Äärioikeisto ottaa ilon irti terrorismista

Äärioikeisto ottaa ilon irti terrorismista

Vieraskynässä tällä kertaa nuorisoliiton oma “kohukommunisti” Tuukka Koirikivi, joka kommentoi oikeiston suhdetta terroriin.

Äärioikeisto tarvitsee terrorismia

Turun eilinen sarjapuukotus on järkyttänyt monia ihmisiä. Tämän hetkisten tietojen mukaan marokkolaistaustainen nuori mies puukotti Turun kauppatorilla ja sen läheisyydessä ainakin kymmentä ihmistä, joista kaksi on menehtynyt saamiinsa vammoihin.

Turussa puukotetaan, ja persunuoret ovat hetkessä herättämässä fasistisia puolisotilaallisia järjestöjä henkiin.

Aina terrori-iskun tapahtuessa somessa ja mediassa laajemminkin nousee myrsky, jossa kauhistellaan teon hirveyttä ja kunnioitetaan kuolleita. Tai näin sitä luulisi. Oikeasti tätä tapahtuu lähinnä, kun uhrit ovat “oikeanlaisia” ja tekijää epäillään muslimiksi.

Alkuviikosta Charlottesvillessä tapahtuneesta antifasistin kuolemasta eivät edes kansanedustajatason perussuomalaiset sanoneet halaistua sanaa. Ääni muuttui kellossa, kun torstaina Barcelonassa ISIS iski pakettiautolla väkijoukkoon vilkkaalla La Ramblan ostoskadulla. Vain tunteja tämän jälkeen oli puolue puheenjohtajansa johdolla vaatimassa ISISin kukistamista ja maahanmuuttopolitiikan muutoksia. Turussa puukotetaan, ja persunuoret ovat hetkessä herättämässä fasistisia puolisotilaallisia järjestöjä henkiin.

Kaksinaismoralistista? Niinhän se on. Selityksiä löytyy. Lontoon kesäkuisen terrori-iskun aikaan, jossa mies ajoi väkijoukkoon moskeijan läheisyydessä, oli nähtävästi koko Suomen äärioikeisto sopivasti kesälomalla. Barcelonan iskujen yhteydessä taas perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtaja Juha Karjalainen ihmetteli, miksi alkuviikon Charlettovillen iskuun olisi pitänyt ottaa kantaa.

Kyse on puhtaasti ideologiasta.

Oikeistolainen väkivalta näyttää olevan Karjalaisen mielestä parempaa.

Kyse on puhtaasti ideologiasta. Miksi suomalainen fasisti lähtisi tuomitsemaan USA:laisen tai lontoolaisen aateveljen iskua. Sehän purisi pidemmän päälle vain omaan nilkkaan. Pelkästään mahdollisesti islaminuskoisen terrorismiin taas tartutaan kiinni ja lujaa. Ei siksi, että se olisi tekotavoiltaan yhtään erilaista, vaan siksi, että tämä antaa tukea omille rasistisille ja muukalaisvihamielisille näkemyksille.

Äärioikeiston logiikassa heidän aateveljensä terrori-iskut ovat aina yksittäistapauksia, jos niistä ylipäätänsä kommentoidaan. ISISin harjoittama terrorismi taas on osoitus islamin pahuudesta ja tarpeesta kitkeä se rikkaista länsimaista.

Pohjimmiltaan ISIS ym. ja äärioikeisto ovat kuitenkin samaa puolella poliittista jakoa. Kummatkin korostavat omaa kulttuuriaan ja sen erinomaisuutta, sekä ovat valmiit sen puolesta ns. radikaaleihinkin tekoihin.

Raju kahtiajako mukamas yhtenäiseen valkoiseen länteen ja sen mukamas tuhoaviin muslimeihin hyödyttää sekä valkoista äärioikeistoa että sen sielunveljiä ISIS-järjestössä. ISISin tai muun islamistijärjestön tehdessä iskun saa äärioikeisto pontta kannatukseensa. Samalla mediassa läpipuskeva islaminvastaisuus saattaa vieraannuttaa islaminuskoisia ihmisiä, antaen ISIS-järjestön rekrytoijille lisää mahdollisia uhreja.

Äärioikeisto tarvitsee ja on aina tarvinnut terrorismia saadakseen kannatusta. Nykyinen someaikakausi on vain tuonut sen entistä irvokkaammin kaikkien nähtäville.