Huolestuttava totuus poliisin ja koko tasavallan tilasta

Huolestuttava totuus poliisin ja koko tasavallan tilasta

Luulot pois

Poliisi on viime aikoina onnistunut järkyttämään isompaakin yleisöä monella tavalla. Tähän asti, ja varmasti tämän jälkeenkin vielä, työväenluokka on uskonut poliisin olevan kansan palvelija. Kenties muualla, ehkä Yhdysvalloissa, poliisi on sorron työkalu, mutta ei meillä. Meillä poliisi on luotettava, poliisi on avulias, poliisi suojelee. Tähän näkemykseen on varmasti tullut säröjä nyt, kun poliisi on osallistunut pakolaisten karkottamiseen, ja vielä ilmeisen laittomasti. Eikö poliisin pitänyt valvoa lain toteutumista, ja eikö lain pitänyt olla meitä varten? Hallitus on varmasti vaarallinen, mutta ainakin perustuslaki suojelee meitä – näin uskottiin vähintään siihen asti, kunnes perustuslakia rikottiin avoimesti.

Perustuslakia on rikottu avoimesti, muttei kuitenkaan rohkeasti: poliisi vetoaa karkotuksissa siihen, että he tekevät vain työtään, he toteuttavat viranomaispäätöksiä. Viranomaiset sanovat, että he vain päättävät poliitikkojen linjausten mukaisesti. Poliitikko sanoo, ettei hän päätä tai toimeenpane, ei hän ole vastuussa karkotuksista. Näin Suomessa, jonka kunnallisvaalitunnuksista merkittävä osa liittyi jollain tavalla “vastuun kantamiseen”. Tämä vastuunpakoilu on tyypillistä porvarillisen valtion toimintaa – se, mikä on tosiasiallisesti poliittista, esitetään ikään kuin luonnollisena välttämättömyytenä. Näin ei ole vain karkotusten kohdalla, vaan myös leikkausten, yksityistämisten, tukien kutistamisen, palvelujen katkaisemisen kohdalla, ja niin edelleen. “Rahaa ei ole”, he valittavat, vaikka Suomi on vauraampi kuin koskaan ennen. Selkeää sumutusta, joka kuitenkin menee läpi, koska porvarillisella vallalla on hyvin vähän varteenotettavia vastustajia. Tämän takia Sipilä voi kumppaneineen puhua ihan mitä tahansa eduskunnassa, eikä siitä mitään seuraa.

Jopa vihreä liitto, jota nyt ei tiedostavammassa piirissä pidetä minkäänlaisena esitaistelijana vallankumoukselle, tai edes jollekin epämääräiselle edistykselle, intoutui mukaan karkotusten pysäyttämiseen (seuraavana päivänä iskikin jo katumus, tietenkin). Ihmisjoukot ovat osoittaneet mieltään poliisin toimenpiteitä vastaan, valtion “ratkaisuja” vastaan, ja opportunistiset puolueet ovat seuranneet perästä, esittäen mahdollisuuksien mukaan olevansa edistyksellisiä, ja, kerättyään poliittiset irtopisteet, vetäytyneet takaisin porvarillisen kunnioitettavuuden ja arvokkuuden piiriin. Nämä puolueet, jotka seuraavat väkijoukkoa kuin haaskansyöjät, eivät ole johtavia puolueita, eikä heidän esimerkkiään tule seurata: heidät tulee sen sijaan pakottaa toimimaan, aivan kuten vihreän liiton kohdalla on tapahtunut.

Sen lisäksi, että karkotukset ovat järkyttäneet ja ravistelleet työväenluokan porvarillista tietoisuutta, poliisi on jäänyt kiinni rasistien myötäilystään Vesalassa. Itseriittoiset Suomi ensin -joukot, jotka näyttävät dokumentoivan jokaisen raivopäisen vaahtoamisensa ja väkivaltaisen tempauksensa, ovat näyttäneet, kuinka poliisi kädestä pitäen on antanut heidän valita sopivan paikan “mielenilmaukselleen”; pitäneet koululaiset kaukana mielenilmauksesta, etteivät he vain vahingossa “provosoisi”; käskenyt “mielenosoitusta” vastustamaan tulleita poistumaan; ja lopuksi kätelleet SE-joukkoja. Nauhoilla, joita poliisi ei suostu katsomaan, “Suomi-Maidanin” sovinistisoturit siirtyvät puheista tekoihin.

W. B. Yeats. The Second Coming. Käännös: Aale Tynni.

PigGate on jo viety

Kirjoittaessani tätä Longplay.fi on julkaissut jutun (varmuuskopio) poliisin salaisesta Facebook-ryhmästä, jossa rasismi rehottaa. Tuhannet poliisit jakavat artikkeleita mm. Britain Firstiltä, Suomen Sisulta, MV-lehdeltä, Uutismaailmalta ja Paavo Tajukankaan blogista, naureskelevat itsemurhayritykselle, jne., ja tätä on jatkunut jo vuosia. Voidaanko tämäkin selittää pois ihmisen perisynnin, erehtyväisyyden tai yksilöiden erilaisuuden avulla?

Ensimmäinen puolustuksen puheenvuoro on jo täällä, ja se on kaikista säälittävin, se on kaikista surkein. Se ei ole mitä aavistelin yllä, mutta se ei siltikään minua yllätä. “Long Play on tuntematon valemedian julkaisu!” Näin helposti todellisuus on torjuttu, pelkällä väittämällä valheellisuudesta ja petollisuudesta. Todellisuudessa Long Play on palkittu pitkän kaavan journalismin julkaisu.

Sisäministeri Risikko, joka asemansa puolesta johtaa poliisin toimintaa, on jo ehtinyt vastaamaan, että “asia tutkitaan” – tästähän voisi saada sellaisen kuvan, että Risikko ottaa tosissaan tämän, että poliisista on paljastunut jälleen kerran jotain mätää. Usko järjestelmään saattaa monella tässä vaiheessa palautua, huh, onneksi ministeri puuttuu nyt asiaan. Vihdoinkin joku päättäjä on meidän puolella! Uskon palautus onkin tämän tarkoitus, tarkoitus on pitää luottamus poliisiin korkealla. Se, että luottamus on ollut korkealla historiallisesti, on tarkoittanut sitä, että tällaiset fraasit ovat usein riittäneet kuittaamaan vääryydet.

Monella on kokemusta poliisista, ja mikäli he ovat millään lailla vasemmistolaista politiikkaa koskaan ajaneet mielenosoituksessa, marssilla tai missään tapahtumassa, joka on herättänyt poliisin mielenkiinnon, SE-joukkojen kohtelu on heille saattanut näyttää suojelevalta, jopa holhoavalta. “Suomi-Maidanin” jatkuminen siellä tapahtuvasta uhkailusta ja väkivallasta huolimatta sokeuttaa vielä poliisiin luottavan katsojansa, se kuurouttaa vielä porvarillisen kuulijansa. “Ei, ei voi olla totta, en voi uskoa tätä!” Ristiriita tasavaltalaisuuden ihanteiden ja todellisuuden välillä on melkein sietämätön, se vaatii kieltämistään sen uhalla, että yhteiskunnan haurastunut fasadi murtuu täysin. On luotava uusia lokeroita ja todellisuuden taskuja niille poliiseille, jotka toiminnallaan tai toimimattomuudellaan osoittavat poliisin mädännäisyyden suuntaan: puolustuksen toinen puheenvuoro on saapunut. “On kahdenlaisia poliiseja. Niitä, jotka haluavat yhteiskunnan parasta, ja niitä, jotka haluavat valtaa itsellensä”. Tämäkin on poliisin yhteiskunnallisen roolin kieltämistä, totuuden rationalisointia, sen selittelyä parhain päin. Voi myös teeskennellä, että poliisi on kuten kuka tahansa muukin, sillä eikö kuka tahansa voi jäädä kiinni rasistisiin asenteisiin ja ennakkoluuloihin. Poliisi ei kuitenkaan ole kuka tahansa, vaan poliisilla on aivan tietty rooli yhteiskunnassa. Poliisi suoraan toteuttaa luokkavaltaa kurittamalla kurjalistoa, ja tällä ei voi olla olematta seurauksia poliisin tietoisuuteen. Se ei voi olla jättämättä jälkeään, se, että poliisi on, kuka tulee pysäyttämään työväen, kun työväki alkaa liian aktiiviseksi. Tämän olemisen ja tietoisuuden seurauksia todistamme nyt.

Kurittajain kurittajat

Vielä ei ole liian myöhäistä tehdä edes nimellisiä uhrauksia.

Rasismille nollatoleranssi“, sanoo Risikko Ylellä. Kolehmainen tarjoaa samaa fraasia. Mitä muuta he voisivatkaan sanoa? Totta kai, varmasti poliisi on muodollisesti parhaista parhainta väkeä jota Suomesta löytyy, tasavaltalaisuuden ihanteiden inkarnaatio, täyttymys lihassa. Tämän täydellisyyden rinnalta synti voi vain kadota! Poliisi toteuttaa lakia, ja laki on meitä varten, joten kaikki on erinomaisen hyvin. Todellisuus, ikävä kyllä, ei ole näin ihanteellinen. Tosiasiassa poliisissa ei ole nollatoleranssia rasismille. Jos olisi, niin tällainen ryhmä ei olisi voinut vuosikausia jatkaa tuhansien jäsenien voimin ilman, että siihen oltaisiin puututtu. Se, että tähän puututaan vasta nyt, kertoo siitä, ettei mitään nollatoleranssia ole koskaan ollutkaan. Poliisi peittelee tässä omaa häpeäänsä, omaa rasismiansa, jonka aika ei ole vielä koittanut toimia täysin avoimesti ja häpeilemättä.

Risikko sanoo, että asia tutkitaan – tältä väitteeltä voidaan odottaa samanlaisia tuloksia kuin Yhdysvalloissakin. Palkallista lomaa, pitkiä tutkimuksia, ja lopulta, kun skandaali on jo hieman vaientunut, annetaan minimituomiot tai armahdukset kaikille. Jos tilanne niin vaatii, ehkä muutamalle syntipukille annetaan kyytiä, jotta kansa voisi taas levätä siinä uskossa, että poliisi on kansan palvelija, eikä sorron työkalu, porvarin rautainen nyrkki työläistä vastaan.

Annetaan nyt poliisille, Risikolle ja valtiolle kuitenkin mahdollisuus todistaa, että heillä on nollatoleranssi kaikesta huolimatta, emmehän me ole dogmaatikkoja, me olemme tieteellisiä. Mikäli kaikki nämä ryhmässä hääränneet saavat potkut poliisista, niin sitten voidaan puhua nollatoleranssista. Kuten ei myöskään kivojen koulujen kohdalla pysty pelkällä julistuksella lopettamaan kiusaamista (“meidän koulussa ei kiusata!”), ei myöskään poliisin rasismia voi kuitata pelkällä fraasilla… paitsi jos yleisö on jo ehdollistunut siihen, kyllästetty ideologialla, joka on valmistanut heidät ottamaan vastaan minkä tahansa onnettomimmankin selityksen, tekosyyn tai suoran ongelman kieltämisen, hyväksymään minkä tahansa laastarin avomurtuman päälle.

Se, että poliisiin oli alun perin värvätty suurin joukoin sosialidemokraattisia työläisiä, on merkityksetöntä. Tietoisuus määräytyy ympäristön mukaan tässäkin tapauksessa. Joka astuu kapitalistisen valtiojärjestyksen palvelukseen poliisina ei enää ole työläinen vaan porvarillinen poliisi. Viime vuosina nämä poliisit ovat taistelleet huomattavasti enemmän vallankumouksellisia työläisiä kuin natsi-opiskelijoita vastaan. Tällainen harjoittelu ei voi olla jättämättä jälkiä. Ja ennen kaikkea: jokainen poliisi tietää sen, että hallitus voi vaihtua, mutta poliisi pysyy.
–Lev Trotski.

“Nollatoleranssi” ei estänyt Risikkoa antamasta “Suomi-Maidanille” peukkua, kaveeraamasta rasistien kanssa. Ei ihme, että öyhötys saa jatkua. Migrileaks: Kun ministeri valehtelee pakkopalautuksista ja poliisi tarjoaa rahaa

On osoitettu, että poliisi myötäilee ja suojelee rasisteja. Entä muita? Me osallistuimme tämän vuoden helmikuussa mielenosoitukseen, joka vaati Sipilän eroa. Ei poliisi meiltä kysynyt, että haluaisimmeko osoittaa mieltämme tässä vai tuossa; ei poliisi myötämielisesti kuunnellut vastalauseitamme, vaikkemme huudelleet samanlaisia törkeyksiä kuin De Wit, jonka kanssa poliisi sopi ja neuvotteli Kontulan kierroksestaan niin kärsivällisesti, että hetken luulin nauhoitteelle päätyneen tarhatädin puheita poliisin sijaan. Poliisi osoitti meille meidän paikkamme, käskytti meidät meille valmiiksi laitetun köyden taakse, puomin taakse, ja kielsi sieltä tulemasta. Asetettu paikka oli niin kaukana Finlandia-talolta, että tuskinpa kukaan meitä kuuli kuin kaikista rohkeimpien huudatusten kohdalla. Kohdaltamme oli myös valaistus jostain syystä katkaistu, tai se oli katkennut. Ainoa merkittävä valaistus tuli silmiimme paistavista poliisipakun valoista. Ei poliisi meitä mielenosoituksen lopuksi kätellyt.

Poliisi suojeli Finlandia-taloon virtaavia porhoja meiltä samalla tunnollisella otteella, kuin se suojeli SE -ryhmän rasisteja lapsilta ja vastaanväittäjiltä. Me, jotka provosoimme porvareita, ja lapset, jotka provosoivat rasisteja, me olemme poliisille ilmeinen uhka, mitä tulee mielenosoituksiin. Ymmärtääkseni Supo on todennut, että äärioikeisto on merkittävin uhka valtion turvallisuudelle, mutta olematonkin vasemmisto saa poliisilta enemmän vihaa niskaansa kuin SE -ryhmä. Ottaen huomioon ne puheet, joita Long Play on tuonut esille nyt, tämän valikoivan kohtelun taustalla on luultavasti vähän muutakin kuin “resurssipula”.

Poliisi on parhaimmillaan välinpitämätön rasismin suhteen ja pahimmillaan sen intohimoinen asianajaja. Suomalaisten terrori-iskut, joiden kohdalla viitataan usein ennemmin kansallismielisten leikkimieliseen hupsutteluun kuin terroriin, näyttävät kiinnostavan poliisia lähinnä kiinteistövahinkojen osalta. Terrori, joka joskus saattoi tarkoittaa vihollisen väkivaltaista pelottelua, joka tähtäsi sen antautumiseen tai perääntymiseen, tarkoittaa nykyään melkein mitä tahansa, mitä muslimi tai vasemmistolainen tekee. Tämä välinpitämättömyys ja vihamielisyys käyvät yhteen monen kokemuksen kanssa siitä, kuinka poliisia ei ihmiselämä kiinnosta, jos se ei ole tarpeeksi pääoman edun mukaista. Poliisi ei käytä valtuuksiaan suojellakseen koululaisia raivoavilta rasisteilta, mutta kyllä ampuu surutta väkijoukkoon FN-303 -aseillaan, ottaa kiinni kenet haluaa ja keksii myöhemmin tekosyyt kiinniotolleen, jos kyse on vasemmistolaisista, tai työväenluokan oma-aloitteisesta ja sen omaa etua ajavasta politiikasta. Poliisi ottaa vaikka liputkin pois, jos niissä ei ole sinistä ja valkoista, hakaristiä tai “vastarintaliikkeen” tunnuksia. Poliisi ei puutu natsien mielenosoituksiin (paitsi heitä suojellakseen), vaikka olisi selkeää, että natsit, joiden riveistä löytyy tuomittuja väkivaltarikollisia, jotka uhoavat hakkaavansa ja tappavansa vastustajansa, tulevat siirtymään sanoista tekoihin. Jimi Karttunen maksoi poliisin välinpitämättömyydestä hengellään. Tämänkin tapauksen kohdalla on ideologinen refleksi ja jopa tiedostettu, suunnitelmallinen mustamaalaaminen alkaneet luomaan kaikenlaisia oikeutuksia avoimelle natsiterrorille, kaikenlaisia oikeutuksia sille, että natsi potkaisi vastustajansa hengiltä keskellä kirkasta päivää, julkisella paikalla.

Lisää luettavaa löytyy runsain mitoin esimerkiksi Ave Maria -blogista, tai Pontus Purokurun kirjoituksista. Poliisin vääryyksistä, ikävä kyllä, emme tule koskaan saamaan selkeyttä missään määrin kokonaisvaltaisesti, sillä poliisi ei dokumentoi kaikkea pahantekoaan. Päin vastoin, se vaatii oikeutta tuhota todisteet itseään vastaan. Vartijat vartioivat vartioita, ja luultavasti tekevät kisan siitä, että kuka röyhkeimmin rikkoo voimattomia tasavaltalaisihanteita.

Jos otamme tämän yleisen mallin poliisista, tämän mallin, jonka mukaan poliisi on kansan palvelija, lain valvoja, yleisen hyvän puolustaja ja niin edelleen, ja vertaamme sitä todellisuuteen, huomaamme, ettei malli toimi. Malli ei kykene ennustamaan poliisin toimintaa. Sen sijaan radikaalin vasemmiston malli poliisista, jonka mukaan poliisi on porvarin kätyri, luokkavihollinen, sorron työkalu jne. näyttää osuvan huomattavasti paremmin yhteen todellisuuden kanssa, ja joka päivä se osuu paremmin. Tämän kieltääkseen täytyy väittää, että kaikki poikkeukset liberaalista mallista ovat huonojen poliisiyksilöiden tulosta, tai kenties seurausta syntiinlankeemuksesta. Jos näin olisi, niin voisi kuvitella, että poliisin käytös tästä paranisi ja huomattavasti. Kenties poliisi lopettaa perustuslainvastaisten karkotusten voimaansaattamisen, kenties se lopettaa rasistien ja fasistien kanssa kaveeraamisen. Näin ei kuitenkaan tule käymään, ennustaa radikaalivasemmistolainen malli. Sen sijaan poliisin otteet tulevat kovenemaan entisestään, kun yhteiskunnallinen kriisi syvenee, kun porvarillinen valta natisee liitoksissaan.

Joka astuu kapitalistisen valtiojärjestyksen palvelukseen poliisina ei enää ole työläinen vaan porvarillinen poliisi.
–Lev Trotski (toistamiseen – kertaus on opintojen äiti).

Kuka voisi kellot seisauttaa

Työväenluokkaan kohdistuva kaikkinainen väkivalta tulee jatkumaan ja raaistumaan, sillä tarkoitus ei suinkaan ole suojella kaikkia, vaan suojata pääomaa kohtaloltaan. Kapitalismin kriisien jatkuessa, niiden syventyessä jokaisen uuden kriisin myötä, kohtalon välttely tulee vaatimaan aiempaa kovempia ja raaempia otteita. Pääoman nemesis ei suinkaan ole rasistit tai fasistit, jotka korvaavat luokkataistelun rodun ideologialla, pikkuporvarillisilla fantasioilla heimojen palaamisesta kotimailleen ja sinne eristymisestä, pienen pääoman noususta jne., joten porvarillisen poliisin ei ole mikään rakenteellinen pakko heitä pysäyttää. Kapitalismi, eli järjestys, jota poliisi valvoo, ei fasismiin pääty, vaan jatkaa entistä kurjempana.

Vain muutamaa vuotta takaperin oli suhteellisen vaikeaa löytää ihmistä, joka myöntäisi natsien edelleen elävän keskuudessamme. Nyt päänsä puskaan tunkeneiden suusta kuuleekin ennemmin toiveita natsien marginaalisuudesta, ei niinkään olemassaolon kieltämistä. Näin se historia etenee, melkein huomaamattamme, vaikkakin välillä tapahtuu huomattavia murroksia, kuten itsenäisyyspäivänä poliisien ampuessa työväkeä selkään. Kärjistyminen tulee jatkumaan, sekä yhteiskunnallisissa suhteissa että poliisin väkivallassa. Nyt voi olla vaikeaa kuvitella, että poliisi tekisi enemmän kuin ampuisi “vähemmän tappavilla” aseilla, mutta kenties jo muutaman vuoden päästä voimme odottaa, että poliisi ampuu meitä vesitykeillä talvella, tuo panssarivaunuja mielenosoitusten lähettyville, rakentaa hiekkasäkeistä pesäkkeitä konekivääreilleen jne., ja kaikki tietenkin yleisen hyvän ja julkisen turvallisuuden nimissä. Samaan aikaan voimme odottaa tapahtuvaksi sitä, että joudumme ottamaan asuntolainoja maksaaksemme sairaanhoitomaksuja, ottamaan mitä tahansa töitä vastaan työterveyden takia, kuten jenkeissä jo tehdään.

Se, että työväenluokka lähtisi kadulle osoittamaan mieltään, vaatimaan osaansa, ei välttämättä ole hirvittävän kaukana. Enkelin sädekehä on paljastunut tien reunasta poimituksi paskaiseksi vanteeksi, ja luotettavuudestaan tunnettu Suomen poliisi rasistien liittolaiseksi. Suomen Yleisradio, jonka senkin tehtävä olisi jollain ideaalisella tasavaltalaisella tasolla puolueeton uutisointi ja ohjelmien esittäminen, joka on olevinaan epäpoliittinen, on paljastunut Sipilän ja muun porvariston talutushihnan päässä kulkevaksi porvarillista propagandaa puskevaksi rakiksi. Tämä oli havaittavissa jo kauan sitten, mutta lähimenneisyydessäkin oli puhetta homoliitoista sukupuolineutraalin avioliiton sijaan, ja tätä puolustettiin sillä, että termi on mukamas neutraali . Samaan aikaan avoimesti natseja ihmisiä kutsutaan sydäntä lämmittäviin “henkilökuviin”, eikä tämä fasistien normalisoiminen suinkaan jää kotimaiseen materiaaliin. Näitä mukavia natseja esitetään vastapareina Loldiers of Odinin kaltaisille ryhmille, jotka ovat olevinaan yhtä painavia kuin kansallissosialistit, jotka tähtäävät kansanmurhaan (Sarastus: “Miten etninen puhdistus toteutetaan”). Kenties muutaman vuosikymmenen sisällä poliittinen elämä onkin liikkunut sen verran paljon enemmän oikealle, että kaksi ääripäätä ovat natsit ja kansanmurhan vastustajat, eikä suinkaan harmittomat pellet ja vaaralliset natsit. Tähän natsien uhkarohkeat (?) terroristiset avaukset tähtäävätkin.

Puolueettomat paljastuvat puolueellisiksi, ja ne järjestöt, joiden pitäisi ajaa työväenluokan etua, ovat paljastumassa (tai jo paljastuneet) pääoman palvelijoiksi [1a] [1b] [2]. Varattomuus, josta porvarit jatkuvasti kohkaavat, paljastuu illuusioksi, kun katsomme ns. osinkokevättä ja talouden kasvua. Vaurautta, jota Suomessa on ollut jo jonkin aikaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, on vieläkin enemmän nyt, ja lisää vain pitää leikata. Puolueet, jotka lupasivat ennen hallituskautta, etteivät leikkaisi opintotuesta, tuhoavat nyt opiskelun mahdollisuuksia työväenluokkaisilta. Puolueet, jotka nousivat hallitukseen lupaamalla eräänlaista oikeistolaista kansallissuvereniteettia, ovat nyt rähmällään pääoman edessä, ja kinastelevat jostain triviaalista alkoholilaista, samalla kun puskevat kuin huomaamatta hallintarekisterilakia eteenpäin, ja antavat miljoonia sukulaisilleen, ihan huolimatta siitä, ettei Talvivaarasta tule yhtään mitään (eikä tässä kaikki). Porvarit räyhäävät siitä, että ihmisillä on oikeus toimeentuloon, siitä, että ihmiset saavat pennosia, samalla kun ryöväävät julkista omaisuutta häikäilemättömästi. Hyvinvointivaltio on katoamassa hyvää vauhtia, ja kaikki mahdollinen pyritään valjastamaan pääoman kasvattamiseksi. Sipilät, orpot ja haavistot kaikki vakuuttavat, ettei yksityistämisestä seuraa mitään pahaa, mutta todellisuus kertoo kaikkea muuta. Minä, joka olen suhteellisen uusi politiikkaan, ja vielä uudempi talouteen, olisin voinut heitä hellästi opastaa, ettei strategista monopolia kannata yksityistää, paitsi tietenkin jos haluaa, että kyseinen pääoma pystyy repimään voittoja voittojen päälle uudessa asemaassaan. Yksityisen pääoman palvelijat tietysti, totuuden paljastuessa, vakuuttavat viattomuuttaan, oli kyse sitten yksityistämisestä (tai rasistisen ideologian ylläpitämisestä salaisessa Facebook-ryhmässä). Puhettakaan ei siitä, että sähkönsiirtoverkko kansallistettaisiin.

Pääoman nopea lisääntyminen on samaa kuin voiton nopea lisääntyminen. Voitto voi lisääntyä nopeasti vain silloin kun työn hinta, kun suhteellinen työpalkka laskee yhtä nopeasti. Suhteellinen työpalkka voi laskea siinäkin tapauksessa, että reaalipalkka yhdessä nimellispalkan, työn raha-arvon kanssa, nousee, kunhan se ei vain nouse samassa suhteessa kuin voitto. Jos esimerkiksi hyvinä liikeaikoina työpalkka nousee 5 prosentilla, mutta voitto sitä vastoin 30 prosentilla, niin suhteellinen, relatiivinen työpalkka ei suurene vaan pienenee.
–Karl Marx. Palkkatyö ja pääoma.

Kasvattajan itsensä täytyy tulla kasvatetuksi

Koko maan työväenluokka on kielekkeen reunalla, ja syvyys odottaa. Kaikki aikaisempi turva, johon pyhästi luotettiin, on lahoamassa. Moni puhuu luokkayhteiskunnan palaamisesta, mutta luokkayhteiskunta ei koskaan poistunutkaan. Vain illuusiot sen katoamisesta ovat haihtumassa. Sodan jälkeen oli pitkä kasvun kausi, ja vasemmistolla oli kohtuullisen vahvoja järjestöjä, ja naapurissa työväellä oli jopa oma valtionsa. Oli sen verran vaikeampaa lähteä tälle linjalle, eikä sille ollut samanlaista tarvetta aikaisemmin, kun kasvua riitti, ja työväelle pystyttiin antamaan nopeasti työn tuottamasta kakusta oma osansa. Nyt kakku ei ole kasvanut muutamaan kymmeneen vuoteen yhtä ripeästi, ja suuremmat voitot pääomalle joudutaan repimään työväen kutistuvasta osuudesta. Eikä vain näin, että tuottoa revitään työväen osuudesta, työväki myös hajotetaan, ettei se vain nousisi taistelemaan tätä rosvousta vastaan. Tässä on ollut esimerkillisen hyödyllistä hajottaa työväenluokka kansallisin perustein, erottaa työväenluokka “kantasuomalaisiin” ja muihin, ja erityisesti erottaa muslimit, arabit, afrikkalaiset ja muut tästä “kantasuomalaisesta” työväenluokasta, jota porvaristo vaalii ikään kuin salaa, myöntämättä sen olemassaoloa tai sen suosiollisempaa asemaa.

Valkoisen työväen kahleet saattavat olla kullattu porvarillisella ideologialla, ja vaihtelevasti paremmalla materiaalisella osalla, mutta kahleet ne ovat joka tapauksessa. Nyt olisi erityisen tärkeää, että työväenluokkaa heräteltäisiin sen omien etujensa ajamiseen vankalta teoreettiselta pohjalta; ettei sitä harhaanjohdeta luokkarajat ylittävillä “kansanrintamilla”; ettei sille annettaisi jotain vesitettyä hölynpölyä sen takia, ettei työväki mukamas ymmärrä politiikkaa tai teoriaa; että työväenluokkaa pyrittäisiin yhdistämään kansallisten rajojen ylitse pääoman hellittämätöntä hyökkäystä vastaan. Meidän on yhdistettävä äänemme turvapaikkaa hakevan työläisen kanssa, toimittava Migrin päätösten kumoamiseksi ja niitä vastaan, meidän on puhuttava ja toimittava imperialismia vastaan, joka rasismia tukee, ja joka itsessään on rasismia. Ilman jatkuvaa Lähi-idän pommittamista rasismi menettäisi sen verran institutionaalista tukeaan, kun porvarillinen ideologia ei voisi sitä kautta tukea itseään. On myös tartuttava siihen vähemmän selkeään imperialismiin, joka ei tapahdu räjähdyksin ja luodein, vaan pääoman liikkein puhtaammin ekonomisella tasolla, erityisesti kun uusliberaali pääomaliittome raunioittanut Kreikan. Olisi erityisen tärkeää, ettei valkoista työväenluokkaa annettaisi valkoisen porvariston käsiin, ettei valkoinen työväenluokka erehtyisi luulemaan, että sillä on yhteisiä etuja valkoisen porvariston kanssa. Kaikkien kansojen työväkien sovittamaton ristiriita porvarillisten valtioiden ja luokan kanssa on paljastettava perinpohjaisesti.

Työväen on valmistauduttava taistelemaan porvaristoa vastaan, työväen on jo nyt taisteltava. Enkä tässä nyt tarkoita sitä, että hakekaa heti paikalle jokainen itsellenne kivääri. Taistelua käydään tälläkin hetkellä, mutta yksipuolisesti. Porvarit moukaroivat meitä, eikä meillä ole oikein mitään, millä vastata. Ammattiliittojen pomot ovat pääasiassa läpeensä porvarillisia, ja pahastuvat lähinnä siitä, jos he eivät pääsekään neuvottelupöytään. Leikata saa, vaikka luuhun, kunhan vain neuvottelevat aristokraatit saavat oman osuutensa. Nämä pomot karsastavat oma-aloitteisuutta, he vihaavat politiikkaa, joka osoittaa työväenluokan itsevapautumiseen. Mitä heille jää, jos työväenluokka taistelemalla sopii työnsä ehdot, pyrkii itsevapautukseen, eikä delegoi kaikkea valtaa hänelle, työväenliikkeen myllynkivelle, raskaaksi käyneelle byrokraatille?

Työtaistelua on harjoiteltava, teoriaa on opiskeltava, ja varsinaisiin koitoksiin on valmistauduttava. Tämä tarkoittaa vähintäänkin lakkorahastojen perustamista, kansankeittiöiden luomista, ja liittolaisuuksia kaikkien työläisten kesken. Muista maista turvapaikkaa hakevat työläiset on pelastettava Migrin ja poliisin kynsistä, mikäli nämä edelliset eivät taivu työväenluokan luoman paineen alla. On opittava todella kantapään kautta, että hyökkäys yhtä työläistä vastaan on hyökkäys meitä kaikkia vastaan. Tämähän ei tietenkään itsessään riitä, mutta tämä olisi erittäin hyvä alku.

Meidän on toimittava illuusioiden karistamiseksi. Illuusiot valtiosta, fantasiat porvarillisen tasavallan demokraattisuudesta ja kuvitelmat yhteisestä edusta on asetettava avoimen, selkeän ja teoreettisesti periksiantamattoman kritiikin alaiseksi. On asetuttava työväen yhteiseen rintamaan, eli toimimaan yhdessä muiden järjestöjen kanssa työväen eduksi, antamatta kuitenkaan periksi järjestöllistä autonomiaa ja luovuttamatta oikeuttaan kritisoida jopa omiaan. Vain työväen itsenäinen taistelu vapautensa ja etujensa puolesta voi sitä kasvattaa, ja sille antaa mahdollisuuden tosiasiallisesti hallita yhteiskunnallista elämää ja todellisuutta. Työväen on kypsyttävä taistelussa.

… ellei Kautsky uskalla antautua hevosen selässä istumisen vaaraan, niin joutuu hän mitä kiusallisempaan asemaan ratsastustaidon salaisuuden oppimiseen nähden. Sillä aito bolshevistisen ennakkoluulon mukaan opitaan ratsastamaan vain istumalla hevosen selkään.
–Lev Trotski.

PS. Loppuun vielä kuvakaappaus, joka löytyi Creat-sivulta Facebookissa. Tätä kolmatta puolustuksen puheenvuoroa voisi jo väittää kilpailijaksi ensimmäiselle, jonka ehkä hieman ennenaikaisesti julistin kaikista surkeimmaksi.

#NotAllCops?