehtimistä kirjakauppoihin. Suosio kertonee jotakin aiheen osuvuudesta ihmisten omaan kokemukseen.

Siltala tarjoaa kirjassaan näkymän siihen, miten työelämä on muuttanut muotoaan 60-70 -luvuilta 2000-luvulle tultaessa - ja mihin suuntaan. Tosin yhteyksiä kauemmaskin menneeseenkin voidaan tehdä:

"Palkkatyö on palannut lähemmäs sitä tavaramuotoa, joka sillä kapitalismin alkuaikoina oli. Työsuhde on riisuttu paternalismista ja poliittisesta säätelystä puhtaaksi markkinasuhteeksi täydellä riskillä. [..] 'Pätkätyöt' eivät ole uusi asia vaan oikeastaan palkkatyön kantamuoto, josta kulta-ajan omistetut työpaikat olivat historiallinen poikkeus. Ongelmaksi pätkätyöt on alettu mieltää sitä mukaa kuin työmarkkinoiden epävarmuus on alkanut ulottua aikaisemmin varmoina pidettyihin keskiluokkaisiin asemiin." (s. 134)

Tämän väitteen tueksi Siltala vyöryttää tilasto- ja tutkimusmateriaalin rinnalla työntekijöiden haastatteluita ja heidän henkilökohtaisia kokemuksiaan työelämän muutoksesta häkellyttävää tahtia. Tästä muutoksesta työn tekijät kyllä hyvin tietävät oman kokemuksensa kautta, mutta valtamediassa se jää pimentoon: siellä tätä muutosta kuvantaankin olennaisempien mittareiden, nimittäin pörssikurssien ja osakemarkkinoiden heilahtelujen, kautta.

"[J]ohdannaisinstrumenttien kauppa räjähti 1990-luvulla: korko- ja valuuttaoptioiden ja -futuurien yms. sekä korko- ja valuuttaswappien markkinat kasvoivat 1986 1088 miljardista USA:n dollarista 27 660 miljardiin dollariin 1997. Tätä voi perustellusti jo sanoa talouden virtuaalistumiseksi. [..] Maailman päivittäinen valuuttakauppa oli 1973 10-20 miljardia dollaria, 1983 60 miljardia, mutta kaksikymmenkertaistui siitä lähtien. 1990-luvulla saavutettiin tilanne, jossa vain 1/40 kansainvälisestä vaihdosta liittyy kauppaan. 1900-luvun loppuvuosina maailmalla päivittäin vaihtuneesta 1300 miljardin dollarin summasta (Bank für Internationalen Zahlungsausgleichin mukaan) 5 miljardia käytettiin tavaroiden ja palvelujen maksuun, loput valuutta- ja osakekeinotteluun. [..] Vuosina 1980-2000 maailmantalous kasvoi puolella, mutta osakearvot viisitoistakertautuivat. Pörssin vuoristorata ei seuraa tuotantoa eikä yritysten arvoa: HEX-indeksi ylsi korkeimmillaan 18 277 pisteeseen maaliskuussa 2000, vuodessa se oli laskenut 5314:ään. [..] Pääoman alettua liikkua vapaasti palkkavaatimukset ja julkinen kulutus on voitu tyrmätä talouden ylikuumenemisen uhalla: inflaatio on rahasta eläjille suurin peikko." (s. 90-92)

Eikä tämä vielä riitäkään:

"Vuosina 1989-93 pörssi menetti 70% arvostaan, asuntojen huippuunsa hilatut markkina-arvot taas puolittuivat mutta eivät kuitenkaan velat, joista maksettiin huippukorkoa huonontuneilla tuloilla. Pääoma tarrautui vakuuksiin eikä rahoittanut riskejä. Vuosina 1990-93 tuotanto laski 14% BKT:sta, työttömyysprosentti nousi kolmesta kahteenkymmeneen. Työllisyysaste putosi vuoden 1990 75%:sta 62%:iin vuonna 1995. [..] Vuonna 1992 valtiontaloutta paisutta 12%:lla BKT:sta pankkituki, joka lohkaisi vuotuisesta budjetista jopa neljänneksen [..] Ajan uusliberaalissa keskustelussa rahatalouden muutoksiin osatonta sosiaalivaltiota syytettiin hyvinvointivaltion paisuttamisesta, sosiaalitanttojen harjoittamasta holhouksesta ja uusavuttoman pullamössösukupolven kasvattamisesta. Suomen julkinen sektori, valtion osuus kansantuotteesta ja sosiaalimenot olivat nettoutettuina todellisuudessa OECD-maiden keskitasoa. [..] Vuosina 1985-2000 työn kokonaistuottavuus nousi 30% suhteessa USA:han ja ohittikin vertailukohteen." (ss. 112-114)

Joko riittää..? No ei! Kapitalistin nälkä vaatii edelleen lisää - ja tässä pelissä voittaja on se joka panee eniten halvalla:

"Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan mukaan Suomi on yhä kosinut sijoittajia huonosti, sillä vuonna 2000 Suomesta investoitiin ulkomaille kolme kertaa enemmän kuin Suomeen. Hyvin sitä vastoin on pärjännyt Irlanti, joka on vapauttanut ulkomaisen yritykset veroista ensimmäisen kymmenen vuoden ajaksi." (s. 108)

"Suomalaisten yritysten voittoja ei ole Ritva Pitkäsen tilinpäätöstutkimuksen (1990-2000) mukaan enää investoitu käyttöomaisuuteen vaan konserniyrityksiin, joista 70% on ulkomailla. Yritykset ovat sijoittaneet ulkomaille kaksi kertaa enemmän kuin Suomesta on sijoitettu Suomeen. Omaisuustulot ulkomailta olivat vuonna 2000 38 miljardia, omaisuusmenot ulkomaille 54 miljardia. Tämänpäiväiset voitot eivät muutukaan huomisen työpaikoiksi, niin kuin toivottiin pääomaliikkeitä vapautettaessa. [..] Teuvo Jungan mukaan investoinnit eivät tuotantoon eivät riittäneet korvaamaan edes laitteiden kulumista. 1990-luvun seitsenvuotinen talouskasvu saatiin aikaan pienemmillä investoinneillä kuin ennen lamaa mutta tuotannon määrä on nykyään 2,5-kertainen kymmenen vuoden takaiseen verratuna." (s. 129)

"Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat kahdelta kolmasosaltaan ulkomaalaisomistuksessa ja siten alttiita pikatuotto-odotuksille." (s. 136)

Työnteko pätkätöinä on siis palannut alkulähteilleen 1800-luvulle lähemmäs puhtaampaa tavaramuotoa, joka ei tuntenut elinikäisiä "turvatyöpaikkoja" ja jossa varmuutta uuden työpaikan löytämisestä ja elintason jatkuvuudesta ei enää entisellä tavalla ole. Muutosta kuvastaa seuraava esimerkki - kuuletteko kuinka historian nahkeat siivet havisevat!:

"Leipomon yötöissä 1970-luvulla 'kellokortilla työnjohtaja erotteli vähän töihin sen mukaan, että kuka oli missäkin kunnossa, että kenet uskalti laittaa jollekin koneelle ja ketä ei uskaltanu', muistelee leipuri Pekka. 'Mä muistan yksi vanhempi mun työkaverini niin tuota omien laskujensa mukaan sai jo 64 viimmeistä varotusta. Kyl se ties aina kun se meni, että ei se koskaan kumminkaan pois joudu. Työvoimast oli pulaa, ja se oli vaan kuka tuli töihin, niin se oli hyvä. Ei sillon ollu mitään pelkoa - jos tänään irtisano ittensä, huomenna pääsi toiseen paikkaan.' Helsingissä oli ennen leipomoalan keskittymistä kaksi ja puoli kertaa enemmän työpaikkoja kuin nyt. 'Ovet oli auki, meni mihin vaan.'" (s. 68)

Entä sitten seuraava tapaus, jonka toistumisen todennäköisyyttä nykyajan pelonsekaisessa ilmapiirissä ei tarvitse kauaa miettiä. Varsinkin aivan eri meininkiin tottunut nuoriso tulee lyödyksi ällikällä:

"Voikkaan vasemmistohengestään kuuluisan paperitehtaan vuoropäällikkönä 1970-luvulla toiminut Timo muistaa, kuinka työntekijät kesäisin päättivät lakkoilla vain siksi, että 'onpa kaunis päivä, lähdetään rannalle'." (s. 68)

Uskomatonta! Kuitenkin Siltalan kirjasta löytyy karua faktaa: siinä missä "yliradikaalilla" 70-luvulla oli huippuvuonna 1973 tuhansia työtaisteluita vuodessa, on niitä 2000-luvulla ollut alle sata vuosittain!

Yksi Siltalan keskeisimmistä näkökulmista, joista käsin hän työelämän muutosta tarkastelee, on ihmisen mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja sen ehtoihin:

"Ositetun työn paras puoli työntekijän kannalta oli vastuun ja vapauden selkeä rajaviiva, joka oli ajalla tai kappaleilla määriteltävissä. Työntekijäpuoli käänsi taylorilaisen osituksen edukseen määrittelemällä tarkoin, mitä työntekijältä voitiin työehtosopimuksen nojalla vaatia. [..] Nyt mittapuu on siirtynyt tuotannollisten tehtävien täyttämisestä firman markkinamenestykseen, [jonka] ehtoja taas ei voi etukäteen tietää. Kun tuotanto ja työ on kytketty 'ulkoisiin säätöimpulsseihin', nimittäin 'konjunktuurien, markkinakehityksen ja käyttöasteen mielivaltaan', ei työaika objektiivisena mittana enää suojaa riistolta eikä mahdollista omaa elämää. [..] IBM Informationssysteme BmbH Böblingenissä poisti vuonna 1999 kellokortin 12 000 työntekijältään, mutta pian työntekijät alkoivat kaivata tuon vuodesta 1894 kirotun laitteen suojaamaa vapaa-aikaa." (s. 181-186)

"Epätyypillisissä työsuhteissa sinnittelijät alkavat olla jo tyypillistä työvoimaa. Noin 900 000 suomalaista kuuluu niihin osa-aikaisten, määräaikaisten tai tarvittaessa työhön tulevien työläisten joukkoon, 'moninaisiin' työsuhteisiin, jotka nykyään tekevät 300 000 vakinaisen työt. [..] Tämä irtoväki täydentää työelämän kovaa ydintä, 30-50 -vuotiaiden koulutettujen miesten joukkoa. [..] Naisvaltaisella julkisella sektorilla joka neljäs työsuhde on määräaikainen. Kunnat ovat muuttuneet erityisen turvallisista työnantajista erityisen turvattomiksi työsuhteiden osalta. Merja Kauhasen mukaan Tilastokeskuksen työvoimatilastot osoittavat yhdessä Stakesin ja Kelan tietojen kanssa, että valtionhallinnossa työskentelevistä alle 30-vuotiaista naisista lähes 80% on määräaikaisia, miehistä 58%. Sukupuoli vaikuttaa työsuhteen epävakauteen, kun muut tekijät vakioidaan." (ss. 188-189)

Siinä missä 70-luvulla leipomoon pääsi töihin kuka vaan, niin nykynuoriso ei näillä näkymin tule koskaan kokemaan menestyksellisiä työtaisteluita tai työolojen tietystä rentoudesta kertovaa työpaikkajuopottelukulttuuria. Nykyään otteella ei ole varaa lipsua hetkeksikään:

"Kuten eräskin työhönottaja suorasukaisesti ilmoitti: 'Jos joku on tosissaan, hänen pitää meidän mielestämme olla valmis työskentelemään ainakin 60 tuntia viikossa. Jos te ette ole, tiedämme saavamme jonkun joka on." (s. 233)

"Auto- ja kuljetustyöläisten liiton kyselyn mukaan vuonna 1999 rekkakuskeista joka kuudennen työviikko ylitti 60 tuntia. Joka viides kuljettaja kertoi joutuneensa vaaratilanteeseen väsymyksen vuoksi. Työvuorot voitiin monesti täyttää vain lakia rikkomalla, kiteytti AKT:n puheenjohtaja Kauko Lehikoinen. Ja omistajakuljettajien työaikaa ei laki rajoita." (s. 177)

Kuka olisi parikymmentä vuotta sitten, tai edes 90-luvun alussa, voinut uskoa, että työajat lähtisivät vielä jonakin päivänä pitenemään? Työajathan olivat olleet laskussa viimeiset 150 vuotta! Mutta on korutonta todellisuutta, että työn ja vapaa-ajan välinen raja etenkin tietotyössä ja toimistoammateissa hämärtyy: vaikka työntekijöiksi luokiteltujen miesten vuosityöaika lyheni aikavälillä 1987-2000 134 tuntia, se vastaavasti nousi 88 tuntia miespuolisilla ylemmillä toimihenkilöillä ja 66 tuntia naispuolisilla toimihenkilöillä. Edelleen, vuosien 2002 ja 2003 työolobarometrien mukaan joka kolmas vie töitä kotiin, kun työaikana niitä ei ehdi kunnolla tehdä, ja 40% on tavoitettavissa vapaa-ajallaan työasioissa.

"Vakinaisen työn vankimmassa linnakkeessa, Saksassa, epätyypilliset työsuhteet lisääntyivät pidemmällä ajanjaksolla 1970-1996 tarkastellen 5:1:stä 2:1:een. Vuonna 1998 56% Saksan työvoimasta oli normaalisuhteessa ja viidennes oli osa-aikaisia. [..] Siinä missä toisen maailmansodan jälkeisistä suurista ikäluokista Suomessa 80% sijoittui vakinaiseen työsuhteeseen, 1960-luvulla syntyneistä sijoittui enää 60% ja 1970-luvulla syntyneistä 30%." (ss. 151-153)

"1990-luvun alussa työmarkkinoille päässeistä suomalaisista kolmella neljästä oli ylemmän keskiasteen tutkinto - alempi ei enää työllistymistä taannut. Työhön osallistuminen oli vielä 1980-luvun alussa sama koulutuksesta riippumatta, mutta 1990-96 vain peruskoulutuksen suorittaneiden osallistuminen työhön putosi 62%:sta 55%:iin. [..] Lokakuussa 2002 joka toinen nuori akavalaisnainen oli määräaikainen. Määräaikaisista naisista joka neljännellä oli korkeakoulututkinto 1999, miehistä 13%:lla. Tutkinto ei taannut pysyvyyttä. 'Koulutusinvestointi' oli naisille selvästi kannattamattomampi kuin miehille. [..] OECD:n työvoimatutkimuksessa todettiin jo vuonna 1994, että kaikkialla länsimaissa työntekijät olivat ylikoulutettuja hommiinsa." (ss. 156-157)

Ja tässä postmodernisiprekaareille terveisiä:

"Määräaikaisista palkansaajista ei Jyrki Y. J. Laaksosen mukaan 48% nähnyt määräaikaisuudessa mitään hyvää, vain kolme prosenttia suhtautui siihen myönteisesti." (s. 194)

Koskaan eivät niin monet ole raataneet niin paljon niin harvojen hyväksi. Tuloerot ovat Suomessa lähteneet 90-luvun laman aikana ja sen jälkeen repeämään, ja yhteiskunnallisen arvotuotteen jakautuminen on samaten kääntynyt jälleen pääoman eduksi, sen viedessä nyt suhteellisesti yhä suuremman ja suuremman osan.

"Myös Suomessa varallisuus on 1988-98 keskittynyt yhä enemmän ylimmän tulokymmenyksen haltuun. Se lisäsi osuuttaan 32,4%:sta 38,9%:iin samaan aikaan kuin VII-IX desiilit säilyttivät asemansa ja II-VI desiilit menettivät osuuksiaan. (s. 126)

Eikä kyse suinkaan ole siitä, etteikö olisi kakkua mitä jakaa. Päinvastoin jaettava on vain kasvanut, mutta silti rahaa ei riitä mihinkään - leikkauksia on jatkettava, "paisunutta julkista sektoria" on pienennettävä, talousjärjestelmää on karsittava kaikesta turhasta byrokratiasta ja kitkasta, jotta markkinavoimat pääsisivät toimimaan täydellä tehollaan - ja vasta sitten voidaan odottaa, että jotain hyötyä tihkuisi koko yhteiskunnalle. Tähän mennessä hyödyn ovat kuitenkin korjanneet lähinnä kapitalistit:

"Suomen teollisuudessa tuottavuus kasvoi 1980-99 toiseksi nopeimmin Etelä-Korean jälkeen, mutta yksikkökustannukset alenivat. [..] Työn tuottavuus Suomessa kasvoi 1975-2000 keskimäärin 3,1% vuodessa, mikä oli maailman huippuluokkaa. Reaaliansiot kasvoivat sitävastoin vain 1,5%:n vuosivauhtia. Yritykset kasvattivat vuonna 2000 henkilöä kohti laskettua liikevoittoaan 49% edellisvuodesta, mutta palkollista kohti lasketut henkilöstökulut kasvoivat vain 5,2%. [..] Pekka Sauramon mukaan työn tuottavuus kasvoi yksityisellä sektorilla 1990-99 hieman yli 40%, kun reaaliset työvoimakustannukset nousivat samaan aikaan alle 20%. [..] Jos palkansaajien osuus aiottaisiin palauttaa entiselleen, palkkasumman olisi kasvettava 20%". (ss. 126-128)

"Ari Ojapelto on mielipidekirjoituksissaan ihmetellyt yhä uudestaan sitä, kuinka teollisuutuotannon määrä kasvoi Suomessa 1990-luvulla melkein kaksinkertaiseksi laman pohjalukemista ja vienti peräti kolminkertaistui, mutta valtion budjetti pysytteli 200 miljardin markan tuntumassa huolimatta kruununjalokivien myynnistä. Ihmettelimistä on riittänyt siinäkin, että vuodesta 1995 bruttokansantuote kasvoi vuoteen 2000 mennessä 500 miljardista markasta 800 miljardiin lieventämättä julkisen sektorin leikkauspaineita." (s. 131)

Miten tämä kaikki sitten oikein pääsi tapahtumaan? Tai "tapahtuiko" mitään, vai "tapahdutettiinko" se? Ketkä tapahduttivat? Minulle sanottiin ammattikoulussa, että sähköasennustaan ei voi esitellä opettajalle sanomalla "no tämmönen siitä nyt sitten tuli", koska tokihan tuon asennuksen oli joku - minä - tehnyt. Samoin lamaa edeltäneet markkinoiden vapauttamisratkaisut ja laman aikana tehdyt lisää löylyä lyövät toimenpiteet eivät missään tapauksessa olleet mitään välttämättömyyksiä, joiden edessä oli pakko antautua. Toteutettua politiikkaa ei mitenkään voida kuitata sanomalla "no tämmöstä siitä nyt sitten tuli".

"Koska markkinatalouksien katsottiin osoittaneen ylivoimaisuutensa reaalisosialismin luhistuessa, länsimaiden sisäpoliittiset vastapuolueet ajautuivat yhteisymmärrykseen säästölinjasta, fiskaalisesta sentrismistä. Sosiaalidemokraattisten hallitusten tehtäväksi tuli ammattiyhdistysliikkeen tuella supistaa hyvinvointivaltiota ja luoda hintavakautta, mihin pelkät oikeistohallitukset eivät kyenneet muualla kuin anglosaksisissa maissa." (s. 111)

"Suomessa sopeutuminen inflaatiotaloudesta monetaristiseen tapahtui kertarysäyksellä 1980-luvun puolivälissä. Rahamarkkinat vapautettiin Suomen Pankin toimenpitein käymättä asiasta laajempaa keskustelua. Suomen Pankin ekonomistit vain siunauttivat päätöksensä epäröivillä kansanedustaja-pankkivaltuutetuilla, jotka eivät ehtineet perehtyä asioihin ja tunnustivat avoimesti, etteivät kyenneet niitä hahmottamaan." (s. 112)

"Ekonomisteja ajattelussa seuraileva poliittinen eliitti tulkitsi laman sairaan säännöstelytalouden kuolinkouristuksiksi, jotka synnyttäisivät tehokkaamman, markkinakuriin alistetun järjestyksen. Siihen eivät kuuluneet makropoliittiset säätelykeinot, kuten pääomaliikkeiden luvanvaraisuus, devalvaatiot, inflaatio, valtiojohtoinen vientiteollisuuden ja säästämisen edistäminen, aloittelevien tuotannonalojen ja maatalouden suojaaminen eikä julkisen sektorin laajentaminen - eli ne keinot, joilla moderni Suomi oli rakennettu. [..] Suomen eliitti piti järjestelmän 'sairautena' moraalista kevytmielisyyttä, josta hyväntahtoisten mutta hellämielisyytensä kovettamaan joutuneiden isähahmojen täytyi rangaista tyhmiä äänestäjiä ja itsekkäitä etujärjestöjä, jotka yhä hangoittelivat 'kipeitä' leikkauksia vastaan." (s. 115)

"Mikään ei kuvasta valtalähteiden siirtymää paremmin kuin monistusluonteisen työn heikentynyt tinkimisvoima: Suomessa vielä vuonna 1971 Metallin lakon pelättiin tai toivottiin johtavan vallankumoukseen, nyt ei paikallinen lakko johda muuhun kuin monikansallisen yhtiön sijaintipaikkamuutoksiin, pääomapakoon ja korkoruoskan heilahdukseen. Vain pääoma voi uhata lakolla ja ulkoparlamentaarisella painostuksella. Nyt kansalaiset joutuvat oikeuttamaan olemassaolonsa tekemällä työtä joustavasti ja halvalla." (s. 105)

Harjoitetussa politiikassa ei paljastu realismi välttämättömyyksien edessä, vaan reformistisen politiikan rappio ja kapitalisteille antautuminen. Sosialidemokraattien Jukka Gustafsson puolusti tehtyjä ratkaisuja äskettäin Suurlakon 100-vuotisjuhlassa Tampereella sanoen, että mitä siinä voi tehdä kun vasemmistolla ei ole kuin 25% kannatus eduskunnassa. On kuitenkin turha itkeä, jos kommunistit haluavat "riidellä" kritisoimalla tätä väärää politiikkaa - itsehän reformistit ovat hallitukseen menneet, ja näin ollen kantavat myös "täyden poliittisen vastuun" siitä millaisesta politiikasta ovat olleet hallituksessa sopimassa ja sille legitimiteettiä antamassa. Näin tehdessään he ovat myös toiminnallaan hämärtäneet tehtyjen ratkaisujen vaihtoehdot näkyvistä, kun sateenkaarihallitusrintama esiintyy yhtenäisenä luoden valheellisen mielikuvan konsensuksesta, yksimielisyydestä ja vaihtoehdottomuudesta.

Siltalan kirja on armoton, karmaiseva paketti, jolla kommunistienkin tulee lyödä kapitalistisen politiikan toteuttajia ja myötäilijöitä keskelle otsaa. Me voimme tehdä sen, koska reformistien kädet ovat heidän nykyisen politiikkansa sitomat, mutta meidän kätemme ovat vapaat heilauttamaan olan takaa niin että raikaa ja soi!

Joonas Laine

Lähde:

Juha Siltala: Työelämän huonontumisen lyhyt historia (Otava, 2004).

takaisin alkuun

---

Pimeä työ kuriin

Rakennusliitto ja sen puheenjohtaja Matti Harjuniemi vaativat toimenpiteitä rakennusalan pimeiden töiden tuomiseksi verotuksen piiriin. Harjuniemen mukaan pimeiden töiden osuus alan arvonlisäyksestä on vähintään 10%, mikä tarkoittaa valtiolle n. 350:n miljoonan euron menetettyjä tuloja vuosittain, kun palkoista ei makseta lainkaan veroja tai muita maksuja, tai ne maksetaan todellista palkkaa pienemmistä summista.

Valtion menetyksen kääntöpuolena on tietenkin se, että kapitalistit välttyvät maksamasta.

"Menetyksiä voi verrata vaikka köyhyyspakettiin, joka maksaa vuositasolla parhaimmillaan 90 miljoonaa euroa, tai hallituksen rikkaille antamaan joululahjaan, varallisuusveron poistamiseen. Se maksaa 200 miljoonaa", Harjuniemi sanoi Rakennusliiton tiedotteessa.

Pimeitä töitä teetetään paljon ulkomaisilla työntekijöillä, joita suomalaiset rakennusfirmat vuokraavat enenevässä määrin esim. virolaisilta tai puolalaisilta aliurakointiyhtiöiltä. Monissa tapauksissa myös "virolaisen" yhtiön taustalta paljastuu suomalaista pääomaa.

Ulkomaisia työntekijöitä rakennusalalla Suomessa on noin 10.000, joista ylivoimaisesti suurin osa pimeissä töissä.

Rakennusliiton mieletä tulisi pikaisesti toteuttaa ulkomaalaisten yritysten velvoite rekisteröityä ennakkoperintärekisteriin ja ulkomaalaisten työntekijöiden veronpidätys ensimmäisestä työpäivästä lähtien, jolloin laiton aliurakointiketju voidaan katkaista. Tämä vaatisi vain eduskunnan säätämän lain asiasta.

--

Ulkomailta Suomeen asumaan tai töihin muuttaneen henkilön asema ei totisesti ole helppo. Jos ei saa töitä, saa kuulla vain nauttivansa runsaista sosiaalieduista "elintasopakolaisena", ja jos töitä sattuu saamaan, "tulee tänne viemään meidän työpaikat".

Tällä logiikalla myös jokainen suomalainen, joka suostuu ylitöihin, vie leivän muiden suusta, kun kapitalisti voi teettää enemmän työtä vähemmillä henkilöillä.

Se taas, että suomalaisella työläisellä olisi etuoikeus suomalaisiin työpaikkoihin, on parhaimmillaan väärään ongelmanasetteluun perustuva johtopäätös ja pahimmillaan rasismia - joita kumpaakin vastaan on kamppailtava. Todellinen ongelma ei ole ulkomailta tänne tullut työläinen, vaan kapitalisti, jonka vallassa työpaikkojen tarjoaminen viime kädessä on - harmi vain, että työpaikkoja avautuu vain sikäli kuin ne palvelevat pääoman kasaamista.

Työläisten keskinäinen tappelu työpaikoista esim. kansallisuuksien pohjalta toimii vain kapitalistisen järjestelmän eduksi, kun se vie huomion olennaisista kysymyksistä. Niillä 6,4:llä miljardilla eurolla, jotka pörssiyhtiöt jakoivat osinkoina omistajilleen vuonna 2004, olisi ylläpidetty moninkertainen määrä "elintasopakolaisia" nykyiseen verrattuna vielä senkin jälkeen, kun ensin olisi palautettu kuntien valtionosuuksien leikkaukset, 5 miljardia, vuoden 1990 tasolle!

Rakennusalan pimeiden töiden suvaitseminen voidaan nähdä samassa valossa kuin "matalan tuottavuuden alojen" kannattavuuden tukeminen verovaroin, sillä verukkeella että näin tuetaan työllisyyttä: katsotaan läpi sormien verotulojen menetyksiä, kun tämä näppärä tuotantotuki auttaa rakentajakapitalisteja toimimaan talouden kasvun hyväksi; ja sehän on vallitsevan ideologian mukaan "hyvinvointivaltion perusta".

Joonas Laine

takaisin alkuun

---

Ilmastonmuutos

Tuntuuko sinustakin, että viime aikoina luonnonvoimat ovat ylittäneet uutiskynnyksen aiempaa useammin?

Koska eduskunta oletettavasti - toistuvista lykkäyksistä huolimatta - käsittelee Suomen ilmasto- ja energiastrategiaa vielä tänä syksynä, on hyvä hetki katsastaa, mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan ilmastosta ja sen muutoksista. Tämän yleisluontoisen selvityksen lopussa on osoitteita, joista löytyy lisätietoa ilmastosta.

Mistä ilmastonmuutos johtuu?

Sana 'kasvihuoneilmiö' lienee tuttu lähes kaikille. Hyvin yksinkertaistettuna ilmastonmuutoksessa on kyse siitä, että auringon lämpösäteily pääsee ilmankehän läpi maapallolle, mutta kasvihuonekaasujen vaikutuksesta ei pääse täältä pois vaan jää lämmittämään ilmastoa. Kyse on elämälle välttämättömän planeettamme lämmitysmekanismin kääntymisestä yliteholle.

Ilmasto lämpenee siis kasvihuonekaasujen vaikutuksesta. Merkittävimmät kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi, metaani, otsoni ja dityppioksidi sekä ihmisen valmistamat synteettiset kemikaalit (esim. kloorifluoratut hiilivedyt ja fluoriyhdisteet). Ilmasto lämpenee myös vesihöyryn vaikutuksesta, kun meret ilmaston lämpenemisen myötä tuottavat höyryä yhä enemmän.

Energiantuotanto on merkittävä kasvihuonekaasujen lähde. Suomessa yhteensä 99% hiilidioksidipäästöistä tulee liikenteestä ja energiantuotannosta, siis esim. fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Koko maailman mittakaavassa metsien hävittäminen lisää merkittävästi ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta. Metaania Suomessa syntyy energiantuotannon lisäksi paljon kaatopaikoilla, jäteveden puhdistuksessa ja karjataloudessa.

Kasvihuonekaasujen lisäksi ilmakehään pääsee useita epäsuorasti vaikuttavia kaasuja, joiden lopullisesta vaikutuksesta ei ole vielä olemassa aukotonta tietoa.

Miksi ilmastonmuutosta on torjuttava heti?

Kun ilmaston lämpeneminen saavuttaa tietyn pisteen, lämpeneminen alkaa ruokkia itse itseään. On kyse palautekytkennöistä: ilmastonmuutos aiheuttaa luonnossa ilmiöitä, jotka taas vauhdittavat ilmastonmuutosta. Kun lämpenemisen aiheuttamat muutokset vahvistavat jatkuvasti lämpenemistä, ollaan lopulta tilanteessa, jossa ihmisen toiminnalla kierrettä on enää hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta lopettaa.

On uutisoitu, että viimeisen kolmen vuoden aikana Länsi-Siperian ikirouta on alkanut sulaa nopeasti. Jääkaudelta asti jäätyneinä olleilla alueilla on nyt mutaa ja soita. Tämä on erityisen huolestuttavaa siksi, että sulaessaan ikirouta vapauttaa ilmaan huomattavat määrät metaania, joka on vahva kasvihuonekaasu. Ikiroudan sulamisen on arvioitu nopeuttavan kasvihuoneilmiötä 10-25 prosentilla. Sulamista ei sen alettua enää voida pysäyttää.

Ilmaston lämpeneminen lisää säätilan ääri-ilmiöitä. Suomessakin on havahduttu, kun trombeja esiintyy moninkertaisesti keskiarvoon verrattuna. Ilmatieteen laitos on ilmoittanut, että ilmastonmuutos saattaa lisätä rankkasateita ja trombeja jatkossakin. Kansainvälisellä tasolla Suomen trombit eivät toki oli sääilmiöistä radikaaleimpia. Trooppiset myrskyt lisääntyvät, ja kun meren pintaveden lämpö nousee, myrskyt myös kestävät aiempaa pidempään. Lisääntyvät sademäärät aiheuttavat pahempia tulvia ja lisääntynyt sade kasvattaa myös maanvyörymien riskiä.

Eläinten sukupuuttoon kuolemisen vauhti on jo nykyään nopeaa, mutta ilmastonmuutos vauhdittaa sukupuuttoja huomattavasti. Eläinten luonnolliset elinympäristöt katoavat (esim. metsäpalot lisääntyvät lämpenemisen myötä) tai muuttuvat, eivätkä ekosysteemit ehdi sopeutua nopeaan muutokseen.

Mitä on ilmasto-oikeudenmukaisuus?

Ilmastopolitiikan yhteydessä puhutaan yhä enemmän ilmasto-oikeudenmukaisuudesta. Termi muistuttaa ikävästä tosiasiasta: rikkaat maat, jotka kantavat suurimman vastuun ilmaston tuhoamisesta, kärsivät ilmastonmuutoksesta vähiten. Teollisuusmaat ovat tähän mennessä aiheuttaneet neljä viidesosaa ilmaston lämpenemisestä.

Köyhille maille (erityisesti pienille saarivaltioille ja tropiikissa sijaitseville kehitysmaille) ilmastonmuutos on äärimmäisen vakava uhka. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa merenpinnan nousua (rannikoilla kymmenet, jopa sadat miljoonat ihmiset joutuvat jättämään kotinsa), lisää myrskyjä, tulvia ja muita luonnonkatastrofeja. Suolainen vesi saattaa tulevaisuudessa ajautua pitkälle sisämaahan merenpinnan nousun ja tulvien seurauksena. Tämä johtaa ongelmiin erityisesti Etelä-, Itä- ja Kaakkois-Aasian riisinviljelyalueilla vaarantaen niiden ravinnontuotannon jopa 200 miljoonalle ihmiselle. Toisin paikoin sen sijaan yleistyy kuivuus ja sen seurauksena nälänhätä ja puute vedestä.

Teollisuusmaiden tulisi kantaa vastuunsa ja rahoittaa ilmastoystävällisen teknologian kehitystä. Päästöjä tulisi vähentää radikaalisti, erityisesti rikkaiden maiden ylellisyyspäästöjä. Teollisuusmaiden tulisi myös auttaa kehitysmaita ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin sopeutumisessa ja tuhojen korjaamisessa.

Ilmasto-oikeudenmukaisuuden yhteydessä nousee usein esiin vaatimus jokaiselle maapallon asukkaalle yhtäläisestä päästötasosta. Tämä tarkoittaa, että jokaisella olisi oikeus tuottaa saman verran päästöjä, kun taas nykyään teollisuusmaat rohmuavat valtaosan oikeuksista itselleen. 'Oikeus' päästöjen tuottamiseen kuulostaa tietenkin oudolta. Kuka päättää, kenellä on oikeus saastuttaa ja minkä verran? Toisaalta kehitysmaissa päästöjä tuotetaan enimmäkseen ihmisten elintasoa ja elämää kohennettaessa ja teollisuusmaissa päästöjä tuottaa myös turhien ylellisyystavaroiden valmistaminen. Onko oikeudenmukaista, että samalla päästökiintiöllä toiset pyrkivät ihmisarvoiseen elämään ja toiset pitämään kaikin voimin omasta ylellisestä elintasostaan kiinni? Kansalaisjärjestöt ja osa puolueista onkin esittänyt vaatimuksen, että kehitysmaille sallitaan enemmän päästöjä kuin teollisuusmaille.

Mikä on kansallinen ilmasto- ja energiastrategia?

Ilmasto- ja energiastrategia ohjaa koko Suomen ilmasto- ja energiapolitiikkaa. Strategiaa ovat laatimassa kauppa- ja teollisuusministeriö, ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, valtiovarainministeriö sekä ulkoasiainministeriö. Strategiasta on määrä antaa selonteko eduskunnan käsittelyyn tämän syksyn aikana. Selontekoa on tämän vuoden aikana toistuvasti lykätty.

Ilmasto- ja energiastrategia kertoo Suomen asenteesta energiantuotannon kysymyksiin ja päästöjen vähentämiseen. Strategialta onkin vaadittava paljon: sen on otettava huomioon ilmastonmuutos vakavana uhkana ja asetettava ympäristö taloudellisten voittojen edelle. Olisi lyhytnäköistä kieltäytyä päästöjen voimakkaasta vähentämisestä, sillä lopullisena hintana jatkuvasta talouskasvusta ja kulutuksesta on maapallon tuhoutuminen.

Tällä hetkellä Suomen valtion suunnitelmissa on ostaa päästöoikeuksia kansainvälisestä päästökaupasta, mikä tarkoittaa, että Kioton sopimuksen mukaiset päästörajoitukset saavutettaisiin näitä oikeuksia ostamalla eikä todellisia päästöjä vähentämällä. Päästöoikeuksien ostamiseen kulutetaan hyvin todennäköisesti enemmän rahaa kuin uusiutuvien energianlähteiden tukemiseen.

Mitä tehdä?

Jokainen voi vaikuttaa omilla elintavoillaan ilmaston tilaan. Keinot ovat yksinkertaisia: Yksityisautoilun sijasta kannattaa suosia joukkoliikennettä, lyhyemmillä matkoilla polkupyörää tai omia jalkoja. Kierrättäminen ja jätteiden lajitteleminen on tärkeää, samoin turhan kulutuksen välttäminen. Sähkösopimuksensa voi vaihtaa uusiutuvilla energianlähteillä tuotettuun sähköön. Sähkön säästämiseen auttavat energiansäästölamput ja laitteiden poistaminen stand by -tilasta (joidenkin laitteiden valmiustila kuluttaa lähes saman verran sähköä kuin laitteen pitäminen jatkuvasti päällä). Liika lämmittäminenkin on energiantuhlausta.

Elintarvikkeiden kuljettaminen lentorahtina kuluttaa paljon energiaa - on hyvä suosia mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa. Luomutuotanto kuluttaa vähemmän kuin tehotuotanto.

Kansalliseen ilmasto- ja energiastrategiaan liittyvissä asioissa kannattaa ottaa yhteyttä suoraan kansanedustajiin. Tietoa ilmastosta ja sen suojelemisesta saa myös kansalaisjärjestöiltä (esim. Maan Ystävät, Tulevaisuuden voima).

Raisa Jäntti

Lisätietoja:

ilmastonmuutos.info
ilmasto.org
Kauppa- ja teollisuusministeriö

takaisin alkuun

---

Valtio jakaa ilmaisia päästöoikeuksia yhtiöille

Hallitus aikoo esittää lokakuussa eduskunnalle annettavassa energia- ja ilmastostrategiassa, että valtio ostaisi verovaroilla päästöoikeuksia, jotka se sitten jakaisi etupäässä suomalaisille prosessiteollisuuden yhtiöille niiden taakan keventämiseksi.

Kioton sopimuksen pohjalta kullakin valtiolla on päästökiintiö, jonka ylittävälle osalle on ostettava päästöoikeuksia mailta, jotka alittavat oman kiintiönsä. Päästöoikeuden hinta on tällä hetkellä 22 euroa tonnia kohden. Suomen ylityksen arvoksi arvioidaan päästökiintiöiden nykyhinnoilla vuositasolla 220-250 miljoonaa euroa, ja kauppa- ja teollisuusministeriön kaavailujen mukaan valtio tarjoaisi tästä teollisuuskapitalisteille ilmaiseksi noin neljänneksen, 45-67 miljoonaa euroa.

Tähän nähden vuonna 2003 uudistuvien energiamuotojen tukemiseen käytettiin vain 32 miljoonaa euroa.

Suomen on laskettava päästönsä vuoden 1990 tasolle, mikä tarkoittaa n. 15% vähennystä vuosien 2008-2012 aikana. Mutta sen sijaan, että voimavarat sijoitettaisiin kestävämpien energiateknologioiden kehittämiseen ja tutkimukseen ja näiden alojen työllisyyden tukemiseen, hallitusta kiinnostaa vain tässä ja nyt oleva suomalaisten kapitalistien kilpailukyky. Muutaman vuoden kuluttua joudutaan taas ostamaan lisää ja kalliimpia päästöoikeuksia, kun mitään ei ole tehty päästöjen määrän vähentämiseksi pitemmällä tähtäimellä.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen kertoi viime toukokuussa, että ellei teollisuutta tueta verorahoilla, "teollisuus siirtyy Suomen tapaisista, hyvien ominaispäästöjen maista sinne, missä sama tuotanto tehdään paljon suuremmin hiilidioksidipäästöin", viitaten siihen että kehitysmaat eivät ole mukana Kioton sopimuksessa.

Tuoreemmassa lausunnossa hän piti Kioton sopimuskauden jälkeistä EU-tavoitetta, 15-30%:n vähennystä vuoteen 2025 mennessä, "Suomen kannalta kestämättömänä. Se merkitsisi käytännössä sitä, että uuden tavoiterajan jälkeen ei Suomen energiantuotannolle ja teollisuudelle jäisi juuri lainkaan päästöoikeuksia. Koko jäljellä oleva kiintiö täyttyisi jo liikenteen, soiden ja luonnon ja muiden säätelemättömien lähteiden päästöistä."

Tuotanto siirtyy vain, jos sen annetaan siirtyä. Nykyään on kuitenkin tapana, että pääoman lähtöä maasta katsellaan käsiä levitellen, ja ainoana lääkkeenä tarjoillaan vyön kiristämistä, "kipeitä leikkauksia" ynnä muuta. Kapitalisteille ja rikkaille sen sijaan riittää verohelpotuksia, ja niinpä tuloerot ovatkin vain kasvaneet 90-luvun alusta lähtien.

On päivänselvää, että kasvihuonekaasujen päästöjä on alennettava rankasti nykyisestä, ja tuotannon rakennetta ja laatua muutettava dramaattisesti. Mutta kun Kioton sopimuksenkin tähän tavoitteeseen nähden varsin vaatimattomat kiintiöt tuottavat ongelmia, on vaikeata nähdä, millä tavoin sellainen politiikka, joka suuntautuu viime kädessä tukemaan teollisuuden arvonlisäysehtoja, voi yrittää vastata suurimpaan katastrofiin, jonka ihmiskunta on milloinkaan kohdannut.

Joonas Laine

Tekniikka & Talous
SLL & GP: Pekkarisen jälkeen vedenpaisumus
Valtio varautuu ostamaan päästöoikeuksia
Päästöoikeuksien ostaminen olisi lyhytnäköistä ja kallista

takaisin alkuun

---

Loimaan kassa ja ay-liike

Vuonna 1992, Esko Ahon ja Iiro Viinasen porvarihallituksen kurittaessa työläisiä "lamatalkoisiin", perusti loimaalainen kokoomusvaikuttaja Juho Paloheimo Yksityisalojen työttömyyskassan YTK:n, joka yleisesti tunnetaan nk. Loimaan kassana. Julkilausuttu tarkoitus oli tarjota riippumaton vaihtoehto ammattiliittojen työttömyyskassoille, ja jäseniä houkuteltiin liittojen jäsenmaksuja roimasti alhaisemmalla vuosimaksulla (nykyisellään 65€, siinä missä liittojen jäsenmaksut ovat useamman satasen).

Mutta mitä muuta eroa Loimaan kassan ja liiton kassan jäsenyydellä on kuin jäsenmaksun suuruus, ja mistä tarkkaanottaen Loimaan kassa on "riippumaton"? Varsinkin nuoret ovat liittyneet Loimaan kassaan, koska ei ole tiedetty, mistä ay-liikkeessä on kysymys, ja näin alhaisempi jäsenmaksu on ollut houkuttelevampi vaihtoehto; on luultu, että työehdot määritellään lainsäädännössä, joten liiton edunvalvonta ei ole niin tärkeää, kyllä sen joku hoitaa jne. Useimmat vastaavat kysyttäessä liiton jäsenyyden syyksi ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen, joten jos sen voi saada halvemmalla Loimaan kassassa, miksi maksaa liiton huomattavasti korkeampaa jäsenmaksua?

Loimaan kassan ainoa jäsenetu on ansiosidonnainen työttömyyskorvaus jäsenen jäädessä työttömäksi. Korvaus on samansuuruinen kuin liittojen kassoissa, sillä ansiosidonnaisuus perustuu lainsäädäntöön. Mutta siihen Loimaan kassan autuus päättyykin. Suurimmaksi osaksi työelämän ehtoja - palkkoja, työturvallisuutta, ylityökorvauksia jne. - ei määrittele lainsäädäntö (olkoonkin että moni työolojen parannus on saatu kirjatuksi myös lakiin), vaan kunkin alan vallitseva työehtosopimus eli TES. Sen tarkka sisältö taas on järjestäytyneiden kapitalistien ja järjestäytyneiden työläisten välisen taistelun asia, jonka yleisintä lopputulosta sanotaan tulopoliittiseksi kokonaisratkaisuksi eli tupoksi. Riippuu järjestäytyneen työväenliikkeen voimasta ja päämäärätietoisuudesta, millaisia etuja se onnistuu pakottamaan kapitalisteilta - vai onnistuvatko kapitalistit peräti heikentämään työehtoja.

Laissa ei sen tarkemmin määritellä, paljonko työstä pitää maksaa palkkaa. Kapitalisti haluaa maksaa mahdollisimman vähän - ja maksaakin, ellei järjestäytynyt työväenluokka pakota sitä maksamaan enemmän. Myös valtio asettuu viime kädessä kapitalistien puolelle; esimerkiksi 90-luvun alussa se koetti laman varjolla ensi töikseen alentaa työttömyyspäivärahaa, ja perääntyi vasta SAK:n yleislakkouhan alla.

Loimaan kassaa eivät tällaiset asiat huoleta. Se tulee ay-liikkeen rakentamaan taloon tarjoilemaan työttömyyskorvausta ay-liikkeen rakentamalta pöydältä. Annoksen hinta on kovin halpa, koska Loimaan kassa ei vapaamatkustajana osallistu niiden puitteiden ylläpitoon, jotka vasta tekevät koko nykyisen TES-järjestelmän mahdolliseksi. Kassa ei - koska on vain työttömyyskassa eikä mikään liitto - myöskään tarjoa minkäänlaista apua silloin, kun kapitalisti käy yksittäisen työntekijän kimppuun työpaikalla.

Liitot tarjoavat kyllä neuvoja muillekin kuin vain jäsenilleen, mutta tosipaikan tullen esim. lakimiesapua on saatavissa vain jäsenille.

Tällä hetkellä Loimaan kassa on suurin yksittäinen työttömyyskassa Suomessa yli 200.000:lla jäsenellään. Seuraavaksi suurin on Metalliliiton kassa reippaalla 183.000:lla jäsenellä.

Mutta ay-liikkeellä on myös itsetutkiskelun paikka. Vaikka historian taisteluihin ja voittoihin - kuten kahdeksan tunnin työpäivään, tai ylipäänsä koko ay-liikkeen tunnustamiseen - on komeata vedota, ei liike ole kestävällä pohjalla, jos sillä on tarjota nykyisyydelle vain menneiden aikojen sinänsä kunniakkaita, mutta jo patinoituneita saavutuksia. Miksi maksaa edunvalvonnasta, joka jättää huomattavasti toivomisen varaa? Äkkiseltään on helppo unohtaa, että olemassaolevat TES-puitteet eivät ole kiveen hakattuja, ja kyseenalaistaa jäsenyys liitoissa, jotka vuosi toisensa jälkeen sitoutuvat "maltillisiin" tuporatkaisuihin, samalla kun Suomi on rikkaampi kuin koskaan aikaisemmin, ja kapitalistit ulosmittaavat miljardeja. Palkkojen ja voittojen välinen suhde onkin revennyt viimeisen vuosikymmenen aikana tasolle, jolla se oli viimeksi 60-luvulla, jolloin osalla aloista oli vielä käytössä 6-päiväinen työviikko!

Vuonna 1973 Suomessa oli yli 3.000 lakkoa. Vuosituhannen vaihteen jälkeen lakkoja on ollut alle sata vuodessa. Ovatko olot nykyään muka niin hyvät, ettei työtaisteluun ole enää tarvetta?

Eivät todellakaan! Päinvastoin, kapitalisti on nyt röyhkeämpi kuin koskaan, ja jollei sille panna kampoihin, se kyllä ottaa mitä haluaa: Paperiliiton viimekesäinen työtaistelu päättyi siihen, etteivät paperityöläiset saaneet edes tuporatkaisun mukaista diiliä. Tai tupon mukainen palkka kyllä saatiin, mutta sen "vastineeksi" jouduttiin huonontamaan työehtoja.

Loimaan kassa on yksi ay-liikkeen voimaa murentava tekijä. Mutta ei voida vain itkeä ulkopuolisia tekijöitä ongelmien nostaessa päätään: lisää paperiliiton kaltaisia tappioita on luvassa, ellei ay-liikettä ryhdistetä irrottautumaan luokkayhteistyöstä ja kapitalistien ehdoilla pelaamisesta.

Joonas Laine

Lähteet:

Palkkatyöläinen
Metalli 49 / Loimaan kassa
AKT
Kemianliitto
Viestintäliitto
http://www.valry.fi/valtti/11-03/s13A11-03.pdf
YTK (Loimaan kassa)

takaisin alkuun

---

Euroopan parlamentti käsittelee ohjelmistopatentteja

Patenttioikeutta puolustetaan ennen kaikkea sillä, että jos keksinnön keksijä ei pysty turvaamaan itselleen hyötyä omasta keksinnöstään, ei kukaan viitsi yrittää keksiä mitään, koska muut korjaisivat hänen työnsä hedelmät. Näin kehitys polkisi paikallaan.

Todellisuudessa nykyisellä monipolikapitalismilla ja patenttioikeuksilla on hyvin vähän tekemistä ylläkuvatun yksittäisen keksijäyksilön kanssa. Juuri monopolien hallussa olevat patenttioikeudet nykyään ehkäisevät kehitystä kaikkein tehokkaimmin, kun ne esim. vaativat jonkin teknologian hyödyntäjiltä korvauksia omaisuutensa käytöstä. Jos rahaa ei löydy, teknologiaa ei voida soveltaa.

Euroopan parlamentti käsittelee parhaillaan tietokoneiden ohjelmistoihin liittyvää patenttilainsäädäntöä. Jos lait hyväksytään, EU:n alueellakin voitaisiin - USA:ssa näin on voitu tehdä jo pitkään - patentoida tuplaklikkauksia, väriyhdistelmiä, tiedonsiirtomenetelmiä jne. Nämä "keksinnöt" saisivat pitkäaikaisen patenttisuojan.

Gordon Irlam ja Ross Williams kirjoittavat: "Useimmilla teollisuuden aloilla maksaa enemmän kehittää uusia ideoita kuin toteuttaa niitä ja tuoda ne markkinoille. Ohjelmistoteollisuudessa asia on toisin: ohjelmistoteollisuus hukkuu uusiin ideoihin, ja kustannukset ovat käänteiset, sillä uusien ideoiden tuottaminen helppoa, mutta itse tuotteiden kehitys vaikeaa. Suurin osa patentoiduista ohjelmistoideoista voidaan ilmaista kahdessäkymmenessä rivissä koodia, mutta ohjelma, jossa ideaa voidaan käyttää, on tuhat kertaa suurempi. Juuri ohjelman kirjoittaminen vie kaiken ajan, eikä suinkaan itse idean keksiminen.

"Tämä tarkoittaa, että ne, jotka kehittävät ideoita, ovat suunnattoman paljon edellä niitä, jotka sijoittavat näiden ideoiden kehittämiseksi tuotteiksi. Siinä vaiheessa, kun teknologia kehittyy tasolle, jolla jokin idea voidaan kehittää tuotteeksi, ideaan liittyy jo kymmenen patenttia, mikä tekee siitä mahdottoman hyödyntää kaupallisesti."

25 vuotta sitten graafisia käyttöjärjestelmiä ei ollut olemassa - ei edes MS-DOSia! 1981 Bill Gates oli sitä mieltä, että "640 kilotavua riittää kenelle tahansa." Mitähän olisi tapahtunut, jos 80-luvun puolivälin tietotekniikan sovelluksia olisivat rajoittaneet samanlaiset patentit kuin ne, joita ohjelmistomonopolit kuten IBM, Hitachi ja Microsoft nyt ajavat? Bill Gatesin oma taival nyrkkipajasta maailman rikkaimmaksi mieheksi olisi voinut lyhistyä jo kalkkiviivoilla. IBM PC:n voitto Apple Macintoshista mikrotietokoneiden aamunkoitossa 80-luvulla johtui siitä, että IBM ei patentoinut tietokoneensa teknologiaa, vaan kuka tahansa saattoi kopioida sen.

Irlam ja Williams jatkavat: "Ohjelmistopatenttien seurauksena monet ohjelmistojen kehityksen osa-alueet ovat yksinkertaisesti saavuttamattomissa. Hyvä esimerkki on tekstitiedostojen pakkaus. Alalla on nyt jo niin monta patenttia että on mahdotonta luoda pakkausalgoritmia, joka ei loukkaisi ainakin yhtä patenttia. On mahdollista, että patentoimaton algoritmi on olemassa, mutta tämän selvittäminen veisi patenttijuristeilta viikkoja, ja patentin haltijat voisivat silti käynnistää oikeusjutun joka tapauksessa. Pienelle yritykselle tällainen on kohtalokasta."

EU:N ministerineuvosto on jo päättänyt kokouksessaan viime maaliskuussa, että ohjelmistopatentointi on hyvä juttu. Hyväksytty luonnos oli torsoksi leikelty versio Euroopan parlamentin sille esittämästä luonnoksesta, joka takaa ohjelmistojäteille vapaammat kädet kahmia yhä pienempiä ja pienempiä ideoita omaisuudekseen, ja tämä luonnos on nyt muutettuna palautettu parlamenttiin uudelleenkäsiteltäväksi. Lakiasiankomitea äänestää tähän neuvoston muuttamaan luonnokseen uudelleen esitetyistä muutoksista 20. kesäkuuta, ja parlamentin täysistunto 6. heinäkuuta. Neuvoston tekemään luonnokseen esitetyt muutokset palauttavat miltei kaikki ne kohdat, jotka neuvoston istunto poisti parlamentin alkuperäisestä esityksestä.

Esimerkkejä ideoista, jotka on jo patentoitu:

- tekstinkäsittelyohjelman ominaisuus, joka mahdollistaa sen että osa tekstistä voidaan varjostaa
- tekstinkäsittelyohjelman ominaisuus, joka merkitsee ja korjaa tekstiä käyttäen kahta lisäväriä
- taulukkolaskentaohjelman ominaisuus, jossa yksittäinen solu voi sisältää useita kenttiä
- käyttöjärjestelmän ominaisuus, joka mahdollistaa yhtenäisen partition sijainnin fyysisesti erillisillä levyillä
- kalenterityökalu, joka ilmaisee pylväskuvaajana jokaisen kokouksen keston, ja niiden yhteiskeston
- CDROM:in hakunopeuden simulointi kiintolevyllä hidastamalla kiintolevyä CD-ROM:in tasolle

Joonas Laine

SOFTWARE PATENTS: AN INDUSTRY AT RISK
Software patents: the fight in Europe
European Parliament prepares second reading of software patents directive
No Software patents!
Kirjoita suomalaisille euroopan parlamentin jäsenille, että heidän on vastustettava ohjelmistopatenttilainsäädännö n hyväksymistä.

takaisin alkuun

---

Mahdollisuuksien torit ja YK:n vuosituhattavoitteet

Tänäkin vuonna ympäri Suomea järjestetään Mahdollisuuksien toreja, joilla monikulttuurisuuden kentällä toimivat kansalaisjärjestöt voivat esitellä toimintaansa toisilleen, sekä ennen kaikkea tavalliselle kaduntallaajalle.

Itse olin pitämässä Nuorisoliiton Turun osaston pöytää kauppatorilla, ja oli ilahduttavaa huomata, että mukana oli myös maahanmuuttajien omia järjestöjä, eikä vain syntyperäisten suomalaisten pyörittämiä; Jälkimmäisessä tapauksessahan monikulttuurisuus olisi jäänyt vain hurskaaksi toiveeksi ja monikulttuurisuus pelkäksi sympatiaksi.

Toreilla on vuosittain myös aina jokin teema. Tällä kertaa esille on haluttu nostaa YK:n vuosituhattavoitteet, jotka YK:n yleiskokous hyväksyi syyskuussa 2000. Tavoitteita on kahdeksan, ja ne ovat:

1. poistaa äärimmäinen köyhyys ja nälkä
2. ulottaa peruskoulutus kaikille pojille ja tytöille
3. edistää naisten ja miesten tasa-arvoa sekä vahvistaa naisten asemaa
4. vähentää lapsikuolleisuutta
5. parantaa odottavien äitien terveydentilaa
6. taistella HIV/aidsia, malariaa ja muita tauteja vastaan
7. taata ympäristön kestävä kehitys
8. sitoutua globaaliin kumppanuuteen kehityksen edistämiseksi

Koska on vaikeata kuvitella kenenkään olevan näitä tavoitteita vastaan, on sitäkin olennaisempaa tarkastella niitä keinoja, joita kannatetaan niiden saavuttamiseksi. Tässä suhteessa kohta kahdeksan on hyvin olennainen, vaikkei ylläolevan muotoilun perusteella äkkiseltään luulisi.

Asiakirja 'Investing in Development. A Practical Plan to Achieve the Millennium Goals' lähtee uskomuksesta, että "Pitkällä aikavälillä köyhyyden vähentäminen ei ole mahdollista ilman jatkuvaa taloudellista kasvua, mikä vaatii elinvoimaisen yksityisen sektorin"; Köyhien maiden pelastuskeino on siis "maatalouden tuottavuuden kasvattaminen ja siirtyminen omavaraisviljelystä kaupalliseen viljelyyn. Kaupungeissa tulisi siirtyä harmaalta sektorilta viralliseen työllistymiseen kansainvälisesti kilpailukykyisissä teollisuus- ja palveluyrityksissä."(emt., s. 18)

Ylläoleva lainaus kuvaa varsin hyvin sitä markkinaideologiaa, joka läpäisee tätä ja myös montaa muuta YK:n asiakirjaa; "Maltillisesti" julkisen sektorin tärkeyttä korostetaan, mutta "globaalissa kumppanuudessa" (Global Compact) on viime kädessä kyse nimenomaan markkinavetoisuudesta. Global Compact on YK:n pääsihteeri Kofi Annanin aloite, joka koettaa kamppailla köyhyyttä vastaan vetoamalla suuryritysten hyvään tahtoon ja vastuuntuntoon: "Yhteistoiminnan voimin Global Compact pyrkii edistämään vastuullista yhtiökansalaisuutta siten, että yritykset tulevat osaksi globaalisaation haasteiden ratkaisua."

Kauniita fraaseja, mutta lienee kuitenkin niin, että viime kädessä yhtiöt - mitä suurempia, sen todennäköisemmin - vastaavat viime kädessä omistajilleen, eivätkä maailman kansoille.

Siitä huolimatta, että monet YK:n omien elinten raportit osoittavat vapaakaupan vain kärjistäneen köyhimpien maiden ongelmia (ks. esim. UNCTAD), ratkaisuiksi tarjotaan markkinavetoisia, teknokraattisia ratkaisuja, joilla hallinnoidaan passiivista ihmisjoukkoa. Hallitusten vastuulla on luoda toimintaedellytykset "elinvoimaiselle yksityiselle sektorille", koska markkinavalta nähdään ainoana keinona köyhyyden voittamiseen - toivotaan vain, että yrityksen tuntisivat vastuunsa ja olisivat kunnolla. Kokonaan huomioonottamatta jää, että nälkä ja köyhyys eivät ole etupäässä teknisiä ja määrällisiä, puutetta koskevia ongelmia, vaan että niiden ratkaisun on välttämättä oltava ennen kaikkea poliittinen prosessi. Se taas voi nojata ainoastaan ihmisten joukkovoimaan.

Kehitysavun lisääminen, suuryhtiöiden hyväntekeväisyys ynnä muu ylhäältäpäin jaettu hyvä eivät pysty nostamaan maita köyhyydestä tai lisäämään niiden itsenäisyyttään kansainvälisessä työnjaossa, johon rikkaiden maiden suora kolonialismi ja myöhempi epäsuora imperialismi on ne pakottanut. Kehitysmaiden itsenäisyyttä ei suinkaan lisää se, että ne pakotetaan "menestymään" maailmanmarkkinoilla ja siirtämään mahdollisimman paljon asukkaidensa tuotannollista toimintaa rahatalouden piiriin avaamalla maiden rajoja teollisuusmaiden pääomalle.

Nälkäongelmaa ei ratkota viljelykasvien geneettisellä manipulaatiolla tai keinolannoitteiden käytöllä, koska nälkäongelma ei alun perinkään ole määrään liittyvä ongelma - maailmassa tuotetaan tarpeeksi ravintoa, jopa siinä määrin että ylituotanto on kapitalistisessa järjestelmässä "ongelma" - vaan asian ydin on siinä, että ruoan saanti perustuu omistussuhteisiin eikä tarpeeseen. Tämä juuri on poliittinen kysymys.

Joonas Laine

Lähteet:

Mahdollisuuksien tori
Investing in Development. A Practical Plan to Achieve the Millennium Development Goals
Laitila, Haapanen: A Critical Overview of issues underlined in Investing in Development (s.48-52)
UNCTAD. Least Developed Countries Report 2004
Global Compact

takaisin alkuun

---

Euroopan perustuslaki kolonialismin välineenä

Euroopan perustuslain IV osaston artiklassa III-286, joka koskee "merentakaisten maiden ja alueiden assosiaatiota", sanotaan:

"1. Ne Euroopan ulkopuoliset maat ja alueet, joilla on erityiset suhteet Tanskaan, Ranskaan, Alankomaihin ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, assosioidaan unioniin. Nämä maat ja alueet, jäljempänä 'maat ja alueet', luetellaan liitteessä II."

Liitteestä II löytyy seuraava luettelo:

"Grönlanti, Uusi-Kaledonia ja siihen kuuluvat alueet, Ranskan Polynesia, Ranskan eteläiset ja antarktiset alueet, Wallis- ja Futunasaaret, Mayotte, Saint-Pierre ja Miquelon, Aruba, Alankomaiden antillit (Bonaire, Curaçao, Saba, Sint Eustatius, Sint Maarten), Anguilla, Caymansaaret, Falklandinsaaret, Etelä-Georgia ja eteläiset Sandwichsaaret, Montserrat, Pitcairn, Saint Helena ja siihen kuuluvat alueet, Antarktiksen brittiläinen alue, Intian valtameren brittiläinen alue, Turks- ja Caicossaaret, brittiläiset Neitsytsaaret, Bermuda."

Nämä jäljellä olevat jäänteet Euroopan paljaasta kolonialismista tehdään siis nyt perustuslailla osaksi Euroopan Unionia.

Erityisen mielenkiintoinen on Falklandsaarten kysymys. Saaret valtasi ensimmäisenä Ranska vuonna 1763, mutta espanjalaiset häätivät heidät pois 1768. Britannia oli kuitenkin julistanut alueista osan itselleen kuuluvaksi, ja kiista Espanjan kanssa miltei johti sotaan, mutta lopulta Espanja luovutti alueet sopimuksella. Britit kuitenkin jättivät siirtokunnan jo 1774, ja paikalle jäi vain laatta ilmoittamaan Britannian herruudesta alueella.

Argentiina julisti saaret omakseen 1820, ja perusti niille rangaistussiirtokunnan. Alueella karjanhoitoa harjoittavat paikalliset kuitenkin nousivat kapinaan, jolloin Yhdysvallat väitti saarista olevan vaarassa tulla merirosvojen tukikohta. Tämä sai Britannian päättämään alueen uudelleenkolonisoinnista 1833.

Saarten strateginen tärkeys vahvistui niiden muodostuessa I maailmansodan erään merkittävän meritaistelun näyttämöksi. Falklandsaarten taistelussa 1914 Britannian laivasto upotti Saksan amiraali von Speen johtamat laivat yhtä lukuunottamatta, ja tuloksena Britannian kauppalaivasto pystyi jälleen kuljettamaan tarvikkeita ilman Saksan laivaston ahdistelua.

Argentiina otti saaret haltuunsa toukouussa 1982, mihin Britannia vastasi lähettämällä paikalle sotajoukkoja. Argentiinalaiset antautuivat kesäkuussa, ja voiton jälkeen Britannia vahvisti sotilaallista läsnäoloaan saarilla. Nykyisin sen väestö koostuu muutamasta tuhannesta hengestä.

Argentiina ei ole luopunut vaatimuksestaan saarten omistukseen, minkä maan ulkoministeri vahvisti viimeksi lausunnollaan 29. huhtikuuta 2005.

Falklandsaaret ilmoittaa kotisivuillaan, että Argentiinalla ei ole mitään oikeutta saariin, koska Britannia löysi sen ensin, vuonna 1690, jolloin Argentiina-nimistä valtiota ei ollut olemassakaan, ja että saarilla asuva brittiväestö haluaa joka tapauksessa kuulua Britanniaan eikä Argentiinaan.

Kun saarista ollaan nyt tekemässä EU:n osaa, ja kun perustuslain sotilaallista yhteistyötä käsittelevissä kohdissa puhutaan yhteisestä puolustuksesta, niin voiko Suomi EU:n jäsenvaltiona tulla vedetyksi mukaan unionin pahimpien imperialistimaiden sotiin alueista, jotka sijaitsevat kaukana Euroopan mantereelta; alueista, joiden asioihin EU:lla ei pitäisi olla mitään sanomista?

Joonas Laine

Lähteet:

Perustuslain kohdat
Wikipedia-artikkeliFalklandsaarten sodasta 1982
Falklandsaarten hallinnon kotisivut
Response to Argentinian Outrage

takaisin alkuun

---

Hoitotakuu voimaan maaliskuussa

Uusi hoitotakuu astui voimaan maaliskuun alussa. Hyvin toteutuessaan hoitotakuu tuo Suomen terveydenhoitojärjestelmään tasa-arvoisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Pitkään vaivanneet leikkausjonot saadaan vihdoin purettua. Hoitotakuu määrittelee tarkoin ajan, jonka potilas joutuu enimmillään odottamaan hoitotoimenpiteitä. Kiireellistä hoitoa tarvitsevat hoidetaan edelleen heti, esim. sydäninfarkti- tai onnettomuuspotilaat. Puhelinkontakti terveyskeskukseen on saatava välittömästi, ja kiireettömän hoidon arviointiin ammattihenkilön puheille on päästävä kolmessa päivässä. Terveyskeskuksissa hoitoihin, joita ei voida vastaanotolla tehdä, on päästävä kolmessa kuukaudessa. Sairaalassa hoidon tarve on arvioitava kolmessa viikossa ja jos sitä ilmenee hoito on aloitettava kuudessa kuukaudessa. Samoin hammashoidon tulee järjestyä kuudessa kuukaudessa. Potilaan tulee myös saada tietää tarkka hoitoajankohta ja hoitosuunnitelma.

Hoitotakuu on tarkoitus rahoittaa osin valtion lisäbudjetilla ja osin kuntien omilla rahoilla. Jo nyt joka neljäs sairaala on ilmoittanut ettei selviä hoitotakuun vaatimuksista. Syynä tähän on resurssien riittämättömyys. Lääkäreistä ja leikkaussalihoitajista on pulaa monella paikkakunnalla, rahaa lisähenkilöstön palkkaamiseen ei ole. Valtion lisäbudjetti on arvioitu riittämättömäksi, ja suuri osa kunnista on satsannut hoitotakuuseen liian vähän, monin paikoin rahan puutteen vuoksi. Hoitotakuu myös lisää pätevien puhelinpäivystäjien tarvetta, kun ensiarviointiin on päästävä välittömästi. Myös puhelimessa annetut mahdolliset ohjeet on hoitotakuun myöstä kirjattava sairaskertomukseen, mikä lisää työn määrää ja puheluiden pituutta.

Epäonnistuessaan hoitotakuu saattaa kuitenkin toimia pikemminkin eriarvoisuutta lisäävänä tekijänä. Hoidon tarvetta on puhelimessa helppo vähätellä. Takuu hoitoon pääsystä ei takaa hoidon laatua, varsinkin kun useilla paikkakunnilla jonot puretaan ylitöinä. Hoitotakuun myös pelätään lisäävän julkisen terveydenhuollon kysyntää, kun on olemassa mahdollisuus todella päästä leikkaukseen ja hoito on halvempaa kuin yksityisellä puolella. Jos hoitoonpääsy ei määräajassa onnistu, kunta joutuu korvaamaan hoidon yksityisellä lääkärillä. Tämä kuitenkin saattaa johtaa siihen, että kunta budjetoi enemmän rahaa kalliiseen erikoisterveydenhuoltoon välttyäkseen yksityiseltä tulevilta huimilta laskuilta. Perusterveydenhuolto heikkenee tällöin entisestään.

Käytännössä hoitotakuun tultua voimaan, maaliskuussa jonossa olevien tulisi päästä hoitoon viimeistään syyskuussa. Syksyllä siis nähdään kaatuuko hoitotakuu omaan mahdottomuuteensa vai alkavatko asiat todella sujua takkuilevan alun jälkeen. Jonojen purkamisen jälkeen hoitotakuusta ei pitäisi aiheutua kunnille huomattavia lisäkustannuksia.

Jos yhteydenotto terveyskeskukseen ei onnistu tai hoitoa ei saada määräajassa, asiasta voi tehdä muistutuksen hoitopaikan johtavalle lääkärille. Laki velvoittaa vastaamaan muistutukseen. Valmiin muistutuslomakkeen voi hakea SKP:n toimistolta tai tulostaa osoitteesta www.skp.fi .

Siiri Korppi

takaisin alkuun

---

Suomi - Euroopan osavaltio

Euroopan Unionille on valmisteltu uusi kaikki tähänastiset sopimukset korvaava perustuslaki. Laki siirtää jäsenvaltioilta Unionille huomattavasti enemmän päätösvaltaa kuin me kansalaiset haluaisimme. Hallitus uskottelee lain olevan vain uusi kansainvälisoikeudellinen sopimus. Kansanäänestys olisi tarpeellinen vain, jos sopimus olennaisesti kaventaisi Suomen itsenäistä hallintoa. Todellisuudessa perustuslailla luodaan uusi yhdistynyt Eurooppa, Euroopan liittovaltio.

Uusimmasta lakiluonnoksesta on poistettu joidenkin maiden, kuten Suomen, vaatimuksesta sana liittovaltio. Itse sopimusteksti on kuitenkin sama. Tosiasia on, että vain valtiolla on perustuslaki, valtioista koostuvana valtiona EU on siis liittovaltio. Perustuslaki määrittelee Unionille myös valtion tunnukset; oman lipun, hymnin, tunnuslauseen ja rahan.

Uuden liittovaltion perusarvoja ovat markkinatalouden suojeleminen ja vapaa kauppa. Tavaroiden, palvelujen ja työvoiman vapaata liikkuvuutta korostetaan useissa pykälissä. Tulleja ei jäsenmaiden välillä ole.

On suoranaista valehtelua väittää, ettei EU:n perustuslaki vaikuta Suomen perustuslakiin. Sopimuksen 10. artikla ei ole tulkinnanvarainen: "Tämä perustuslaki ja lainsäädäntö ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden lainsäädäntöön nähden." Perustuslaki korvaa vanhan perustuslakimme kaikissa sisältämissään kohdissa. Sopimus antaa Unionin päättäville elimille oikeuden toimia myös sopimuksen ulkopuolelle jäävillä alueilla, jos ne näkevät sen tarpeelliseksi. "Jäsenvaltiot käyttävät toimivaltaansa siltä osin kuin Unioni ei käytä omaansa tai on päättänyt lakata käyttämästä sitä." (11. artikla)

Unioni päättä jäsenmaiden talouspolitiikasta, tullimääräyksistä ja emu-maiden rahapolitiikasta. Muilla aloilla Unioni ja jäsenmaat tekevät yhteisiä päätöksiä. Unioni muun muassa tulee suosimaan yksityiskoulujen yleistymistä jäsenvaltioiden alueella, vaikka tätä koskeva pykälä poistettiinkin perustuslaista. Yhteiset päätökset toteutetaan uudella enemmistöäänestyksellä, kolme viidestä Unionin kansalaisista tarvitaan hyväksymään päätökset. Käytännössä siis veto-oikeus poistuu muilta mailta paitsi kolmelta isoimmalta maalta; yhdessä ne voivat kumota tai hyväksyä minkä tahansa päätöksen. Ja nämä valtiot ovat jo jonkin aikaa harjoitelleet tuloksellista yhteistyötä. Kansalaisaloitteiden teko on yhä mahdollista, mutta jotta tulisi huomioiduksi, aloitteessa tulee olla miljoonan Unionin kansalaisen allekirjoitus.

Uusi sopimus tekee Unionista oikeushenkilön. Unioni voi allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia, kuten GATS, kaikkien jäsentensä puolesta hallituksen määräenemmistöpäätöksellä. EU:lle valitaan presidentti kaksi ja puoli vuotta kestäväksi kaudeksi. Suomen ja muutaman muun pienemmän valtion sopimusteksteissä presidentti-sana on käännetty puheenjohtajaksi.

Euroopan komissiolla on yksinoikeus Unionin sisällä tehtäviin lakialoitteisiin. Uuden perustuslain myötä poistuu jokaisen jäsenmaan oikeus omaan komissaariin. Komissaarien määrä on vakio vaikka jäsenvaltioiden määrä kasvaa. Maat, joille ei riitä komissaaria, tyytyvät ns. salkuttomaan komissaariin jolla ei ole äänioikeutta asioista päätettäessä eli ei siis mitään valtaa. Komissio muodostetaan siten, että se "kuvastaa tyydyttävällä tavalla Unionin kaikkien jäsenvaltioiden väestöllisiä ja maantieteellistä kirjoa" (25. artikla), eli siis käytännössä isommat maat ottavat aina omansa?

Ylin valta perustuslain tulkinnassa on Unionin tuomioistuimella. Euroopan keskuspankin asema kaiken valvonnan yläpuolella korostuu.

Yhteinen puolustus ja Nato

Euroopan Unioni harjoittaa yhteistä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. "Keskinäistä puolustusta koskevaa lähempää yhteistyötä toteuttaessaan siihen osallistuvat jäsenvaltiot toimivat läheisessä yhteistyössä Pohjois-Atlantin liiton kanssa" (39. ja 40 artikla). Euroopan Unionilla ei ole omaa puolustusta, vaan se on Nato-yhteensopivaa. Perustuslain hyväksyminen on suora tie Euroopan puolustusytimeen ja näin ollen myös Natoon.

Artikla 42 tarkentaa Unionin ottavan käyttöön kaikki käytettävissä olevat välineet, mukaan lukien jäsenvaltioiden sotatoimet, tarvittaessa, eli luonnonkatastrofin tai suuronnettomuuden sattuessa. Tämä koskee myös terrorihyökkäystä tai mahdollisen terrorihyökkäyksen uhkaa. Juuri tätä terroriuhan torjumista esimerkiksi USA harjoittaa Irakissa. Perustuslaki oikeuttaa myös voimankäyttöön tarvittaessa ilman YK:n mandaattia.

Mitä nyt?

EU:n perustuslain hyväksymistä ilman kansanäänestystä ei voida hyväksyä. Sopimus, joka näin tuntuvasti siirtää valtaa maamme ulkopuolelle ei ole mikään läpihuutojuttu. Yksi syistä, joihin hallitus vetoaa äänestystä vastustaessaan, on asian monimutkaisuus. Ei tavallinen kansalainen ymmärrä, mistä perustuslaissa on kyse, eikä näin ollen voi osallistua päätökseen. Toisaalta mitään ei yritetä ymmärrettävästi kertoa ja se mitä kerrotaan on valhetta tai asioiden kaunistelua. Ei myöskään pidä paikkaansa, että koska olemme jo äänestäneet EU:iin liittymisestä, muutokset täytyy hyväksyä. Uudella perustuslailla luodaan kuitenkin uusi yhtenäisempi EU ja tähän uuteen Unioniin liittymisestä pitää äänestää erikseen. Tällä hetkellä olisi tärkeintä saada ihmiset tietoisiksi perustuslain tosiasiallisesta sisällöstä ja kansanäänestyksen välttämättömyydestä.

takaisin alkuun

---

Nuorison sosiaalinen asema

Nuorison sosiaalinen asema on heikentynyt viimeisten 15 vuoden aikana rajusti verrattuna moniin muihin väestöryhmiin. Kehityksessä on kuitenkin eroja: suuri osa nuorista opiskelee yhä pidempään ja voi eri mittareilla paremmin, ongelmilla on taipumus kasautua tietylle joukolle lapsia ja nuoria.

Eräs keskeinen ongelma on nuorten näkeminen vain yhtenä massana, joka on viranomaisten erilaisten toimenpiteiden kohteena. Nuorilla itse on vain vähän sananvaltaa itseään koskevissa asioissa. Alle 30-vuotiaiden osuus kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa sekä eduskunnassa on pieni.

Nuoruus on aikaa, jolloin opiskellaan ammattiin, perustetaan perhettä ja monella tapaa asetetaan peruskivet loppuelämälle. On valitettavaa, että elämäntilanteiden vaihdellessa nuoret usein jäävät ilman 2000-luvun Suomen lakisääteistäkin sosiaaliturvaa.

Työllisyys 2000-luvun alussa

Työkokemuksen puutteessa nuoret työllistyvät aluksi vain harjoittelu- tai määräaikaisiin työpaikkoihin. Tämä lisää epävarmuutta tulevaisuudesta. Asema työmarkkinoilla on muita työntekijöitä suojattomampi. Rekrytointikiellot ja määräaikaisten työsopimusten uusimatta jättäminen ovat tavallisempia kuin vakinaisen väen irtisanominen. Tästä johtuen nuorten työttömyys kasvaa ensimmäisenä suhdannetilanteen heikentyessä.

Suuri osa nuorten työttömyydestä ei näy virallisissa tilastoissa. Monet nuoret opiskelevat useampaa tutkintoa, ovat työvoimapoliittisessa koulutuksessa tai vajaatyöllistettyinä. Tosiasiallista työttömyyttä on vaikea laskea.

Työssäkäyvät nuoret kuuluvat yhä harvemmin ammattiliittoon. Syynä saattaa olla jopa työnantajan taholta tuleva suora painostus, mutta useammin kuitenkin puhtaasti tietämättömyys omista eduista ja niiden ajamisesta. Lakisääteisten etujen panttaaminen on helppoa, jos nuori työntekijä ei tiedä oikeuksistaan tai osaa vaatia niitä.

Sosiaaliturvan aukot

Nuorten työttömyysturva on usein harkinnanvaraista. Tulosidonnaiset etuudet jäävät pieniksi, kun tuloja ei monestakaan syystä ole. Tämä vaikuttaa mm. sairas- ja vanhempainpäivärahaan.

Väliaikaiseksi tarkoitettu kunnallinen toimeentulotuki on muodostunut yhä useammalle nuorelle ensisijaiseksi sosiaaliturvan muodoksi. Tuki on harkinnanvarainen ja sen hankkiminen onnistuu joskus vain hallinto-oikeuteen valittamalla. Useat nuoret eivät edes tunne oikeuttaan toimeentuloon. Tukiviidakossa kamppailu on raskasta ja hankalaa.

Vanhempien kukkarolla käyminen on siis välttämätöntä yhä useammalle nuorelle. Mutta entä jos vanhemmat itse ovat työttömiä tai muuten pienituloisia? Tilanne johtaa ennen pitkää periytyvään huono-osaisuuteen, joka oravanpyörän lailla lisää yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Toteutuuko oikeus asuntoon?

Asumisen ongelmat vaikuttavat nuoriin muuta väestöä enemmän. Mahdollisuudet opiskeluun ja työhön ovat keskittyneet muutamiin suurin kaupunkeihin, joissa asuminen on kallista talouden suhdanteista riippumatta.

Asumisen tukijärjestelmät eivät ole pysyneet kaupunkien vuokratason perässä. Opintorahan asumislisä ei kata edes aravalainalla rakennettujen opiskelija-asuntosäätiöiden hallussa olevien asuntojen vuokria.

Kunnat pyrkivät valikoimaan asukkaitaan sopivalla tonttien jakamisella. Pienituloiset käyttävät enemmän julkisia palveluja ja maksavat vähemmän veroja. Tästä syystä kunnat haluavat mieluiten maksukykyisiä asukkaita, eivät vähävaraisia opiskelijoita. Opiskelija-asunnoille ja muille vuokra-asunnoille ei mielellään osoiteta tontteja soveltuvista paikoista.

Opiskelija-asuntoja ja sosiaalisin perustein jaettavia vuokra-asuntoja ei riitä kaikille tarvitseville. Mahdollisuus opiskella jakautuu yhä eriarvoisemmin. Itsenäisen elämän aloittaminen on hankalaa, mikäli vanhemmilla ei ole varaa auttaa alkuun.

Perustulomallilla selkeyttä

Monen nuoren sosiaalista ahdinkoa voitaisiin helpottaa luopumalla sekavasta tukiviidakosta. Kommunistinen Nuorisoliitto kamppailee yleisen perustulon puolesta. Perustulomalli poistaisi eri tukimuotoihin liittyvän sekavuuden ja harkinnanvaraisuudesta johtuvan mielivaltaisuuden.

Yhteiskunnan tulisi huolehtia asumisesta palauttamalla vuokrasääntely voimaan. Tämän lisäksi kuntien olisi lisättävä vuokra-asuntotuotantoa asukkaiden tarpeita vastaavaksi.

Nuorten, kuten muidenkin väestöryhmien, työllisyyttä parantaisi roimasti siirtyminen kuusituntiseen työpäivään ansiotasoa alentamatta. Tähän voidaan päästä ainoastaan taistelevan ammattiliittotoiminnan kautta. Aktivoimalla ja opettamalla nuoria ammattiyhdistystoimintaan voitaisiin ummehtuneeseen eliittien etujakopolitiikkaan puhaltaa enemmän taistelevan proletariaatin henkeä.

takaisin alkuun

---

Perusturvaoikeudet kuuluvat myös lukiolaisille

1990-luvun alun laman ja murroksen jälkeen edes kunnat eivät ole aina noudattaneet sosiaalilainsäädännön kirjainta. Lain noudattaminen on kuntakohtaista ja toisinaan mielivaltaista.

Saara Rautiainen on 20-vuotias viime kevään ylioppilas. Lukioaikoina omat ongelmansa aiheutti toimeentulon miettiminen. Lukiolaisten opintotuki kun ei riitä itsensä elättämiseen.

- Meille on määritelty tietyt perusturvaoikeudet. Niiden käyttämistä ei tarvitse hävetä vaan käyttämällä niitä pidät huolen, että muutkin tarvitsijat saavat oikeutta, sanoo Rautiainen.

Opintolainaa yritetään tyrkyttää joka luukulta, mutta vähävaraisen lukiolaisen ei lain mukaan tarvitse vielä ajaa itseään velkahelvettiin.

- Lukiolaisilla opintotuen saamiseen vaikuttavat 20-vuotiaaksi saakka vanhempien tulot, ja lukiolaiset ovat muutenkin erityisasemassa, koska yo-tutkinto ei ole ammattiin valmistavaa koulutusta, kertoo Rautiainen.

- Tästä erityisasemasta voi olla kuitenkin hyötyä haettaessa toimeentulotukea, sillä opiskelija, joka saa ammattiin valmistavaa koulutusta, ei ole myöskään velvoitettu nostamaan opintolainaa, Rautiainen jatkaa.

Jos siis olet vähävarainen lukiolainen, jolle on myönnetty opintotukea, kannattaa sinun käydä hakemassa toimeentulotukea alueesi sosiaaliasemalta, ennen kuin ryntään nostamaan opintolainaa.

Toimeentulotukea hakiessasi kannattaa mainita erityisasemastasi opiskelijana, joka ei valmistu ammattiin, koska muussa tapauksessa sinua vaadittaisiin luultavasti ensimmäisenä nostamaan opintolainaa. Ja vaikket saisikaan hakemustasi läpi heti ensimmäiseltä sosiaalivirkailijalta, kannattaa sinun valittaa ensin kunnan sosiaalilautakuntaan ja sitten vielä hallinto-oikeuteen.

Vähävaraiset lukiolaiset ovat oikeutettuja toimeentulotukeen myös kesäisin.

Kalle Hernberg

Info

Toimeentulotuen suuruus on tavallisimmin yksin asuvalle 358,79e/kk ja kaksin asuville kullekin 304,97e/kk, pääkaupunkiseudulla hieman korkeampi ja syrjäseuduilla hieman matalampi. Tämän lisäksi toimeentulotukena maksetaan pääsääntöisesti 93% vuokrasta. Toimeentulotukea saa, jos perheen tulot ovat tätä pienemmät, eikä hakijalla ole muuta omaisuutta kuin asunto, koti-irtaimisto ja työ- ja opiskeluvälineet.

takaisin alkuun

---